Painolastimaasta

Painolasti oli maata, jota purjelaivat kuljettivat paikasta toiseen, satamasta toiseen. Se ei ollut se varsinainen lasti, josta maksut saatiin. Mutta kun laivat lähtivät hakemaan sitä lastia, josta niille maksettiin, oli tyhjiin laivoihin saatava jotain tasapainottavaa, ja siihen lastattiin sitten ihan maata, jota otettiin sataman läheltä jostakin. Ja sen väliaikaisen lastin kanssa sitten oli mahdollista vakaammin purjehtia hakemaan sitä varsinaista kuljetettavaa.

"...Purjelaivakaudella siihen suhtauduttiin lähinnä kiusantekijänä, koska sen käsittely oli kallista ja fyysisesti raskasta. Kuitenkin se oli purjelaivoille välttämätöntä, koska ne eivät voineet purjehtia tyhjillään tai liian kevyessä lastissa.  ... laivojen oli tulomatkalla korvattava lastin paino maa-aineksella, joka usein oli edellisen sataman läheisyydestä. 
Perillä se sitten purettiin satamavoudin osoittamiin paikkoihin, joihin vuosien kuluessa saattoi syntyä huomattavasti uutta maa-alaa..."  Anssi Riihiaho/esitteessä "Reposaari ja painolastimaa"

Tästä Reposaaren omille sivulle, jossa myös painolastista, ja sen myötä saarelle tulleista kasveista kerrotaan.

Tietoa Reposaaresta Wikipediassa.

Tässä juttuja, joissa minulla on ollut Reposaari esillä.

Miksi nyt tulinkin tästä ottaneeksi jutun aiheen? Isäntä on käynyt läpi kaikenlaista talteenottamaansa. Välillä hän jakaa siitä minulle maistiaisia, joista tietää minun olevan kiinnostunut. Tänä aamuna minua odotti keittiön pöydällä mainittu esite, josta sitaatinkin tuohon laitoin. Jotenkin se painolastiajatus puhutteli minua, erityisesti uskonelämää ajatellen. Mekin purjehdimme erästä tiettyä satamaa kohti. Mutta emme mekään voi välttyä siltä painolastilta,  vaikka emme sitä tahtoisi mukana kuljettaa. Ajatus kevyesti tuulen mukana kulkemisesta toi tuntua kivalta, kun ei purjehtimisesta mitään tiedä.  Mutta jos sitä painolastia ei olisi, tuuli ja aallot heittelisivät ja voisivat kaataa aluksen.

Tässä muutama kuva Reposaaresta kesältä 2016. Tuossa eka kuva on varmasti lähellä sitä 90-luvun asuinpaikkaamme. Alue oli kiva, kun oli meri aivan lähellä, mutta lapsiperheille varmasti myös stressaava, juuri tuollaisen lähistön vesialueen tähden.  Muistan nähneeni erään naapurissa asuvan miehen yhtenään  joutuneen juoksentelemaan pienen lapsensa perässä.

Tätä pytinkiä ei ollut meidän Reposaaren asumisaikana vielä. Jos olisi ollut, olisimme varmaankin käyneet siinä usein kahvilla.

Tässä meidän nuori väki, joista yksi on paljasjalkainen "Räpsööläinen".

Jotkut asiat elämässä jättävät pienestä vaikutusajastaan huolimatta ison jäljen. Reposaari oli meille yksi sellainen.