Nämä oli ällistyttäviä, sillä nämä olivat niitä, jotka tienpielen paksujen lumivallien alta paljastuessaan olivat yhä pystyssä... kuivat korret! Miten ne eivät olleet katkenneet? No, otin sitten muutaman kotiin vietäväksi kävelylenkiltäni. Kuvat ei ole sitä, mitä niistä toivoin, mutta oli niissä silti mielestäni jotain jännää. Surkeistakin kuvista voi onneksi saada jotain esiin.
 |
| Varjo varasti pääosan tällä valkokankaalla... |
Valitettavasti näiden pitsimäisyys ei tule kuvissa esiin.
Tässä sentään voi tarkkaan katsoessa nähdä oikeanpuoleisten kuivien oksien pitsinohuet lehdet.
Ja se vappulehmä:) Sepä olikin hauska. Ihan tällaista äidinkäppänääkin huvitti, kun tuo pienenkin ilmavirran mukana liikahteli - melkein kuin elävä:)
Se löytyi aamulla tällaisesta navetasta palapelipöydän alta.
Meillä tuota talvea ei ollutkaan tai siis lunta, se tuntuu vähän oudolta,koskaan elämäni aikana ei ole ollut tällaista talvea, metsässä jossa joskus talvellakin olen käynyt, niin vielä puolukoita voi napsia suuhun, ja niin vihreät sammaleet.
VastaaPoistaMutta kyllä niin paljosta ja kaikesta saa olla kiitollinen.
Niin tosiaan, sielläpäin on talvi muutoinkin aina vähälumisempi kuin täällä. Mutta tämä talvi oli kyllä tosi erikoinen kaikenkaikkiaan. Ja nyt sitten tämä erikoinen kevät siihen jatkoksi. Millainenhan lie kesä? Mutta kun osaisi nyt elää päivän kerrallaan, ja kuten sanoit, olla kiitollinen, siitä mitä kaikkea hyvää kuitenkin on silti:)
PoistaNiin miten nuo eivät ole katkenneet, murskautuneet?? Nämä ovat todella hyviä kuvia. Ja todistuksia ihmeistä. Todella mukava nähdä! Kiitos kun esittelit nämä meille!
VastaaPoistaSe on tosiaan ihmeellistä, että säilyivät! Jokainen lumenaurauskertakin olisi ne voinut runnoa rikki. Minusta on kiva kävellä hiljakseen ja pysähdellä katselemaan kaikenlaista pientäkin. Täällä on tavallaan aika karua, niin tulee silti metsäisen tien pieliä katseltua aina vähän sillä silmällä, että onko jotain kiinnostavaa näkyvissä:)
Poista