Kuka meidät tuntisi...

Jostain syystä tuli tänä aamuna mieleeni miettiä sitä, että kuinka meidän elämässämme voi olla jaksoja, joista voimme sanoa, että joku tietty ihminen tuntee sen hyvin, ja jotkut toiset eivät ollenkaan. Me kaipaamme sellaista, että löytyy joitakin, jonka tiedämme tuntevan meidät. Itse mietin joskus, että ystäväni on sellainen ihminen, joka tietää kouluiästä alkaen nuoruuteen lapsuuteni olosuhteet ja asumiset, lapsuudenperheen lisäksi. Sitten on tullut toisenlaiset vaiheet, asumiset aivan toisaalla. Ja oma perhe. Nyt mieheni on se, joka tietää ne vaiheet. Jotkut ihmiset elävät tutuilla asuinsijoilla kenties koko ikänsä. He tuntevat sen, ja heidät tunnetaan. Mutta muuttamaan joutuneet voivat kokea muukalaisuutta uusilla asuinsijoillaan, koska toiset eivät heidän lähtökohtiaan tunne. Kertominen tekee tunnetuksi, mutta sekään ei ole aivan sama kuin olla täysin tunnnettu alusta asti. Kaikki eivät tietysti sellaista kaipaakaan. Mutta tietäminen ja tunteminen voi lisätä ymmärrystä siihen, miksi on sellainen kuin on. Emme tosin aina itsekään tunne ja ymmärrä itseämme. 

Yllä olevassa kuvassa minä, noin viisivuotiaana Lempäälässä asuessa. Enpä kovinkaan montaa asiaa Lempäälästä muista. Ja kovin harvassa taitaisivat olla ne  ihmiset, jotka osaisivat siitä ajasta mitään kertoa.

Mutta on kuitenkin yksi, joka meidät kaikki täydellisesti tuntee koko ajalta, niin hyvät kuin vaikeatkin vaiheet: Jumala, jolta elämämme olemme saaneetkin. "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin,  mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." 1. Korinttolaiskirje 13:12 (vanhempi suomennos)

Tämän aamun päivän sanan jakeissa oli myös kaksi jaetta, jotka myös sopivat aiheeseen. Toisessa vakuutetaan, että orpo saa rakkautta osakseen ja toinen sanoo, ettemme enää ole vieraita ja muukalaisia vaan osa perhettä:

"...vain sinulta, Herra, saa orpo osakseen rakkautta." Hoosea 4:14 (v. 1992 suomennos)

"Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheväkeen, samaan kansaan kuin pyhät." Efesolaiskirje 2:19 (v. 1992 suomennos)

Isä - Jumala, tahtoisi kaikki lapsensa kotiin!