lauantai 12. maaliskuuta 2022

Ei mikään "Versailles"...

 ...mutta sellaisesta uutisesta inspiksen saanut. 




Olin nähnyt ensin uutiskuvan, jossa pääministerimme vaikutti olleen Versaillesissa ja ainoa nainen herraseurassa. Tulin sitten katsoneeksi hieman kuvia linnasta. Tuli myös mieleen, että ei niin kovin monia vuosia sitten, pääministerimme on ollut tavallinen pieni koulutyttö, jota katsoessa kukaan tuskin osasi ajatella millaisissa ympyröissä maiden johtajien kanssa hän vain muutamien vuosien päästä on. Mahtoikohan Sanna pienenä tyttönä prinsessaksi joskus itseään kuvitella? Ja tulikohan nyt linnakäynnnillä mieleen, että kun joskus on siitä Versaillesista ja sen asujaimistosta lukenut, tai ohjelmia katsonut - vaikkapa elokuvaa Marie Antoinettesta - ei varmaan mielessä käynyt, että hän itse siellä valtioiden johtajien seurassa yhtenä on neuvottelemassa... hienossa salissa. Elämä on yllätyksellistä, ja vie odottamattomia teitä.

---
Piirustelin tällä kertaa keksilaatikon pahviin. Satuitteko katsomaan uutisjuttua ankkapiirtäjä Kai Stenwallista? Hän kuulemma piirtelee nyt kuvia meneillään olevasta sodasta. Sillätavoin ahdistusta käsittelee. Kyllä ne mietteet onkin ankeat. Tänä aamuna en voinut lukea oikeastaan enempää kuin juuri otsikoita. Minuun vaikutti paljon esim. eilen katsomani lyhyt uutisvideo (joka tänäänkin näkyvillä on) nuoresta tytöstä, joka sairaana makasi metroasemalla. Olivat olleet siellä jo viikon. Hän toivoi sitä, että pääsisi vain kotiin taas... Tytön nimi taisi olla Nastja. Tytössä oli minuun kovasti vaikuttavaa se, että oli niin helppo kuvitella hänet siihen asemaan, että jos oma tyttäreni olisi siinä ollut... Kun näkee ihmisen, sota tulee likemmäksi omaa mieltä ja tunteita. Ja saa pohtimaan sen toisen osaa. Onhan sitä sieltä jo monenlaista nähty ja luettu😢

Minulla pyörii päässä sodan tuomia ajatuksia. Ja kuvia. Kaikkia ei osaa kirjoittaa, eikä kaikkia haluamiaan kuvia osaa piirtää. Taiteilijat tekee mitä haluaa - me muut piirretään vain se, mistä jonkinlaisen kuvan saa tehtyä. Mielessä on paljon enemmän. Mutta minullekin piirtäminen on yhdenlainen henkireikä.

No, tämmöisiä mietteitä täältä tänään. Jaksamusta teille, jotka jotka näitä luette! 











8 kommenttia:

  1. Itse olen ajatellut että olisipa meillä mieluummin joku muu pääministerinä kuin marin.Niinistö saa paremman arvosanan nyt Ukrainan tilanteesta.
    Tänään oli tv: konsertti jossa 2½ tunnin aikana kerättiin 5 miljoonaa 600 tuhatta euroa Ukrainan auttamiseksi, koskettavin oli mieskuoron laulamana finlandia hymni Ukrainalle, ja kertomukset paenneista ihmisistä.
    Samalla katsoin tv7 ohjelmaa, jossa kerrotaan sellaista mitä ei uutisissa kerrota, vaikka pahuus riehuu nyt, niin Jumala puuttuu asioihin, koska nyt paljon rukoillaan Ukrainan puolesta.
    Jumala oli sekoittanut venäläiset sotilaat, niin että ne luulivat omia taistelioita vihollisiksi, niin ne ampuivat omia joukkojaan. Myös Jumala oli tuhonnut panssari vaunuja, pudottamalla jotain taivaalta.
    Media onkin ihmetellyt että miksi venäläiset etenevät hitaasti.
    Samalla tavalla Jumala suojeli myös Egyptilaisia paetessaan faaraota,
    mutta surullista on kuitenkin että ihmisiä kuolee nyt siellä turhaan.
    Uutisissa joku politikko sanoi että ruokakassin hinta tuplaantuu, se Raamatun kohta jossa sanotaan että:"kansa nousee kansaa vastaan, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin",rutto oli ja meni (korona), tuo nälänhätää on kohta myös meillä täällä Euroopassakin venäjän aloittaman sodan takia. Olisi hyvä jos olisi pieni pelto takapihalla jossa voisi kasvattaa mm.perunaa.
    Daavid Wilgerson ennusti jo 40v.sitten tällaista että tulee maailman laajuisesti nälän hätää, ei ole mikään ihme kun maataloutta ajetaan alas, lihakarja tilat loppuu, maataloutta ei tueta, se ei kannata enää niinkuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin eilen luin tuosta, että paljon oli kerätty konsertissa rahaa. Ja tuo ruoan hinnan raju nousu kuultiin radiosta. Ajat muuttuu nyt erilaiseksi. Vielä ei tiedetä, mikä omaa maatammekin vielä kohtaa. Mutta nyt saadaan vielä olla kiitollisia monesta asiasta, jota meillä ainakin vielä on. Minulle tuli aamulla herätessä yllättäen mieleen se jae, jossa sanotaan: "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä". Tänä aamuna sain olla kiitollinen auringon ilahduttavasta valosta. Otin kuviakin ja laitoin seuraavan blogijutun juuri niistä, ja sumun väistyminen toi mieleen Finlandian sanoja ja jätti sen sävelen soimaan päähäni:)

      Poista
  2. Täälläkin paistaa aurinko! Juuri kakluuniin laitoin tulen, on aika viileää sisällä. Hyvää, kaunista sunnuntaita kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinne samoin:) Aurinko tosiaan ilahduttaa. Minusta tuntui aamulla kylmältä ulkona, kun kävin kävelemässä, vaikka asteita oli vain jotain alle 2 pakkasta.

      Poista
  3. Hellunt.srk.ssa tuli profetia, tunnen tämän ihmisen ja tiedän että hänellä on profetoimisen armolahja, tarkkaan en enää muista profetiaa, mutta siinä oli näitä sanoja:"Teidän rukouksenne on nousseet minun eteeni, niin minä lähden liikkeelle,
    te tulette näkemään sen..." profetiasta sai sen käsityksen että Jumala vuodattaa myös henkensä ja tulee maailmanlaajuinen herätys, siihen voi vielä mennä jonkin aikaa, sillä Suomen on nöyrryttävä, sen minkä Jumala on tehnyt kauniiksi, se on kauhistus Jumalalle, synnin mitta on tullut täyteen Suomen maassamme, eikä se pääse vähällä,kuin koira veräjästä.Rukous on meidän aseemme, sitä asetta emme saa laskea, että selviämme pimeyden läpi voittajina.
    ((*olen silti lukija, vaikka nimeäni ei näy lukija listallasi, en viitsi pitää sukunimeäni näkyvillä,se syy*))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan paljon nyt rukoillaan, kun maailman tilanteet on muuttunut niin erilaiseksi. Voihan se olla, että nämäkin tilanteet nyt vaikuttaa niin, että ihmiset haluaa enempi kuulla Jumalastakin. Herätyksen ajat olisi kyllä tarpeen. Eikös se koko Suomen missio ole tulossa joskus syksyllä, vai muistanko väärin? Toivottavasti olisi sen materiaalit ajan tasalla, ottaen huomioon senkin nyt, mitenkä ihmisillä on hätää nykytilanteen ja tulevaisuuden suhteen.

      Poista
  4. Hieno kuva:) On hyvä että on jotain miellyttävää tekemistä synkkien uutisten vastapainoksi, esim. juuri piirtäminen. Hyvää viikon alkua! T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  5. Kiitos, samoin sinulle! Kyllä sitä on hyvä olla jotain jotain mukavaa ajateltavaa tai tekemistä vastapainoksi.

    VastaaPoista