Sen piti olla tavallinen päivä

Sen piti olla aivan tavallinen päivä. Jotkut menivät pyhäkköön rukoilemaan, jotkut kerjäämään, ja ken mikäkin asia mielessään. Nyt oli joillakin tavanomaista tavanomaisempikin ja arkisen tuntuinen tehtävä: kantaa rampa veli tavanomaiselle kerjuupaikalleen siihen Kauniin portin pieleen. Hänet tunnettiin siinä hyvin, sillä olihan hän jo vuosikausia siinä kerjännyt; olihan hän ollut syntymästään saakka rampa. Lienevätkö pyhäkköön menevät saddukeukset tänään huomanneet häntä, mutta jos niin olisi ollut, olisivat kenties hymähtäneet, että taas tuo tuossa on. Sinne oli tulossa myös niitä Jeesuksen seuraajia. Heidät jos saddukeukset olisivat nähneet, olisi se ärsyttänyt suunnattomasti.

Nyt rampa mies oli juuri laitettu paikoilleen istumaan. Heti hänen silmänsä rekisteröivät tuossa kaksi mahdollista kerjuukohdetta. Niinpä hän heti kävi toimeen ja pyysi heiltä rahaa. Miehet pysähtyivät ja kääntyivät, ja katsoivat häneen tiukasti. Vieläpä käskivät häntä katsomaan heihin. Rampa ehti jo  ajatella mahdollisesti saamaansa summaa... Mutta mitä sanoivat miehet?  Kultaa ja hopeaa ei heillä ollut. Mutta... hänen käskettiin nousta! Jeesuksen Nasaretilaisen nimessä...  Ja nytpä ojentui heti toisen käsi jo nostamaan häntä ylös. Hämmentyneenä rampa tarttui ojennettuun käteen ja heti kun hän oli saanut takamuksensa ylös matoltaan, hän tunsi valtavan voiman vyöryvän jalkoihinsa; ne vahvistuivat ja hän suorastaan hypähti pystyyn. Hän seisoi itse! Hän siirteli jalkojaan; hänhän käveli! Kohta hänen nähtiin suorastaan hyppelevän ja hihkuvan innoissaan! Hypellessään mies kuului ylistelevän Jumalaa! Moinen meno herätti huomioita. Kansaa alkoi kerääntyä katsomaan, mitä mielenkiintoista siellä oikein oli meneillään.

Mitä he näkivätkään? Saattoiko tuo todellakin olla se mies, joka oli aina kerjäämässä tuossa portin pielessä? Kyllä se hän oli. Mitä oli tapahtunut, he kyselivät toisiltaaan ihmeissään. Vihdoin asia selvisi heille ja he alkoivat tuijotella niitä kahta, jotka olivat sen Jeesuksen seurassa oleskelleet. Toinen heistä alkoi puhua, ettei sitä pitäisi ihmetellä, mitä oli tapahtunut. Eiväthän he sitä olleet tehneet, vaan Jumalan voima. Se kirkasti sen Jeesuksen nimeä, joka taannoin oli ristiinnaulittu. Kansahan oli mieluummin halunnut murhamiehen vapautettavaksi, kuin Jeesuken. Nyt kuitenkin Jumala oli herättänyt Jeesuksen kuolleista ja  sen todistajia miehet sanoivat olevansa. Ja usko tähän Jeesukseen oli vahvistanut miehen jalat...

Mitä mahtoi kansan mielessä liikkua? Kuka muisti huutaneensa murhamies Barabbaan puolesta ja Jeesusta ristille? Tuliko kylmä hiki sitä ajatellessa? Mutta mitä tuo Jeesuksen seuraaja jälleen puhuikaan. Hänen puheensa oli loduttavaaa,  ehkä kaikki ei ollutkaan vielä heidän osaltaan menetetty. Hän sanoi, että jos he tekisivät parannuksen ja kääntyisivät, heille voisi koittaa virvoituksen ajat... Sitten mies selitti, mitä tuosta Jeesuksesta oli sanottu jo ammoin profeettojen kautta. Ja että tuosssa Jeesuksessa ne profetiat tulivat täytetyiksi.

Tuollainen puhe särki kuitenkin joidenkin korvia. Saddukeukset olivat raivoissaan. Heistä oli aivan sietämätöntä, että väitettiin Jeesuken nousseen kuolleista. Heidän mittansa oli nyt täynnä. Niinpä he järjestivät niin, että nuo kaksi tultiin hakemaan siitä vartiomiesten kanssa ja laitettiin yöksi vankilaan. Seuraavana päivänä heitä kuulusteltiin ylipappien ja johtomiesten edessä. Heiltä kysyttiin, millä voimalla ja kenen nimeen he olivat toimineet? Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen kautta nuo kaksi sanoivat sen tehneensä. Ja niin nuo kaksi rohkeasti selittivät näille arvovaltaisille miehille, mikä merkitys Jeesuksella oli; ei ole olemassa pelastusta ilman häntä, ei muuta nimeä sitä varten ihmisille annettu. Johtomiehet ihmettelivät miesten rohkeutta ja heidän puheitaan. Olivathan he oppimattomia miehiä. Ja tapahtunutta parantumisihmettä he eivät voineet kiistää, sillä seisoihan parannettukin heidän silmiensä edessä. Mitä siis tehtäisiin? He neuvottelivat keskenään. Eivätkä keksineet muuta kuin kieltää noita miehiä enää kenellekään Jeesuksesta puhumasta.

Vaan tottelivatko nuo? Eivät. He sanoivat heti suoraan, etteivät aio vaieta. Ja niinpä on Jeesuksesta puhuttu meidän aikaamme asti - yhäkin puhutaan!

Ei ihan tavallinen päivä... Luultavasti se parannettukin alkoi puhua Jeesuksesta kaikille, keitä vain kohtasi.


Nämä tapahtumat löytyvät raamatusta kohdasta Apostolien teot, luvut 3 ja 4.

---

Mutta, asiasta toiseen. Täällä alkaa huomenna koulut. Toinen menee nyt  eri kouluun kuin ennen ja toisen kyydit puolestaan ovat nyt eri kyyditsijän "heiniä".  Saa nähdä kuinka aamut rupeaa taas lutviutumaan.