Kun viimeinenkin pelastumisen toivo katosi

"Mutta kun aurinkoa ja eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." Apt. 27:20

"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26

"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37

Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.

"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14  Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.

Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla.  Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.