Apostolien teot, luvusta 10. Linkistä pääsee lukemaan: https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/ACT.10
Kun näin tämän tapauksen aamulla luettaviin yhtenä osana merkittynä, en mitenkään erityisesti innostunut, koska kertomus on ennestään niin tuttu. Mutta onneksi rupesin kuitenkin lukemaan, sillä se teki sen, minkä olen olen aiemminkin huomannut, että kovinkin tuttu teksti voi aina yhä uudelleen puhutella ja ihastuttaa, ja tuoda esiin uusia yksityiskohtia.
Cornelius, roomalainen sotilas, oli kaivannut saada palvella samaa Jumalaa, jota juutalainen kansa palveli. Mutta oliko hänen tilanteensa toivoton? Sillä eiväthän juutalaiset saaneet edes olla tekemisissä ja ystäviä heidän kanssaan. Ja sitten oli vielä se valloittajan ja alistetun kansan asetelmakin, ja sitä myöten viha roomalaisia vastaan. Mutta tämä Cornelius palveli silti juutalaisten Jumalaa, jonka hän uskoi - oli varmaan kuullut ja nähnyt Jeesuksen toimintaakin - ainoaksi oikeaksi Jumalaksi. Mutta hyväksyikö Jumala hänet? Se oli hänen suuri kysymyksensä. Kysymys, johon hän sai myöntävän vastauksen! Ja hänen juutalaiset "veljensä" oppivat samalla jotain uutta ja ihmeellistä Jumalastaan, Pietarin sanoin: "Nyt minä todella käsitän ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää* häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuuluu hän mihin kansaan tahansa " Apt. 10:34 KR-92
Ei ole mitään suurempaa, kuin olla Jumalan armahtama! Siinä oli Corneliuksen ilo, siinä meidän ilomme:)
Tässäkin olen siitä Corneliuksen ilosta joskus kirjoittanut: https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/06/tuli-suuri-ilo-corneliuksen-kotiin.html
---
*Tuon sanan voi kaiketi ajatella kunnioitukseksi. Jota kunnioittaa, sen tahtoa haluaa noudattaa. Ei orjallisesta pelosta kuitenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti