On sillä kivilinnulla pääkin, mutta ei valitettavasti kiinni olevana...
Varjo näyttää komeammalta kuin sen aiheuttaja
Kivet pysyy hengissä kastelemattakin
Sininen miellyttää silmää - ennen ja nyt
Pinkit lasten kumpparit. Sopii äiteenkin jalkaan - ja raitakiviä... Jo mukulana kiviä keräsin, kultaa kuviteltiin löydetyn, jos jotain kiiltävää näkyi.
Kerätty vartavasten raitakiviä...
No tämä silmänilo, toinen kukkivista
Pupu parka, ja muut parat
Sinistä sen olla pitää... ehkä. Ennen ja nyt
.
Melkein pihasta, kun ekan mäen alla on....
Ja siten, käytännössä melkein pihassa...
... tuossa vasemmalla tytär sen karhun silloin taannoin bongasi; kun näillä tienoin sen näki, tuolla pihatien mäen päällä seisten tänne alas katsoi...
Eilen tein pienen kävelyn, alas postilaatikolle asti, mutta en siitä toiselle tielle lähtenyt, jonne normaalisti olisin jatkanut.
Koska kyllä se minulla kävelyhaluihin vaikuttaa, kun koko ajan on mielessä, että jos sieltä karhu taas jostain pönkii esiin. Tarkkailee ympäristöä sillä silmällä, eikä sillä mikä muutoin olisi. Tuntuu että se kävelyn ilo on poissa.
Ja kuitenkin kävely olisi minulle mieltäkin hoitava asia. Kävellessä mieli usein virkistyy, tuulettuu...
------Tämänpäiväistä! Karhu jälleen...
Lisäys puolenpäivän jälkeen: Äsken, noin puolisen tuntia sitten tullut asia: tytöt olivat kaverinsa kävelemässä, eivät ehtineet edes sinne asti mihin minä eilen. Minä eilen postilaatikolle, he siihen vaaran alle, jossa meidän roskikset on. Ja siinä risteävällä pikkutiellä, josta alkaa se meidän oma tie ja nousu vaaralle, he yht'äkkiä näkivät lähellä karhun. Vaikka olivat jutelleet kävellesssään. Ei näyttänyt samalta karhulta, mikä taannoin oli... Nyt oli pienempi.
Että silleen... En siis turhaan miettinyt, mitä sieltä tienpielistä voi tulla esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti