Huolia tai kukkia

 "...Nyt huolet unhoittuu

Ja kukat peittää maan

Kun kansat kokoontuu

Herraa vastaanottamaan..."*

Alkoi soida yllättäen illalla mielessä tämä laulunpätkä. Ehkä sen takia, että jäisi alkutekijöihinsä  juuri yhden huolen pohtiminen.  Se olisikin tarpeellista, että osaisi, uskaltaisi, voisi, jättää ne huolet huomiotta edes hetkiseksi - vaikka ne huomiota juuri kovasti pyrkivät vaatimaan - ja antaisi sen sijaan sen huomion jollekin hyvälle ja kauniille. Huolia osaa aina pohtia, mutta ilo ja kaunis jää helpommin vähemmälle huomiolle, kun niitä huolia muka täytyy koko ajan miettiä... Vaikka ne ei sillä kokoaikaisella huomiolla vähene. Kaikella on aikansa. 

Tulipa vielä mieleen eräs aikoinaan kiiltokuvamuistokirjoissa esiintynyt säe, joka meni tähän tapaan, toivotuksena hyvästä ja kauniista:

 "Kukkia siellä, kukkia täällä, Tuula se hyppelee kukkien päällä." Mutta eikös vain se elo monesti olekin muodossa huolia siellä, huolia täällä ja me sitten hyppelemme niiden huolien päällä... ellei ne sitten tallaa ihan meitä.

"Kun ruusut kuihtuu, niin muista liljaa..." oli myös yksi muistovärssy niihin kirjoihin. Tämän jutun kukatkin on aikaa sitten kuihtuneet. Huoletkin kuihtuu aikanaan...

* Se illalla mieleen tullut kohta oli joululaulusta! Sitä en edes heti muistanut.  "Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Poika syntynyt maailmaan..."