perjantai 26. kesäkuuta 2020

Tuulen tekosia

Eilisiltainen tuulenpuuska illan sateen ja ukkosen aikaan teki tekosensa; nosti tyhjät kukkalaatikot telineestään ja heitti kiukuillaan maahan. Laatikot kärsi siitä ilmalennosta.




Myös portailla olevat kaksi kukkaruukkua kukkineen saivat kokea tuulen voimaa. Löysin ne aamulla maahan pudonneina. Toisesta oli multapaakkukin osittain purkista ulkona, mutta ei siinä sen kummenpaa vahinkoa tapahtunut, kun laitoin kukan purkkiin takaisin ja vähän lisämultaa siihen.





Tällaiselta näytti silloin illalla ikkunoista katsottuna. Oli jotenkin jännä tunnelma varsinkin tuo harmahtava vihreys isoista ikkunoista.




Sähköt oli myös poikki jonkin aikaa, mutta ei onneksi kauan. Vettäkin tuli jonkin aikaa ihan kunnolla. Vähän mietin, että pysyykö tie kunnossa, koska joskus sateet tekee sillekin vahinkoa. Ei ollut tiessä vikaa tänään, mutta puunroskaa, eli oksia, oli tuuli sinne lennättänyt. Isänänn piti kauppareissuun lähtiessämme pysäyttää auto ihan alkumatkasta, kun joku isohko oksa oli jäänyt kiinni auton alustaan.



8 kommenttia:

  1. Olisiko kukkaruukut olleet paikoillaan jos niissä olisi ollut kukat, vai oliko teillä tavallista isompi myrsky, sade teki varmaan hyvää luonnolle, minä rakastan myrskyjä ja ukonilmoja, ihailen sitä luonnon voimaa jonka edessä ihminen on pieni,
    joskus istuessani pielisen rannalla katsoin kun myrsky nostatti aaltoja ja salamoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että laatikot olisi pysyneet paikallaan, jos niissä olisi ne kukat olleet. Tuuli oli kyllä aika voimakas. Ukkonen on aika pelottava, tänään oli uutisissa, että Lieksassa on palanut talo. Mutta selllaiset myrskyisät tuulet ja sade tarjoaa kyllä toisaalta mahtavaa tunnelmaa, jota voi ihailla:)

      Poista
  2. Muuten todella kauniit amppelit ikkunoissa.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin oli muutama viikko sitten kova niin tuuli, että tuossa naapurin paritalon pihalta lensi trampoliini parritalon toisen puoliskon pihan yli ja siitä vielä aidan yli. Onneksi kukaan ei jäänyt alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä on ollut todella tuulen voimaa! Tämä meillä ollut oli siihen nähden kyllä pieni. Mutta silloin kun meillä se tuuli puita huojutteli, ym. niin kerroin nuoremmalle väelle, että kun ukkinsa täällä aikanaan asui, niin tuuli kerran heitti keinun pois paikaltaan. Sen jälkeen se kiinnitettiin haalla seinään. Sama keinu meillä nytkin, mutta vähän eri paikassa eikä ole kiinni missään. Jännä vaan tuulella katsoa, kun keinun istuin heiluu, kuin siinä näkymätön keinuttelisi:)

      Poista
  4. Onpa teillä tuuli lennättänyt tavaroita. Upean synkkiä nuo pari kuvaa! Ukkosella saa hienoja kuvia. Täällä ei ole vielä ollut ukkosta koko kesänä eikä sadettakaan viikkokausiin. Puolet ruohostakin on jo ruskeaa meidän pihassa. Täksi iltapäiväksi on luvattu ukkosia tänne päin, mutta saapa nähdä kuinka käy. Saisi jo sataa, mutta jos ei nyt, niin ensi viikollahan taitaa olla sateisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sade tosiaan luonnolle hyvää tekee:) Täälla satoi ja ukkosti taas viime yönäkin. Minä tosin olin silloin jo unten mailla. enkä siitä mitään havaintoa saanut, kuin vasta aamulla katselin takapihaa ja tuumin mielessäni, että on tuolla tainnut sataa. Nyt on taas kiva auringonpaiste. Kiva kun sateet tulee yöllä ja päivällä saa nauttia auringosta.

      Poista