perjantai 13. huhtikuuta 2018

Eilisestä Simojoen konsertista napsittua

Eilen oli meillä se ilo, että saimme omalla rukoushuoneellamme olla kuuntelemassa Pekka Simojoen konserttia. Sellainen on suorastaan herkkua:)

Hänen laulujaan on suuri ilo kuunnella muutenkin, mutta sanat ovat yleensä myös hyvin puhuttelevat. Hän kertoilee myös laulujen välissä mielenkiintoisella tavalla kaikenlaista. Kun kotiin pääsimme, minun oli pakko ihan heti tehdä itselleni vähän muistiinpanoja ja tänä aamuna pari piirrosta myös. Tässä teille siis vähän eiliseltä.

Laulujen koskettavuudesta kertoo seuraava Pekan kertoma tapaus:  Hänen eteensä tuli kerran mies, joka ilmoitti olevansa betonimies. Hän oli tehnyt niitä töitä kauan. Sitten hän sanoi olevansa itsekin jo kuin betonia. Mutta Pekan laulu oli murtanut hänessä jotain...


"Betonimies "  Kuva: Metsäntyttö


Toinen tapaus, josta halusin piirtää kuvan. Kirkkossa pidettyyn tilaisuuteen astui  kerran sivuovesta nainen, joka ei vaikuttanut tavalliselta kirkkokansalta. Hän käyttäytyi aika eri tavoin kuin väki yleensä. Hän huuteli välillä "aamenta", tanssahteli pitkin kirkon käytävää ja  asettui sitten istumaan aivan kirkon etuosaan, mutta ei etupenkkiin - vaan latttialle, oman takkinsa päälle istumaan. Hän myös kävi yhtenään ulkona tupakalla. Sitten eräänä hetkenä hän tuli sieltä, ja kukaties - laulu kenties kosketti häntä - sillä hän napsautti tupakansytyttimeensä liekin ja asteli käsi ylhäällä käytävää eteenpäin. Yhä vain eteenpäin, ja lopulta aivan Pekan eteen. Mutta nainenpa ei jäänyt siihen, vaan tuli Pekan viereen lavalle. Ja mitä hän sitten teki? Hän lätkäisi kätensä Pekan pään päälle ja piti sitä siinä.  Toisessa kädessään hänellä oli  yhä se sytytettynä oleva sytkäri korkealle kohotettuna. Pekka oli ymmällä ja mietti: "Missä on suntio?" Sitten hän kuitenkin laittoi oman kätensä naisen hartioille kuin siunaten häntä. Kun esitys oli päättynyt, Pekka mietti saaneensa ehkä itsekin siunauksen:  "Kai sekin on siunaus, kun laittaa käden pään päälle."



"Värikäs nainen"  Kuva: Metsäntyttö


Jotenkin minulle tulee tuosta korkealle kohotusta liekistä mieleen, kun vuosikymmeniä sitten eräs ennestään tuntematon mies, joka tuli meiltä haitaria ostamaan, osoittautuikin uskovaksi mieheksi. Hän sitten sanoi: "Pidetään lippu korkealla".

Muutakin ylös kirjaamaani oli, mutta ehkä nämä riittävät tällä erää.  Kenties palaan niihin muihinkin vielä, saa nähdä.


20 kommenttia:

  1. Tuosta naisesta tuli mieleen tapaus, kun Tartossa asuessani paikallisessa ortodoksikirkossa kävi eräs hyvin levoton nainen, johon suhtauduttiin kuitenkin hämmästyttävän kärsivällisesti. Eri seurakunnat imevät puoleensa sairaita ja rikkinäisiä ihmisiä, ja näin kuuluu ollakin. Onko heille tilaa vai ajammeko heidät pois paheksunnallamme? Tällaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se. Hyvä huomio. Osatapa suhtautua niinkuin oikein on! Helposti sitä katsoo erilaisia ihmisiä vähän varauksella, on niin omiin kaavoihinsa kangistunut.

      Poista
  2. Simojoen konserteissa on yleensä mukava käydä. Pidän hänen musiikistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sitä kiva kuunnella:) Meillä on ennestään joitakin hänen levyjään ja nytkin tuli levyostoksia tehtyä.

      Poista
  3. Mekin ollaan päästy Simojoen lauluja kuuntelemaan livenä useammankin kerran, sekä tavallisia että niitä afrikkalaisvaikutteisia, tykkään kanssa Simojoen lauluista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne niin kivoja kuunneltavia. Ja kun sanatkin on niissä niin hyvät! Itselleni tämä oli ensimmäinen kuuntelukerta ihan livenä.

