"Runoelma" arjesta

Tämän aamun arkisen asian synnyttämiä mietteitä, muodossa jota tuskin voi runoksikaan sanoa, mutta olkoon sitten "runoelma". Enhän edes osaa runoja varsinaisesti kirjoittaa, en tiedä sellaisen kirjoittamisen sääntöjä. Mutta "runo" on minulle tapa laittaa sanoja paperille miettimättä välimerkkejä, joita muutenkaan en osaa oikein käytellä. Mutta nämä ajatukset tuossa alla syntyivät siitä, kun en tohtinutkaan vetää jalkaani ihan ehjiä sukkahousuja.

Ymmärränkö asemaani lainkaan 
sitä rakastetun asemaa?
Vaikuttaa siltä, etten käsitä
sillä en osaa "omistaa" itselleni
kuin kaikkein halvinta

Ikäänkuin minulle kuuluisi
ne reikäiset ja paikatut aina vain
enkä voisi käyttää sitä uutta
kaunista ja ehjää
ajatuksella 
jollekin muulle kuuluvat
minä ne kumminkin rikon
sotken tai muuten tärvelen
ja joku muu niitä varmaan
paremmin tarvitseekin

Enkö minäkin ole Kuninkaan tytär!
Mikä prinsessa minä oikein olen
minun olisi syytä tuntea asemani
vaikka se ei minusta päällepäin näykään

Arvoni ei ole siinä miltä näytän
tai siinä mitä omistan, millainen on sukuni 
vaan siinä
että Sinä, Kuningas, Jumalani
otit minut tyttäreksesi
ja Jeesus sisareksesi
ja annoit minulle veljet ja siskot
jotka ovat sinun
ne prinssit ja prinsessat...

Nimesin kirjoitelman vihossani Kerjäläisprinsessaksi.

Mutta nyt sitten kävinkin vetäisemässä ylleni ... ne ihan ehjät:)

Mukavaa, aurinkoista ja lämmintä loppuviikkoa!