Sen suojassa haluan olla, sen lämmössä viipyä - vastaan epävarmaa, arvaamatonta, ikäviä yllätyksiä tarjoilevaa arkea.
Joltain sellaiselta tuntui, kun vielä tuolla peiton alla olin, vasta heränneenä lämpimän peiton alla, enkä olisi halunnut nousta omaan arkeemme peiton lämmöstä. Siinä ajattelin myös, että usko on myös kuin lämmin aamupeitto, jonka alta ei haluaisi nousta kovaan arkeen. Anna Jeesus, meille itsekullekin niitä lepohetkiä "peittosi" suojassa!
*Petri Laaksonenhan on laulanut sitä, Täällä pohjantähden alla - laulua: "...siitä suojakseni peiton itselleni teen..."
---
Mutta tässä sitä arkea, jota meillä nyt on: Auto oli maanantaina korjaamolla, jonne se oli jouduttu hinauttamaan tyhjentyneen akun takia. Ei ollut auttanut mäkistarttikaan. Ei ollut käynnistynyt, vaikka minä, tytär ja isäntä työnnettiin autoa liikkeelle alamäkeen; ja isäntä sitten sopivassa kohtaa hyppäsi kyytiin ja lasketteli alas. Sinne se jäi, ei lähtenyt käyntiin, sieltä hinausauto sen haki. No korjaamolla vaihdettiin akku. Se oli kuulemma aivan loppu, ei ladannut enää lainkaan. Muuta ei ehkä tehty**, auto oli nopeasti valmis. No oltiin tyytyväisiä kun saatiin omalla autolla tuoda kauppaostokset kotiin.
Mutta sitten: Muutaman päivän jälkeen se ei taas käynnistynyt. Nimittäin eilen, lauantaina. Ja mistä se edes huomattiin, kun lauantaina ei pitänyt olla autolle edes tarvetta: Meillä käytiin eilen varastossa, jonka vieressä auto oli. Tytär kuuli sen ohi mennessään outoa ääntä autosta, vähän kuin kellon tikitystä konepellin alta. Oven aukaisu lopetti äänen, ja taas kun ovi avattiin, se alkoi uudestaan. Ihan outo juttu, mutta oli huomattu jo aiemmin, että jotain sekoilua on autossa ollut ennenkin, jotkut valot palaneet, vaikka ei olisi pitänyt olla niin. (**Ja juuri näiden joidenkin erinäisten seikkojen takia, isäntä oli korjaamolla sanonut, että tarkistaisivat jotain niitä.) No eilen illalla poika sitten tuli Joensuusta yhden kaverinsa kanssa ja tekivät sen, että kun saivat auton käynnistettyä, poika ajoi meidän auton kaupunkiin, sinne korjaamon pihaan, ja kaveri omalla autollaan ajoi perässä. Ja sitten kun olivat saaneen meidän auton sinne, ajoivat kaverin kanssa takaisin Joensuuhun. Kaikki nuorten miesten ajamiset tapahtui eilen kun oli jo iltapimeää. Kiitos heille, ja Jeesukselle, että auton korjaamolle "saaminen" = joutuminen, järjestyi näin.
Mietin tänä aamuna, että ystävyys on sitäkin: että ajaa pimeässä 200 km, että ystävän vanhempien auto saadaan käyntiin, ja ajettua korjaamolle!
Mutta on arjessa muutakin, joka on ollut hyvää. Nuorin tytär on meillä nyt syyslomansa aikana käynyt käsiksi asiaan, jolle minä ja isäntä olemme olleet ihan jumissa. Tytär on saanut keittiön ja eteisen näkymät avarammiksi ja kivemmiksi, kun on lajitellut turhaa roinaa pois. Itse me isännän kanssa olemme nähneet tarpeen kyllä, mutta omia tavaroita on joskus vaikeampi lajitella pois. Niitä kun jokaista paperilappuakin tarkastelee ja miettii, raskiiko. Toisen tavaroiden äärellä näkee asiat eri valossa, kun tavaroihin ja papereihin ei ole samaa sidettä tunteisiin. Mutta siis lomalaisena meillä on ollut tällä viikolla nuorin tytär, ja toiseksi nuorimman syysloma on alkavalla viikolla, ja saimme vielä perjantaina onneksi noudettua hänetkin meille junalta Joensuusta. Hyviä asioita siis myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti