sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Koulun pihalla - viisi vuotta sitten.

Meidän pyörimisemme kyseisen koulun pihapiirissä alkoi vuonna 2000.  Ja loppui tänä keväänä vuonna 2020. Luulen, että joka vuosi on sen pihalle meiltä saattanut olla asiaa, vaikka aivan jokaisena vuotena ei meiltä koululaista ole siellä ollut. Kun isommat olivat jo yläkoulussa, eivätkä nuorimmat vielä olleet koululaisia, oli pihapiirissä kuitenkin kerho. Ja jos ei ollut keväällä asiaa, niin oli syksyllä. Tänä keväänä piti olla viimeiset äitienpäivä- tai kevätjuhlat, mutta korona muutti senkin asian. Joulujuhlat olivat viimeiset. Ja koulunkäyntikin loppui jo maaliskuussa tuolla kuin leikaten. Tänään oli yksi tytär katsellut vanhoja kuvia. Siltä jäljiltä minäkin nämä vanhat kuvat löysin. Ovat elokuulta 2015. Isäntä otti silloin kuvat ja  äitee siinä tutkii tyttöjen kanssa heidän leikkipaikkaansa koulun pihalla. Nuo kuusenjuuret olivat silloin oikein suosikkipaikka. Välillä minua ärsyttikin se tuolla tonkiminen, se maan kaivelu, sillä keväisin ja syksyisin oli aina hanskat ravassa.

Ollaan kuin argeologit muinaisjäännöksillä... Ja kyllä sieltä välillä jotain kiinnostavia juttuja löytyikin. Mitäs, kun koulu ollut sillä paikalla jo yli 100 vuotta.




















Mutta nyt tälle koulunpihalle on luvassa aikaa enää vuosi.  Se siirtyy muistojen joukkoon. Koulun ovet pannaan säppiin ja koululaiset käyvät alakoulunsa siitä lähtien Lieksan keskustassa. Siitä oli Ylellä uutinenkin viime kesänä: https://yle.fi/uutiset/3-10846121





6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat♥ Kiva että on tuollaisia leikkipaikkoja ja paljon kivoja muistoja on varmasti syntynyt noissa maisemissa! On kyllä niin harmi että kouluja lakkautetaan ja ovet suljetaan..Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset koulunpihat alkaa olla jo varmaan harvinaisuuksia ihan. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle:)

      Poista
  2. Paljonhan niitä kouluja on suljettu, kun ei nykyisin enää ole suur perheitä joissa oli n.10 lasta melkein joka talossa, ei siellä Viekissäkään ole ollut enää aikoihin kyläkouluja, mies ehti käydä siellä kansakoulun silloin,
    toisaalta vanhoja kouluja on sit ostettu ja kunnostettu asuttaviksi, niin on täälläkin monet koulut, yhdessäkin lakkautetussa koulussa on 5 asuntoa, omistaja vuokrasi asunnot Ugrainasta muuttaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen riitti oppilaita hyvinkin joka kylälle. Tuli mieleen tuosta Viekistä, että olisikohan isännän täti voinut olla opettajana miehellesi. Hänen nimensä oli Annikki Nykänen.

      Poista
  3. Muistoja on kiva välillä muistella ja vanhoja kuvia katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on:) Minäkin löysin nuo vähän yllättäen tyttären jäljiltä.

      Poista