maanantai 25. joulukuuta 2023

Saapuminen jouluaattona

60 vuotta sitten jouluaattona oli vanhemmillani varmaan ollut aika hässäkkä päivä. Sairaalasta oli ilmoitettu, että se viikkoja aiemmin syntynyt olisi nyt jouluaattona kotiin haettavissa. Kun nykyäänkin on vauvan kanssa omat hommansa, vaikka nykyaika on tuonut kaikenlaista helpotusta moniin arkisiin asioihin, niin vuosikymmeniä sitten kaikki oli työläämpää. Eniten minua on mietityttänyt varsinkin pyykinpesu silloin - ei ollut pesukonetta... Mutta tämä pohdinta ei nyt ollut se jutun varsinainen aihe, vaan eilen tekemäni jännä huomio menneen ja nykyisyyden kohtaamisesta. Eilen nimittäin, jouluaattona, meille isovanhemmille saapui ensi kertaa kylään se lapsenlapsemme - kun oli kulunut tasan 60 v. siitä omasta jouluaaton saapumisestani. Hänet olimme jo aiemminkin tavanneet, mutta nyt ensi kertaa meillä kotona! Ja tulipa vielä mieleen sitten sekin, että kerranhan mekin  saamme tavata Hänet - sen  kaikkien jouluaikojemme päähenkilön, ja myös Taivaallisen Isämme - siellä kotona heidän luonaan... Onhan se sitten ihan erityistä!






4 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut kuusikymppiselle! ❤️ Vaikka viikkoja on siis jo vierähtänyt merkkipäivästäsi. Olipa ihanaa, kun lapsenlapsenne oli jouluna ensi kertaa teillä käymässä ❤️ Ja näin menneisyys ja nykyisyys kohtasivat juuri jouluaattona 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️😊 Oli se kyllä jännä huomio, sellaiset "kotiintuloajat"😊

      Poista
  2. Myöhästyneet Onnittelut täältä Lapistakin<3

    VastaaPoista