      Poista
  4. Minä tykkään Pekka Simojoen lauluista ja olen ollut muutamassa
    Simojoen konsertissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli ihan ensimmäinen hänen konsertissaan käynti, mutta hänen levyjään meillä on kuunneltu:)

      Poista
  5. Kiva kun pääsitte kuulemaan mieleistä esiintyjää! Hienoja piirustuksia olet tehnyt! Leppoisaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ensimmäistä kertaa ilo häntä kuunnella livenä:) Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  6. Olen ollut useamman kerran Simojoen konsertissa ja viimeksi helmikuussa, kun hän tuli kouluumme (työpaikkaani) esiintymään. Simojoki on todella hyvä jutunkertoja ja luinkin juuri äskettäin hänen uusimman kirjansa "Mullan makua, taivaan tuoksua", johon on koottu Simojoen erilaisia kohtaamisia keikkamatkoilla. Kirjassa on myös tarina tästä "Värikkäästä naisesta". Kannattaa lukea tuo kirja!
    Hienot kuvat olit piirtänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, sullakin se ilo ollut äskettäin:) Tuolla meidänkin tilaisuudessa olisi ollut myynnissä joku kirja, jossa olisi ollut niitä juttuja koottuna. Liekö se just tuo sun mainitsema. Joku oli hälle joskus sanonut, että tykkää varsinkin niistä jutuista ja siitä se kirjanteko kai alkoi. Mun pitääkin saada tuo sun mainitsema kirja kyllä luettavakseni:)

      Poista
  7. Kiva kun pääsit kuuntelemaan Simojokea! Täälläkin hän olisi ollut lähistöllä juuri vähän aikaa sitten, mutta en sitten päässyt sinne...

    Mielenkiintoisia nuo tarinat (ja olet muuten hyvä piirtäjä!). Pitäisikin lukea tuo Piipe A:n mainitsema kirja, olen sitä vähän miettinytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kanssa tuumin, että se kirja mun pitää kyllä saada luettavaksi. Pitää kirjastosta vaikka ensin kysäistä. Se harmittaa jos tietää, että lähistöllä joku konsertti on, eikä sitten sinne pääsekään. Minä harmittelin joskus sitä, kun Petri Laaksonen oli Joensuussa, mutta ei onnistunut lähtö meiltä silloin.

      Poista
  8. Simojoki on minulle tuntematon, täytyypä tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä on ilo kuunnella. Hänen musiikkinsa lisäksi ne välissä kerrotut tarinat on mielenkiintoisia kuunneltavia. Hänen levyjään on varmaan kirjastossa saatavana, niin siitä voisi saada vaikka vähän maistiaisia hänen musiikistaan.

      Poista
  9. Radio dei on tuota kirjaa paljon mainostanut, ja sieltä sen voi tilata,simojoki laulaa aika usein deissä,onhan hän tehnyt paljon lauluja, täällä kirkossa oli joskus myös laulamassa, minä tykkään enempi romanien laulamista lauluista, harmi kun heitä ei enää ole aikoihin laulanut srk.ssa, niinkuin aikoinaan oli 3 päiväisiä romanijuhlia srk.ssa ja konferenssissakin oma kokous.Muistan omassa srk.ssa kun eräs mies meni eteen häiritsemään saarnaa, niin hänet ihan raahattiin ulos, on tietysti eri asia millä tavalla häiritsee, mutta tuosta naisesta ei kai ollut vaaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romanien laulut onkin yleensä kaunista kuultavaa. Meilläkin on vanhoilla kaseteilla niitä. Se on jännä, miten joku kansa onkin niin musikaalista.
      Se on tosiaan tilanteesta riippuen, millätavoin sitten pitää toimia, jos joku ihminen häiriötä aiheuttaa. Varmaan aika pitkälle halutaan kyllä antaa ihmisen olla, jos ei tilanne ihan mahdottomaksi mene.

      Poista
  10. Hieno konserttiin. Tykkään myös Simojoesta. Hyvin olet jälleen piirtänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen ajatus oli muistakin kuvista, mutta tiesin jo alkuunsa, ettei niistä tule mitään, niin jäi tekemättä. On kumminkin kiva, että sain nuo tehtyä:)

      Poista