Minulla on jo pidemmän aikaa ollut levällään kirja: Lupausten tähtitaivas. Kirjailija H. E. Wislöff. Olen lukenut sitä säästellen; teksti silloin, toinen tällöin, kuin jotain hyvää hitaasti makustellen. Ja valiten se parhaalta tuntuva hetki nauttia se.
Kirjan kanssa se voi olla sellainen hiljainen hetki, ettei muita kiinnostuksen kohteita edes ole juuri siinä nyt. Niinpä juuri sellaisena hetkenä otin taas mainitun kirjan käteeni. Ja mitä luinkaan, mikä oli nyt tekstin otsikko: "Raunioista noussut"! Mikäli olisin sen tekstin lukenut parisen viikkoa aiemmin, se tuskin olisi puhutellut ihan samalla tavalla. Siitä luin mm.:
"Mutta eräänä päivänä rauniot herättävät kiinnostusta ja ne saatetaan entiseen kuntoon. Rakennus tulee jälkeen käyttöön ja saamme siitä iloa ja hyötyä."
"Niinkuin hän kerran aikojen aamun kaaoksessa huusi: Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli, samoin hänen on huudettava sen kaaoksen yli, josta rauniot todistavat."
Kirjassa toki puhutaan ihmisen elämästä, kuinka se voi näyttää raunioilta, mutta kirjan teksti tuntui lohdulliselta lukea myös tätä nykyistä tilannetta ajatellen.
Kirjoittaja sanoi esipuheessaan, että kirjan tarkoitus olisi saavutettu, jos joku sitä lukiessaan nostaisi katseensa lupausten tähtitaivaalle. Luulen, että monikin kirjaa lukenut on niin tehnyt - ja kirja siten saavuttanut tarkoituksensa.
---
Lupausten tähtitaivas/H. E. Wislöff/suom. Sointu Rö/Kirjapaja 1971
Seuraava luvun otsikko on: "Kun tie on autio". (Mutta se jää odottamaan seuraavaa lukukertaa).
---
Kirjoitin kirjasta myös silloin, kun olin sen ostanut:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/02/eilen-kirpparilta.html
Tämä on tosiaan ihana kirja ja saa nostamaan katseen lupausten tähtitaivaalle. Minullekin jotkut luvut olivat juuri sillä hetkellä hyvin rohkaisevia. Niihin pitää palata vielä myöhemminkin.
VastaaPoistaTämä on pieni kirja, mutta sisällöltään antoisa:)
Poista