perjantai 22. huhtikuuta 2022

Yllätys kaupan kassalla



Olimme jo kassalla siinä vaiheessa, että  ostoksia ladeltiin kassiin. Yhtäkkiä siihen tuli toinen kaupan väkeen kuulunut nainen toimittamaan jotain asiaa sille kassalla istuvalle. Hän oli tullessaan laskenut siihen kassapöydälle ison kassillisen narsisseja. Ja sitten hän kääntyi katsomaan minua ja kysyi: "Otatko kukkasen?" Olin ihan ällistynyt. Luulin ensin että hän tarkoittaa, että ostanko siitä sellaisen. Mutta kävi ilmi, ettei niitä myyntiin oltu tuotu, vaan ihan annettavaksi! Olin niin iloisesti yllättynyt tuosta. Kuvassa näkyvät keltaiset saappaat eivät ole minun, vaan lainaan toisinaan tyttären saappaita:)

Mutta eiliseltä oli muutakin saatua. Nimittäin korjaamolta.  Oli kesärenkaiden vaihto. Meille oli etsitty ensi talvea varten vaihdossa tulleet, mutta meidän nykyisiä huomattavasti paremmat talvirenkaat!  Siitäkin saa olla kiitollinen.🙏 Renkaiden hinnat kuulemma kovasti nousussa...



Nuo tapahtuivat siis eilen, eli torstaina.

Tänä aamuna oli lukemissani jakeissa nämä saamisetkin mieleen tuovaa: 

"Kirjoituksissa sanotaankin: - Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?" Kirje efesolaisille 4:10-12 KR-92 

Toki tuossa on enemmän kyse suuremman luokan asioista, kuin kukista ja autonrenkaista, mutta tällaisiakin voidaan saada. ☀️


---

Tästä pääsee toisen blogini juttuun, jossa myös lahja-asiaa; mutta siitä näkymästä, että sinä voit olla tietämättäsi Jumalan lahja jollekin ihan pelkällä olemassaolollasi:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/04/yllattavia-lahjoja.html





4 kommenttia:

  1. On kiva saada iloisia yllätyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tuokin kukkajuttu tuli niin yllättäen. Autonrenkaista olimme jo saaneet ennalta vähän vihiä:)

      Poista
  2. Ihana yllätys tuollainen kukkien saaminen. Minä ja ystäväni olimme kerran Helsingissä torilla sulkemisaikaan ja siellä kukkamyyjät antoivat meille ilmaisia kukkia. Se oli joskus 90-luvulla, joten en edes muista millaisia kukkia ne olivat, mutta kyllä se ilahdutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset kyllä ilahduttaa jo ihan silläkin, että se on niin yllätys:)

      Poista