Tässä muutama päivä sitten poikkesimme ohiajaessamme katsomaan nähtävyyttä, joka myöskin on sellainen, etteivät sitä nuorimmaisemme olleet ennen nähneet. Isompien kanssa paikalla kyllä joskus vuosia sitten kävimme. Enon asekätkö sijaitsee Ahvenisentien varressa ja sinne on helppo poiketa. Parkkipaikka on pieni, mutta siellä ei liene yleensäkään monta autoa kerralla.
Parkkipaikalta alkaa kapea kinttupolku, joka vie ensin opastaululle ja siitä varsinaiselle kätkölle. Alunperin tänne on rakennettu ihan kunnollinen, parrujen reunustama kävelytie, mutta nyt alue on jätetty aivan hoidotta. Pusikot ovat vallanneet koko kulkureitin ja joku tämänkesän edelläkulkija oli joutunut katkomaan jokusen rangan, että reitti aukeni edes jotenkin. Jossain kohden polku kulki alkuperäisen parrujen reunustaman reitin ulkopuolella.
Tämä asekätkö tehtiin opastaulun tekstin mukaan "pimeänä lokakuun yönä 1944". Sinne piilotetut aseet olivat kauan kätkössään, sillä vasta vuonna 1993 toinen kätkön tekijöistä, Arvo Männistö, paljasti kätkön viranomaisille. Hän oli kuluneina vuosina valvonut kätköä tarkastuskäynnein. Kätkön paljastuksen jälkeen materiaali palautettiin puolustusvoimien haltuun. Tämä muistomerkki pystytettiin Arvo Männistön toivomuksesta.
Taulun luota jatkuu polku varsinaiselle kätkölle. Mainittakoon, että tarkkaavaisimmat seurueestamme huomasivat sitä ennen toisenkin kätkön; muutamien pienehköjen kivien alta pilkisti läpinäkyvä muovirasia, jossa oli paperilappunen...
Asekätkölle on aikanaan löytynyt hyvä piilo, sillä kallioisella alueella on varmasti montakin sopivaa onkaloa, johon aseet olisi voinut kätkeä.
Reissun nuoremmat osanottajat ne kepsakkaasti kiipesivät kätkön päällekin ja kurkistelivat monenlaisiin jänniin onkaloihin.
Omat jalkineeni tuskin olisivat voineet olla sopimattomammat kalliokiipeilyyn...
Ja taas palattiin polkua pitkin parkkipaikalle. Olisi tämä alue kyllä kohennuksen tarpeessa, mutta tämmöisessäkin polussa on oma viehätyksensä. Kuin viidakossa kulkisi.
Lapsuuskotini naapurustossa oli myös aseita kätkettynä ja kahdesta huushollista niitä oli löytynyt silloin kun viranomaiset niitä kätköjä haki. Toiseen niistä oli naapurien puheen mukaan jäänyt, olivat ehtineet piilottaa ne ennen etsintöjä. Lisäksi kuulin usein kerrottavan yhdestä kätköstä, jota kätkiä itsekään ei löytänyt se oli kaivettu nevaan. Luultavasti merkki puu oli hävinnyt tai luuli väärää puuta merkiksi tai kaivoi liian vähän vuosien kuluessa kun rahkasammal kasvaa aika paljon. Hauska reissu teillä. :)
VastaaPoistaJännä ajatus, että sielläkin niitä on ollut. Ja onhan niitä tosiaan ollut joka puolella maata, mutta lie monet kätköt varmaan jo unohtuneetkin. Siitä nevakätköstä tulee mieleen, että löytääköhän joku joskus nekin vielä vai vaipunevatko ikiajoiksi unholaan. Voihan se olla ettei löydetäkään, koska aika epätodennäköistä, että joku kaivaisi juuri oikeasta kohtaa.
PoistaLuulen, että jäävät sinne. Kätkijät ovat kuolleet ja he joilla asiasta oli jotain vihiä eivät kai tienneet tarkkaapaikkaa ja hekin ovat kuolleet. Minä muistan kertomuksista kätkön suunnan, mutta sitten pitäis kääntää monta hehtaaria suota. Kerrottiinko mulle, mukulalle oikeaa suuntaa?
VastaaPoistaNäinhän se taitaa olla. Ja muutenkin kaikista vanhoista jutuista ei välttämättä niin puhuttu. Niinkuin vaikkapa kansalaissodan ajoista. Ei haluttu kaivella vanhoja haavoja auki.
Poista