tiistai 1. maaliskuuta 2022

Ankeudentorjuntaa: Kun piti vaan saada väriä paperille!

 



Kirjoitin eilen, kuinka aikomus oli tehdä iso maisemakuva sille jämäkartongille... Mutta niin se vaan näivettyi sellaiseksi tänä aamuna, että sen eilisen pienen värikokeilun päälle vain laitoin lisää väriä... Siinä se maisema. En jaksanut ruveta muuhun, mutta väriä piti saada johonkin vedellä, ja nyt se oli sitten tuohon. Siinä kun jotain piirustushommaa tekee, voi saada ajatuksia vähän muualle, kuin vain niihin ikäviin asioihin. 

Sotauutiset masentaa. Niitä on tullut seurattua varmaan liiankin tiiviisti. Mutta siinä on sekin, että jos ei ollenkaan niitä seuraa, niin käytännössä loppuu helposti sitten rukouskin... "Poissa silmistä, poissa mielestä." Niinhän se helposti on. Mutta voisi kyllä vähentää sitä seuraamista ainakin jonkin verran. Ei se asia meidän käsissämme kuitenkaan ole.

En muista, että olisi muulloin niin tullut seurattua mitään tällaisia. Osittain se johtuu ihan laitteistakin varmaan, kun nythän se käy niin kätevästi. Mutta toinen puoli kiinnostuksesta on sitäkin, että tähän osaa helpommin itsensäkin kuvitella. Kyseessä naapurimaa, ja rajakaan ei  kovin kaukana ole. Sitten muistaa, millaista oli esim. pienten lasten kanssa reissaaminen aikanaan. Ja nyt on nähnyt, kuinka lasten kanssa ihmiset pakenee. Joka on aivan omaa luokkaansa hankaluuksineen. Sellaista, että on vaikea edes kuvitella, miten he ylipäätään selviävät. 

Mutta tällaista täältä nyt. Aamu oli harmaa, mutta nytpä näkyy ulkona jälkeen aurinkokin☀️ 



6 kommenttia:

  1. Olet oikeassa,illalla olin tuntikausia tiktokissa,niin turhaa,mutta nollasi ajatukset,samalla myös rukousta sodasta kärsiville.On se ihanaa,kun meitä on kuitenkin niin paljon,jotka saadaan rukoilla ukrainan puolesta(varmaan lähes joka maassa). Kyllä Jumala kuulee,sitten TAPAHTUKOON HÄNEN TAHTONSA.Onhan Hän jo kirjaan kirjoittanut,mitä tulee tapahtuman.Meilläkin on kauhut varmasti edessäpäin,kumpa emme ikinä luopuisi uskosta sen keskellä,koska ihana Jeesus tulee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan nousee rukouksia joka puolelta maailmaa Isän korviin nyt tosi paljon, ja Hän ajallaan jollakin lailla niihin vastaa. Kun vain kestäisimne itsekukin, niin hyvinä kuin pahoina päivinä!

      Poista
  2. Siis tarkoitin,että ei todellakaan ollut hyvä,kun annoin minäminäminälle vallan ja hukkasin tunteja,olematta rukouksessa.eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin aikaa menee paljon hukkaan kaikenlaiseen...

      Poista
  3. On kyllä hyvä , että voi tehdä ja ajatella jotain muutakin.. kun katsoo ja kuulee sota uutisia, niin mieli voi mennä helposti maahan.. meillä on kuitenkin suuri Jumala jonka sallimatta ei tapahdu mitään ...turvataan yksin häneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaan hyvä tosiaan tuulettaa ajatuksiaan kaiken uutistenluvun yms.lisäksi jollain ihan muualla, tavallisella ja iloa tuottavalla.🙏

      Poista