sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Mitäs ne kirjailijat muuta tekee, kuin kirjoittaa?

No meillä saatiin viime viikolla siitä hyvä esimerkki. Nimittäin eräs tuttumme järjesti meille miehen laatoittamaan eteisen lattian ja tekemään  muutenkin sellaista, jota meillä remontti on vielä kaivannut. Tämä meille tuttu mies tuli siis vaimonsa ja  timpurin kera meitä auttamaan. Mutta timpuri oli myös kirjaija. Emme tunteneet häntä ennestään, mutta nimi oli tuttu, sillä olin lukenut yhden hänen nuortenkirjansa "Rajaloukkaus". Sen tapahtumat muuten sijoittuvat nimensä mukaisesti tänne itäiselle raja-alueelle. Kirjan on siis kirjoittanut Heikki Kumpulainen. Mutta hän on myös saarnamies ja lähetystyöntekijä, Etiopiassa ollut ja rakennustöitä sielläkin tehnyt. Ja Lieksassakin hän on vaikuttanut jo 80-luvulla, tuntee hyvin rukoushuoneemme rakennusvaiheen. 

Timpurin työkalut olivat siis mukana molemmilla miehillä, ja mukana olleella tutulla rouvalla oli siivoustarvikkeita. Meille jäi käytännössä isännän kanssa vain sivusta katsoa tämän tehokolmikon työskentelyä. Olemme siitä avusta kiitolliset!  Kahvi- ja ruokapöydässä sitten saimme tutustua tähän uuteen tuttuun ja huomata keskustelun hänenkin kanssaan helpoksi. Saimne kuulla myös vähän kirjoittamisesta. Ja uusista kirjoista.

Kirjailijalla on kirjoja mukana. Vierailun seurauksena meillä onkin nyt ihan äskettäin painosta tulleet pari kirjaa, joista toinen on Heikki Kumpulaisen kirjoittama: "Pioneerina Etiopiassa, Aino ja Kyösti Roinisen kutsumustyö". Ja toinen Aino Roinisen: "Koskettakaa lastani, sairaanhoitajan kokemuksia Etiopiassa", joka kirja on uusintapainos.


Heikki Kumpulaiselta on aiemmin ilmestynyt myös: "Virkkulan varas" (nuortenkirja), "Puskatimpurin päiväkirja" ja "Puskatimpurin runokirja". 

Kirjojen kansia näkee netistä. Sieltä löytyy myös TV7:n ohjelmia, joissa Heikki Kumpulaisen voi nähdä ja kuulla. Alla linkki yhteen niistä:

https://www.tv7.fi/arkki/studiosavo/heikki-kumpulainen_p65669/

Monenlaista "kuuluu toimenkuvaan" kuten se ennestään tuttumme tokaisi, saarnamies hänkin.🙂

Minua huvitti, että meille tuli sellainen yllättävä kirjailijavierailu kotiin. Yleensähän niitä jossain kirjakaupoissa...🙂 


6 kommenttia:

  1. Olipa ihanaa, että saitte tuollaista apua ja samalla kirjailijavierailun kotiinne ja uuden tuttavan 😊 Harvoinpa sitä tosiaan kirjailijoita näkee kotonaan. Sattuisipa joskus omallekin kohdalle jotain vastaavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava tutustua häneen, ja sitä puolestaan ei olisi tapahtunut ilman jo ennestään tuttuja ihmisiä🙂 Tullapa sullekin joku yllättävä kirjailijavierailu kotiin!

      Poista
  2. Hieno kirjailijatimpuri vierailu ja vielä siivooja matkassa!

    VastaaPoista
  3. Ja kiva kun saitte kirjojakin! Terveisin kirjojen ystävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli:) Itse en ole vielä lukenut, kun ylipäätään on lukemiseni ollut hyvin vähäistä viime aikoina. Mutta yksi tyttäristä on kova lukemaan ja hänen näppeihinsä päätyi jo toinen kirjoista:)

      Poista