Kuningas tulee ratsain

"Iloitse, tytär Siion!

Riemuitse, tytär Jerusalem!

Katso, kuninkaasi tulee.

Vanhurskas ja voittoisa hän on,

hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."

Sakarja 9:9 KR-92

Jeesus vastasi vanhemmilleen...

"Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" Luuk. 2:49 KR-92

Mikä ymmärrys - Jeesuksella! Ja hän oli vasta 12-vuotias... Vasta 12! Mistä oli se viisaus, tieto ja ymmärrys? Jumalalta, Isältään. Siis ihan oikealta isältään. Hänellä ei todella muuta isää ollut. Ei ollut Jeesus kenenkään tavallisen miehen siemenestä lähtöisin, vaan Jumala itse oli elämän Marian kohtuun antanut: "Korkeimman voima varjoaa sinut", sanottiin Marialle, kun lapsi sai alkunsa.

Mutta Jeesukseen palataksemme; mitenhän paljon Jeesus sai opetusta silloin lapsena opettajilta ja vanhemmiltaan (eli kasvatusisänä Joosef)? Varmasti sitä sai vanhemmiltaan ja myös muutenkin, kuten tapa oli. Mutta tarpeeksi heiltä ei. Hänen täytyi olla itse Jumalan eli Isänsä opettama. Vaikka vanhemmat tiesivät, että Jeesus oli Korkeimman Poika - ("kutsuttakoon häntä Korkeimman Pojaksi", Luuk. 1:32) - eivät he silti käsittäneet. He kenties kuvittelivat Jeesusta maallisen kuninkaan osaan omana elinaikanaan? Siihen oikean käsityksen puutteeseen viittaavat jotkut tilanteet, niinkuin juuri sekin, miten sanotaan Marian ja Joosefin käsittäneen Jeesuksen kysymyksen, joka tuolla alussa esitettiin; ja sanotaan: "Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti." Luuk. 2:50 KR-92 

Eivät ymmärtäneet. Niin. Kuten ei varmasti silloinkaan oltu oikein ns. kartalla, kun Maria ja Jeesuksen veljet parikymmentä vuotta myöhemmin menivät ottamaan häntä, Jeesusta, huostaansa...! Tai siis pelkäksi aikeeksihan se vaan jäikin. Mutta  kun silloin siis luultiin hänen olevan "poissa suunniltaan" Mark. 3:21 (v. -38). "Poissa tolaltaaan" Mark. 3:21 KR-92.

Ja entä silloin parikymmentä vuotta aiemmin, temppelissä, kun ne lukeneet, oppineet miehet,  kun Jeesus  heidän kanssaan silloin keskusteli - (sen kolmipäiväisen vanhemmiltaan   hukassaoloaikansa, kun pitkälle kotimatkalle oli jo lähdetty) - hän 12-vuotiaana kirjanoppineiden kanssa temppelissä keskusteli, eivätkä hekään voineet käsittää, mistä pojalla oli sellainen viisaus, mistä saatu opetus... 

Eikä silloinkaan käsitetty,  ei kukaan varmaan käsittänyt oikein, paitsi Jeesus itse; kun hän jo tiesi, mitä tulossa oli. Mitenkähän se lie hänen mieltään ihmisenä kalvanut, tulevat tapahtumat? Oliko sekin syynä, että Jeesus välillä halusi mennä yksinäisyyteen rukoilemaan? Halusi puhua Isälle. Ainoalle, joka ymmärsi. Ja jolta sai voimaa.

Tekstejä masentuneelle

Tämän aamuni ajatukset ovat olleet alakuloiset. Mieleen tuli sitten, että oliko blogissani erikseen hakusanaa masentuneena olevalle? No oli ainakin tuolla toisen blogini puolella. Olen usein joutunut etsimään jotain rohkaisevaa ajatusta:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/search/label/masentuneena

Osanen jutusta toisen blogini puolelta

 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/11/kun-paiva-nayttaa-joskus.html

Jonkinlaista kuvaa koitin saada aikaiseksi yhteen Raamatun kohtaan...

Minulla tulee monesti nähdessä tai pohtiessa jotain kivaa, jännää, mielenkiintoista, tai mielikuvitusta kutkuttavaa, halu yrittää kuvittaa sellaisia. Joskus vaikkapa joku sanoin kuvattu, piirretyksi kuvaksi. Niin oli allaolevan parin jakeen kanssakin, jotka taannoin osuivat luettavaksi, ollen Danielin* kirjasta. Danielhan oli Nebukadnessarin* hoviin päätynyt israelilainen pakkosiirtolainen jossain nykyisen Irakin alueella kaiketi. Babylonista kun hänen olinpaikkanansa oli kyse. Ja Tigrisjoen rantamat  mainitaan hänen näkynsä sinä paikkana, jossa hänelle näytettiin, mitä aikojen lopulla tapahtuu.

"Kun minä sitä katselin, istuimet* asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin." Daniel 7:9-10 KR-92 (*valtaistuimet, sanoo vanhempi käännös)

Tuo kun oli yhtenä aamuna luettavissa, jo pelkkä tuolien laitto sai mielikuvituksen liikkeelle, onhan sellaista tuolien asettelua useimmat tehneet itsekin. Jatko oli vaikeampi, mutta  halusin jotain kuvaa saada aikaiseksi kohdasta, joka oli sanoina niin hyvin kuvattu! Mietin jossain kohtaa sitäkin, että Daniel olisi voinut itse hahmotella kuvan, mutta kokemus oli varmaan niin suuresti Pyhä, että se oli paras tyytyä vain sanoin kertomaan.

Minä vähän arasti omani, tällaisen "lapsen tekeleen" tein ja näytän... 

Vanhempia usein lastensa tekemät kuvat huvittavat. Toivon, että Jumala sillä silmällä huvittuneena tätä yritelmää katsoo, eikä pahastuneena. Sellainen lapsensa tekelehän tämä on. 

"Maa on hänen jalkojensa astinlauta...", sanotaan jossain kohtaa. Sekin kun mieleen tuli, niin  vaikutti sekin kuvaan. Etsin sen kohdan; (joka sen ympärillä olevine  muine jakeineen koski vannomista, jonka Jeesus kielsi.):  "älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;" Matt. 5:35  (v. -38 käännös)

---

* Nebukadnessarin oma sanominen oli muuten merkattu Päivän Tunnussana -kirjasessa yhtenä jakeena eilisen luettaviin: "Olen nähnyt hyväksi kertoa ne ennusmerkit ja ihmeet, jotka korkein Jumala on minulle näyttänyt." Danielin kirja 3:32 KR-92  

Tuota edelsi tämä jae: "Kuningas Nebukadnessarin viesti kaikille maailman kansoille, kansakunnille ja kielille: "Kaikkinainen menestys teille!" Dan. 3:31 KR-92

Kun vanhan 80-luvun Anna-sarjan katselu on ikäänkuin pöyhinyt minussa olevia lapsuuden tuntemuksia

Heräsin tänä aamuna klo 8.45. Oli mukava vaihteeksi herätä tähän aikaan vuodesta valoisaan aamuun:) Olin mennyt "illalla" nukkumaan siinä klo 1 aikoihin, eli itseasiassa tämän  vuorokauden puoltahan se jo oli. 

Mutta sitten niihin tämän aamun ajatuksiin. Katselimme siis illalla sitä vanhaa Anna-sarjaa, johon kuuluu peräti 3 dvd-koteloa. Tämä on siis "Anna ystävämme" -sarja, joka on 80-luvulla alkanut tv-sarja, jossa pääosaa, eli Annaa, näytteli Megan Follows. Eilen meillä oli katsottavissa siitä kakkoskotelosta niitä osia. Näitä dvd-levyjä on meillä vielä eka kotelo 1. Ja 2 ja 3 ovat joskus olleet, mutta eivät kai enää ole meillä (koska ne eivät olleet yhtä mieluisia aikanaan kuin se alkuosa). Nyt oli siis kirjastosta lainattuna kotelo 2.

Mutta miten tämä kaikki liittyy tähän aamuun? En sentään liene nähnyt unta niistä, mutta tänä aamuna löysin itseni miettimästä heti herättyäni varmasti katsottujen jaksojen aiheuttamia ajatuksia sieltä lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Eilen jo elokuvaa katsoessani ajattelin, että minua ei ole kukaan koskaan tanssittanut, kun sarjassa Annaa tanssiaisissa tanssitettiin. Joku vähän haikea "kateus/kaipaus siinä oli. No ei tietenkään ole ollut sellaista tanssikokemusta, koska se ei ole kuulunut tavoiteltaviin asioihin meillä - se tanssiminen. Mutta nyt taas tätä kirjoittaessa vihkoon, tulee mieleen se, että lapsena olisin joskus halunnut (edes) päästä kerran näkemään millaiset olisivat olleet vaikka "Romppolan suulin" tanssit. En enää muista, kysyinkö edes lupaa. Mutta ei mitään sellaista tanssijuttua meillä, minulla. En varmasti mitään tärkeää siinä liene menettänyt, paitsi sain ehkä lisäkokemuksen siinäkin tavallaan siitä, ettei ikäänkuin kuulu joukkoon (joka kokemus jo köyhyyden ja vuokramökissä asumisen vuoksi oli muutenkin.)

No, sitten siitä eilisestä Anna-sarjan osasta. Huomasin (taas?) ajattelevani, että se Anna oli siinä ärsyttäväkin (minun mielessäni): niin sanavalmis, niin osaava, koulutettu, menestyjä. Siinä oli jotain samaa tunnetta kuin minulla aikoinaan Ginger-kirjoja lukiessa lapsena. Niiden kirjojen päähenkilä Ginger-tyttö ei ollut minulle se suosikkihahmo (vaikka oli kaikinpuolin kunnollinnen) vaan koin itseni kai kirjoja lukiessa ikäänkuin olisin se kirjoissa esiintynyt väheksytty tyttö, jonka nimeä en edes muista. Meillä on onneksi ainakin joillakin tytöillä ollut parempi lukukokemus niistä kirjoista, kun ainakin yksi harmitteli, kun olin heittänyt pois joitakin risoiksi menneitä osia siitä kirja-sarjasta.  Minäkinhän tykkäsin ekana lukemastani Anna-sarjan osasta "Annan nuoruusvuodet", hyvinkin paljon; monesti luin sen! Se oli alkujaan äidin kirja, tädiltään saama. Siitä kirjasta sain parhaan kaverini kanssa jopa aiheita mielikuvitusleikkeihin:) Näyteltiin joskus kahdestaan heidän kotinsa lähellä olevassa metsässäkin jotain kohtausta joskus. Jostain radiokuunnelmastakin saatiin joskus aihetta vastaavaan näyttelemiseen.

Mutta tähän aamuun palatakseni; huomasin herättyäni miettiväni yhden naapurin pojan, samalla luokalla olleen, suhtautumista minuun. (Sekin varmaan Anna-sarjan katsomisesesta tuli, kun siinä Annallla oli se Gilbertinsä). Minulle oli se minun luokallani ollut poika joskus tokaissut, että - luuletko, että minä sinusta tykkään... 🤨Ja minä kipakasti vastasin, että - luuletko, että minä sinusta tykkään (ja pojan sukunimi tähän...) kukko!😂  Nyt tuo naurattaa. Mutta silloin harmitti, kun oikeasti olin ihastunut siihen tyyppiin. Kerrostalolla hän asui jopa ylemmillä luokilla ollessamme naapurinamme yläpuolellamme olevassa asunnossa. Koulussa silloin sain isän mopoista kuulla joskus virnuilua luokan pojilta. Ja muutakin vinoilua kuulin. Kun koulu oli loppu ja olin kenkätehtaalla työssä, ostin itselleni ihka uuden mopon: Tunturi Super Sportin. Huomasin siis tänä aamuna miettiväni sitäkin, että mitähän uudesta moposta ajateltiin? Aiheuttiko kateutta siellä kertostalon kellarin pyöräsuojassa? Vai "kunnioitusta"?  Sitäkin huomasin miettiväni, että mitä hän minusta oikeasti ajatellut muuten, pitikö minusta, vai olinko mitätön? Tällaisia ajatuksia. Lapsuus  ja nuoruus ajatuksineen voi jäädä vahvasti mieleen, ja kenties jotenkin muovata meitä hyvällä tai huonolla tavalla?🧸

Kun noihin juttuihin meni vihostani kolme sinua, niin myöhemmin tuli vielä neljäs sivu saamaan tekstiä, liittyen osaltaan niihin kolmeen, antamaan uutta näkökulmaa menneeseen😊

Tässä tuo käsin kirjoitettu vihkoteksti paremmin luettavissa, kun naputtelin se koneella toiseen blogiini:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/11/kaikki-yhdessa-vaikuttaa-parhaaksi.html

Maailman vahvin mies! Jeesus tietää oikein hyvin - omakohtaisesti - mitä on tuska ja ahdistus kuoleman edessä!

"Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." Matt. 26:36-41 KR-92

(Siinähän oli itseasiassa maailman vahvin mies! Vapaaehtoisesti otti kaiken toisten puolesta kärsiäkseen, tietäen kaiken siitä koituvan tuskan.)

Minua puhutteli tuon yllä olleen Raamatunkohdan lukemisessa tänä aamuna se, että Jeesus otti sen kaiken tuskan ja ahdistuksen omalle kontolleen, kärsiäkseen sen kaiken ihan loppuun asti ainoastaan meidän puolestamme! Eihän siitä kaikesta tuskasta, ahdistuksesta ja ristillä vielä kärsimisestä - mistään siinä kuoleman tuskassa, ollut kyse hänelle itselleen millään lailla koituvasta hyödystä, vaan ainoastaan meille! Ei anneta sen lahjan, sen uhriveren, joka meidän puolestamme annettiin, mennä hukkaan. Otetaan tuo suuri lahja vastaan. Lahja, joka avasi meille epäonnistuneille taivaan. Se on RAKKAUDEN LAHJA. SUURIN MITÄ OLLA VOI.

Täältä pöydän äärestä

 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/03/hanen-rakkaudestaan-pelko-haviaa.html

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/03/ajatuksia-piti-ruveta-kesken-kirjan.html

Tältä aamulta

Tämän tekstin kirjoitin ensiksi ihan itseäni silmälläpitäen, ja tuonne toisen blogini puolelle. Mutta jos tästä  joku rohkaistuisi ottamaan ne itsellään olevat, vaikka vain vähäiseksikin arvioimansa "lahjat", taidot, osaamisen, kyvyt -  käyttöön... Olkoon se sitten puhetaitoa, (jota esim. minulla ei ole ollenkaan) ihan vain kuuntelemista tai läsnäolemista, tai jotain aivan muuta, mitä ikinä ihmiset nyt osaavatkin - vaikka käytännön toimia, niin pistetään likoon vaikka ihan vain toisten ilahdutukseksi, tai hyödyksi.

---

Matt. 25:14-20. Ajatuksia siitä kohdasta.

"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa." Matt. 25:14 KR-92 (Mikä luotto muuten palvelusväkeen!)

Yksi sai 5 "talenttia", toinen 2, ja kolmas yhden. Kaksi ensimmäistä pisti haltuunsa uskotut varat poikimaan lisää. Viimeksi mainittu, yhden talentin saanut, ei uskaltanut (tai halunnut) tehdä sen kanssa mitään, muuta kuin pistää sen visusti piiloon.

Olen yleensä lukenut noita tuon tapauksen jakeita köyhyyden silmälasit päässä. Ollut pahoillani siitä, että se, joka sai muutenkin vähemmän, joutui vielä antammaan pois senkin, jonka oli saanut. Ja se annettiin vieläpä sille, jolla jo ennestäänkin oli. (Nyt tässä on heti huomioitava se, että ne varat oli edelleenkin sen antajan, ei niiden, joiden hoitoon ne luovutettiin...)

Tänään olikin jakeita lukiessani siis näkökulma toinen. Ne annetut "talentit" oli alunalkaenkin tarkoitus pistää käyttöön, poikimaan lisää; jopa sielläkin minne ei ollut ennestään "kylvetty" mitään. Emme saisi pelon takia, epävarmuuden, tms. puutteen ja vajavuuden takia, jättää käyttämättä kokonaan meille annettuja lahjoja (=lue: vaikkapa taitoja). Olisi tarkoitus asioida, toimia, tehdä työtä, "pistää poikimaan" ja "likoon" ne annetut lahjat. Eikä vain piilotella niitä, ajatellen; "en minä osaa", "ei minusta ole", "se on niin vähäistä ja vaatimatonta", "eikä mihinkään siitä ole". Ei näin... Joka ajattelu juuri itselleni on aika luonteenomaista - sitä pessimismiä. Vaan nytpä ne kaikki rippusetkin olisi pistettävä likoon. Ja tavoiteltava lisääkin, niiden annettujen "varojen" kasvua. Tehdä mitä tietää työnantajan tavoitteena olevan. Vaikka vähäiseksi kaikki jäisikin. Ja jopa "vallata" uusia alueita.

Ei saisi takertua siihen omaan "köyhyyteen", mitättömyyteen. Edustamne suurta työnantajaa! Tuottakaammme kunniaa nimelleen ja työlleen...

