perjantai 1. huhtikuuta 2022

Alusta loppuun saakka

"Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä." Joh. 9:4 



Jakeen alkupuolikas oli tänä aamuna luettavissa senäkalenterista. Se tuntui jotenkin rohkaisevalta, että kuitenkin kaikenlaisissa, epätoivotuissakin olosuhteissa ja loppuun asti;  "niin kauan kuin päivä on", saadaan omalla paikallamme olla tehtävissämme. Mitä se sitten kenelläkin on, näkyvää tai tai toisten silmiin näkymätöntä.

Sittenpä menimme asioille. Oli ruokakauppaa  ynnä muuta. Ei kovin kummoista pitänyt olla, mutta minun vaatimattomat suunnitelmani eivät oikein pitäneet kutiansa ja se hermostutti minua. Kun sitten eräässä kohtaa olin autossa yksin toisia odottaessani, olin apealla ja pettyneellä mielellä. Selailin sitten niissä mietteissäni blogiluetteloa, että mitä toiset kenties ovat kirjoittaneet - ja löysin tekstin, joka heti alkuunsa tuntui puhuvan minun sydämelleni lohduttavasti. Tällaisenakin saan olla Jumalalle rakas - ja niin sinäkin! 

https://mikatuovinen.net/sana-heikolle-kristitylle/



2 kommenttia:

  1. Hei millainen kalenteri sinulla on, kun Raamatun kohtia lukee? :) Olisi varmasti itsellekin hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierreselkäinen seinäkalenteri nimeltä "Rukiinen". Siinä on kauniit kuvat joka kuukaudelle, nimipäivät, juhlapäivät ja se jae. 🙂 Sain sen tyttäreltä jouluna.
      Sitä myy www.palavansydamenkauppa.fi. Kalenteri näkyy nyt olevan myynnissä hintaan 6 e. Facebooksivut heillä on myös.

      Poista