Lintuja ja luistelua

Tytöt toivoivat, että heitä vietäisiin koulun jäälle luistelemaan.  Heillähän on nyt loma ja aikaakin siten runsaasti käytössä. En ollut itse yhtään innostunut, mutta lähdin sitten kuitenkin. Kaivoin jopa omatkin luistimeni esiin,  ne joita jo lapsuudessani käytin... siellä 70-luvulla. Ne näyttävät vielä kohtuullisen hyviltä, mutta eivät sitä ihan ole. Pohjat irvistävät jo kantapäistä. En tiedä, onko niille enää mitään tehtävissä, se jää nähtäväksi. Luistelin niillä silti, kun tiesin, että luisteluni on kuitenkin hyvin varovaista ja vähän pohjaruuvejakin kiristeltiin.  Mietin, että jos vaikka en enää noilla luistelekaan. Tosin, jos kerran vuodessa luistelee, samoin kuin nytkin, eipä tilanne luistinten osalta välttämättä kovasti muutukaan.

Iloiset luistelijattaret tässä:)

Toinen kokeili vähän lumen kolaamista, 

mutta lunta oli niin vähäinen kerros, ettei se ollut haitaksi luistellessa. 

Omaan luisteluvaatetukseeni halusin jotain vanhanaikaisemman näköistä kuin toppahousut. Ennenhän hyvinkin voitiin luistella vaikka pitkä takki yllä:)  No, milloin ylipäänsä talvella hameessa  ulkona kuljen, niin silloin vaatetukseni näyttää suunilleen samalta kuin tällä luistelukerralla.

Jos joku ihmettelee, miksi minulla on laukkukin luistellessani, niin se on varsinkin auton avaimia varten. Takin taskut ei niiden säilyttelyyn olleet aivan parhaat...

Siellä sitä luistellaan, mutta kovin huteran tuntuista se taas oli, varsinkin aluksi. 

Ja lensinpä nurinkin yhden kerran. Sen jälkeen olin entistäkin varovaisempi.

Tytöillä oli omat kuvatouhunsa kännyköillään. 

Ja hehän pyynnöstäni ottimat nuo kuvat minustakin minun kamerrallani. 

No niin, nyt voisin jo lähteä autolle laittamaan kengät  jalkaani...

Pihapiirin pihlajassa oli kovasti lintuja. Eivät pelänneet minua yhtään, vaikka auto oli siinä vieressä ja siinä  häärin vielä ympärillä tullessani luistimia pois ottamaan ja vielä kamerankin kanssa.

Ja siihen päättyi kertomuksemme eilispäivän touhuista:)

Tänään olimmekin Joensuussa. 

Ei ehkä ihan vuodenaikaan sopivaa...

Riisipuuroa ja glögikiisseliä. Siinä tämän laiskan kokin sapuska tälle aamupäivälle. Kaapissa on muutama glögipurkki ja yhdestä sellaisesta saa sen kiiselin tosi helpolla. Ei välttämättä muuta tarvitse lisää, kuin ne perunajauhot. Ja halutessaan sokeria voi lisätä.


Riisipuuro on tänään ihan tavallinen, mutta jos haluaa erityisen hyvää riisipuuroa, voi korvata osan maidosta kookosmaidolla. 

Tulee tosi hyvää, ei edes sokeria ole tarvis puuroon lisätä. Kookosriisipuuroa sain ensimmäistä kertaa, kun nuorimies sitä meillä ollessaan joskus ennen joulua keitteli. Olen itsekin kerran tehnyt sen jälkeen.

Ei ehkä ihan vuodenaikaan sopivaa, kun riisipuuro ja glögi tuo mieleen joulun...  tai ehkä sittenkin on, kun on kylmä vuodenaika kuitenkin:)

Ei ensivaikutelma aina ole oikea

Merkillinen on psalmi 119. Ensinnäkin se on kamalan pitkä. Niin pitkä, että kun sen eteensä saa, ei välttämättä mitenkään innolla rupea sitä lukemaan. Sitten siinä saattaa tökkiä sen kirjoittajan jatkuva puhe käskyjen täyttämisestä ja kaipuusta siihen.... jopa niin, että se saattaa vaikuttaa ihan kehuskelemiselta. Hänhän sanoo jopa puoliyöstäkin nousevansa kiittämään... (Jakeessa 62).

Mutta tämä yllä sanottu voi olla ensivaikutelmaa. Kun malttaa lukea psalmia ajatuksella, eikä vain "juosta" sitä läpi, voi kenties huomata, ettei ensivaikutelma välttämättä pidä paikkaansa; ettei siinä olekaan ihminen, joka ei muusta tiedä, kuin onnistuneesta lain noudattamisestaan.

Sieltä paljastuukin häväisty (22,39), virvoitusta kaipaava (25) ja vahvistusta kaipaava, murhellinen (28) ihminen. Hänet on nöyryytetty (67,71) ja maineensa pilattu (69). Ja aika vahvasti on sanottu tämä: "Sillä minä olen kuin nahkaleili savussa..." (83), "Kuinka harvat ovat palvelijasi päivät!" (84) , "Julkeat kaivavat minulle kuoppia..." (85). Ja näinkin hän sanoo: "Minä olen kovin vaivattu..." (107), "Minun henkeni häälyy alati kämmenelläni..." (109).


Mutta hänellä on kuitenkin toivo; jotain, josta pitää kiinni: "Muista sana, jonka olet palvelijallesi puhunut, sillä sinä olet antanut minulle toivon." (49). "Sinun apuasi minun sieluni ikävöitsee, sinun sanaasi minä panen toivoni." (81) Hän kysyy: "...Milloin lohdutat minua?" (82).

"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni." (105).



Ja viimeisessä jakeessa  (176) ikäänkuin tiivistyy se, mikä hän kokee olevansa:

 "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi, sillä minä en unhota sinun käskyjäsi." 

---

Haluaisinpa kovasti tietää, millainen ihminen kirjoitti tuon psalmin. Millaiset olivat hänen olosuhteensa elämässään. Tuo psalmi on mielestäni kuin ote hänen päiväkirjastaan; hänen tuntojaan jonakin päivänä, jolloin hän kaipasi Jumalan apua...



Tästä pääset halutessasi lueskelemaan tuota psalmia: Psalmi 119/Koivuniemen Raamattuhaku

Ja vieläpä laitan linkin tämänpäiväiseen Suomen Raamattuopiston Päivän sanaan, koska se tuntui sopivan myös tähän aiheeseen.  Huomaathan, että tuo tarkoittamani teksti on siellä vain tänä päivänä, muina päivinä siellä on muu teksti.

Ilmaista - ja melkein ilmaista

Eilisiä kirppislöytöjä tässä vain. Vasemmalla merkki liivistä, oikealla Polan housuista.

Hengitysyhdistyksen ovenpielen ilmaislaatikosta nappasin mukaani ruutuliivin ja mustat pitkäthousut. Mustia housuja enemmän mietin, kannattaako niitä ottaa, sillä niiden kokonumero oli vain 36. Ihan pieni siis minulle - ainakin yleensä, mutta nämä näyttivät siihen nähden yllättävän suurilta vyötäröstäään ja otin ne. Kotona kokeilin ja sain ne kiinnikin pienellä vaivalla, mutta vähän pitäisi vyötärön kaventua, jotta voisin käyttää niitä. Siinä on tavoitetta ... tai sitten tytär saa ne kokeiltavakseen, kunhan aikanaan kotiutuu pitkältä reissultaan.

Ruutuliivi oli muuten hyvän oloinen yllä, mutta kiinni sitä ei voi pitää. Mutta eipä tarvitsekaan. Liivi on merkkiä Kaarina, Sok:n tuotantoa. On siis joltain menneiltä vuosikymmeniltä, mutta  miltä?

Melkein ilmaisia olivat sitten ostoksenikin. Niihin kuului mm. mustat, matalat talvisaapikkaat merkkiä Janita. Saapikkaiden malli tuo minulle mieleen 80- tai 90-luvun. Olivathan "Neumann" -talvikenkäni vähän samantapaista mallia. Eivät nämä ostamani mitenkään kovin nätit ole, mutta jospa olisivat paremmat kävellä. Ja ainakin näihin mahtuu paksuja sukkakerroksia paremmin, kuin muihin jalkineisiini.

Ja se toinen ostettu asia oli sitten pieni ranska-suomi-ranska -sanakirja. Nämä yhteensä 2,10 euroa, joista jalkineiden osuus 2 e.  Nuorenpana en tykännyt ranskankielestä yhtään. On vähän mieli muuttunut. Ainakin kiinnostaa joku sana oppia ja tuosta pikku kirjasesta oli mukava katsella vähän ääntämisohjeitakin, joista minulla ei ole ollut mitään käsitystä muuten.

Löytyipä kirjasta tuollainenkin lause: "Je voudrais une coupe."  Se oli: haluaisin tukanleikkuun. No, meilläpä haluttiin eilen. Leikkasin isännän tukan ja sitten nuorimmatkin tahtoivat vähän nipsaistavaksi pois pitkien hiuksiensa latvoista:)

"Sul on sitte paljo säilytystilaa?"

