maanantai 22. maaliskuuta 2021

Arkista: Paljon on korvien varaan ripustetttu...

Viime viikolla oli Lieksan Lehdessä juttua siitä, mitä korona-aika kuulo-ongelmien kanssa painivalle tekee. Siinä oli siitä, että maskit ja pleksit vaikeuttaa kuulemista, ja kun ei näe huulien liikkeitä, hankaloittaa sekin  osaltaan asioista selvän saamista. Juttua lukiessani tajusin, että se koskettaa minuakin, vaikka en ole tuota  maskia käyttäessäni tullut edes ajatelleeksi. Jutussa oli myös siitä, että huonosti kuuleminen voi eristää toisista. Ja se on aivan totta; jos jo valmiiksi tietäää, ettei kunnolla kuule, ei tee mieli edes ruveta puheisiin kenenkään kanssa. Tässä on tietysti luonne-erotkin vaikuttamassa. Puhelias ihminen ehkä menee ja puhuu rohkeasti joka tapauksessa. Luin joskus yhdestä rohkeasta huonokuuloisesta naisesta, joka oli näytelmätouhuissakin mukana. Jos häneltä näytellessään joskus unohtui jotkut vuorosanat, ihan pikkukuiskailut eivät tietysti kuuluneet, joten välillä yleisöstäkin hänelle saatettiin sitten "kuiskata". Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä! Itse en sellaista omaa, olen epämukavuusalueella tätä aihetta käsitellessäni. 

Jutussa oli myös siitä, minkä minäkin olin todennut, että maskia päästä pois ottaessa, sotkeutuu se välillä kuulolaitteen osiin, ja niin saa niitä sitten asetella takaisin paikalleen. Joku päivä sitten vähän puolihuvittuneena tuumin, että aika paljon on korvien varaan laskettu, kun neljää sorttia kannattivat: kuulolaitteet, silmälasit, maski, ja vielä silmälasien päälle asetettavat aurinkolasit. Joku voisi pistää vielä "paremmaksi", jos sattuu olemaan korviksia korvissa.




Tuossa vedetty vähän tukkaa sivuun, että näkyy korvan taakse...


 

8 kommenttia:

  1. Totta, että nyt korvan taakse tulee tunkua. Jos on pienet korvalehdet ja lähellä päätä, niin ahtaaksi käy tila korvan ja pään välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja päähineenkin on oltava sellainen, että moiset lisät sopivat hyvin ympärysmitttaan.

      Poista
  2. Kuulo-ongelmat tosiaan hankaloittavat sosiaalista elämää. Itselläni ei niitä muuten ole, mutta toinen korvani menee herkästi tukkoon tai sitten se menee lukkoon, vaikka siellä ei mitään olisi, ja silloin on vaikea kuulla sillä korvalla mitään. Toivottavasti kuulolaitteesta on sinulle tarpeeksi apua. Viime kesänä hautajaisissa tapasin yhden naisen, joka ei ollut ennen meinannut kuulla, vaikka hänellä oli varmasti kuulolaitekin, mutta nyt hänellä oli joku erikoisemman näköinen viritys (en enää muista, millainen se oli), ja nyt hän kuuli tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonokuuloisuus on tosiaan ärsyttävää, kummallekin osapuolelle joiden on tarkoitus keskenään puhua. Minulla on kuulolaitteet olleet jo muutaman vuoden ja niistä on iso apu ollut. Nyt kuitenkin alkaisi olla uusimisen tarve, mutta koska sen asian hoitaminen, eli korvapolilla asioiminen, on muutoinkin tympeää, niin nyt korona-aikana se on entistäkin tympeämpi ajatus. Siihen pitää ikäänkuin "ottaa vauhtia" kuin johonkin urheilusuoritukseen, että jaksaa sitä ruveta puuhastelemaan.

      Poista
  3. Minulla häly tekee sen, ettei pysty kunnolla kuulemaan , jos joku puhuu minulle kauempaa, niin ärsyttää yrittää kuunnella kun toinen selittää jotain, ei mitään välttämätöntä, eikä itse ympärillä olevan hälyn takia saa selvää. Olenkin joskus sanonutkin, etten pysty kuulemaan tässä hälyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan rasittavaa yrittää pinnistella että saisi selkoa puhutusta. Pitkään ei silleen skarppina jaksa olla, ja kun jaksamus loppuu, ei jaksa yrittääkään enää kuunnella.

      Poista
  4. Teillä siellä Lieksassa ei kai ole sitä koronaa ollenkaan, vai onko,? mitä nyt tuota karttaa olen katsonut, niin ihan vaalealta näyttää, uutisissakin oli jotain Joensuusta, ettei siellä ole tartuntoja.
    Niin eihän sitä maskia silloin ole pakko käyttää, jos vaikka sitä suositellaan,
    täällä nyt on pakko käyttää, kun on samat lukemat kuin Hesassa, niin kyllä se vaikeuttaa hengitystäkin, kun muutenkin kärsin hapen puutteesta, toivottavasti tulevana kesänä sitä ei enää tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieksassa ei nyt ole ollut uusia tapauksia. Joensuussakin useina päivinä ei ollenkaan uusia tapauksia, tai sitten joinain päivinä yksi tai kaksi. Tosin muutama päivä sitten niitä oli 12 uutta. Että siellä kuitenkin niitä on. Lieksassa ihmiset käyttävät ahkerasti maskia, vaikka tilanne on nyt rauhallinen. Mekin on käytetty maskia kaupoilla käydessä. Kyllä sen käyttö tympii, ja sen käyttö ei kyllä tosiaan ole kaikille helppoa, jos on vaikka huono hengittää muutenkin tai tulee huono olo. Kyllä toivoo, että jo loppuisi tämä tämmöinen ja alkaisi paremmat ajat.

      Poista