Hesarin kolumni. Ulkomaan toimittaja Heikki Aittokoski. Kolumni | Jeesuksella voisi olla joulussa jokin rooli:
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011696253.html
Minusta kirjoitus oli mainio, virkistävä - tänä aikana, jolloin Jeesuksen nimi haluttaisiin siivota monesta paikasta tyystin näkymättömiin. Jopa jouluaikana, jota sentään vielä suuri osa ihmisistä viettää nimenomaan Jeesuksen syntymäjuhlana.
Auta meitä ettemme jäisi jumiin oman elämämme jääteille" ja "lumipenkkoihin". Anna apusi vaikka joskus joutuisimme odottamaan pitkäänkin, ja jopa ilman tietoa, tuleeko joku. Sinä kuitenkin tulet! Itseasiassa olet jo. Auta meitä kaikkina elämämme päivinä. Auta myös muistamaan, että Sinä olet. Ja että tahdot auttaa meitä. Ei ole sellaista tilannetta, sellaista päivää, sellaista hetkeä, että Sinä, Elämän Herra, väistyisit omiesi luota jonnekin kuulumattomiin. Jää tänäänkin tähän vierellemne. Meillä on turvallisempi ja levollisempi olo, jos olet ihan lähellä meitä.
---
Tämä rukous on saanut sanoihinsa vaikutteita myös katsotusta sarjasta "Rekkakuskit jäällä"; siinä nähdyistä yllättäen eteen tulleista hankalista tilanteista, jolloin on näyttänyt, että miten tuosta voi mitenkään selvitä. Ja kuitenkin, joskus pitkänkin odotusajan jälkeen tulee joku, joka vetää irti siitä jumista tai tai jopa työntää eteenpäin voimansa menettänyttä rekkaa. Tai kuski saakin voimia jatkaa linkkuun menneen rekan pyörien kaivamista lumesta, vaikka se näyttää aluksi aivan toivottomalta touhulta. Ja kuitenkin matka sitten jatkuu. Joskus ei ole tullut ketään, mutta onkin saatu voimaa ja neuvokkuutta, jotta matka on voinut jatkua. Usein silti on niin, että saapuu lopulta joku, joka voi auttaa. Ja välillä nämä saavat itsekin olla auttamassa: otetaan kyytiin joku kylmettynyt.
---
Tuossa seison muutama vuosi sitten piirretyssä kuvassa, kun tukkirekka pimeässä vyöryy ohi. Onneksi ei enää tarvitse aamupimeillä teillä kävellä.
"Elian"* piti valmistaman tietä toiselle... Ja niin hän - Johannes Kastaja, teki. Valmisti tietä Jeesukselle.
*Enkeli Sakariaalle kohta hänelle tulevasta pojasta, Johanneksesta: "Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa..." Luuk. 1:17 KR-92
Seuraavassa luvussa onkin sitten jo se tuttu jouluevankeliumi...
Mietin eilen aamulla ennen ylösnousua sitä aikaa, kun kohtasit ihmisiä näkyvässä hahmossa täällä maan päällä. Jotkut yllätit täysin. Jotkut jo olivat Sinua varmaan kovasti odottaneetkin tapaavansa - kuten Sakkeus. Kiitos niistä kaikista kohtaamisista. Kohtaa tänäänkin meitä kaikenlaisia ihmisiä! Niitä, jotka kaipaavat kovasti. Ja niitä myös, jotka eivät Sinua vielä osaa kaivata ollenkaan, kun eivät sinua tunne. Jotkut eivät ole edes kuulleet Sinusta. Tule luo, ja kohtaa meitä!
Toisten luokse tulisit jo tuttuna. Toisilta kysyisit ehkä arvoituksen tavoin: - Kuka minä olen? Ja kun arvoitukseen ei ehkä osata vastata oikein, Sinä sanot kuka olet: "Minä olen Jeesus..." (jatko: ... jota sinä vainoat.") Sanoit Saulukselle niin. Hän ei tuntenut Sinua ennestään, mutta Sinä tunsit hänet oikein hyvin. Ja Sauluskin tuli tuntemaan Sinut. Tutut ja tuntemattomat saavat tulla tuntemaan Sinut - sellaisena kuin olet: Vapahtajana, syntien anteeksi antajana, ja paljon muunakin; Parantajana... ym.
Kutsuit aikoinaan kaikenlaisia ihmisiä; niin hyvä- kuin huonomaineisia. Niin teet yhä. Kutsut meitä kaikkia:)
Pari päivää sitten meillä kävi tuttu pariskunta. Monenlaista puhuttiin. Myös karhuista, koska niitä on niin heidän, kuin meidänkin, kotinurkilla nähty. No sitten he lähtivät kohti kotiansa ajelemaan. Ei mennyt kuin hetki, kun heiltä tuli tuosta lähistöllä vielä ollessaan, puhelu. Ja saatiin kuulla, että nyt oli villisika nähty täällä korvessa. Olivat ensin ajatelleet, että karhuko sieltä tulee... Mutta olikin ollut villisika. Sellainen meiltä on vielä näkemättä. Tässä taannoin kyllä tässä omalla tiellä ihmettelin jotain jälkiä, että mitä ne oli. Villisikaakin mietin, kun jotain jälkikuvia netistä etsin. En silloin kovin todesta silti ottanut omaa arveluani. Enkä varma voi olla vieläkään. Mutta näköjään sekin mahdollisuus ihan oikeasti on, että niitä täällä liikkuu - muutenkin kuin karkulaisena joltain tilalta - kuten jokunen vuosi sitten oli.
Laitoin tuohon vielä linkin bongaamaani uutiseen Maaseudun Tulevaisuudessa. Siinä maaseudun asukkaiden näkökulmaa petokeskusteluun, varsinkin susiin liittyen tällä hetkellä. Karhujahan meilläkin on tänä vuonna nähty enemmän kuin yhden kerran. Onneksi ei tarvitse enää aamu- eikä iltapimeissä kuljeskella täältä kenenkään kouluun.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/b1a9548e-62fc-4a69-97bc-1d6d281879f8
Alla olevat kuvat tämänpäiväiseltä kauppamatkalta. Oli sinnekin lähtö taas tänä aamuna yksi episodi. Oli tarkoitus tytär viedä aamulla linja-autopysäkille. Vaan eipä se onnistunutkaan. Auton lukko temppuili niin, että avain juuttui sinne kiinni. Meni muutama tunti, että saatiin se sieltä irti sitten, kun autoa oli lämmitetty tavallista enemmän. Oli siinä kyllä pyyntö tuonne "yläkertaankin" esitetty. Onneksi päästiin sitten lopulta kyyti - ja kauppa-asioille. Mutta ei sitä kyllä tuollaisia hermostuttavia yllätyksiä kaipaisi. Kuvat paluumatkalta.
He, ne vieraat Babyloniasta, olivat tulleet kuin itämaan tietäjät kultaa mukanaan. Jumala ilmoitti, että siitä Heldain, Tobian ja Jejadan tuomasta kullasta piti - sanan saaneen Sakarjan tehdä kruunu; joka tulisi sitten laittaa ylipappi Joosuan päähän. Sitten hänelle oli sanottava:
"...Näin sanoo Herra Sebaot: - Mies, jonka nimi on Uusi Verso, nousee tästä maasta ja rakentaa Herran temppelin..." Sakarja 5:12 KR-92
"Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä." Johanneksen evankeliumi." 2:19 (ja muita vastaavia kohtia: Matt. 26:62, 27:30, Markus 14:58, 15:29, Joh. 2:20)
Mutta mitäpä vielä sanotaan niistä Heldaista, Tobiasta, Jejadasta, sekä heitä majoitttaneesta Josiasta, Sefanjan pojasta ja siitä kruunusta:
"Kruunu jääköön muistoksi minun temppeliini kertomaan Heldaista, Tobiasta ja Jejadasta sekä Sefanjan pojan anteliaisuudesta. Kaukaisista maista saapuu minun temppelini rakentajia..." Sakarja 6:14-15 KR-92
Kaikella tällä viitattiin varmasti Jeesukseen. Samalla sillä viitattiin varnastikin myös rakennukseenkin. Mutta en malta olla vielä ihailematta Jumalan ihanaa huomionososoitusta näille pitkän matkan tehneille miehille, ja sille; joka otti osaa siihen anteliaisuuteen, ollen myös majoittajana vieraille. Ja ylipappina ollut Joosua sai puolestaan kunnian kantaa sitä merkittävää kruunua Jeesuksen esikuvana.👑
Rukous: Kiitos varjeluksesta - silloinkin kun emme itse sitä käsitä. Kiitos siitä, että herkeämättä seuraat koko ajan missä mennään, mitä tapahtuu - ja annat apuasi vaikeisiin paikkoihin! Kiitos kaikesta siitä armosta!
Tuohon rukouksen aiheeseen on varmasti vaikuttanut myös katsotut "Rekkamiehet jäällä" - jaksot! Siellä todella on varjelluttu jopa kuolemalta (ettei ole pudottu jäiden läpi järveen, kun ovat olleet jo sulamisvaiheessa jäätiet.) Kaikki eivät ehkä osaa Sinua siitä kiittää... En tiedä, mitä mielessään ovat ajatelleet, mutta helpottuneita ovat olleet. Ja onhan siellä ohjelmassa ollut näkyvissä myös ihan sitäkin, että on rukoiltu varjelusta vaaralliseen ajoon lähtiessä. Ja tilanteita myös, että kun ollaan oltu jossain korvessa jumissa ilman odotettavissa olevaa apua siihen, on apu yllättäen tullut juuri oikeaan aikaan.
Näitä kaikkia, meille tuntemattomia ihmisiä - ja samalla niitä ihmisiä, jotka tunnemme - ajatellessa, tuli mieleen, että Sana eli Raamattu kehoittaa:
"... Rukoilkaa toistenne puolesta..."
Helposti sen voi ajatella, että pitäisi olla ihan itse paikalla ja jopa tuntea ihminen. Mutta Jumala kyllä kuulee ja näkee, ja toimii; silloinkin kun ollaan etäällä, eikä ehkä itse tunneta sitä, jonka puolesta rukoillaan. Jumala tuntee♥️ Meidätkin itsekunkin:)🫣☺️
Kirjoitin toiseen blogiini tänä aamuna jutun. Ja pelkästään sinne sen aioinkin ensin jättää. Mutta sitten, nyt jo vähän itseäkin huvittaa - ajattelin, ettei se tällä puolen kiinnosta - siis siinä taas pessimisti "äänessä"; siitä jutun otsikkokin:)
Kirjoitin siis ennen ylösnousua ja hiippailua tänne hämäränpuoleiseen keittiöön tuloa, mieleen tulleita ajatuksia ensin vihkoon ja sitten blogiin. Sen tekstin joissakin sanakäänteissä vilahtaa hitusen arkikin: netin pätkimiset ja elokuvien ja sarjojen katselu. Linnan juhliakin eilen katsottiin.
---
Jutun linkki tuossa, mutta sen nyt näkee lukea tästäkin ihan suoraan ilman linkkiä.
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/12/meidan-jumalamme-pappeja.html
Jutun nimi siis oli: Meidän Jumalamme pappeja...
"... vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." Ilm. 20:6 (v. -38 käännös)
"Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden." 1. Piet. 2:5 KR-92
"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla." Room. 12:1 KR-92
Ennen ylösnousua tänä aamuna mieleeni tuli, että kunpa me Jumalan "pappeina" tai lähettiläinä kukin uskaltautuisimme omalta pieneltä osaltamme, vaikka hyvin vajavaisina toimimaan Jumalamme "pappeina" ja lähettiläinä. Me ehkä usein (minä ainakin) suljetuin suin olen, kun koen etten osaa puhua mitään. Tai koetaan, että mitä hyötyä jostain pienestä lausahduksesta siis edes olisi. Mitä se vaikuttaisi, vaikuttaisiko mitään esim. uskosta osattomalle sanottuna? Mutta: Meidän osaamme pienenä ja mitättömänä Jumalan työssä pitäville, nyt sanoisin tämän huomion, (tänä aamuna mieleen tulleen), että mehän emme tiedä, mitä esim. sanoja Jumala on jo aiemmin jollekin lähettänyt mietittäväksi... Tai kokemuksia, jotka ovat muokanneet maata. Kukaties se, jonka me nyt voisimme sanoa tai tehdä, olisikin se viimeinen lenkki, helmi tai pisara siinä aiemmin lähetettyjen Jumalan viestien pitkässä sarjassa, ja onkin nyt tullut päätösjaksoonsa... Me emme tiedä, missä vaiheessa ollaan. Mutta toivottavasti hoidamme sen viestin perille, vaikka se vaikuttaisi meidän mielestämme aika olemattomalta ja turhalta, (kenties jopa sopimattomalta). Se voi olla se tärkeä päätösjakso. Mutta vaikka ei olisikaan se, niin osanen omalla paikallaan. Toivottavasti meillä taivaallinen "netti" toimii ja viestit kulkee; vastaanottajat saa omansa. Itselleni ajattelemista tässä. Rohkaiskoon, auttakoon Jumala itse, vaikka tuupatkoon liikkeelle. Ei omalla pakolla eikä voimalla, "...vaan minun hengelläni..." sanoi Herra kerran Serubbaabelille. (Sak. 4:6).
"Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" Luuk. 2:49 KR-92
Mikä ymmärrys - Jeesuksella! Ja hän oli vasta 12-vuotias... Vasta 12! Mistä oli se viisaus, tieto ja ymmärrys? Jumalalta, Isältään. Siis ihan oikealta isältään. Hänellä ei todella muuta isää ollut. Ei ollut Jeesus kenenkään tavallisen miehen siemenestä lähtöisin, vaan Jumala itse oli elämän Marian kohtuun antanut: "Korkeimman voima varjoaa sinut", sanottiin Marialle, kun lapsi sai alkunsa.
Mutta Jeesukseen palataksemme; mitenhän paljon Jeesus sai opetusta silloin lapsena opettajilta ja vanhemmiltaan (eli kasvatusisänä Joosef)? Varmasti sitä sai vanhemmiltaan ja myös muutenkin, kuten tapa oli. Mutta tarpeeksi heiltä ei. Hänen täytyi olla itse Jumalan eli Isänsä opettama. Vaikka vanhemmat tiesivät, että Jeesus oli Korkeimman Poika - ("kutsuttakoon häntä Korkeimman Pojaksi", Luuk. 1:32) - eivät he silti käsittäneet. He kenties kuvittelivat Jeesusta maallisen kuninkaan osaan omana elinaikanaan? Siihen oikean käsityksen puutteeseen viittaavat jotkut tilanteet, niinkuin juuri sekin, miten sanotaan Marian ja Joosefin käsittäneen Jeesuksen kysymyksen, joka tuolla alussa esitettiin; ja sanotaan: "Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti." Luuk. 2:50 KR-92
Eivät ymmärtäneet. Niin. Kuten ei varmasti silloinkaan oltu oikein ns. kartalla, kun Maria ja Jeesuksen veljet parikymmentä vuotta myöhemmin menivät ottamaan häntä, Jeesusta, huostaansa...! Tai siis pelkäksi aikeeksihan se vaan jäikin. Mutta kun silloin siis luultiin hänen olevan "poissa suunniltaan" Mark. 3:21 (v. -38). "Poissa tolaltaaan" Mark. 3:21 KR-92.
Ja entä silloin parikymmentä vuotta aiemmin, temppelissä, kun ne lukeneet, oppineet miehet, kun Jeesus heidän kanssaan silloin keskusteli - (sen kolmipäiväisen vanhemmiltaan hukassaoloaikansa, kun pitkälle kotimatkalle oli jo lähdetty) - hän 12-vuotiaana kirjanoppineiden kanssa temppelissä keskusteli, eivätkä hekään voineet käsittää, mistä pojalla oli sellainen viisaus, mistä saatu opetus...
Eikä silloinkaan käsitetty, ei kukaan varmaan käsittänyt oikein, paitsi Jeesus itse; kun hän jo tiesi, mitä tulossa oli. Mitenkähän se lie hänen mieltään ihmisenä kalvanut, tulevat tapahtumat? Oliko sekin syynä, että Jeesus välillä halusi mennä yksinäisyyteen rukoilemaan? Halusi puhua Isälle. Ainoalle, joka ymmärsi. Ja jolta sai voimaa.
Tämän aamuni ajatukset ovat olleet alakuloiset. Mieleen tuli sitten, että oliko blogissani erikseen hakusanaa masentuneena olevalle? No oli ainakin tuolla toisen blogini puolella. Olen usein joutunut etsimään jotain rohkaisevaa ajatusta:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/search/label/masentuneena
Minulla tulee monesti nähdessä tai pohtiessa jotain kivaa, jännää, mielenkiintoista, tai mielikuvitusta kutkuttavaa, halu yrittää kuvittaa sellaisia. Joskus vaikkapa joku sanoin kuvattu, piirretyksi kuvaksi. Niin oli allaolevan parin jakeen kanssakin, jotka taannoin osuivat luettavaksi, ollen Danielin* kirjasta. Danielhan oli Nebukadnessarin* hoviin päätynyt israelilainen pakkosiirtolainen jossain nykyisen Irakin alueella kaiketi. Babylonista kun hänen olinpaikkanansa oli kyse. Ja Tigrisjoen rantamat mainitaan hänen näkynsä sinä paikkana, jossa hänelle näytettiin, mitä aikojen lopulla tapahtuu.
"Kun minä sitä katselin, istuimet* asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin." Daniel 7:9-10 KR-92 (*valtaistuimet, sanoo vanhempi käännös)
Tuo kun oli yhtenä aamuna luettavissa, jo pelkkä tuolien laitto sai mielikuvituksen liikkeelle, onhan sellaista tuolien asettelua useimmat tehneet itsekin. Jatko oli vaikeampi, mutta halusin jotain kuvaa saada aikaiseksi kohdasta, joka oli sanoina niin hyvin kuvattu! Mietin jossain kohtaa sitäkin, että Daniel olisi voinut itse hahmotella kuvan, mutta kokemus oli varmaan niin suuresti Pyhä, että se oli paras tyytyä vain sanoin kertomaan.
Minä vähän arasti omani, tällaisen "lapsen tekeleen" tein ja näytän...
Vanhempia usein lastensa tekemät kuvat huvittavat. Toivon, että Jumala sillä silmällä huvittuneena tätä yritelmää katsoo, eikä pahastuneena. Sellainen lapsensa tekelehän tämä on.
"Maa on hänen jalkojensa astinlauta...", sanotaan jossain kohtaa. Sekin kun mieleen tuli, niin vaikutti sekin kuvaan. Etsin sen kohdan; (joka sen ympärillä olevine muine jakeineen koski vannomista, jonka Jeesus kielsi.): "älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;" Matt. 5:35 (v. -38 käännös)
---
* Nebukadnessarin oma sanominen oli muuten merkattu Päivän Tunnussana -kirjasessa yhtenä jakeena eilisen luettaviin: "Olen nähnyt hyväksi kertoa ne ennusmerkit ja ihmeet, jotka korkein Jumala on minulle näyttänyt." Danielin kirja 3:32 KR-92
Tuota edelsi tämä jae: "Kuningas Nebukadnessarin viesti kaikille maailman kansoille, kansakunnille ja kielille: "Kaikkinainen menestys teille!" Dan. 3:31 KR-92
Heräsin tänä aamuna klo 8.45. Oli mukava vaihteeksi herätä tähän aikaan vuodesta valoisaan aamuun:) Olin mennyt "illalla" nukkumaan siinä klo 1 aikoihin, eli itseasiassa tämän vuorokauden puoltahan se jo oli.
Mutta sitten niihin tämän aamun ajatuksiin. Katselimme siis illalla sitä vanhaa Anna-sarjaa, johon kuuluu peräti 3 dvd-koteloa. Tämä on siis "Anna ystävämme" -sarja, joka on 80-luvulla alkanut tv-sarja, jossa pääosaa, eli Annaa, näytteli Megan Follows. Eilen meillä oli katsottavissa siitä kakkoskotelosta niitä osia. Näitä dvd-levyjä on meillä vielä eka kotelo 1. Ja 2 ja 3 ovat joskus olleet, mutta eivät kai enää ole meillä (koska ne eivät olleet yhtä mieluisia aikanaan kuin se alkuosa). Nyt oli siis kirjastosta lainattuna kotelo 2.
Mutta miten tämä kaikki liittyy tähän aamuun? En sentään liene nähnyt unta niistä, mutta tänä aamuna löysin itseni miettimästä heti herättyäni varmasti katsottujen jaksojen aiheuttamia ajatuksia sieltä lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Eilen jo elokuvaa katsoessani ajattelin, että minua ei ole kukaan koskaan tanssittanut, kun sarjassa Annaa tanssiaisissa tanssitettiin. Joku vähän haikea "kateus/kaipaus siinä oli. No ei tietenkään ole ollut sellaista tanssikokemusta, koska se ei ole kuulunut tavoiteltaviin asioihin meillä - se tanssiminen. Mutta nyt taas tätä kirjoittaessa vihkoon, tulee mieleen se, että lapsena olisin joskus halunnut (edes) päästä kerran näkemään millaiset olisivat olleet vaikka "Romppolan suulin" tanssit. En enää muista, kysyinkö edes lupaa. Mutta ei mitään sellaista tanssijuttua meillä, minulla. En varmasti mitään tärkeää siinä liene menettänyt, paitsi sain ehkä lisäkokemuksen siinäkin tavallaan siitä, ettei ikäänkuin kuulu joukkoon (joka kokemus jo köyhyyden ja vuokramökissä asumisen vuoksi oli muutenkin.)
No, sitten siitä eilisestä Anna-sarjan osasta. Huomasin (taas?) ajattelevani, että se Anna oli siinä ärsyttäväkin (minun mielessäni): niin sanavalmis, niin osaava, koulutettu, menestyjä. Siinä oli jotain samaa tunnetta kuin minulla aikoinaan Ginger-kirjoja lukiessa lapsena. Niiden kirjojen päähenkilä Ginger-tyttö ei ollut minulle se suosikkihahmo (vaikka oli kaikinpuolin kunnollinnen) vaan koin itseni kai kirjoja lukiessa ikäänkuin olisin se kirjoissa esiintynyt väheksytty tyttö, jonka nimeä en edes muista. Meillä on onneksi ainakin joillakin tytöillä ollut parempi lukukokemus niistä kirjoista, kun ainakin yksi harmitteli, kun olin heittänyt pois joitakin risoiksi menneitä osia siitä kirja-sarjasta. Minäkinhän tykkäsin ekana lukemastani Anna-sarjan osasta "Annan nuoruusvuodet", hyvinkin paljon; monesti luin sen! Se oli alkujaan äidin kirja, tädiltään saama. Siitä kirjasta sain parhaan kaverini kanssa jopa aiheita mielikuvitusleikkeihin:) Näyteltiin joskus kahdestaan heidän kotinsa lähellä olevassa metsässäkin jotain kohtausta joskus. Jostain radiokuunnelmastakin saatiin joskus aihetta vastaavaan näyttelemiseen.
Mutta tähän aamuun palatakseni; huomasin herättyäni miettiväni yhden naapurin pojan, samalla luokalla olleen, suhtautumista minuun. (Sekin varmaan Anna-sarjan katsomisesesta tuli, kun siinä Annallla oli se Gilbertinsä). Minulle oli se minun luokallani ollut poika joskus tokaissut, että - luuletko, että minä sinusta tykkään... 🤨Ja minä kipakasti vastasin, että - luuletko, että minä sinusta tykkään (ja pojan sukunimi tähän...) kukko!😂 Nyt tuo naurattaa. Mutta silloin harmitti, kun oikeasti olin ihastunut siihen tyyppiin. Kerrostalolla hän asui jopa ylemmillä luokilla ollessamme naapurinamme yläpuolellamme olevassa asunnossa. Koulussa silloin sain isän mopoista kuulla joskus virnuilua luokan pojilta. Ja muutakin vinoilua kuulin. Kun koulu oli loppu ja olin kenkätehtaalla työssä, ostin itselleni ihka uuden mopon: Tunturi Super Sportin. Huomasin siis tänä aamuna miettiväni sitäkin, että mitähän uudesta moposta ajateltiin? Aiheuttiko kateutta siellä kertostalon kellarin pyöräsuojassa? Vai "kunnioitusta"? Sitäkin huomasin miettiväni, että mitä hän minusta oikeasti ajatellut muuten, pitikö minusta, vai olinko mitätön? Tällaisia ajatuksia. Lapsuus ja nuoruus ajatuksineen voi jäädä vahvasti mieleen, ja kenties jotenkin muovata meitä hyvällä tai huonolla tavalla?🧸
Kun noihin juttuihin meni vihostani kolme sinua, niin myöhemmin tuli vielä neljäs sivu saamaan tekstiä, liittyen osaltaan niihin kolmeen, antamaan uutta näkökulmaa menneeseen😊
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/11/kaikki-yhdessa-vaikuttaa-parhaaksi.html
"Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." Matt. 26:36-41 KR-92
(Siinähän oli itseasiassa maailman vahvin mies! Vapaaehtoisesti otti kaiken toisten puolesta kärsiäkseen, tietäen kaiken siitä koituvan tuskan.)
Tämän tekstin kirjoitin ensiksi ihan itseäni silmälläpitäen, ja tuonne toisen blogini puolelle. Mutta jos tästä joku rohkaistuisi ottamaan ne itsellään olevat, vaikka vain vähäiseksikin arvioimansa "lahjat", taidot, osaamisen, kyvyt - käyttöön... Olkoon se sitten puhetaitoa, (jota esim. minulla ei ole ollenkaan) ihan vain kuuntelemista tai läsnäolemista, tai jotain aivan muuta, mitä ikinä ihmiset nyt osaavatkin - vaikka käytännön toimia, niin pistetään likoon vaikka ihan vain toisten ilahdutukseksi, tai hyödyksi.
---
Matt. 25:14-20. Ajatuksia siitä kohdasta.
"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa." Matt. 25:14 KR-92 (Mikä luotto muuten palvelusväkeen!)
Yksi sai 5 "talenttia", toinen 2, ja kolmas yhden. Kaksi ensimmäistä pisti haltuunsa uskotut varat poikimaan lisää. Viimeksi mainittu, yhden talentin saanut, ei uskaltanut (tai halunnut) tehdä sen kanssa mitään, muuta kuin pistää sen visusti piiloon.
Olen yleensä lukenut noita tuon tapauksen jakeita köyhyyden silmälasit päässä. Ollut pahoillani siitä, että se, joka sai muutenkin vähemmän, joutui vielä antammaan pois senkin, jonka oli saanut. Ja se annettiin vieläpä sille, jolla jo ennestäänkin oli. (Nyt tässä on heti huomioitava se, että ne varat oli edelleenkin sen antajan, ei niiden, joiden hoitoon ne luovutettiin...)
Tänään olikin jakeita lukiessani siis näkökulma toinen. Ne annetut "talentit" oli alunalkaenkin tarkoitus pistää käyttöön, poikimaan lisää; jopa sielläkin minne ei ollut ennestään "kylvetty" mitään. Emme saisi pelon takia, epävarmuuden, tms. puutteen ja vajavuuden takia, jättää käyttämättä kokonaan meille annettuja lahjoja (=lue: vaikkapa taitoja). Olisi tarkoitus asioida, toimia, tehdä työtä, "pistää poikimaan" ja "likoon" ne annetut lahjat. Eikä vain piilotella niitä, ajatellen; "en minä osaa", "ei minusta ole", "se on niin vähäistä ja vaatimatonta", "eikä mihinkään siitä ole". Ei näin... Joka ajattelu juuri itselleni on aika luonteenomaista - sitä pessimismiä. Vaan nytpä ne kaikki rippusetkin olisi pistettävä likoon. Ja tavoiteltava lisääkin, niiden annettujen "varojen" kasvua. Tehdä mitä tietää työnantajan tavoitteena olevan. Vaikka vähäiseksi kaikki jäisikin. Ja jopa "vallata" uusia alueita.
Ei saisi takertua siihen omaan "köyhyyteen", mitättömyyteen. Edustamne suurta työnantajaa! Tuottakaammme kunniaa nimelleen ja työlleen...
---
Ensisijaisesti tämän ihan itselleni kirjoitin, mutta jos tästä joku muukin havahtuisi siihen, että pistäisi "likoon" ne itselle annetut "talentit". Helposti sitä ajattelee, ettei minulla mitään annettavaa ole. Mutta me emme varmaan useinkaan ollenkaan itse tajua, mitä meillä onkaan. Väheksymne vain, että mitä niistä nyt kellekään on... Mutta niistä vähistäkin voi olla yllättävästi jollekin❣️🌱🌊☀️ Ties mitä niistä kasvaa...🌹
Monissa maissa vainotaan kristittyjä. Joissakin hyvin julmastikin. Mieleeni tuli tänä aamuna, että ne, jotka vainoavat Herran omia, eivät käsitä, ketä vastaan he siinä itseasiassa käyvät! Jos käsittäisivät, he pelästyisivät suuresti. He eivät tajua, että käyvät itse Taivaan Herraa - Jumalaa - vastaan; häntä, joka on luonut tämän kaiken. He eivät tajua käyvänsä siinä Herraa vastaan. He eivät ymmärrä, että silloin myös Herra on ottanut heidät käsittelyynsä. He tulevat tuntemaan, kuka on Herra. He joutuvat tunnustamaan hänet Herraksi, joka hän on. Mutta sekin on armoa heitä kohtaan. Heillä on sama mahdollisuus pelastua, kuin niillä, joita vastaan he alkujaan kävivät. Se on Herran hyvyyttä, saada tulla tuntemaan se Jumala, joka yhä antaa syntejä anteeksi. Onhan Jeesus, Jumalan oma Poika, kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden. Ketään ei lähtökohtaisesti rajattu siitä pois, mutta kaikki eivät katso itseään sitä lahjaa tarvitsevaksi... Saaden niin itselleen vahingon. Niin suuren, ettei tässä maailmassa mikään vahinko ylitä sitä.
Mutta niin kauan, kuin on elämää, on toivoakin. Se toivomme on nimeltään Jeesus. Hän yksin. Ei kukaan muu. Se toivo täyttyi Golgatan ristillä 2000 vuotta sitten. Vielä on armon aika. Sitä saadaan julistaa yhä kaikille.
---
"Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa." Ps. 106:44-45 KR-92
"Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Apostolien teot 7:59 KR-92
---
https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/03/talle-paivalle.html
- Kyllä, vuokralla oltiin. Talon omisti Saida Särkijärvi Kiilholmasta, jos nyt oikein muistan tuon nimen. Mutta vuokrat maksettiin Rossille. Sukulaisia kun heille olivat käsittääkseni.
(- Ahaa...)
- Ensin niitä käytiin maksamassa tuohon tien toisella puolella olevaan taloon, joka tuossa ihan vastapäätä on. Siinä asui silloin Rossin vanha isäntä; Juho Rossi. Hän oli lapsen silmiin, ja ehkä aikuisten mielestä, arvokkaan näköinen herra. Hänellä oli musta lierihattu, musta pidempi takki ja kävelykeppi. Hänen jälkeensä vuokrat käytiin maksamassa tuonne Rossille. Siinä isossa tupakeittiössä ne yleensä otettiin vastaan, ne vuokrarahat. Vuokran suuruutta en muista. Välillä meidät lapset, minä ja vähän nuorempi siskoni, pistettiin asialle rahoja viemään.
(- Minäs vuonna se Rossin Juho sitten kuoli?)
- En kyllä muista vuotta. Siinä kävi nimittäin kerran niin, kun oltiin menty, tai äiti ainakin, en muista oltiinko me lapsetkin silloin mukana... Mutta äiti oli ihmetellyt siellä ollessaan, että nyt ei ollut kaikki niin kuin piti olla. Jos oikein muistan, oli vanha isäntä ollut jotenkin sekaisin, liekö sekoittanut huusholliaankin; mutta sen jälkeen vuokrien maksu siirtyi sinne Rossille. Juho Rossin kuolema sijoittunee johonkin v. -74 paikkeille kenties?
- Saanko kysyä, oletteko te Pomarkusta kotoisin?
(- ?)
- Mehän emme olleet alunperin pomarkkulaisia. Vuonna 1969 äitini sai karjakon paikan Sileäkankaan talosta, Kiilholmasta. Lempäälästä tänne muutimme sitten nelihenkinen perhe. Isä oli sairaseläkkeellä. Välillä äiti oli sahallakin töissä sen jälkeen kun Sileäkankaalta laittoivat lehmät pois. Mutta v. 1970 kun aloitin koulun, ei enää asuttu Kiilholmassa. Asuttiin asemantiellä Hernbergillä, heidän yläkerrassaan. Ja sitten äiti sai vielä karjakon paikan Wirosta. Lieko ollut v. (-71) -72. Vuonna -72 ainakin asuttiin vielä Wiron pihamökissä. Ja kun sieltä laitettiin lehmät pois, tultiin tähän keltaiseen mökkiin. Ja vuonna 1975, kun siskoni aloitti koulun, oltiin muutettu tuohon tien toiselle puolelle punaiseen mökkiin; jota ei enää ole. Niinkuin ei ole Kiilholman kouluakaan jossa alkuun pomarkkulaisina asuimme.
(- Vai sellaiset kuviot teillä on ollut asumisessa. Tämä talo, joka tässä nyt on, on Helmannin tyttären rakennuttama)?
- Niin kuulemma. Me haettiin aikoinaan vesi tähän taloon juuri tuolta Hellmannin pihasta. Äiti hoiti sen homman, kantoi veden yleensä. Isä oli sairas, "henkihaukaksi" itseään nimitti.
(- Tämä on kumma mökkipaikka. Kun ei ollut kaivoa, ei saunaa.)
- Niinpä. Rossilta joskus kuulimme silloin kauan sitten, että tähän ei kai olisi saanut saunaa rakentaa. En oikein tiedä, miksi. Joihinkin pyykkitouhuihin äiti haki jopa vettä tuosta kruunuojasta. Meitä muksuja kiellettiin menemästä ojalle.
(-)
- Meillä oli joskus teltta tuossa pihalla, kuvassa näkyy. Samoilla tienoin oli myös kasvimaa. Joskus kenties perunaakin. Mutta porkkanaa ainakin. Ja varmaan hernettäkin, kun tuossa tien toisella puolellakin sitä kasvatettiin. Joskus oli sahrat oikein lainattu pellon muokkausta varten.
(- Mutta missäs te kävitte saunassa?)
- Ei missään, käyty. Kylvettiin kotona, keittiössä. Oli iso saavi, jonka avulla homma hoitui... Varmaan ei lattiat tykännyt hyvää siitä. Luulisin.
- Mutta nyt, kiitos kun saatiin käydä.
Sitten se on selvät langat🙂