---

Ensisijaisesti tämän ihan itselleni kirjoitin, mutta jos tästä joku muukin havahtuisi siihen, että pistäisi "likoon" ne itselle annetut "talentit". Helposti sitä ajattelee, ettei minulla mitään annettavaa ole. Mutta me emme varmaan useinkaan ollenkaan itse tajua, mitä meillä onkaan. Väheksymne vain, että mitä niistä nyt kellekään on... Mutta niistä vähistäkin voi olla yllättävästi jollekin❣️🌱🌊☀️ Ties mitä niistä kasvaa...🌹

He eivät tiedä, ketä vastaan käyvät!

Monissa maissa vainotaan kristittyjä. Joissakin hyvin julmastikin. Mieleeni tuli tänä aamuna, että ne, jotka vainoavat Herran omia, eivät käsitä, ketä vastaan he siinä itseasiassa käyvät! Jos käsittäisivät, he pelästyisivät suuresti. He eivät tajua, että käyvät itse Taivaan Herraa - Jumalaa - vastaan; häntä, joka on luonut tämän kaiken. He eivät tajua käyvänsä siinä Herraa vastaan. He eivät ymmärrä, että silloin myös Herra on ottanut heidät käsittelyynsä. He tulevat tuntemaan, kuka on Herra. He joutuvat tunnustamaan hänet Herraksi, joka hän on. Mutta sekin on armoa heitä kohtaan. Heillä on sama mahdollisuus pelastua, kuin niillä, joita vastaan he alkujaan kävivät. Se on Herran hyvyyttä, saada tulla tuntemaan se Jumala, joka yhä antaa syntejä anteeksi. Onhan Jeesus, Jumalan oma Poika, kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden. Ketään ei lähtökohtaisesti rajattu siitä pois, mutta kaikki eivät katso itseään sitä lahjaa tarvitsevaksi... Saaden niin itselleen vahingon. Niin suuren, ettei tässä maailmassa mikään vahinko ylitä sitä. 

Mutta niin kauan, kuin on elämää, on toivoakin. Se toivomme on nimeltään Jeesus. Hän yksin. Ei kukaan muu. Se toivo täyttyi Golgatan ristillä 2000 vuotta sitten. Vielä on armon aika. Sitä saadaan julistaa yhä kaikille.

---

"Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa." Ps. 106:44-45 KR-92

"Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Apostolien teot 7:59 KR-92

Herra otti "käsittelyynsä" myös yhden Stefanoksen kivityksen hyväksyjän ja kivittäjien vaatteiden vartijan: Saulus Tarsolaisen. Hänet, joka itsekin otti sitten vartavasten asiakseen alkaa etsiä kristittyjä saadakseen heidät vangituksi. Mutta Jumala saattoi - sallittakoon tämä ajatuskuvio - naurahtaa mielessään, että vähänpä Saulus Tarsosta, tulevaisuudestaaan tietää: minä teen juuri hänestä palvelijani. Hänestä tulee apostoli Paavali, joka tulee julistamaan nimeäni kaikkialla minne hän menee, minne minä hänet lähetän. Ja jakaapa hän vielä sen kohtalonkin, joka vainotuillaan on ollut. Mutta minä rakastan suuresti häntä. Hän on ase ja työkalu minun käytössäni.

Jumalalle ei ole mikään ongelma nykyäänkin tehdä sama jollekin Kristuksen omia vainoavalle. Sellaista on tapahtunut, ja tapahtuu varmaan koko ajan. Tänäänkin. Joku kohtaa hänet! ✝️❤️🌟Ristin Herran.

---

https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/03/talle-paivalle.html

 

Kuvittelin keskustelun keltaisen mökin pihapiiriin. Millainen keskustelu voisi olla?

- Päivää... Anteeksi tällainen häiriö, kun yht`äkkiä tullaan pihaan! Mutta kun tämä pihapiiri on minun lapsuuteni maisemaa. Kotipiha 50 vuotta sitten. Asuimme tässä vuoteen -74 tai -75, kun oltiin muutettu tähän v. (-72) -73 ehkä. Minulla on v. -74 tässä pihassa kevätpuolella otettu kuva, kun olin ollut sairas (toipilas) ja minulla ei ole luokkakuvaa siltä vuodelta. Minulla on mukanani myös muutama muu valokuva tästä paikasta, jos kiinnostaa. