Vihkoon kirjoitettuna aamun ajatuksia - ja eilisiltapäivän kuvia

 

Eilisen iltapäivälevolla halusin napsia talteen nuo ihanat näkymät!

Unesta herääminen, arkeen havahtuminen

Herättyäni muutaman sanan  rukoilin, ja mielessä kävi myös eilen luettuja ja katsottuja hyviä asioita, huomioita uskonelämästä. Ahdistuksesta avaralle -kirjasta se, että kaikki mitä täällä tapahtuu, on koulutusta tulevan maailman tehtäviin! Sen vuoksi kovatkin koettelemukset ovat tarpeen. Toinen oli eilen illalla Tv7:lta katsottu: Emmauksen tiellä -elokuva, puolen tunnin mittainen. Siinä Jeesus selittää hyvin ymmärrettävästi, selkeästi, mitä hän teki: maksoi velkamme. Ja siinä myös tuli selväksi, kuinka tämän luomakunnan jo alusta alkaen oli kaikki suunniteltuna; eli Jeesuksen tuleminen tänne ja hänen kuninkuutensa.

"Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'." Hebrealaiskirje 10:7

Löytö tieltä muutama päivä sitten.

No näiden jälkeen sitten arkeen havahtuminen, jolloin kaikki arjen asiat alkavat työntyä mieleen. Ja siitä taivaallisten asioiden ja arjen asioiden, elämän ja ajatusten vaihtelusta, tuli mieleen ajatus: Se uskovan arki on täällä vähän kuin joku selviytymiskilpailu; vaikkapa kuin se Alone Suomi, jossa siihen osallistujat on viety syksyiseen Suomen korpeen, hankaliin olosuhteisiin selviytymään - yksin. Mutta: heitä seurataan koko ajan, että missä ovat, vaikkakaan ei näkö- ja kuuloyhteydellä. Heille annettiin  mukaan, (muiden välttämättömien arkitarvikkeiden lisäksi), kaksi laitetta, jotka oli aina pidettävä päällä: seurantalaite - ja hätäkutsulaite. Viimeksi mainitulla tultiin katsomaan tilanne ja vaikka haettiin pois kisasta, jos tarvis oli. Ja huomioitavaa oli myös se, että muutenkin lääkintäväki välillä käy tarkistamassa, että mikä kilpailijan vointi on.

Niin, nyt sitten istun tässä omassa arjessani kirjoittamassa. Ja tällekin päivälle on jälleen omat "tehtävänsä", jotka  pitäisi tässä "kisassa" hoitaa, jotta selvittäisiin. Onneksi on ne "kutsut", joilla saa lähettää avunpyyntöjä.

Joillakin on jossain Suomen korvessa se omasta arjestaan erottuva selviytymiskisa. Se on tosiaan erilaista kuin se heidän oma arkensa, ja sen takia vaikeaa. Jopa yksinäisyyden tuomat tunteet on siinä yllättävän vaikeita kestää. Kaikilla meillä on omassa arjessamme omat "selviytymistaistelumme". Joillakin vähemmän, joillakin enemmän. Kaikkia seurataan. Ja apua saa myös pyytää.

Aamun luettavista kirjoittelun jälkeen luettuja; joissa oli mielestäni jotain samaa kuin siinä, mitä kirjoittelin: selviytymistä, avun saamista: 

"Minä kuulun sinulle. Pelasta minut!...." Psalmi 119:94  KR-92

"Yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä." Apostolien teot 12:7  KR-92

Ja olipa siellä pidempikin lukujakso tarjolla: Ismaelin ja Hagarin karkotus, ja Jumalan heille antamat lupaukset ja huolenpito heistä erämaassa. 1. Moos. 21:8-21 KR-92

---

Siunausta, Jumalan apua, sinun "selviytymistaisteluusi", sinun "kilpailuviikkoosi", sinun arkeesi ja elämääsi taas tänäänkin - mitä siihen sitten kuuluukin❤️

Pidetään "laitteet", (viittaus tekstiin ylempänä, eli laitteet, joilla kisailijat olivat jatkuvassa yhteydessä sinne mistä apua sai) jatkuvasti päällä👍☀️ 

"Miksi piirtää mitään, kun saman näkee paljon hienompana ikkunasta?" - kysyin itseltäni...

Niinpä. Mutta kun näkymä on niin ihastuttava, sitä tekee mieli itsekin väreillä tallentaa. Siltikin, vaikka tietää ettei lopputulos ole alkuperäisen veroinen. Ja alkuperäinen näkymä on joka aamu uusi, ja hieman erilainen; ei varmuutta, onko se toisenakin aamuna katseltavissa. No nyt oli, vaikka eilen ihastelin ja piirsin (pitkästä aikaa) samaa maisemaa, jonka istumapaikaltani nyt näin.

Olen nyt vähän istumapaikkaa vaihdellutkin, kun niitä tyhjiä istuimia pöydän ääressä on nykyään. Tuli eilen mieleen, kun kaukaa ja ilman rillejä tuota näkymää katsoin, että olisi voinut  olla vaikka kevätkin kyseessä, niin vaaleanvihreää oli isojen puiden välissä... 

Ärsyttäää, etten saanut piirustelemaani kuvaa rajattua haluamallani tavalla. Kuvan rajaus kännykällä on muuttunut sellaiseksi, että siinä ei voinut enää joka kulmasta erikseen vetää rajoja, niinkuin ennen pystyi. Kuvaa voi kyllä käännellä, ja väännellä ja veulata monella lailla muuten, mutta jos kuva on tullut alunperin ei suoraan, niin uudella systeemillä suoristettua kuvaa rajatessa osa kuvasta jää väistämättä pois. Aina sellainen ei haittaa, mutta nyt esim. tässä halusin, ettei siitä jää puuttumaan mitään. Tasaisella alustalla kuvatessa kuvasta olisi saanut jo valmiiksi suoremman, mutta kun piti kuvaa näpeissä sopivan valoisassa paikassa niin tulos oli aina... No, se siitä nyt🤨 

------

No päätinpä vähän myöhemmin mennä vielä ulos kokeilemaan mieluisamman kuvan saaamista, neulasten houkuttelemana. Ne kun näytti  kiehtovalta taustalta kuvalle🙂

Betonilaattakin oli kokeilussa, mutta se oli aivan liian platku taustaksi.

---

Toiseen blogiin kirjoittelin tänä aamuna tällaista:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/09/rukousta-kai-se-on-tamakin-kuin-toisi.html

Urheilun ystäville kutsu kisailemaan itse, (ettei vaan pelkkää penkkiurheilua:)

Hassua, että urheilusta pitämätön kirjoittaa siitä aiheesta mitään... Mutta minulle tuli sanaa "kilvoittele" lukiessa mieleen kilpailu. Nyt kyllä nykyään ei tuo sana ole varmaan oikein käytössä, ja ehkä se ei  juuri kilpailemista ihan tarkoita, vaan paremminkin yrittämistä, tosissaan voittamisen tavoittelua...? Mutta kuitenkin, kilpailu, ja urheilukilpailu varsinkin, tuli siitä mieleen. Vihkoon kun kirjoittelin, kirjoitin sille sivulle otsikoksi:

"Kilvoittele", kilpaile, hyvä uskon kilpailu. Osallistu siihen."

Nykyäänhän on mitä moninaisimpia kisoja ja kilpailuja. Urheilukisat kaikkien suosituimpia ja tunnetuimpia varmaan. Mutta onhan niitä muitakin. Jotkut lie katsonut ehkä suurta ompelukisaa vaikka  joskus. Siinä esim. ei kyllä alussa olisi voinut päätellä, kuka lopulta voittajana on. Yhdellä kertaa voi tulla joku moka, ja näyttää ettei ole mahdollisuuksia. Mutta tehtäviä on niin monenlaisia, ja jonain hetkenä onnistuukin varsin hyvin. Voittaja voi olla aivan yllätys, ei välttämättä ennakkosuosikki.

"Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, ja ensimmäiset viimeisiä." Luuk. 13:30 KR-92

Mutta on olemassa kilpa, joka on  menossa nonstoppina, ja siihen saa osallistua aivan kaikki ja kaikentasoiset kisaajat. On vähän eri sarjoja ja aiheryhmiä, joissa osallistujia on. Kilpailukutsuja on monennäköisiä. Tässä yksi:

"Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen." 1. Tim. 6:12 KR-92

Tiesitkö, että entinen tiukka fariseus, vanhalta nimeltään Saul, eli Saulus Tarsolainen,  uudelta nimeltään Paavali (sanoisiko tuota nyt hänen kilpailijanimekseen), kirjoitti urheilu mielessään? Ainakin juoksu ja nyrkkeily vilahtaa hänen kirjoituksissaan:

Juoksu mainittu: "Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman." 1. kirje Korinttolaisille 9:24-25 KR-92

Ja myös nyrkkeily mainittu: "Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olet kutsunut muita kilpailuun." 1. kirje Korinttolaisille 9:26-27 KR-92

Mutta sittenhän on muita, toisentyyppisiäkin kilpailulajeja vielä. Niitä justiin, joissa tavallaan kilpaillaan muita vastaan, mutta vielä enemmän kai itseä vastaan... Eikös telkassa ole nyt meneillään joku Alone*; jossa ollaan yksin jossain korvessa? Olen vasta nähnyt jotain mainintoja ohjelmasta. Ja joillekin jo alun vaikeus on tullut suurena yllätyksenä, niin olen ymmärtänyt. Ei varmasti olekaan helppo laji, vaikka tykkäisikin luonnosta ja kenties yksinäisyydestäkin... 

Ohjeita taivaskilpailuun lähtijöille. Ja rohkaisua!:

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen." Matteuksen evankeliumi 7:13 KR-92

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät siihen kykene." Luuk. 13:24 KR-92

"Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" Matt. 7:14 KR-92

"Joka ei kanna ristiään ja ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni." Luukkaan evankeliumi 14:27

Kisassa on kuitenkin edellämenijä, jota seurataan. Hänen nimensä on Jeesus. Hän on kulkenut koko reitin. Ja itseasiassa: hankkinut kaikille perille tuleville, vaikka olisi kulku ja kisailu vaikeaa ja puutteeellistakin ollut, palkinnon! Jokainen saa, kukaan perille tuleva ei jää seppelettään vaille!

Ja matkalla saa aina huutaa myös häntä avukseen...!

"rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." Apostolien teot 14:22 KR-92

Loppuun asti kisassa ollut Paavali sanoi: "Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään." 2. kirje Timoteukselle 4:7-8 KR-92

Kyllä varsin vahvoin sanoin halutaan joukkoon mukaan väkeä kutsua; suorastaan "vaaditaan", niinkuin muinoin Jeesuksen puheessa häihin väkeä haalitiin teiltä ja aitovieriltä, mistä vain keitä tavattiinkaan! Tässä nyt näin: "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne." Luukkaan evankeliumi 16:16 KR-92

Se edellämenijä - Jeesus, sanoi: "... Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ... Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmaan loppuun asti." Matt. 28:18, 20  (v. -38 käännös)

---

* Alone (ollaan yksin erämaassa) -kisasta. Se löytyy MTV:n sivuilta. Katsottiinpa sitten eilen siitä isännän kanssa kolme jaksoa, jotka vapaasti pääsi katsomaan. Oltaisiin enempikin katsottu, mutta seuraavat jaksot eivät olleet noin vain katsottavissa. Kenties ne pistetään vapaaseen katseluun vähän myöhemmin,  kun uusia jaksoja tulee lisää.  Mutta mielenkiintoista oli. Kilpailijat kaksi kuukautta Inarin korvessa, ja ruoka itse hankittava luonnosta... Ei ihan helppo homma.

Anoppi - "mother in law", eli äiti lain mukaan...

Suomessa sanalla anoppi on usein jotenkin epämukava kaiku. Mutta monissa muissa maissa ja kulttuureissa tuo sama asema on niinkuin toisen äidin asema. Äitejä kotimaassamme kyllä enimmäkseen arvostetaan... Mitä jos täälläkin ajateltaisiin anoppeja ja miniöitä äiteinä ja tyttärinä? Ja appiukkoja ja vävyjä isinä ja poikina? Miesten puolella ei ehkä ole ihan samassa mittakaavassa sentään yleisiä vitsit näistä "isistä lain mukaan" kuin on naisten suhteen anopeista? 

Mistä nämä mietteet tuli? No aamun vihkokirjoittelustahan se tuli mieleen. Siitä kohta lisää. Mutta vielä tähän kysymykseen toisista kulttuureista. Olen joutunut itse tarkistamaan käsityksiäni toisen kulttuurin edustajista. Olen saanut huomata, että usein he ovat kohteliaampia ja huomattavasti huomaavaisempia ja avuliaampia, ja työteliäämpiä, kuin itse olisin osannut olla. Ei me suomalaisiksi syntyneet välttämättä olla ihan kaikessa niin hyviä, kuin olemme itsestämme luulleet. Jos meillä olisi mahdollisuus tutustua toisen kulttuurin edustajan ajatuksiin ja tapoihin edes vähän, saattaisimme yllättyä heistä myönteisestikin. Ja käsitys omasta itsestä ja omista tavoista voisi muuttuakin joissakin kohdin ehkä? 

Meidän on tietysti usein vaikea tutustua muihin, jo ihan oman luonteenlaatumme vuoksi. Sen itsessäni aivan erityisesti huomaan. En helposti ryhdy puheisiin edes omankielisen ihmisen kanssa, ellei toinen tee aloitetta, tai keskustelukumppani ole hyvin tuttu. Saati jos on kieliongelma. Itsehän en kehtaa enkun sanoja suustani päästää, niitä vähäisiäkään, joita ehkä kirjallisessa muodossa osaisin. Mutta moni muualta tullut toivoisikin kenties että hänelle puhuttaisiin suomea...  

Itsehän olen anoppi, jota on nimitetty äidiksi. Ja isäntä on appiukkona saanut kuulla itseään sanottavan isäksi. Kyllähän se tuntuu kivalta niin:) 

Mutta sitten aamun vihkokirjoitteluun, josta lopulta yllä olleet ajatuksetkin rönsyilivät. Aamulla tuli mieleen äitini, jolla ensi kuussa olisi syntymäpäivä. 85 vuotta olisi silloin tulossa täyteen. Jäin miettimään äitiä, että hän onkin sitten nykyään oman isänpuoleisen sukunsa suvun vanhin, kun katsotaan sukua isoisästään lähtöisin. Äiti on nyt sen haaran vanhin. Hän on myös isoisoäiti minun ja siskoni lapsille. 

Aamun luettavissani oli myös kahdesta naisesta; Noomista ja Ruutista, jotka olivat anoppi ja miniä. Heillä oli niin hyvät välit, että Ruut lähti Noomin mukaan tämän entiseen kotimaahan, kun perheen miehet olivat kuolleet. Ruutille Noomi toimi äitinä. Ja Ruutin mennessä uusiin naimisiin, Noomilla oli sormensa pelissä siinä uuden avioliiton synnyssä.  Noomi toimi Ruutin lapselle myös isoäitinä, koska Ruutin oma äiti oli jäänyt hänen synnyinmaahansa. Raamattu ei ainakaan mainitse, että Noomilla olisi ollut omia lapsenlapsia lainkaan niistä omista kahdesta kuolleesta pojastaan, joiden vaimoja Ruut ja Orpa olivat olleet. Mutta silti: Noomilla oli tosi tärkeä osa ilman omaa jälkikasvua Israelin historiassa. Ilman häntä ei olisi syntynyt kuningas Daavidiakaan! Esiäitinä Ruut. Ja Jeesuksenkin esiäiti oli Ruut, joka Noomin  mukana tuli siihen maahan... Leskinä kummatkin. Mutta Jumalalla oli suunnitelmat pitkälle tulevaisuuteen.

 

Ostaa🤩... Vai eikö ostaa...🤔 Kas siinä joskus pulma🙂

Minulle tuli kaupassa vaatetankojen ja -laarien äärellä samantapainen levottomuus, kuin joskus nuorena postimyyntikuvastojen äärellä. Tekisi mieli ostaa... Otanko? Olisi kyllä kiva... Mutta en tarvi... välttämättä... No, jos minä tämän nyt kuitenkin... Ei, en sittenkään... Kävin tänään jopa kaksikin kertaa samoilla kohdin itseäni kiusaamassa.

En sitten kuitenkaan ottanut, kun ei ole välttämätön tarve. Ja toisaalta ( ja varsinkin) rahan kulmasta täytyy koko ajan yrittää pitää kiinni, etteivät hupenisi liian nopeasti eikä turhaan, jotta rahat riittäisi välttämättömään.  Mutta koville se joskus ottaa vastustaa ostokiusausta, kun mieli tekee ja olisi kiva välillä jotain ostella; muutakin kuin vain ruokaa... Ja sitäkin sen mukaan, mikä hinta sillä on. 

Ennen tämän päivän toista kauppakierrosta - kun oli pakko muutenkin kahdesti tänään kaupungilla käydä - totesin ääneen isännälle,  että se eka käynti aiheutti mulle levottomuutta. Eli sitä sellaista niinkuin nuorena, että kun jostain kuvastosta hinkui jotain, jota ei syystä tai toisesta silti tilannut, sitä ajatuksissa kuitenkin märehti asiaa vielä jonkin aikaa, kun sellainen "pakko saada" -juttu jäi saamatta... Kunnes siitä pääsi yli.

Vai mahdoinko minä jo, ihan vielä, päästä? Tämä kirjoittaminen kyllä on taatusti sitä sen asian käsittelyä.... Vaan menee varmaan joku päivä, että saan sen, sen ei välttämättömän, vaan kivan, mekon - sen varsinkin, mielestäni.😀

Tämmöisiä arkimietteitä täältä tänään☀️

Jonkun "marjaruikulit" tiellä... - Ja muuta lieksalaista elämänmenoa

Lähdin eilen illalla postilaatikolle ja roskapussia viemään. Otin sitten puhelimenkin mukaani. Tylsä sitä  kanniskella. En nytkään sitä niinkään sen takia, että kuvia saisin; vaan jos vaikka karhun kohtaamisen takia joutuisin hälyttämään isännän hakemaan mua autolla. 

No olin jo aika lähellä roskista, kun näin tiellä tämän näkymän...

Onneksi kävelin sen verran sivummalla, etten noihin päälle talsinut. En minä mitään muuta keksi, kuin että kait ne karhun jättämiä on...

No vein roskat ja menin postit hakemaan, mutta ei ole oikein kiva kävellä, kun on tunne että luuraako mua joku tienpielen puskista...  Ei innosta lähtemään pidemmälle kävelemään. 

---

Ylellä oli eilen juttua Lieksasta. Alla linkki siihen. Sitä edellisenä päivänä oltiin kauppareissulla ja autoa tankkaamassa kun oltiin, niin nähtiin Ylen auton kääntyvän kadun toisella puolella olevan Osuuspankin talon pihaan. Ehkä tuota linkistä näkyvää juttua silloin tekivät, kun yksi haastateltu seisoo samaisen rakennuksen pihalla.

https://yle.fi/a/74-20182976

Aamunharmaan taivaan "Pilvi ja Valo" - näytös

Heräilijä raottelee silmiään. 

Silmät on ikkunaan päin.

Vaaleanharmaata taivasta...

Silmät umpeutuu uudestaan.

Uusi silmien aukaisu.

Mitä... Noissa puissahan on valoa!

Valo kun sammui niistä,

tuli valoisa pilvi,

lähes häikäisevän kirkas.

Ja vielä tuli sinistäkin näkyviin,

valaistut puut kun sammuivat.

Puissa ollut valo sai ajattelemaan, että kyllä se aurinko on näkyvissä siellä omalla suunnallaan, vaikka minä en suoraan sitä näe. Sillä ei nyt ollut pilviä edessä. Sen valon näytti heijastaen, myös toisaalla olleet valoisat pilvet, niihin tuli valo. Ja ne heijasti sitä minullekin. Sininen taivas näkyi pilvien välistä. 

---

Vaikka taivas näyttäisi harmaalta tai jopa mustalta; suljetulta minulle, ei se silti ole valoton. Jumalan valo on aina olemassa meitä varten. Jumalahan sen juuri loi. Ja Jeesuksen - oman Poikansa - lähetti myös VALOKSI meille. Aina on Jumalan valo, vaikk'emme huomaisi...

"Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden, hän kulkee maan kukkuloiden yli. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot." Aamos 4:13 KR-92

"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan." Ps. 19:2 KR-92

Jakeet aamuluettavista. Alempi Päivän Tunnussanan tarjoilema. Ja sen kirjasen kautta osui silmään tuo ylempikin, kun oli Aamokselta muita jakeita.

Niissä aamun luettavissa oli myös 4. Moos. 4-9. Eli pronssikäärmeen tapaus; jolloin käärmeenpureman saaneet paranivat vain siihen prossikäärmeeseen katsomalla! Se pronssikäärme oli Mooseksen tekemä, Jumalan neuvosta; ja se käskettiin ripustaa tangon päähän, jotta se olisi näkyvissä... Siinä oli sitä samaa, jo esikuva siitä, mitä Jeesus tuli tekemään meidän puolestamme. Kaikki saavat katsoa Häneen!

Iloa ja valoa, rauhallisuutta päivääsi - sinä olet Jumalalle rakas❤️ Tuikkikoon Hänen valonsa meille itsekullekin✨

 

"Viehättävä kirja" - ajattelin, kun jälleen laskin kirjan käsistäni...

Mikä kirja se sellainen on? Taannoin eurolla tai puolellatoita kirppikseltä löytämäni Irja Kilpeläisen: "Ja tuli aamu". Olen tutustunut hänen kirjoittamiseensa aiemminkin, joten tiesin odottaa jotain hyvää. Mutta tässä minua jo tuo kirjan nimikin veti puoleensa, kun itselleni aamuhetket on niin erityisiä. Ei välttämättä aina niin mukaviakaan, mutta monesti niissä hetkissä saattaa löytää jotain virkistävää kuitenkin.  Ja nyt sitten löytyi kirja henkilöltä, jolle oli myös aamuhetket erityisiä.

Kirja on tekstejä hänen päiväkirjastaan joltakin keväältä. Tässä kohtaa on hyvä todeta, että kun kirjan näin ostopaikkani hyllyssä, luulin sitä melko uudeksi, sillä sellaiselta se näytti kauniine kansipapereineen. Kotona yllätyin, että kirja olikin jo niinkin "vanha", että oli vuodelta 1988. Ei siten  ihan nykyaikaa. Aikoinaan joku oli  ostanut sen 25 markalla Citysokoksesta, joka lappu kirjan kansipaperissa vielä näkyi. Mutta se kulunut aika ei haitannut yhtään. Viehättävää on on ollut sitä lukea, jota sanaa mielessäni käyttäen nyt tänään juuri sen kädestäni laskin. 

Kirjan takakannessa sanotaan: Rakastetun sielunhoitajan valoisat ja vakavat aamumietteet nousevat huhtikuisista aamuhartauksista,  heräävän kevään tunnelmista, pääsiäisen sanomasta, elämän iloista  - ja kipeistäkin asioista.

"Kuljetan aamukahvini muovipullossa kevyillä rattailla vuoteen ääreen. Koko maailma hymyilee. Tummina aamuna kolottaa, aristaa, vähän huimaakin; kunnon mummo on minusta kaukana. Mutta: kellään ei liene kahta samanlaista aamua. Harmaissa ja kirkkaissa aamuissa on sama toivo: katsokaa taivaan lintuja..." Näin siis vielä omin sanoin Irja Kilpeläinen kirjansa takakannessa.

Irja Kilpeläisellä oli tehnyt sairaalateologin työtä. Hänellä oli myös omakohtaista kokemusta  sairastamisesta: hänen liikkumisensa oli huonoa. Eräässä tekstissä hän pohti rohkenemista siihen, että kutsuisiko seurakunnan työntekijän kotiinsa antamaan hänelle ehtoollista; jonka aikeen hän sitten toteuttikin. Hänelle oli tärkeitä ne radion aamuhartaudet ja sunnuntain radiojumalanpalvelukset, ja niistä varsinkin juuri ne aamuhartaudet.

