Olisin halunnut sytyttää kynttilän nyt keittiön pöydälle, mutta missä tulitikut?! Parit pienet pöytävalot on, mutta ei yhtään kattovaloa vielä, koska se häiritsisi nukkuvia. Olisin sen vuoksi halunnut jonkun kirkkaan liekin tuohon eteeni, että voisi siihen katseensa kiinnittää.
Keväällä on edes se toivo, että kohta valostuu, mutta tähän vuodenaikaan on yhä pimenevää. Joulukuussa vasta tulee käänne siihen, jolloin alkaa valostumaan päin olla aamut edes, vaikka se vielä ei käytännössä mitenkään heti näy. Mutta se: että tietää sen tosiasian kuitenkin.
Miten sellaiset ihmiset selviää jatkuvasta päättymättömästä pimeydestä, jotka on joskus nähneet valon, mutta eivät enää voi nähdä sokeuden tähden? Eikö se voi mielessäkin olla hyvin raskasta, jos haluaisi yhä valoa kovasti nähdä, mutta silmissä on ainainen pimeys vaan. Valaise sinä, Jeesus, sellainenkin mieli.
Ole valomme muutenkin taas tänään.
En jaksanut nyt lukea, etsiä, nyt niitä itse etsittäviä jakeita Päivän Tunnussanasta. Valmiiksi painetut vain luin. Ehkä käyn käsiksi hartauskirjojen teksteihin, jos niistä jotain virkistävää mieleni saisi.
---
Luin muutamien hartauskirjojen tämän päivän tekstejä, ja myös vihkooni kirjoitettua. Siitä nappasin tähän pätkän, ke 29.10. kirjoitetusta:
Joh. 9:5 KR-92: "Niin kauan kuin minä olen maailmassa, minä olen maailman valo." Jeesus sanoi niin, juuri ennen kuin alkoi sivellä miehen silmiin maasta ja syljestä tekemäänsä tahnaa... Sokea mies ei ollut nähnyt koskaan, mitä on valo. Kohta hän sen näkisi, kun Jeesus lähetti hänet Siloan altaalle pesemään silmänsä. Altaan nimi muuten merkitsi: "lähetetty". Mies palasi altaalta näkevänä. Hän näki ihmiset ja kaiken mitä tässä maailmassa on nähtävissä, mutta myös Pelastajansa, todellisen VALON: Jeesuksen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti