Joitain sanomisia - kuinka ne mahdettiin ymmärtää?

Joh. 11:1-4. Yhdet siskokset lähettivät Jeesukselle sanaa, että heillä veli sairastaa. Jeesus sanoi sen kuullessaan: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi." Epäilemättä asialle lähetetyt viestinviejät sen vastauksen sisaruksille kertoivat. No, mitä he mahtoivat päätellä siitä? Varmankin niin, että Lasarus paranee. Ei parantunut. Hän kuoli. Mitäpä mahtoi sisarusten mielessä liikkua, kun kävikin niin? Ja Jeesusta ei vain kuulu! Menee monta päivää, eikä häntä vain näy...

Joh. 11:6-10. Muutaman päivän, eli parin päivän, kuluttua Jeesus sanoo toisille, että "Menkäämme taas Juudeaan". Taas? Opetuslapset kauhistelivat sitä. Äsken sinut yritettiin kivittää ja aiot taas mennä sinne? "Jeesus vastasi: "Eikö päivässä ole kaksitoista hetkeä? Joka vaeltaa päivällä, se ei loukkaa itseänsä, sillä hän näkee tämän maailman valon. Mutta joka vaeltaa yöllä, se loukkaa itsensä, sillä hänessä ei ole valoa."  Ehkä Jeesus tarkoitti tuolla puheella sitäkin, että se oli silloin,  mutta nyt on nyt? Ja että Hänessä on se valo? Eivät hänen opetuslapsensa aina hänen sanomisiaan noin vain ymmärtäneet, saati sitten me... Pohdittavaa jäi heillekin usein. Ja kysyttävää.


Joh. 11:11-14. Jeesus tiesi jo Lasaruksen kuolleen, kun alkoi puhua hänen herättämisestään opetuslapsille: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta". Kuulijansa olivat  varmaan taas ns. ihan pihalla koko jutusta, koska alkoivat selittää Jeesukselle, että sittenhän hän paranee...Sitten Jeesus täräytti heille suoraaan, että Lasarus on kuollut. Tajusivatkohan opetuslapset heti, että Jeesus tosiaan aikoi herättää hänet kuolleista?

Joh. 11:15-16. Jeesus sanoi, että lähdettäisiin "hänen tykönsä" . Siis Lasaruksen luokse.  Kuolleen luokse. Tuomas totesi siihen, että "Menkäämme mekin sinne, kuollaksemme hänen kanssansa."  Mitähän hän puolestaan tuolla mahtoi tarkoittaa? Sitäkö, että kun Jeesusta oli jo aiemmin uhannut kivityskuolema, se uhkaisi heitäkin, ja sen takia sinne ei pitäisi heidän lähteä missään tapauksessa? Vai niinkö päin, että ollaan Jeesuken kanssa, vaikka tulisi kuolema? Vai eikö kyse ollut lainkaan siitä? Jos se olikin; kuollaan mekin, kun Lasaruskin kuoli? Sairastutaan samaan? Mitä tosiaan ajatteli ja tarkoitti Tuomas?

Joh. 11:17-20. "Niin Jeesus tuli ja sai tietää, että hän jo neljä päivää oli ollut haudassa."  Kuka kertoi? Oliko joku päivystämässä tien varressa, että jos se Jeesus kumminkin tulisi? Vai oliko joku jo lähtenyt katsomaan, missä hän oikein viipyy? Ja kuka mahtoi juosta kertomaan Martalle, että nyt se Jeesus oli tulossa? Martta ainakin lähti heti Jeesusta vastaan, mutta Maria jäi kotiin.

Joh. 11:21-32. "Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut." Oliko se pettynyttä puhetta, ettei Jeesus ollut tullut heti, vaikka oli heidän ystävänsä? Ehtihän veli kuolla! Mutta joku uskon ja luottamuksen hippu hänellä varmasti oli, koska hän sanoi sitten: "Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."  Mitä lie sitten Martta ajatellut tuon sanoessaan? Mitä hän ajatteli kenties Jeesuksen Jumalalta pyytävän?  Hetkiä myöhemminhän hän ainakin  kauhisteli sitä, että Jeesus käski avata haisevan haudan... Mutta nyt jatkui vielä heidän keskustelunsa. Ja haettiin Mariakin paikalle. Hän aloitti oman osuutensa samoin jossitteluin, kuin siskonsakin hetki aiemmin.

Joh. 11:33-37. Maria itki. Ja kohta itki Jeesuskin. Sitä harvemmin tulee ajateltua. Jeesus itki! Ja joitakuita ärsytti; eikö olisi voitu Lasarusta parantaa, eikä antaa hänen kuolla? Näkikö Jeesus tuossa tilanteessa jo senkin, kuinka hän itse tulisi pian olemaan haudan povessa?

Joh. 11:38-43. Kansa kuuli kun Jeesus alkoi puhua Isälle. Sitten hän huusi. Huuto oli Lasarukselle ja tehtiin suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!".  Ihmiset odottivat, katselivat, kuulostelivat, ihmettelivät... ja näkivät: "...kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina." Jeesus käski päästää hänet niistä ja antaa mennä. Ihmiset paloivat uteliaisuudesta kysyä... mutta antoivat Lasaruksen varmaankin rauhassa kävellä pois - ainakin hetken aikaa. Mitä liikkui Lasaruksen mielessä, kun hän kuuli sen Jeesuksen voimakkaan käskyhuudon hautaan? Mitä hän ajatteli tullessaan haudasta? Mitä hän kertoi tuntemuksistaan sisarilleen? Mitä saivat myöhemmin toiset häneltä kuulla? Uteliaisuus korventaa meitäkin...

Joh. 11:45-57. Monet, jotka kaiken tämän näkivät ja kokivat paikanpäällä, uskoivat. Mutta eivät kaikki. Mitä he mahtoivat ajatella, joille tuli kiire fariseusten luo kertomaan? Uskoivatko hekin? Vai olivatko mieluummin pöyristyneitä, että moista oli mennyt tapahtumaan? Fariseukset ainakin olivat tosi näreissään. He pelkäsivät, että kohta kaikki uskovat Jeesukseen  ja roomalaiset ottavat heiltä pois vallan. Jotain oli tehtävä. Mutta mitä? Nitistetään se Jeesus. Parempi, että yksi mies kuolee, "kuin että koko kansa hukkuu". Siitä asti heillä oli aikomus tappaa Jeesus.



He aikanaan tekivätkin sen - ja luulivat voittaneensa. Ei se ihan niin mennyt. Jumalalla oli toiset aatokset. Kuinka kuolema olisi voinut pitää Taivaallista vallassaan! Jeesus tosin kuoli - kansan puolesta. Hän nousi ylös kuolleista, jotta mekin saamme. Saamme elää! Hänen kanssaan - nyt... ja aina! Järki ei sitä käsitä. Jospa sydän käsittää.