Kirja on minulla nyt vähän yli puolenvälin. Luin nyt viimeksi iltapäivälukemisena päivälepoa ennen pääsiäissunnuntaina kirjoitetun tekstin. Hän oli iloinnut siitä, että oli päässyt tutustumaan sinä päivänä myös yhden esi-äitinsä asuinkylään; ja kirjoittaa päivän lopulla: "Menneisyys eheyttää tätä päivääni. Minulla on vain tämä nykyhetki, mutta silti minussa elävät monet sukupolvet..."

Kirja: Irja Kilpeläinen/Ja tuli aamu. WSOY 1988/2. painos.

Häneltä on ilmestynyt paljon kirjoja ja niistä löytyy helposti tietoa netistä. Sekä kuvia kirjojen kansista.

Parit rohkaisevat jutut toisten blogeista....ym.

https://yksinarmosta.fi/2025/08/29/armo-aina-ensin/

https://www.brander.name/2025/08/tuomiosta-rukoukseksi/

Sieltä se valo välkähtää!  Joskus läpi neuletakin pitsin, ja selkänojan pienojen välistä...

---

Mitä Jumala on... kun meillä päivät, jutunaiheet ja mielialat vaihtelee? Jumala on silti muuttumaton...

Tässä toisen blogini kolme viimeisintä tekstiä. On ollut eri mielialoja ja aiheita. Vihkoon on kirjoitettu useammin, kuin on juttuja blogeihin tarjolle laitettu. Periaatteessa olisi voinut, mutta ei vain ole tullut toiseen kertaan kirjoiteltua, kun jo vihkoon on kirjoittanut. Joskus on niinkin päin, että vihkoon ei kirjoiteta, jos on tullut naputeltua suoraan koneelle.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/09/mita-jos-pimeassa-ja-pelossa-oleva.html

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/09/yllattava-ilohetki-illalla.html

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/09/usko-ja-luottamus-siihen-mita-jeesus-on.html

Onneksi tästäkin aamusta ja päivästä näytti tulevan aurinkoinen kuitenkin. Kun aamuvarhain olin vielä pitkälläni, katselin ikkunasta näkyvää valkoista taivasta. En osannut oikein ottaa todesta, että aurinko olisi tuloillaan, kun puiden latvoissa häämötti keltaista. Pessimistisesti ajattelin, että syksyn keltaista se varmaankin ehkä vaan on, ettei kai taivas voi olla tuon värinen jos aurinko on nousussa? Mutta olipa se vaan aurinko kuitenkin☀️

Mukavaa ja rauhaisaa päivää itsekullekin❣️

"Reetta" poseeraa auringonsäteen kanssa sinivalkoisissa

https://vaatekuvasto.blogspot.com/2025/09/sinivalkoista-ja-ripaus-punaista.html

Välillä olisin kyllä halunnut tuon "Reettan" yllä olevan hameen itselleni ylle... Puseroa en. 

---

Pykäsin aikoinaan tuon Vaatekuvasto-blogin sen takia, kun harmitti, ettei enää tule vaatekuvastoja postilaatikkoon. Nyt voi ainakin katsoa, mitä omasta vaatekaapista voisi vaihteeksi vetäistä ylle. Niinkuin nyt  mielittelisin ylleni tuota kuvissa olevaa hametta... Tänä aamuna tuon Reetta-jutun tuli aloittaneeksi ihan sillä, kun taas - jälkeen kerran - ihastelin Reettan syliin toisesta ikkunasta tulevaa valonsädettä. Alkunsa sitä on kaikilla asioilla, on se sitten tärkeää tai vähemmän tärkeää.☀️ 

Vähäksi aikaa nyt jotain huvia tästä, kun muutoin ei tunnu mikään oikein huvittavan. 

Aamuyöllä oli runsaasti äänetöntä salamointia!

Kun aamuyöstä heräsin, havaitsin tiheään toistuvat välkähdykset. Jonkin aikaa sitä katseltuani, päätin nousta ylös ja hakea kuulolaitteet, jotta kuulisin jyrähdykset, että millaisiahan ovat... Noustuani havaitsin, etten ollut ainut, joka sitä salamointia seurasi. Viimeisenä olin itse herännyt. Vaan eipä kuulunut mitään kuulolaitteiden kansssakaan. Ei kuulunut, koska ei kuulunut kuulua, koska salamointi oli elosalamointia.  Niistä sitten aamulla luin, että ne ovat salamointia, joka on niin kaukana, ettei ääni voi kuulua ihmisen korviin, mutta välähdykset näkyvät.

Tuli mieleen niitä katsellessa, että lapsena ukkonen oli erityisen pelottavan tuntuista öisin. Vaikka piiloutui peiton alle, salamat näkyivät silti, jopa suljettujen silmien läpi.

Jeesuksen lempeä tapa kohdata syyllinen

Alkusanoiksi totean, että Jeesus uskalsi toimia allamainitulla tavalla, koska hän tiesi mitä jokaisessa ihmisessä on.

"Kaikki lähtivät kotiinsa, mutta Jeesus meni öljymäelle. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat  ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa.  Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?"

He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen.

Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" 

"Ei Herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Johanneksen evankeliumi 7:53-8:11  (v. -92 käännös)

---

Mitä Jeesus kirjoitti maahan? Sitä ei kerrota, mutta ajattelen, että jospa hän kirjoitteli maahan niitä erilaisia syntejä, joita ympärillä olevat, syyttäjiksi ja tuomareiksi ruvenneet olivat itse tehneet...

Missä sitten oli se mies, jonka kanssa nainen oli ollut aviorikostaan tekemässä? Häntä ei kuitenkaan oltu tuotu siihen, vaikka oli osallinen asiaan... Oliko kovinkin maineikas mies? Tuojien tuttu?

Jeesus ei tässä siunannut mitään syntiä, ei tuotakaan, joka siinä käsittelyssä oli. Mutta Jeesus osoitti arvovaltansa armahtamiseen. Hän olisi voinut tuomita naisen. Hän teki kuitenkin näin...

Kaikella Jeesuksen* työllä täällä alhaalla oli se tarkoitus, että meillekin on paikka taivaassa odottamassa - koska Jeesus teki tarvittavan meidän puolestamme. Sen, lahjan, saa vastaanottaa uskomalla, että Jeesus kuoli sinunkin syntiesi puolesta. Se oli rakkaudenteko meille kaikille✝️❤️ 

*Syytön, ja synnitön. Ihmisenä eli täällä, otti päälleen kaikkien meidän syntivelan. 

- Ihan oikeesti...?!

Osui silmään äsken netin uutistarjonnasta yksi juttu; itseasiassa vain jutun alun näki, mutta minulle tuli siitä tarve kirjoittaa. Jutun kuvassa oli kaunis nuori nainen, jonka sanominen oli, että hän oli jo pienenä tiennyt olevansa poika tytön kehossa... En voinut olla ajattelematta, että "Voi apua..." tällaista. 

En koe itse olevani mitenkään viisas. Paremminkin vähän toiseen suuntaan, jos olisi jotenkin pakko omaa kyseenalaista viisauden määräänsä miettiä. 

Mutta: pakosti tulee mieleen, että miten on mahdollista,  nykyajan "viisaat" ja "asiantuntijat" ovat niin suurin joukoin ja yksissä tuumin lähteneet tällaiseen mukaan, että lähdetään vieläpä hyvin nuoria ihmisiä, aikuisuutensa alussa ihan (tai jopa lapsia) muokkaamaan terveestä kehosta, joksikin aivan toiseksi!  Näkisin sen enemmänkin pahoinpitelynä ja heitteillejättönä.

Eri mediat myös mieluusti tuovat esiin tällaisia kertomuksia, ja se vain ruokkii tätä "kehitystä". Toivottavasti jotkut todellisen viisauden siemenet alkaisivat itää "viisaiden ja asiantuntijoiden" joukossa, että jälleen sellainen oikea käsitys ihmisestä pääsisi valtavirtaan.

---