torstai 3. huhtikuuta 2025

Mikä on Elämä - ihan isolla E:llä? Tai Valo? Tie? Totuus? - Jeesus.

"Jumala, kaiken elämän lähde, ja Kristus Jeesus..." 1. Tim. 5:13 KR-92

Jeesus: "...hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa." Kol. 1:15

"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä on taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa."  Kol. 1:16-17  


"Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen," Kol. 1:14

Hänessä. Vain Hänessä... Mutta lohdullista ja helpottavaa on, että sitä; joka häntä kutsuu  avukseen, ei työnnetä kelpaamattomana pois, vaan odotetaan, kaivataan, ja otetaan mielellään vastaan! 

"... ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Johanneksen evankeliumi 6:37

Tässä kaikki jakeet nyt vanhemmasta v. 1938 käännöksestä. Uudemmassa v. 1992 käännöksessä samat asiat hieman erilaisin sanakääntein.




"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Johanneksen evankeliumi 14:6



keskiviikko 2. huhtikuuta 2025

Hän - Jeesus - kertoi mitä tapahtuu, ja niin kävi. Ja käy. - Lukijan välihuomioita jakeiden väleissä...

Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:5-35 KR-92 (välissä ajatuksia luetusta):

"Kun jotkut ihastelivat temppeliä, sen kauniita kiviä ja näkyville pantuja lahjoja, Jeesus sanoi: "Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle." 
Jerusalemin temppeli hajotettiin maan tasalle v. 70. Jeesus kertoi asian n. 40 vuotta sitä ennen.

Jotkut kysyivät: "Opettaja, milloin tämä kaikki tapahtuu? Mikä on merkkinä siitä, että se aika on tulossa?" Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä. 
 
Niinä aikoina esiintyi ihmisiä, jotka väittivät olevansa juutalaisten odottama Messias. 

Kun kuulette  sodista ja levottomuuksista,  älkää hätääntykö. Näin täytyy ensin käydä, mutta loppu ei tule vielä silloin." Ja hän sanoi: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja. Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy ennusmerkkejä. 
 
Tuttuja asioita meille nykyajan ihmisillekin.  Maanjäristyksiä on usein. Nälänhätää nytkin useilla paikoin. Ja maailmanlaajuinen pandemia tullut tutuksi jokaiselle.

"Mutta jo tätä ennen teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden.

Jeesuksen aikoina jo alettiin vetää ihmisiä oikeuteen Jeesuksen seuraamisesta. Jeesukseen uskovia vainottiin kuolemaan asti esimerkiksi Rooman keisarien toimesta. Nykyään monissa maissa Jeesukseen uskovat ovat jatkuvassa hengenvaarassa, ja monet ovat henkensä menettäneet. Ja ns. kristillistä uskoa suosivissa maissakin on lisääntynyt sellainen ajattelu, mielipiteen vaino, ettei Jeesukseen uskominen, ja Raamatun opetuksiin perustuva elämä, ole hyväksyttävää. Lakeja säädetään ottamatta huomioon, että on Jumala, joka on luonut ihmisen ja tämän maailman, ja antanut ohjeet täällä elämiseen. Lakeja laaditaan ns. kristillisiksi mielletyissä maissa siten, ettei lakien säätämyksessä oteta huomioon Jumalan antamia ohjeita, hänen "tekijänoikeuksiaan" meihin ihmisiin. Niitä ihmiset vääntelevät oman mielensä mukaan. 

Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään teidän vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.

"Saatte tilaisuuden todistaa minusta"! Huomionarvoinen asia näissä tilanteissa - joita jo on ollutkin, ja lisää tulee, ihan täällä kotimaassakin...

"Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidän viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden.
 Vielä ei täällä olla ihan tässä, mutta vielä sekin on jossain vaiheessa edessä.

Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan.
Tätäkään yksityiskohtaa ei kannata jättää huomiotta! Ei mene hukkaan edes hius, vaikka meille näyttäisi miten käyvän...

Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.
Lujana ei kukaan omassa voimassaan pysy. Siihen tarvitaan Jeesusta, hänessä pysymistä... Hänessä on meidän elämämme.

"Kun te näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen piirittämä, silloin tiedätte, että sen hävitys on lähellä. Silloin kaikkien Juudeassa asuvien on paettava vuorille. Niiden, jotka ovat kaupungissa, on lähdettävä sieltä, eikä maaseudulla olevien pidä tulla kaupunkiin. Sillä ne päivät ovat koston päiviä: kaikki, mitä on kirjoitettu, käy toteen. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana ja imettävät! Tähän maahan tulee suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa viha. Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.

Jerusalem hävitettiin Roomalaisten toimesta muutama vuosikymmen Jeesuksen ajan jälkeen. Sen kaiken Jeesus ennalta jo kertoi. Monikohan silloin, kun näitä hävityksen aikoja alkoi tulla, muisteli noita Jeesuksen antamia ohjeita niille ajoille? Varmaankin jotkut toimivat kirjaimellisesti ohjeiden mukaan ja pakenivat vuorille. Jerusalem olikin sitten muiden kuin juutalaisten hallinnassa siihen asti, kunnes Israel sai holokaustin jälkeen oman maansa. Juutalainen kansa sai palata sinne. Muiden hallinta-aika siellä tuli täyteen. 

"Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallon pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtuma alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.

Mitä kaikkea aika ennen Jeesuksen tuloa takaisin sisällään pitääkään, on vielä arvoitus. Mutta varmaan on, että aikana jolloin Jumala sen päättää tapahtuvaksi, Jeesus tulee takaisin, kuten on ilmoitettu.

Hän esitti heille myös vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

 "Viikunapuuta ja kaikkia puita", sanoo vanhempi käännös. Viikunapuu käsitetään juuri juutalaiseksi kansaksi. Muut puut - muut kansat. Viikunapuun lehteen puhkeaminen on Raamatunselittäjien mukaan ollut juuri se, kun Israelin valtio jälleen syntyi - meidän aikanamme....

"Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä."

"Turruta", onpa osuva sana! Ei vain pöhnässä tai huumehöyryissä olevaan. Kyllä huoletkin turruttaa... Katse kääntyy itseen ja omiin huoliin, vaikka olisi hyvä se katse pitää siinä edelläkulkijassa eli Jeesuksessa.

 Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:5-35 KR-92

---
Jos joku ihmettelee miksi tämmöistä kirjoittelin, niin sattui oleman Päivän Tunnussana -kirjasessa tälle päivälle mm. osa tuosta Luukkaan kirjoittamasta. Luin sitten vähän eteenpäinkin, kun se tuntui kiinnostavalta, ja jotenkin juuri siltä, että on ajankohtaista. Ja että sillä on jotain sanottavaa meillekin. Mieleen tulleita ajatuksia sitten tuossa välihuomioina.  Jeesuksen puheestahan tuossa Raamatun tekstissä on. Otin kuvan aukeamasta, jossa teksti oli, niin siitä näkee halutessaan kaiken tuosta luvusta 21, sillä seuraavalla sivulla alkaakin sitten jo luku 22, joka kertoo siitä, kun Juudas kavaltaa Jeesuksen; pääsiäisen tapahtumia siis.






sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Hyvin vaikuttava jakso!

The Chosen -sarja kertoo Jeesuksesta ja opetuslapsistaan.

Tämä on ehkä koskettavin jakso The Chosen -sarjan  alkukausista 1-3; josta tuossa alla linkki jaksoon 8, joka on 3. kauden päätösjakso: 

The Chosen -sarjan 3. kausi, jakso 8:

https://watch.thechosen.tv/video/184683594332

Tuosta linkistä näkyvän jakson lopussa, Jeesuksen opetuslapsi Simon (Pietari) itkee myrskyn keskellä olevassa veneessä Jeesuksen lohduttavat käsivarret ympärillään, ettei Jeesus jättäisi häntä. 

Syy siihen itkuun on hänellä alkanut osin jo edellisessä jaksossa. Hän on ollut suutuksissaan erään koetun ison menetyksen tähden, ja ne tunnetilat näkyvät vielä tämän jakson aikanakin. Kunnes Jeesuksen lähelläolo alkaa parantaa häntä.

Tiedän kyllä, etteivät kaikki koe asioita samoin kuin itse kokee. Jollekin muulle voi joku muu jakso olla vaikuttavampi. Joku ei kenties tykkää koko sarjasta ollenkaan, koska se kertoo Raamatun kertomista asioista. Ja joku taas ei ehkä siksi, että siinä käytetään muitakin sanoja, kuin mitä Raamattu mainitsee ja on kuviteltu tapahtumia.

Mutta entä jos kokeilisi, jospa sarjalla onkin jotain hyvää annettavaa? Onhan Raamattu paljonkin asioita  kertoessaan kuitenkin niukkkasanainen siitä tavallisesta arkitouhusta, jota ihmiset silloin elivät. Sarjan alussa jo mainitaankin, että mielikuvitusta on käytetty. Mutta kerrotaan myös se, että Raamatun ydinsanoma on kuitenkin kaiken keskiössä.

Jokainen meistä on ihan omanlaisensa. Niin on sarjassa Jeesuksen opetuslapsetkin kuviteltu, ja heidän elämänsä omanlaisikseen. Asioiden kokeminenkin siten ihan omanlaistaan. Ja niin varmasti  sarjan mahdollisten katsojienkin. Mutta minä tykkään tosi paljon. Olen sen ennenkin vissiin tähän blogiin sanonut. En voi olla ajattelematta, että sarjan käsikirjoittajilla, ym., on täytynyt olla Jumalan Pyhä Henki mukana ohjaamassa työtä.

---

Kaudet 1-3 näkee sarjan kotisivuilta ilman mitään kirjautumista ym. 

Kauden 4 näkee, jos kirjautuu sivulle.

Kausi 5 on ilmestynyt juuri. Elokuvateattereissa esitettävä ensin. En tiedä miten kauan kestää, että sitä pääsee sarjan omilla sivuilla katsomaan. Odotellaan:)


lauantai 29. maaliskuuta 2025

Asumiskuvioista - ja muistelua ensiasunnostani

Olin eilen jo ajankulukseni väsännyt blogia varten yhtä juttua, jossa oli asumiskuvioista myös, kun oli yksi vanha valokuva 80-luvulta tullut esille. Tänään osui silmään Yleltä juttu: https://yle.fi/a/74-20149669  Jaanaksi nimitetystä naisesta, joka oli pyytänyt asuntoyhtiötä lukitsemaan makuuhuoneessa oven niin, ettei hänellä itsellä ole siihen enää avainta. Sellaista nimitetään kuulemma joustoaunnoksi. Tällä jutun naisella oli tärkeä syynsä tähän käytäntöön: Kela oli ilmoittanut,  että hänen vuokransa on liian iso; olisi joko muutettava tai maksettava erotus itse. Mutta nyt hänen asuntoyhtiönsä suostui pienentämään vuokraa, koska makuuhuone ei enää ole hänen käytössään. Hyvä että näinkin voidaan tehdä.

Meillä, minun lapsuuskodissani, oli vastaava järjestely  60-luvulla. Asuimme Pomarkussa Kiilholman kylän juuri lakkautetulla  koululla. Ensin ns. "hellahuoneessa", joka oli yksi asuinhuone. Sitten kun koulun opettaja lähti asunnostaan, pääsimme siihen. Asunnossa oli kaksi huonetta ja keittiö. Mutta vanhempani halusivat jättää makuuhuoneen vuokraamatta, arvatenkin säästösyistä, ja se sopi niiin. Siinä tosin ovea ei tarvinnut lukita. Olin himppua vaille kouluikää silloin ja kurkistelin välillä siihen tyhjään huoneeseen, josta on mielikuva, että olisi ollut kärpäsiä tyhjän huoneen lattialla. Olisin halunnut leikkiä siellä. Kerran äiti antoi minun olla siellä vähän aikaa,  mutta selitti tilanteen, ettei sitä sopisi käyttää ja jättää sinne mitään tavaroita. Hän tiesi, että asiaa voitaisiin tulla joskus tarkastamaankin. Ja niin tultiinkin joskus; jonkun näennäisen muun syyn mainiten, halusivat kunnan miehet tarkastaa huoneen. Se oli 60- lukua.

Mutta päinvastainen asumisongelma oli minulla nuorena tyttönä omassa ensiasunossani. Ei ollut pienempää asuntoa kotikerrostalossani silloin saatavana vuokralle, kun tälle tytölle oman kämpän hinku tuli. Vuokrasin kolmion ja jätin siitä kaksi makuuhuonetta käyttämättä. Joku hämärä mielikuva on, että tuollaista mahdollista alennusta käyttämättömyyden  vuoksi olisi kyselty, mutta siihen ei olisi suostuttu. Muutaman kuukauden asuin ja palasin sitten kotiin. Vaikka olin töissä, rahat oli tiukalla. Ei sitä osannut rahoista niin kiinni pitää, ja autokin mulla oli. Ja voi olla, että toisaalta oli kiva palata äiteen ruokapöydän ääreenkin😊 Ei niin tarkkaan enää muista näitä.

Tuossa allaolevassa kuvassa on siis äskettäin kaksikymmentä täyttänyt neiti T äiteensä kanssa. Esitellään näköjään joululahjaksi saatua plyysiaamutakkia. Kuvan alalaidassa sohvapöydällä näyttää lojuvan kalenteri, joululahja jollekulle tietysti sekin, ja se näyttää - kun oikein tarkkaan katsoo, kannessaan kohta alkavan vuoden luvun: 1984. 



Olin siinä kohtaa jo muuttanut takaisin kotiin. Kuvassa näkyy ensimmäinen sohvani; hunajankeltaista plyyshiä. Siihen kuului myös kaksi nojatuolia. Olin ostanut sohvakaluston käytettynä sieltä kotikunnasta. Mistä lienen saanut tiedon, en kyllä yhtään muista.  Olkkarin verhotkin näyttävät olevan minun. Olin ollut muutaman kuukauden omillani samassa kerrostalossa, mutta palasin kotiin takaisin.  Ainakin sohvakalustoni on sitten mahdutettu sinne kaksioon...😚 Jossain kohtaa sitten vähän myöhemmin ostin uuden, pienen plyyshisohvan, joka tuntui kalliilta hankinnalta muistaakseni isän mielestä. Mutta päästiinpä samalla  eroon isommasta sohvakalustosta, joka vei paljon tilaa. Se eka oma vuokrakämppäni oli ollut niin iso, että sinne olisi mahtunut vaikka mitä - kun oli kolmio, josta jätin kaksi makuuhuonetta käyttämättä, asustellessani lähinnä olkkarissa. Sen takia olin vuokrannut niin ison, kun ei pienempää ollut tarjolla juuri silloin, kun hinku omalla kämpälle oli iskenyt. Takaisin kotiin muuttaessani - kun ei ollut tuntunut oikein rahat siihen omaan kämppään riittävän,  jaoin jälleen huoneen siskon kanssa. Isä ja äiti asuttivat siinä kaksiossa tuota olkkaria.

Ja vielä, kun tuota kuvaa tarkkaan nyt oikein katson, näyttää takana olevaan ikkunaan heijastuvan kirjahylly. En ole tainnut aiemmin ehkä ajatellakaan tuota, että onko tuokin se, jollainen minulla myöhemmin oli; tumma, kaksiosainen🤔 Kuvasta ei oikein saa selvää. Vanhemmillanikin oli  asunnossaan kyllä oma, isompi  kirjahylly ainakin myöhemmin, mutta ehkei olla vielä tuonnoin...


perjantai 28. maaliskuuta 2025

Näihin aikoihin

Vanhassa Testamentissa on paljon siitä, kuinka Jumala varoittaa, ja myös uhkaa kansoja sillä, että hän rankaisee heitä; koska eivät ole häntä kuunnelleet, uskoneet, totelleet, kunnioittaneet. Jumala on sama kuin silloinkin, vanhan testamentin aikaan. Se on erona, että nyt me elämme Uuden Testamentin aikaa, joka tarkoittaa sitä aikaa, jolloin Jeesus syntyi, ja siitä eteenpäin. Elämme sitä. Ja mitä se sitten merkitsee meille: Meille ei asetettu samanlaisia lakiin*  perustuvia velvoitteita, kuin mitä juutalaisten lakiin kuului ja kuuluu - (* tarkoitan Mooseksen lakia. Joka oli Jumalan antama). Joka sen hylkäsi, samalla Jumalan hyläten, ei selvinnyt helpolla rikkeistään.

No, miten sitten meidän aikanamme? Elämme armon aikaa. Jumala on luvannut sen tähden antaa meille synnit anteeeksi, koska Jeesus suostui kuolemaan puolestamme - meidän syntiemme takia. Hän otti ne päälleen, kuin olisi ollut  hänen syytään. Syytön kärsi meidän syyllisyyksiemme tähden. No entä sitten? Me saamme olla vapaat synnin rangaistuksesta, jos tunnustamme syntisiä olevamme ja haluamme ottaa vastaan sen armahduksen, jota meille tarjotaan... Sanon vielä tämän tähän väliin, että vanhan liiton aikoinakin, kun ihmisten joukosta olivat määrätyt papit syntiuhreja uhraamaan - joita  oli yhtenään toistettava; oli silti silloinkin tarvetta Jumalan armolle - ja sitä oli. Mutta jos ihmiset vain halusivat mennä omia teitään, Jumalasta välittämättä, hän ei sietänyt sitä. Siitä ei seurannut mitään hyvää millekään kansalle, ainakaan pidemmän päälle.

Entä nyt? Kuinka luulemme Jumalan suhtautuvan siihen, jos hylkäämme hänen kalleimman meille antamansa lahjan - Jeesuksen!? Jos hylkäämme ja halveksimme sitä?

Jumala on armollinen Jumala, joka rakastaa luotujaan. Ja hän antaa - ja on antanut, meille rakkautta ja armoaan - Jeesuksen - ja edelleen antaa. Mutta kaikki aika on rajallista täällä. Jumalan kärsivällisyys... miten kauan? Jumala on ilmoittanut sanassaan Raamatussa, että mitä tälle meidän tuntemallemme maailmalle tapahtuu. Ajat lopussa eivät tule olemaan helpot. Me elämme lopun aikoja (joiden pituus ei saisi hämätä meitä luulemaan, että kaikki jatkuu ennallaan.) Jumala on ilmoittanut kirjoitetussa sanassaan jo kauan sitten, millaisia aikoja on tuleva: maanjäristyksiä, sanomia sodista, sotien melskettä, nälänhätää, ym. Ne eivät vielä ihan ole tämän maailman loppu; mutta voivat olla (loppu) kuitenkin (monille) varsin kohtalokkaita aikoja eläville ihmisille.

Nyt olisi hyvä kääntyä Jumalan puoleen; anoa hänen armoaan, meidän jokaisen. Jumala on armollinen yhä - on armon aika vielä. Ja on sitä ahdingon aikoinakin, antaen syntejä anteeksi. Me emme tiedä, mitä nykyisessäkin maailmassamme tapahtuu, meillekin - ja mitä myllerryksiä. Niin epävarmoilta ja oudoilta ajat nyt näyttävät, meillekin - jotka olemme saaneet elää rauhan aikoja. Mutta miten meille käyneekin kansoina täällä, ja yksittäisinä ihmisinä, ikiaikainen turvamme on silti Jumalassa - jos haluamme turvata Häneen. Yhä Hän lahjoittaa anteeksiannon lahjan; ja sen myötä elämän - Elämän, joka jatkuu myös tämän ajan jälkeen -  rauhan ja ilon aikana, Jeesuksen - meidän Sovittajamme luona - taivaassa. Siellä vietetään vielä kerran suurta ilojuhlaa, häitä. Niitä valmistellaan jo. Koti odottaa.

---
Tämä kirjoitus lähti liikkeelle tänä aamuna siitä, kun ajatuksiin tuli, että alamme ehkä vähän ymmärtää Vanhan Testamentin ajan ihmisiä, kun he odottivat miettien ja peläten tulevia asioita - sotia, kun niitä oli tuloillaan.


Tänään auttaa Herra🌟❤️

Alla piispa Häkkise teksti, joka osui silmään tuota ylläolevaa sanontaa etsiessäni:




keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Hänen rakkaudestaan... pelko häviää

Kirjoitin illalla jo nukkumaan mentyäni mieleen tulleen ajatuksen pikkukännykkään muistiin, kun en halunnut enää nousta ylös ja mennä vihkoon kirjoittamaan. Pelkäsin kuitenkin etten aamulla muista, jos en kirjoita sitä heti. Ja niinpä tuo muistiinkirjoitettu ajatus - kuin Jeesuksen sanominen - niin sen ajattelin; ilahduttaa ja lohduttaa, ja rohkaisee minua näin aamulla myös:

- Luuletko että rakastaisin sinua vähemmän, vaikka olisitkin sotkenut asiasi?

Ja tänä aamuna jatkuu: 

- Ei minun rakkauteni ole sellaista! Minähän menin kuolemaan sinun kaikkien syntiesi tähden. Nytkö sitten peruisin sen kaiken?! Kyllä minä tiedän, mitä sinä kipuilet. Et millään jaksa uskoa, että rakastaisin sinua todella. Luulet rakkauteni olevan sellaista, joka on riippuvainen sinun teoistasi, sinun onnistumisestasi, sinun vastarakkaudestasi. Minä kyllä tiedän, että sinä et kykene rakastamaan minua siten, kuin minä sinua rakastan. Sen takia sinä et sitä ymmärräkään, etkä voi uskoa sitä oikein todeksi  omalle kohdallesi. Mutta anna rakkauteni sulattaa sydämesi jää. Usko, että minä voin tehdä sen. Se ikijää sulaa minun rakkauteni lämmössä, ja niin alkaa sinunkin sydämessäsi tuntua sen rakkauden vaikutus. Sinä luit tänä aamuna Wislöffin Levähtäkää vähän - kirjasta tältä päivältä 26.3., kuinka käteni ovat lävistetyt. Niissä on naulojen jäljet. Kirjassa luki, että käteni "on voimakas". Ja sillä kädellä osoitan maailmaan ja sanon: "Minulle on annettu kaikki valta." Ja juuri se kohotettu käsi on Kuninkaan käsi.  Sinua puolustaa!

---
Päivän Tunnussanan jakeet tälle päivälle olivat  nämä, kuin samaa asiaa puhuvat:

"Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä." Ps. 34:7 KR-92

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Matt. 11:28 KR-92


Tämä tulikin nyt tähän blogiin, vaikka toiseen olin sen muka kirjoittanut. No saakin olla sitten näin. Toivottavasti joku muukin kuin minä, voisi saada rohkaisua ja luottamusta niistä sanoista ❤️🌟

Nyt on kaurapuurokin valmis, lopetan naputtelun🙂


tiistai 25. maaliskuuta 2025

Kun Tyrväällä syntynyt Nestori lähti Amerikkaan...

Sinne suunnisti myös Nestorin veli Wilhelm Vihtori. Nuorten miesten isä - myös Nestori nimeltään - menetti sinne myös nuorimman sisarensa Emma Ulrikan. Hänet oli merkattu siellä olevaksi v. 1913. Nuorempi Nestor Laitinen ja veljensä Wilhelm Vihtori (myöh. Victor Kent) olivat mummuni vanhemmat veljet. Mummu ja hänen jälkeensä syntynyt Kaarle "Kalle" jäivät tänne synnyinmaahansa ja sen vuoksi minäkin tässä nyt olen olemassa. Mummun nuoremmat kaksi veljeä jäivät myös tänne kotimaahan, mutta vuosi 1918 oli heille kohtalokas. Henki meni nuorilta miehiltä. Niin myös heidän serkultaan, (joka oli heille myös velipuoli). 

Minulla on ajoittaista tämä näihin asioihin paneutuminen. Nyt on taas ollut sellaista aikaa. Taannoin osui silmään tieto, että että se mainittu  mummun serkku Tyrväällä, Rautaniemen alueella, oli ollut jonain punaisten johtohahmona. On mahtanut olla äidillään Emmalla (siis minun mummuni tädillä/ollen myös äitipuoli kuolleen siskonsa lapsille) olla ankeat oltavat niinä aikoina... Kaksi siskonpoikaa oli mennyt jo Amerikkaan. Ja nyt sitten oma poika, ja kaksi nuorempaa siskonpoikaa, olivat vaarallisissa asioissa mukana - lopulta menehtyen niissä. Tämä Emma-äiti mainitaan kuolleeksi näin maaliskuussa 100 vuotta sitten: 7.3.1925  Helsingissä. Tuo Helsinki, jonka äskettäin huomioin, minua ihmetyttää; että mikä sai Vesilahdesta hänet menemään juuri Helsinkiin?! Menikö hän pakoon kaikkea sitä ikävää, mitä oli ollut? Vai menikö jonkun sairauden vuoksi? Vai aikoiko lähteä hänkin jonnekin merien yli? Se mitä äkkiseltään olen ehtinyt vähän katsella, niin näyttäisi, ettei hänen lapsiaan olisi siellä kuitenkaan asunut. En ole nyt vielä saanut ongittua esiin hänen miehensä Nestorin kuolinvuotta. Sekin on mahdollista, että se minulla jossain onkin; sillä osa papereistani on jossain varastossa. 

Mutta palatakseni jutun otsikkoon, löysin netistä Amerikkaan menneestä nuoremmasta Nestorista sen tiedon, että hänellä oli ollut ainakin kaksi lasta; 80-luvun alussa olivat kuolleet kaksi hänen poikaansa. Hyvin tipoittain mitään tietoa löytyy, ja usein käy niin, että ne tiedot voikin olla minulla jo; mutta kun muistiinpanoja on monilla papereilla ja moneen kertaan jotkut. Haaveeni olisi, että saisi jotenkin järjestykseen muistiinmerkityt asiat, jotta olisi helpompi lukea niitä, ehkä muidenkin joskus. Jokin kirja se vallan kiva olisi, mutta taitaa olla liian iso haave sellainen.

Kyseinen nuorempi Nestori oli isäni eno. Häntä isäni ei olisi voinut koskaan tavata, sillä isäni syntyi tasan kaksi vuotta Nestorin kuoleman jälkeen - sama päivä, kaksi vuotta väliä.

Pitää vielä mainita tässä, että nämä tuonaikaiset nimikäytänmöt on kyllä sellaisia, että tarkkana saa olla. Kun isillä ja pojilla, äideillä ja tyttärillä, voi olla samoja nimiä. Tai hieman aiemmalta sukupolvelta otettuja. Tai jos joku lapsi on perheestä kuollut, on ollut melko tavallista muistaa mennyttä antamalla uudelle syntyneelle sama nimi. 

Ja kun näitä Nestoreitakin nyt oli kaksi - isä ja poika - niin vanhemman Nestorin kuolinaika minulta vielä näyttäisi puuttuvan. Hän oli syntynyt v. 1863. Olisi kiva tietää, olisiko hänellä ollut mahdollisuutta nähdä sitä lapsenlastaan, joka oli sitten minun isäni. Omista lapsistani vain yksi ehti nähdä oman isoisänsä - vai pitäisikö paremmin sanoa, että isäni näki hänet:) Tenava kun oli vain puolivuotias silloin, niin ei muistikuvia jää.


---

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/04/kapinassa-kadonneita-ja-ameriikkaan.html


maanantai 24. maaliskuuta 2025

Kuolleet miehet ei yleensä aterioita tarjoile...

Mutta poikkeus vahvistaa säännön. 

Vaikka kohtaus rannalla on tuttu, monesti luettu; jotenkin uutena se tuli esiin ajatuksella, että nyt Jeesus - kuolemansa jälkeen, järjesti kavereilleen yhteisen aterian. Oli laittanut ruokaa; leipä oli paistumassa, ja kaloja. Ja vesillä olleet - sen rannalla nähdyn "muukalaisen" ohjeistamana,  saivat lisää. Isoja kaloja. Ja paljon. Ja niinpä pistettiin kypsymään sitten niitäkin kaloja, sillä se alkuperäinen kokkaaja pyysi myös niitä sinne tulille tuomaan.

- Kuulkaa miehet! Onko teillä mitään syötävää?
- Ei ole.
- Heittäkää verkkonne veneen oikealla puolelle, niin saatte.
... 
- Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.
- Tulkaa syömään.
(sanomiset löytyvät: Joh. 21:5-6, 10,12 KR-92)

"Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa." Joh. 21:13 KR-92

He eivät olleet tunteneet häntä.  Tilanne ja tunnelma oli  varmaan siellä tulilla erikoinen. Jotenkin hämmentävä; sitten, kun he tajusivat, kuka hän on. 

Rannalle noustessaan he näkivät hiilloksella paistumassa kalaa ja leipää. Kukaan ei uskaltanut kysyä, kuka sinä olet? Sillä he tiesivät...

Tiedettiin ja oltiin samalla kysyvällä mielellä. Täysin entisenlaiselta, ja muutama päivä aiemmin nähdyltä, elävältä ystävältä, ei tarvitsisi edes ajatella kysellä, kuka hän on? Mutta tämä oli takuuvarmasti kuollut ja haudattukin! Jeesus ehkä näytti jotenkin erilaiselta, mutta jotakin tuttuakin hänessä oli... 

Ehkä ääni, tapa puhua, olemus - ja teot. Mutta hänellä saattoi olla ne naulanjäljet näkyvissä nytkin käsissään ja jaloissaan. Mutta vaikka olisikin ollut, kuolleet miehet eivät tavallisesti  tule kavereidensa kanssa nuotiolle jutustelemaan, ja aterioita tarjoamaan. Ja siksi olikin niin pelottavaa kysyä...



Mutta kuollut olikin nyt elävämpi, kuin muutama päivä sitten... Hän on nyt ikuisesti elävä, ikuinen Kuningas, kuoleman Voittaja!

---

"Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen."   Joh. 21:13-14 KR-92 



---

Tämän jutun ollessa jo valmiiksi naputeltu tänne, tuli mieleen toinen kuollut mies, sellainen tavallinen mies. Tällä päivämäärällä v. 1994 isäni kuoli. Levätköön hän rauhassa❤️


sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Ja enkeli vahvisti häntä!

"Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Luuk. 22:43 KR-92

"Suuressa tuskassaan Jeesus
 rukoili yhä kiihkeämmin,
 niin että hänen hikensä vuoti
 maahan veripisaroiden tavoin."
 Luuk. 22:44 KR-92

Ahdistus oli valtava, tulossa olevan tähden. Jeesus tiesi, mikä häntä odotti, ja se kauhistutti häntä suunnattomasti, että miten sen kaiken kestää... Kukaan hänen ystävistään ja lähimmistään ei käsittänyt mitään siitä hänen tuskastaan ja painolastistaan vielä siinä kohtaa, eikä heistä ollut hänelle minkäänlaiseksi tueksi. He vain nukkuivat, olivat niin väsyneitä. Mutta Jeesus olisi kaivannut lähelleen jotakuta valvomaan ja rukoilemaan kanssaan. Ja ketään ei ollut. He nukkuivat. Mutta "silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Emme tiedä millaista se annettu vahvistus siinä oli, mutta se oli kuitenkin sitä, mitä Jeesus siinä juuri nyt tarvitsi. 

Ja joku oli tehnyt senkin havainnon, että Jeesus oli hikoillut verta... Oliko hän joku joukkoon kuulumaton sivustakatsoja, vai huomasiko joku opetuslapsista välillä silmiään raotellessaan kaiken tämän; emme tiedä. Joku kuitenkin kertoi Luukakselle nämä asiat. Luukas, joka oli lääkäri, oli tottunut ottamaan tarkan selon asioista; ja niinhän hän ilmoittikin alkusanoissaan*, että tarkan selon otti, kun tutulle henkilölle kirjoitti kaiken muistiin. Varmaan hän haastatteli paljon muitakin kuin opetuslapsia ja muita Jeesuksen seuraajia. Havaintoja kaikesta; nähtyjä yksityiskohtia, olivat varmaan tehneet niin sotilaat, kuin puutarhan työntekijätkin. Mitä havaintoja lie ollut aamulla puutarhassa nähtäväksi? Ehkä paljon kenkien jälkiä hietikolla, paljoin erilaisia painaumia ruohikolla, omat jälkensä jättänyt sekin paikka, jossa Jeesus ahdistuneena rukoili.

"Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan" Luuk. 22:43-44 (v. -38 suomennos)

---

* Luukkaan esipuhe: "Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on." Luukas 1:1-4 KR-92

---



lauantai 22. maaliskuuta 2025

Kosovon sodan jälkeen - ja "valaistut puut ilahdutti minua"🌟

Seurakuntalainen sivustolla oli luettavana yhden nuoren naisen kertomus omasta toipumisestaan:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/sota-jatti-katkeruuden-jonka-jumala-korjasi-leonora-jakaa-uskoaan-rohkeasti/

Ylellä on ollut myös jo jonkin aikaa nähtävissä elokuva, jota olen jo kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa. Mutta tähän asti olemme aina jättäneet sen, koska olemme ajatelleet sen olevan kovin ankea... Mutta nyt halusin katsoa sen elokuvan, kun luin tuon yllä olleen jutun Seurakuntalaisesta. Siinä nuori nainen kertoi kuinka toipui raskaista kokemuksista - hänen isänsä kuoli siinä sodassa - ja nyt hän kertoo muille sen kokeneille omasta tiestään toipumiseen. 

Luettava juttu ja elokuva valottavat hieman kuvaa siitä, mitä koettiin, ja miten on voitu jatkaa elämää sen kaiken jälkeen. Ne asiathan oli aikoinaan kovin esillä uutisissa. Jopa ilman näitä nykyajan tiedotusmahdollisuuksia...

Elokuva: Maa sisälläni - kertoo Kosovon sotaa Sveitsiin paenneen miehen paluusta takaisin kotimaahansa: https://areena.yle.fi/1-65635714

(Tuo tuossa yllä eilen illalla kirjoitettua. Mehän sitten katsottiin se elokuva eilen.)

---

Tänä aamuna kirjoitin sitten tämän vihkoon:

"Aamulla herätessäni oli mielessä se eilen illalla katsottu elokuva, joka kertoi Kosovon sodasta 90-luvulla. Se lienee tehnyt hieman ankeutta mieleen; jota tietysti voi olla muutoinkin. Mutta aamu ei ollut enää kuitenkaan pimeä. Sitten sinä Jumala sytytit puihin valot; niiden latvat alkoivat olla valaistuja, vaikka taivas näytti vielä harmaalta. Aurinko kuitenkin jo vaikutti. Ne siinä valaistut puut ilahdutti minua. Muistin senkin, että olen joskus jotain kuvaakin sellaisesta tehnyt. Sitä tosin en tiedä, onko tallessa enää, koska syksypuolella heittelin jotain piirustuksia poiskin, kun hermostuin säilytysvaikeuksiin, (joka poisheittely nyt harmittaakin, ainakin osin). 

Muistin siinä puidenlatvojen  valaistumista katsellessani, kuinka yllätit Saulus Tarsolaisen; Paavalin, ihan yllättäen valollasi, vaikka hän ei sellaista osannut siinä kaivata edes. Se kohtaaminen muutti hänen elämänsä.

Ja mieleen tuli sitten se toinen jonka yllätit; joka kaipasi: Sakkeus! Ilahdutit häntä vielä suuremmin, kun tulit jopa hänen kotiinsa vieraaksi, vaikka hän toivoi vain vilaukselta näkevänsä sinut.

Yllätä, ilahduta, virvoita meitäkin valollasi, kun kaipaamme! Ja vaikka emme edes osaisi kaivata... Tule Sinä, ja auta!

Ja mieleen tulee nyt tässä kirjoittaessa (klo on 7.07) vielä yksi, jonka yllätit: Kuolemasi, ja ylösnoususi jälkeen yllätit Tuomaksen, joka ei muiden lailla jaksanut uskoa sinun elävän; koska ei ollut sinua muiden lailla nähnyt. Mutta sitten Sinä tulit - ja annoit hänen nähdä arpesi ja pyysit koskettamaan niitä... Kiitos, kun tulit silloin Tuomaan synkkyyden keskelle, valaisten senkin pimeyden valollasi. Kiitos, että teet sellaista yhä. Kaikenlaisten ihmisten luokse voit tulla yllättäen."



Kuva eiliseltä kävelyltäni😊

---

Löysin jutun, jossa olin valaistuja puunlatvoja kuvannut piirustelulla:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/04/ylosnousemuksen-paiva-ja-aamuaurinko.html


torstai 20. maaliskuuta 2025

Miten sitä jaksaa taas tämän päivän?

Tuollainen kysymys nousi tänä aamuna omaan mieleeni. Väsymystä voi olla monenlaista ihmisellä; olla joko kropassa tai mielessä. Tai molempia. Ei tälle päivälle mitään niin ihmeellistä kuitenkaan ole. Kaupassa käyntiä, yhden nuoren vähien muuttotavaroiden kuljettamista ja minulla mammografia. Eilinenkin ehkä väsyttää, ja oma unen laatu ei välttämättä ole aina niin hyvää. Eilen oli Joensuussa käynti, joka tuntuu  jotenkin vaikuttavan vielä tänäänkin. Sitä isäntäkin tänä aamuna tuumi, kun hänellä eilen oli käynti sairaalalla, vaikka ei sekään mitään ihmeellistä ollut. Mutta jo pelkät ajomatkat edestakaisin vie pari tuntia Joensuussa jos käy. Ja menihän siellä sairaalallakin silti aikaa pari tuntia, kun joka välissä vähän odotellaan. Auton saimme sentään hyvästi parkkiin ihan sairaalan lähelle, ja sopivasti päästiin autolle takaisin ennenkuin parkkiaika tuli täyteen.  Mutta ainahan Joensuussa käydessä käydään sitten jossain muuallakin kuin siellä, mikä varsinainen asia on. Eilen tosin ne ylimääräiset aiotut jäi enimmäkseen käymämättä, kun kumpikin koki ettei jakseta. Poikamme tavattiin ja käytiin kahvilla hänen kanssaan.  


Kahvipaikkana oli Metla-talo.


Suutarista haettiin sitten yhdet kengät, ja jätettiin toiset laitettavaksi. Kontissa käytiin. Isäntä ei löytänyt mitään. Minä löysin yhden keskeneräisen kirjontatyön. Hintaa vain 0,75 e:) Lankoja siinä ei ollut, mutta arvelin kotoa löytyvän sopivia värejä. Meinasin, että jos se jaksaisi kiinnostaa.* (Kun aloitettu pitsisukkakin on jäänyt seisomaan, enkä ole saanut aloitetuksi mitään piirustustakaan. Mikään muukaan mielenvirkistystekeminen ei ole oikein saanut tuulta siipiensä alle.) No tuo kirjomus sitten, nyt sitten on vähän se olo, että niinköhän sitä tulee tehtyä, vaikka sopivia värejä kyllä tosiaan oli, kun olen joskus saanut lankoja. 




Kotiin lähtiessä haettiin vielä pikasapuskat kotiin vietäväksi itselle ja kaikille kotona nyt oleville. Ja minä menin sitten illalla nukkumaan tavallista aiemmin.



Kävin äsken, tämän jutun kirjoittamisen välissä, kuskaamassa yhden neidon linja-autoa odottamaan. Mutta nyt pitäisi kai tässä vähitellen ruveta miettimään viikonlopun ruokaostoksia, kauppalappua kirjoittamaan... Tämän VALOkuvan nappasin aiemmin aamulla keittiön ikkunasta. Valoa pitää olla🌟


keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Elokuvavinkki tälle päivälle TV:stä katsottavaksi

Elokuva: Green border. Kertoo millaista oli Valko-Venäjän ja Puolan rajalla, millaisia ihmiskohtaloita uutisotsikoiden takana. Tuossa alla olevassa linkissä elokuvia esittelevä Episodi -sivusto esittelee sen, ja kertoo sen olevan tarjolla tänä iltana  Tv:ssä. Areenassa se on ollutkin tarjolla jo pidemmän aikaa. 

https://www.episodi.fi/uutiset/tanaan-tvssa-neljan-tahden-elokuva-vuodelta-2024-sai-vastaansa-raivoa-ja-aggressioita/

---

Tässä alla tammikuinen juttuni, kun me täällä olimme katsoneet tuon elokuvan. Se oli vaikuttava!

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/01/eilen-katsottu-elokuva-jai-mieleen.html


tiistai 18. maaliskuuta 2025

Ajatuksia piti ruveta kesken kirjan lukemisen kirjoittamaan...

Oikaisin itseni iltaruoan jälkeen vähän lepäämään. Otin samalla käteeni kirjan, jota jo aiemmin päivälläkin luin. Kyseessä oli Kuopion emerituspiispan Matti Sihvosen kirja nimeltä: Toivon siivin. Se on vuodelta 2004 ja sen oli kustantanut Sley-kirjat. Se on hyvä kirja. Lyhyitä hartauskirjoituksia. Sitä on aikanaan jaettu Lieksassa syntymäpäiviään viettäville, sillä siinä on sellainen lappunen liimattuna. Löysin kirjan joskus Lieksan kirjaston eteistilassa olevasta kirjojen vaihtopisteestä. 

Mutta se  varsinainen asia sitten, miksi nousin ylös ja aloin kirjoittaa kirjan lukemisen synnyttämiä ajatuksiani vihkoon. Kyseessä oli kirjasta teksti nimeltä "Toivon siivin", eli sama nimi kuin kirjallakin. Kirjoittaja sanoi siinä lapsuutensa olleen sota-aikaa. Hän sanoi, että lapsilla, pienillä pojilla,  oli silloin mieli olla "kelpo lapsi", ja että se ajatus "vahvisti itsetuntoa ja antoi samalla ryhtiä elämään", kun tuntui että luotettiin; ja että heistä kasvaisi ihmisiä suurempaankin vastuuseen elämässä. Ja sitten oli vielä se ajatus, että "luottamus on elämän kantavia voimia".

Näihin ajatuksiin lukemiseni keskeytyi, koska mieleen tuli oma lapsuus, ja edeltävät sukupolvetkin. Jotenkin tuntui itsestä, että minulla on enemmänkin juurettomuus. Ei ole mitenkään kelpo kansalaisen olo. On enemmänkin niinkuin sellainen irtonainen osa, joka ei oikein kuulu mihinkään. Kuuluu tietysti sukuun ja perheeseen, ja Jumalan perheväkeenkin; mutta silti, se lapsuuden kokemus "muukalaisuudesta" vaikuttaa sikäli, ettei sitä omaa sukua asunut lähimaillakaan, vaan olivat n. 100 km:n päässä. Mikä oli iso matka autottomalle perheelle. Eipä juuri tullut suku tutuksi, paitsi muutamia tätejä ja serkkuja ja setiä ja yksi eno, joita ehkä kerran kesässä, jos silloinkaan tapasi. Olen ennenkin tästä kirjoittanut; olisin kaivannut lapsuuteni kotikunnassa Pomarkussa, että olisi ollut edes joku siellä sukulainen.

No sama "juurettomuus" jatkuu yhä. Asutaan etäällä, eikä olla tultu tutuiksi niidenkään kanssa jotka lähimpänä olisivat.  Tutuimpia täällä ovat muutamat harvat ihmiset omasta seurakunnasta; kuten O ja E, sekä A. He ovat niitä "sukulaisia" siitä taivaan suvusta, joihin yhteiset esi-isät on "vähän" kauempana. 

Tilanne on tämä, ja todennäköisestä on, ettei se hirveästi enää muuksi muutu, kun suhteita ei ole aikoinaan luotu. Jo edeltävät sukupolvet ovat  muutellessaan eriytyneet omista sukulaisistaan melko etäälle. Vanhetessa mahdollisuudet jotenkin vähenee muutenkin yleensä, jos ei vaikka enää pääse reissaamaan sitäkään vähää mitä ennen. Mutta näillä mennään, mitä on annettu. En tiedä mitä varten tämä meidän kohdalla onkin näin mennyt. Tavallaan tämä kierre on alkanut jo ennen meitä, kun ne edeltävät sukupolvet ovat muutelleet paikasta toiseen.

Mutta vielä siihen luottamukseen elämän kantavana voimana. Kirjoittaja kuvasi, mm. että "luottamuksessa on uskoa ja toivoa." Ja että "se sisältää samalla kertaa levollisuutta ja toimeen tarttumista", ja "määrätietoista kulkemista";  kuitenkin niin, ettei omassa voimassa, vaan että asiat on "suuremmissa käsissä." Niin. Siihen minäkin luotan, että asiat on todella suuremmissa käsissä, mutta tuo muu hyvä, mitä siitä elämän kantavan voiman, eli luottamuksen, hyvästä vaikutuksesta sanottiin, on minulla kuin jotenkin olisi niin vajaaksi jäänyt. Saanut sijaan ne huonouden ja muukalaisuuden tunnot; sen, ettei kuulu joukkoon. Se tunnehan minulla aika vahvasti on. Ja kun luonnekin on, mikä on; vähäpuheinen, ja että omissa oloissaan lähinnä oleilee.

Kirjassa oli siitäkin, että "ilman luottamusta on vaikea elää", ja että  "luottamukseen kuuluu ajatus, että uusi päivä voi kirkastaa senkin, mikä nyt ahdistaa mieltä ja hämärtää edessä olevan tien." Niinhän se tietysti on, haavoittuneillakin. Uusi päivä, uudet mahdollisuudet, uusi valo ja kirkkaus, jonka Jumala voi antaa.







maanantai 17. maaliskuuta 2025

Tämä menee nyt arvailun puolelle, mutta pohdin silti

Kenties sinäkin olet joskus nähnyt, miten SUURIN KIRJAIMIN erittäin heikkonäköinen ihminen saattaa viestinsä kirjoittaa. Luin tänä  aamuna sellaisen kohdan, jota kohtaa tosin ei kirjeen kopiossa oltu toistettu suurin kirjaimin. Kohta oli siis tällainen: "... KATSOKAA, MITEN SUURIN KIRJAIMIN MINÄ NYT OMAKÄTISESTI KIRJOITAN TEILLE!..." Kirjeen oli kirjoittanut Paavali, entiseltä nimeltään Saulus Tarsolainen.

Kirje jatkui vielä palan matkaa, mutta nyt emme tiedä, kirjoitettiinko koko se loppuosa isoin kirjaimin, vaiko vain tuo yksi kohta. Jakeita olisi vielä ollut seitsemän tuon perässä. Jäinpä tänä aamuna pohtimaan sitä, että oliko P. sitten näkovammainen vai ei. Voisiko ihan kirjeen lopussa, toiseksi viimeisessä jakeessa, olla mitään vihjettä asiaan, sitä tässä nyt arvailen. Jae kuuluu näin: "Älköön kukaan enää tämän jälkeen tuottako minulle vaivaa. Onhan minulla Jeesuksen arvet ruumiissani." On kyllä arvoituksellinen sana! Mitä ne Jeesuksen arvet tässä kohtaa sitten mahtaa tarkoittaa?

Mieleen tulee kyllä se tilanne, kun tuo entinen Saul, Jeesuksen vihaaja, on matkalla Damaskoon - jotta saisi siellä vangittua Jeesukseen uskovia -  ja matkalla tapahtuu  jotain täysin odottamatonta ja poikkeuksellista: Leimahtaa suuri valo, ja kuuluu ääni, joka sanoo: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Saul kaatuu maahan, ja kysyy: "Kuka olet Herra?" Ääni vastaa: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat."

Saul viedään sitten sokeana Damaskoon. Hän on siellä kolme päivää onnettomassa tilassa. Mutta Jumala lähettää sinne miehen, joka ei olisi tahtonut mennä, sillä hänkin oli kuullut, mitä varten Saulus Tarsolainen oli sinne tullut. Mutta Jumala rohkaisee sitä miestä menemään. Ja sen miehen avulla Jumala palauttaa Saulille näön. Näkönsä saaneesta tulee täysin muuttunut mies.

Mutta voisiko ne "Jeesuksen arvet" Paavalin kropassa olla jotain siinä näössä? Jää vain nyt arvailun varaan. Mutta jotain ruumillista vaivaa hänellä kyllä oli, sillä jossain kohtaa Raamatussa kerrotaan, että hän kävi saamassa hoitoa ystäviltään. Ja jossain kohtaa se uuden nimen ottanut entinen Saul, uutena Paavali, kirjoittaa jossain kirjeessään, että toisilla oli ollut vaivaa hänen tilastaan... 

Tämän aamun luettavissa oli mm. jakeita  kirjeestä Galatalaisille 6:11-18, jotka luin v. 1992 käännöksestä. Siinä aluksi ne SUURIN KIRJAIMIN... ja ihan lopuksi: 

"Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, veljet. Aamen."  Gal. 6:18 KR-92

Eikä se rauha kielletty ole siskoiltakaan:) Hyvää alkanutta viikkoa itsekullekin:🌟




---

Mitä tämä mies oikein teki ne kolme päivää sokeana ollessaan?:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/09/sauluksen-kolme-paivaa.html


keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Jonkun "tassukan" jälkiä - ja postilaatikolle parempaa pääsyä

Aamulla oli n. -15 astetta pakkasta, iltapäivällä noin puolitoista. Aurinkokin paistoi ja taivas oli sininen. Lähdin ulos. Otin roskapussit pulkkaan, lapio käteen ja kännykkä oli taskussa. Sillä oli ensiksi käyttöä kun jonkun tassuttelijan jäljet huomasin tienvierustalta menevän metsään. Kulkiessani katselin niitä tiellä ja napsin muutamia kuvia. Mikä lie taaskin ollut. 

Roskikselle päästyäni otin sen edestä muutaman lapiollisen lunta, jotta roskisauto saa siitä satsin kyytiin. Edellisellä kerralla oli jäänyt ottamatta, kun oli ollut lunta liikaa. Ja aina meillä on mietintä, että niin milloinkas se roska-auto seuraavan kerran onkaan tulossa. Alkuvuodesta meiltä puuttui kalenteri, vaikka niitä oli tullut. Oli jossain kohtaa siivottu syrjään niitä, ehkä jouluksi. No sitten kun niitä olisi pitänyt ruveta käyttämään, niin ei löytynyt mistään. Mutta äskettäin ne molemmat kadoksissa olleet vihdoin tuli näppeihin jostain kasasta.

No sitten siirrytään postilaatikolle. Oli ajatus, että pitää sieltäkin käydä pääsyä parantamassa, ettei tule huomautusta, niinkuin joskus on laatikossa ollut sellainenkin kortti. Auran jäljiltä oli jäänyt laatikon eteen paljon lunta. Luulin olevan isompikin homma tehdä edes kintuille jotain jalansijaa siihen, mutta se ei ollutkaan kova homma. Lumi oli niin kevyttä, että äkkiä siitä muutaman lapiollisen otti. Ja sainpa tämän päivän postitkin samalla reissulla. Olivat tulleet jo laatikkoon.

Nyt minulla on jauheliha-perunalaatikko uunissa. Valmiista muusijauheesta sekä jauhelihasta, ja vähän soijarouhetta jauhelihan jatkoksi siihen. Se on aina vähän arvoitus mitä siitä milloinkin tulee. Viimeksi oli oikein hyvää, mutta nyt ei ilmeisesti ole ihan yhtä onnistunutta - mutta kaiketi ihan kelvollista kuitenkin. Välillä on tullut ihan liian tönkköä, eikä makukaan ole ollut kummoinen. Mitäs kun sen teko on aina vähän sävellystä...:) 







Viimeiset pari kuvaa on olkkarin ikkunasta otettuja. Lumi ihan kimalteli auringossa!

Tuli mieleen vielä, että valoisammat päivät, lisääntynyt valo ja kauniit ulkonäkymät, sininen taivas,  on minua vissiin virkistänyt. Sainhan pitkästä aikaa naputeltua ihan tämmöisen pitkähkön arkijutunkin:) 

Valoisiä päiviä itsekullekin❣️


tiistai 11. maaliskuuta 2025

Job olisi osannut...

Ennen ylösnousua mielessä oli ne onnettomuuden kokeneet ihmiset. Mieleen tuli, että Job olisi osannut sanoa, mitä sellaisen järkytyksen kokeneet  haluaisivat kuulla lohduttajilta. Kun sitten nousin ylös, oli tämän aamun luettavissa Päivän Tunnussanassa tälle päivälle jakso Jobin kirjasta!

Se oli Jobin kirjan ensimmäinen luku. Siinä kerrotaan kuinka Job menetti ensin omaisuutensa. Ja sitten kaikki 10 lastaan yhdellä kertaa. Kaikki tämä aivan peräjälkeen. Toinen luku kertoo, kuinka Job sitten vielä sairastui pahasti. Hänen ystävänsä tulivat  lohduttamaan häntä.

Ja millaista se lohdutus ensin oli:  He vain istuivat maahan hänen viereensä ja istuivat siinä hiljaa  viikon! 

Kun Job sitten alkoi sen viikon jälkeen vuodattaa tuskaansa julki, eivät hänen ystänsä malttaneet enää olla vain läsnä ja kuunnella. Mutta kenties Job olisi sitä juuri tarvinnut...


Kuva tältä aamulta.



---




maanantai 10. maaliskuuta 2025

Hävikkihevipussi 35 senttiä... Ja mihin sen sisältö käytettiin




Pussissa oli yksi sitruuna ja kuusi limettiä. Ja sain S-marketissa myyjältä vinkin, että sitruunan seuralaiset sopii käyttää sitruunan tavoin, niin otin ne.



Ensin ryhdyin siman tekoon, niistä limeteistä. Sitten oli vuorossa sitruuna kiisseli, limeteistä.
Ja lopuksi sitruunakakku, sitruunasta.



Vasemmalla yhden sitruunan mehu, oikealla kahden limetin.



Onneksi oli kotona fariinisokeria ja hiivaa, ym. tarvittavia aineksia nyt tällaiseen puuhasteluun. Aina ei ole. Aamulla kun kaupassa käytiin, niin kananmunia tuotiin sieltä. Vaniljakiisseli tai kermavaahto olisi kyllä ollut kiva kaveri kiisselille, ihan maunkin vuoksi; mutta senkin takia, että se ei näytä kovin houkuttelevalta. Oli sellainen ohje, jossa niitä muniakin kiisseliin lisätään. Itsekin voisi vaniljakastikkeen tehdä, mutta ei kyllä oikein huvita.





Kakusta tuli aika lättänä, mutta kyllä se syötyä tulee.




Mutta jos en olisi aamulla bongannut sitä hävikkihevipussia, mitään näistä ei olisi tehty. Joku ihme innostus siitä tuli. 




Mutta nyt ei kyllä enää huvittaisi ollenkaan enää tänään mikään ruoanlaitto, joka kuitenkin olisi odottamassa vielä jossain kohtaa tänään.



lauantai 8. maaliskuuta 2025

Uutisesta ajatuksia...

Oltiin tänään Joensuussa. Mentiin Enon kautta kulkevaa tietä. Takaisin palattiin toista tietä, ja siihen oli syynä hyvin surullinen syy; järkyttävä tapahtuma, jonka mittasuhteet meille tarkemmin selvisi vasta kotona uutisia luettaessa. Kun oltiin Joensuussa jo Fidaan ehditty, oli isäntä kuullut ja nähnyt paloauton ja ambulanssin hälytykset päällä menevän. Menivät kaiketi juuri sinne, minkä uutisista vasta muutama tunti myöhemmin  luimme.

Kun vähän ennen kahta sitten oltiin jo kotiin lähtöä tekemässä, huomattiin se uutinen onnettomuudesta, joka oli vakava kolmen auton onnettomuus. Luettiin että se olisi ollut  meidän paluumatkamme varrella Uimaharjun tiellä, lähellä Enoa. Sanottiin onnettomuuspaikan olevan suljettu ja kiertotiet kerrottiin. Kun ajoimme kotiinpäin ymmärsimme, että voimme käyttää Ahvenisen tietä, joka on toinen reitti Enon kohdalta Lieksaan. Se ei kuitenkaan ollut niitä mainittuja kiertoteitä, sillä onnettomuuspaikka oli hieman edempänä. Kaupunkireissuun lähtiessämme tulimme sitä reittiä, joka oli ollut nyt kohtalokas. Tie oli ollut sohjoinen. Mutta me selvisimme Joensuuhun... 

Paluumatkalla käyttämämme Ahvenisen tie oli vielä pahempi sohjon takia. Auto "veteli" aina välillä, vaikka ajettiin paljon hitaammin kuin rajoitukset olivat. Jotkut ohittivat meidät. Niin meno- kuin paluumatkan reitilläkin, aura-autotkin kyllä nähtiin tulevan vastaan sohjoa poistaen.

Onnettomuusuutinen tuntui liippaavan meitä aika läheltä, koska kuljimme samaa tietä vain vähän aiemmin. Koskaan ei kyllä tiedä, milloin on oma vuoro... 

YLEn uutinen onnettomuudesta:

https://yle.fi/a/74-20148333

Tässä vielä Iltalehden uutinen, joka kertoo onnettomuuteen joutuneista ihmisistä; ja siitä miksi ja mihin he olivat menossa:


Isännällä on tapana liikenteeseen lähtiessä rukoilla tehtävän matkan puolesta ihan ääneen. Niin teki nytkin. Minä saatan mielessäni rukoilla, ja joskus harvoin ääneen. En oikein osaa sellaista ääneen. En kykene oikein ajattelemaan sitä mitä rukoilen, jos on muita kuulolla. Mutta Jumala kuulee hiljaisetkin rukoukset kyllä. Tarvetta tällaisille matkarukouksille kyllä on, sillä teillä liikkuessa voi niin monenlaiset vaarat olla läsnä. Ja tietysti muutoinkin. Rukoukset eivät ole turhaa. Jumala on luvannut kuulla niitä. Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö uskovillekin kaikenlaista samaa voisi tapahtua kuin kaikille muillekin, jos Jumala sellaista päättää sallia. Meillä kaikilla on oma aikamme, joista emme useimmiten etukäteen tiedä, missä ja milloin ja miten. Se on Hänen kädessään, se meidän aikamme.

Nyt voisi muistaa kyllä rukouksin heitä, joita tämä onnettomuus kovasti nyt koskee🙏

---


Kolme päivää myöhemmin mietittyä:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/03/job-olisi-osannut.html


torstai 6. maaliskuuta 2025

Pilalle menneestä, ja rutistetusta, tehtiinkin jotain ihan toisenlaista🌟

Olin pitänyt yhtä joulukorttia keittiön pöydällä jo jonkin aikaa. Se kun oli niin kiva; talvinen, luminen, ja valoisa maisema. Olin jo kerran  yrittänyt tehdä sen tyylistä kuvaa. Mutta se ei onnistunut. Eikä onnistunut uusi yritys eilenkään. Vielä pahemmin meni pieleen. Rutistin nyrkissäni sen märän paperin. Mutta sitten oioin sen ja jätin suorana kuivumaan, en heittänyt pois. Illalla kun sitä vilkaisin, näin siinä uusia mahdollisuuksia. Tänä aamuna rupesin hommiin. Ja nytkin oli turhautuminen jo erittäin suurta, kun ei nytkään näyttänyt aiottu kuva onnistuvan. Mutta jatkoin yrittämistä, uudestaan värien sipaisuja kuvaan. Ja lopulta sain edes jonkunlaisen kuvan aikaiseksi. Tuolle kävisi nimeksi: Valo saapuu myrskyyn✨





tiistai 4. maaliskuuta 2025

Eilen autokorjaamoa, tänään myös

Eiliselle oli sovittu korjaamoaika. Kun saatiin auto sinne, lähdimme kävelemään keskustaan. Yhden tyttären luona oltiin kahvillakin. Meille oli heti kohta auton vietyämme tullut soitto, että jokin osa ei ollut tullut. Homma siis jatkuu tänään, toivottavasti se osa siihen saadaan, ja muutenkin, että sillä ajoja ylipäätään voitaisiin jatkaa. Siinä ihan rukousaihe, jos joku sitä haluaisi/ jaksaisi muistaa!

Mutta kun meidän lopulta oli se auto korjaamolle vielä jätettävä ja linjurilla kotiin lähdettävä, saimme onneksi kyydin vielä keskustaan, jotta saatoimme pikaisesti kaupassa käväistä ennen linjan lähtöä. Kauppaostoksia oli eilen tarkoitus tehdä enemmänkin, mutta nyt oli otettava vain vähän ja sitäkin ajatellen, että täällä päässä ne on kotiin kannettava. Kauppalappunikin eilen hukkasin. Kai se putosi jonnekin kännykkää taskusta kaivellessa.

Mutta siis eilisen edestakaiset kävelyt keskustaan ja takaisin korjaamolle käveltiin. Takaisin tullessa kuljettiin pian katoavan kaarisillan kautta, mennessä "uudempaa" siltaa, joka sekin on lähtöpassit saanut. Kuvat siis näiltä kävelyiltä.

No just... Nuo tuli tuohon nyt päinvastaiseen järjestykseen, mutta en jaksa puljata niitä siihen uudestaan.











Päinvastaisessa järjestyksessä... Kuin jotkut jakeet toisen blogini tämänpäiväisessä. Siinä tosin ihan tarkoituksella🌟

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/