Meillä on ollut keittiön pöydällä liljoja.
Ne oli niin kiehtovan näköisiä siinä edessäni ollessa, että piirustaminen kävi mielessä. Mutta koska en oikein osaa kukkia piirtää, välttelin aloitusta viime tippaan. Kukat on jo siirretty toiselle pöydälle, joten nyt jos ylipäänsä aikoo. Joten tämä aamuna sitten... Ihmisellä vain on se kumma tarve itsekin jotain yrittää, vaikka kaikki on toisen toimesta tehty paljon kauniimmin jo alkujaan...
Ja pitihän sitä yrittää antaa auringon parantaa...
No on, mikä on. Joku keksilaatikon pahvi tässä piirustuspaperina. Ja vahavärit sekä öljypastellilitkynät. Ainakin meni hauskasti yksi hetki. Ja ties vaikka innostuisi helpommin taas seuraavia piirustuksia aloittamaan. On ollut vähän nihkeätä. Kun piirustustarvikkeetkaan ei taas tällä hetkellä ole ihan niin kätevästi esiin otettavissa kuin aiemmin. Pitäisi taas siihenkin paneutua, että saisi senkin paremmalle tolalle. Tuntuu aina olevan joku asia, jota pitäisi kohentaa, mutta usein jää vain pelkäksi aikeeksi.
---
Kirjoittelin toiseen blogiini myös tänä aamuna. Siinä on vähän Esteristä, Persian kuningattaresta, ja myös Mooseksesta, jonka nimi suurelle osalle ihmiskuntaa on tuttu:
Mieleen tuli taas pitkästä aikaa sekin, että kuinka vasta myöhään aikuisena tajusin, kuinka piirustus- ja kirjoitusasia ovat olleet elämässäni jotenkin jo lapsena. En osannut pitää niinä varmaankaan ns. minään silloin. Ja nyt ne jotenkin ovat elämässäni jossain roolissa, vaikkakin vain ikäänkuin harrastusmielessä. Harrastus - sanana tässä, sekin tuntuu olevan jotenkin epäsopiva kuvaamaan asiaa. Olisikohan eräänlainen elämän eliksiiri, ja tarve, kun ei ihan pelkkä huvikaan🌿 Enemmänkin kiva, että saa tehdä tällaista, on saanut mahdollisuuden tällaiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti