Paimenpoika

Ruoka oli valmis ja osa porukasta olikin jo saapunut paikalle. Vielä puuttui yksi ja äiti huuteli poikaansa ulkoa ja tuumi sitten vieresään seisoskelevalle miehelleen: - "Poika on taas varmaan jossain lammashaassa".  Hetken oli hiljaista ja sitten miehensä vastasi: - "No, voi olla niinkin, mutta luulenpa hänen olevan taas huilunsa kanssa jossain. Siihenhän hän kaikki joutohetkensä käyttää, laulunlurituksiin".  Sitä hän ei kuitenkaan sanonut nyreissään, vaan hänen suupielissään karehti hymy näin sanoessaan. - "Emme enää odottele, vaan rupeamme syömään", tokaisi äiti kohta ja niin puolisot häipyivät pojan näkyvistä. Poikaa hymyilytti. Hän oli kuullut vanhempiensa keskustelun, mutta nämä eivät olleet huomanneet häntä. Hän oli juuri ollut tulossa, läheisestä lammashaasta ja  huilu mukanaaan... Siellä oli yksi hänen lempipaikkansa, jossa hän sai olla omissa oloissaan.

Pojan ilmestyessä sisälle, yksi hänen veljistään pörrötti pikkuveljensä tukkaa ja sanoi - "Mitäs paimenpoika." Hän oli juuri sanomaisillaan jotain muutakin, mutta nähdessään äitinsä ilmeen, kiirehti aterialle. Ja paimenpoika teki samoin. Aterialla isä otti puheeksi lampaat ja sanoi nuorimmalle pojalleen - "Nyt sinun on vietävä lampaat peräniitylle. Tässä lähistöllä on ruoka niin vähissä." Poika katsahti isäänsä ja vastasi - "Kyllä isä. Sinne on kyllä aika matka, mutta pidän siitä paikasta." -"Aivan", hänen isänsä vastasi. - "Äitisi antaa sinulle varmaan hyvät eväät".  "Niinpä teenkin", vaimo vastasi ja pojalle hän virkkoi: - "Otat varmaan huilusi mukaan. Se viihdyttää sinua siellä kaukana." Ja sitten keskustelu siirtyi muihin aiheisiin, joita poika ei enää välittänyt seurata. Hänellä oli mielessään kaukainen laidun. Se oli miellyttävää seutua, mutta matka sinne oli melko vaivalloinen ja hänen olisi valmistauduttava huolellisesti.

---

Lampaiden haju ja äänet - siinä pojalle tuttuja, rauhoittaviakin asioita,  ihan pikkupoika-ajoista asti. Nyt poika nojasi puuhun ja katseli laumaansa. No, hänen ja hänen,.. Isänhän ne tietysti olivat, mutta olivathan ne silti melkein kuin hänenkin. Niin hänestä ainakin oli mukava ajatella, vaikka todellisuudessa omaisuus meni vanhimmalle pojalle - ja hän itse oli nuorin. Millaistahan olisi olla vanhin ja tulla joskus perheen päämieheksi? Se olisi varmaan upeaa, mutta eihän hänellä tietenkään ollut mitään sellaista tulevaisuutta edessään, nuorin kun oli. Ei hän kuitenkaan sitä enempää halunnut ajatella. Hän sulki silmänsä ihan hetkeksi ja nautti. Hän alkoi kuulla säveliä. Ei korvillaan, mutta mielessään ja niinpä hän avasikin silmänsä ja kaivoi esiin soittimensa ja alkoi hyräillä. Ehkäpä hän saisi tähän vielä sanatkin.

Poika havahtui musiikin maailmastaan, Jokin oli pelästyttänyt lampaat. Ne liikkuivat rauhattomasti ja pyrkivät lähelle toisiaan. Poika alkoi katsella ympärilleen. Hän kiipesi läheiselle kivelle nähdäkseen paremmin lammaslauman taakse. Siellä vilahti jokin... Poika hypähti alas kiveltä ja otti sauvansa ja linkonsa. Hän lähti etenemään lammaslauman läpi sinne, missä oli nähnyt liikettä. Lampaat eivät väistyneet jalansijoiltaan helposti. Vihdoin hän kuitenkin oli päässyt avoimeen maastoon. Hän kuunteli. Jossain hänen sivullaan rapsahti. Hän hiipi varovasti lähemmäs. Mikä siellä oli? Se jokin ei tainnut olla ihan pieni otus, koska lampaatkin olivat niin peloissaan. Kivien välistä kuului liikettä ja nyt näkyi osa elukasta; se oli leijona!

...............................................................................................................................................

Ja siihen juttuni Daavidista tyssäsi. En keksinyt kuinka Daavid siitä leijonasta selviytyy. Vai vaihtaisinko se karhuun. Molempien kanssa Daavid oli voitokkaasti tekemisissä. Olen ja kauan halunnut kirjoittaa jonkinlaisen kertomuksen Daavidista Raamatun antamien tietojen pohjalta. Raamattuhan kertoo hänestä paljon ja psalmitkin valaisevat hänen elämäänsä ja ajatuksiaan. No, yhtenä aamuna sitten satuin lukemaan Gospel Riderseilta saamaani Uutta Testamenttia (joka on Raamattu Kansalle -käännös) ja psalmeja siitä.  Sivun alalaidassa oli viite erääseen jakeeseen ja se jae oli tämä:

"Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi* ja paimensauvasi lohduttavat minua." Ps 23:14

Sehän oli se  Daavidin "Herra on minun paimeneni" -psalmi. Ja tähän ylläolevaan jakeen kohtaan* oli alaviitteessä: "Kirj.: "sauvasi",  "keppisi" ja "petonuijasi".  Ajatukseni heräsi; Daavidin psalmi... Olikohan sillä Daavidilla petonuija mukana... Oiskohan sillä voinut voittaa sen pedon... Vai mainittiinko siellä Raamatussa, että paljain käsin... No, Koivuniemen Raamattuhaku antoi vastauksen tuohon. Laitoin hakuun sanat: leijonan ja karhun. Sain vastaukseksi jakeen:

 "Kun palvelijasi on lyönyt maahan sekä leijonan että karhun, niin tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle käy niinkuin niille; sillä hän on häväissyt elävän Jumalan taistelurivejä."  Sam. 17:36.

Oiskohan se petonuija nyt sopiva väline kertomuksen jatkamiseenkin...