Jotenkin tuohon tapaan sisko minulta tammikuussa kysäisi. Hän asuu toisella puolella maata ja hän  pohti sitä, kun minulla tätä vaatetouhua kohtuullisen usein kumminkin on, eli teen jotain vaatetta tai ostan kirppareilta. Minä siihen sitten jotenkin tähän tyyliin, että "Juu. Paljo todellaki, ku vaatteista suuri osa on varastos säkeissä." 

Millaiset vaatesäilytystilat mulla sitten oikeesti on?

Tämä on talo, jossa ei ole ainuttakaan ns. kiinteätä vaatekaappia, joten...

Minulla ja isännällä on yhteinen  vaatekaappi. Siitä puolet on minun,  toinen hänen. Arvaahan sen kumman puolisko on täydempi:) Välillä toisen vaatteita löytyykin toisen kasoista. Kaappi on kaksiovinen, alunperin tankokaappi, mutta se on muutettu hyllykaapiksi.  Ylin hylly on muodostunut kuin varastohyllyksi. Siellä voi olla vaikkapa korjausta odottavia vaatteita, tai vaatteita, jotka odottavat varastoon kiikutusta. Kaapin alimmalla tasolla on sitten usein sellaisia vaatteita, jotka on jo olleet jonkun kerran päällä, mutta eivät vielä ole pesuun menossa. Ja muilla kolmella jaetulla hyllyllä sitten muut vaatteet.


Toinenkin kaappi käytössä. Se on kolmiovinen. Yhden oven takana on petivaatteita, eli lakanoita, tyynyliinoja sekä myös verhoja yms. Kaapin keskimmäinen osa on tankokaappi. Kun siellä on minun henkarivaatteitani ja toisinaan tyttöjenkin jotain, niin tiukkaa tekee. Ja sen osan alaosa täyttyy yleensä vielä kaikenlaisesta pusseissa olevasta vaatetavarasta. Alla olevissa kahdessa laatikossa on vanttuita, huiveja, villasukkia, yms. Kolmas ovi kätkee taaksensa myös vaatetangon. Siellä on sellaisia vaatteita joita käytetään harvoin. Ovat ns. juhlallisempia. Tosin siellä roikkuu sellaistakin, jonka voisi kiikuttaa varastoon.


Noita kolmiovisia meillä on kylläkin kaksi. Mutta se toinen on nuorison tavaroita täynnä. Lasten ja nuorten vaatteita, kuten myös pöytäliinoja, pyyhkeitä yms. on sitten vielä säilytyksessä lipastoissa ja arkuissa. Mutta ne minun sisätiloissa olevat vaatteeni ovat siis noissa kuvan kaapeissa. Toisesta käytössä puolikas, ja toisestakin suunnilleen niin.

Sitten on tietysti se varasto. Siellä on sitten säkkiä ja pussia niin paljon, ettei mitään meinaa löytyä. Eräänäkin päivänä menin etsimään yhtä pitkähihaista puseroa, mutta kun aikani olin siinä seisoskellut niiden nyssyköiden äärellä, päätin jättää etsimisen tällä kertaa. Myöhemmin meni sinne "uudella innolla" ja löysin pussin, jossa oli etsimäni pusero ja muitakin pitkähihaisia paitojani myös.



Joten onko mulla ny paljo säilytystilaa? On kai sitten, jos varasto lasketaan mukaan. Mut ei, jos sitä ei lasketa:)

Sainpa tästä aiheesta mukavan nopsan piirrosaiheenkin, kun tykkäsin mieluummin piirtää ne kaapit.

Käsityölehden innoittamaa

Selasin tiistaina kirjastossa Suuri Käsityölehteä, sitä uusinta numeroa. Siinä oli mielestäni aivan ihana mekko! Piirsin sitten kotona siitä version, joka samalla yritti olla sitä, mitä lehdessä näin, mutta pienin muutoksin silti. Kauluksen tein erilaisen ja vyötäröllä ollut pieni rimpsu jäi omasta piirroksestani pois - ihan vain siitä syystä, etten saanut sitä haluamallani tavalla onnistumaan.

Siinä oli sitä jotain! Mikä siinä sitten niin viehätti? Se kokonaisuus kai. Siinä oli väriä, kangas oli syksyn mieleen tuova  ja runsaskuvioinen. Ja ne hihat! Ne oli mahtavan kauniit - ja tietysti myös todella epäkäytännölliset... Ja helma oli runsas. Muistan, että siihen oli käytetty nelisen metriä pitkä kangaskaistale.

Mekko toi mieleeni kovasti  70-luvun. Niinpä piirsin omaan versiooni vaihteeksi paksupohjaiset kengät. Lehden kuvassa  jalkineet olivat enemmän tuossa alla olevan kuvan kaltaiset vihreät nilkkurit, jotka näyttivät kivalta mekon kanssa.

Lehden mekon pohjaväri oli suunnilleen tuota, mitä piirroksessanikin. Lisäksi siinä oli päätoimittajan yllä mustakuvioinen versio. Lehden mekoissa oli paitakaulus, mutta minä halusin omaani erilaisen.

Tämmöistä väri-iloittelua tänään:)

---
Piirros tehty samana päivänä kuin kynänroskahelmainen mekko.

Puvun helmasta se alkoi

Tällainen hömppähommeli...:)

 Kynänroskat liimasin ensin pienelle paperille... kun ei ollut aluksi tietoa, mitä oikein tekisin. 

Mutta kun tuommoista kokeilua olen joskus  aiemminkin miettinyt...

Ylöspäin vai alaspäin?

"Kasveihin" vain varret?

Alaspäin. Selvä rimpuhelma. 

T

Miksköhän mun pitikin tehdä tuo noin vaikeesti? Olisi kai sen mustan mekon voinut suoraan piirtääkin mustaksi...  Ehkä luulin siitä hienompaa tulevan noin:)  Ja yleensä aloitan kyllä ihmishahmot päästä, enkä hameenhelmasta... siihen nähden sain ihmeen nopsaan ihan valmistakin.

---
Tässä ja yhdessä toisessa piirrosjutussa  sitä menikin kivasti aamupäivän tunnit. Ja sitten kun sain tuon valmiiksi, soikin puhelin ja meidän piti hakea yksi huonovointinen neito  koulusta kesken päivän. Pientä sairastelua flunssien tiimoilta ollut tässä useamminkin viime aikoina. Lääkärissäkin käytettiin toista neitoa viime viikonloppuna, vaikka ei onneksi mitään kuurin tarvetta tms. sitten ollutkaan.  Semmoista täältä tänään.

Sepän työstettävänä

"Niin Jeesus sanoi heille: "Pitäkää usko Jumalaan."  Mark. 11:22 

Ahdistuksissa joutuu uskoni koetteelle. Silloin tulee esiin kaikkea "kuonaa", syntiä, todellinen luonto; syntinen luontoni. En voi luottaa "omaan uskooni". Pahuus asuu minussa, mutta Sinä Jeesus kuolit puolestani ja voitit synnin vallan. Siihen haluan luottaa ja siinä riippua kiinni, Sinun voimassasi, sillä omat voimani eivät riitä Sinussa pysymiseen.

"Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu." 2. Tim. 1:14

Seppä sytyttää aamulla ahjon. Hän ottaa käteensä hyllyltä keskeneräisen työn. Nyt on taas aika jatkaa tämän työstämistä. Hän ottaa sen pihteihinsä ja työntää tuleen. Rauta hehkuu kohta aivan punaisena. Sitten on aika ottaa  se tulesta, laittaa alasinta vasten. Nyt iskee pajavasara kuumaa rautaa. Rauta vääntyy, muotoutuu sellaiseksi kuin seppä tahtoo.

"varmasti luottaen siihen, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka." Fil. 1:6

---

Tämmöistä kirjoittelin muutama aamu sitten vihkooni. Minulle oli tullut mieleeni herättyäni tuo ylin jae. Olin pohtinut omaa heikkouttani, joka tulee hyvin helposti ilmi, kun joku vaikeus, vaikkapa vain hyvin pienikin on käsillä. Kun sellainen sitten on ohi, sitä ihmettelee, kuinka häilyväinen sitä onkaan...

(Kuvan keskeneräinen katos on tyttären tekemä ja ollut jo pitkään valmiina ja omalla paikallaan ovemme yllä:)

Työmaa

Työmaa... jossa ei tiedä, mihin jalkansa asettaisi; missä uskaltaisi kulkea. Sen vuoksihan työmailla  asiattomia kielletään olemasta.


"Kristityn kokema voimattomuus on haava ja kipu, 
 mutta samalla se on aina armon pyhä työmaa." 
(Juha Vähäsarja/Joka päivä huolta vailla)

Vastaava Mestari tietää, mitä tehdään ja miten kuljetaan, siellä missä kaikki on kesken ja näyttää sekaiselta ja käsittämättömältä.

"varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka."  Fil. 1:6