tiistai 12. toukokuuta 2020

Toukokuun valkea aamu





Nyt iltapäivällä näyttää jo ihan toisenlaiselta, vaikka kaikki lumi ei edelleenkään ole sulanut.


8 kommenttia:

  1. Kaunis talvinen maisema,kuin keskitalvella, täällä on jo aika vihreää, tuomi alkaa ihan kohta kukkimaan ja kielot,rentukat jo kukkii ojissa.
    niin vastasin blogiini kuvieni lähettämisestä sulle, niin en viiti tähän enää vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinpä ensiksi lukemassa, mitä olit kirjoittanut, ja se oli kiva luettava:) Ja mitä näihin lumiin tulee, niin kuvittelin, että ne sulaisivat eilisen päivän aikana; - paljon sulikin, mutta vielä tänä aamunakin pihassa on toisin paikoin lunta. Meillä jo puut varjostavat sen verran, ettei aurinko enää pääse lämmittämään yhtä paljon, kuin joskus aiemmin.

      Poista
  2. Samanlainen maisema oli meilläkin odottamassa tänä aamuna. Nyt on lumi sulanut ja aurinko paistaa. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli kyllä tosi kaunista, vaikka muutoin oli vähän tyrmistyttävää niin talvinen näkymä:) Meillä ei ihan kaikki lumi vielä sulanut, kun piha on käynyt senverran varjoiseksi ympärillä olevien puiden tähden. Mukavaa viikon jatkoa sinulle myös:)

      Poista
  3. Meillä päin satoi lunta viime viikon sunnuntaina ja vielä satoimaanantaina ja maa oli valkoinen. Mutta lumi on sulanut pois.
    Teillä päin on kaunis luminen maisema ja puut ovat kauniita,kun ne ovat lumisia.
    Mutta onneksi mennään kevättä ja kesää kohti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan mennään kevättä, kesää ja lämmintä kohti:) Mutta kyllä talvinen näkymä on toisinaan kaunis.

      Poista
  4. Vaikka lunta ei enää toukokuussa kaipaisikaan, niin hienot kuvat on kyllä! Täälläkin oli useampi sentti lunta juuri yhtenä aamuna. Eilen luin lehdestä, että takatalvia saattaa tulla vieläkin. Kyllähän tämä on ollut niin kylmä kevät, että hyvinkin niitä voi vielä tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takatalvia ei tosiaan kaipaisi, vaikka kaunistakin olisi. Lämmintä kaipaa jo kovasti ja auringon valoa. Onneksi tänään onkin aurinkoista:)

      Poista