Olin ottanut edellispäivänä pakastimesta sulamaan puolen litran lakkarasian. Siitä oli ajatusta, että johonkin torttuun. Mutta koska nuorempi väki ei ollutkaan kotosalla näinä päivinä niinkuin luulin, muutin suunnitelmaa. Sainkin idean tehdäkin niistä pienen hillosatsin, kun löytyi kotoa jonkunlaista hyytelösokeria. Tarkoitus kuitenkin tuo hillo pian käyttääkin.
No sitten ajattelin vihdoin käyttää yhden pidempään käyttöä jo odottaneen, ison "porkkana"sosepötkön*. Ensin pähkäilin porkkanasosekeittoa. Mutta siinäkin muutin suunnitelmaa ja päätin tehdä porkkanalaatikkoa, kun löysin sopivan ohjeen:
https://satukoivisto.fi/porkkanalaatikko/
Tuosta löytyy ohje, jossa ei ole porkkanalaatikossa riisiä. Ei minulla varsinaisesti ole mitään riisiä vastaan, mutta en vain ymmärrä, miksi porkkanalaatikkoon laitetaan riisiä? Eihän lanttulaatikkokaan sitä kaipaa. Ja tuo ohje oli kyllä tosi helppo. Siinä oli kylläkin itse soseutettu 500 g:n porkkanasatsi, josta laatikko oli tehty. Minullahan puolestaan oli sitä kaupan valmissosetta 1 kg pötkö, eli tuplamäärä. Joten muokkasin ainesmäärät sen mukaiseksi. Ja maustamistakin sen mukaan mitä meiltä löytyi. Ja vasta myöhemmin, laatikon jo valmistuttua, huomasin, että sosehan ei ollut pelkkää porkkanaa, vaan siinä oli porkkanan lisäksi mm. myös palsternakkaa ja lanttua. (K-menu *juuresose, oranssi pötkö:) Ja se itseasiassa lieksalainen tuote, Lieksan laatuherkut Oy:n valmistamaa👍





Porkkanalaatikko näyttää herkulliselta,minäkään en laita riisiä
VastaaPoistaporkkanalaatikkoon, lanttulaatikko on minun suosikki mutta voin syödä
myös porkkanalaatikkoa. Minä teen joskus lanttupaistosta(ohje löytyy netistä)
Paistan lanttukuutiot paistinpannussa kauniin ruskeiksi ja lisään mausteet
laitan lanttukuutiot paistovuokaan ja uuniin ja annan sen paistua uunissa.
Sopii hyvin arki ja juhla ruokailuun. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle:)
Heissan, tuohan oli mainio muistutus, nuo lanttukuutiot! Joskus vuosia sitten tykkäsin sellaisia tehdä. Nehän voisi ottaa taas joku kerta tehtäväksi; olisi mukavaa vaihtelua itse ruokaan - ja sen tekemiseen:) Mukavaa tätä viikkoa sinulle myös:) Itse olen ollut vähän niinkuin "viikkovillissä", on sellainen. lauantaituntu.
Poista