sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kaikkihan tehtiin jo valmiiksi!

"Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä." Joh. 19:30

"Se on täytetty"!

"...Minun ei enää tarvitse orjailla lain vaatimusten alla, sillä hän, kallis välimieheni, on täyttänyt lain minun puolestani. Hänen työhönsä ei saa eikä voi lisätä mitään. Sillä pelastus on täytetty. Hänellä on annettava täydellinen pelastus epätäydellisellekin uskolle. Hän on hankkinut täyden lunastuksen sillekin, jolta puuttuu kaikki, mutta joka hädässään tulee hänen luokseen..." Fredrik Wislöff/Levähtäkää vähän



"...Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan." Hepr. 9:26 KR-92

"Jumalan Karitsa hävitti koko maailman synnin uhrillaan. Siinä on meidän toivomme ja lohdutuksemme. Itse tahtoisimme kyllä pelastaa itsemme ja  maailmamme ja puunata ne puhtaaksi Herrallemme. Kaunis ajatus, vaan turha toivo. Pyrimme toki elämään niin, ettemme loukkaisi Jumalan Pyhää Henkeä tekemällä ehdoin tahdoin syntiä. Mutta on kokonaan eri asia perustaa pelastumisen toivonsa hyviin tekoihin kuin perustaa se  Jumalan Karitsaan, joka poisti synnit uhrillaan. Kun Jeesuksen sovitustyö saa olla uskonlepomme pohjana, me voimme iloiten palvella Herraa. Ei siksi, että pelastuisimme niiden tekojen tähden, vaan kiitoksena uskon lahjasta. Raskas taakka ja orjan työ saa vaihtua iloiseen palveluun ja Jumalan lasten vapauteen. Ovathan nämä kaksi olotilaa kuin yö ja päivä." Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa




Nuo tekstit ilahdutti minua tänä aamuna:) Kaikki on jo täytetty! Siinä on pääsiäisen sanoma!



4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksesta. Se on iloinen pääsiäisen sanoma ja siihen saame turvautua.
    Hyvää palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Minua erikoisesti puhuttelee tämä palmusunnuntain päivä, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, kansa levitti palmunoksia tielle ja lauloi Hoosiannaa daavidin pojalle, myös tää laulu on mun lemppari:" tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa, maahan on laskette vaatteita, lehtiä oksia"...sitä ennen Jerusalemiin tullessa Jeesus itki kaupunkia, ja sanoi "jospa tietäisitsinäkin tänä päivänä mikä rauhaasi sopii, mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu" peite on tänäkin päivänä heidän silmien edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihmiset silloin riemuitsivat ja ylistivät Jeesusta, mutta kovin pian kaikki oli aivan toisin. Minulle tuli tuo sun lempparilaulu tutuksi lapsena; on jäänyt mieleen, kuinka eräs melkein ikäseni tuttu sitä lauloi, samalla kitaraa soittaen:) Tykkään siitä edelleen. Ja tykkään myös kovasti laulusta: "Lensi maahan enkeli joutuisampi tuulta..." Peite tosiaan on sen kansan silmillä vieläkin. On se ihmeellistä, kun alkavat käsittää, kuka heidän Messiaansa on!

      Poista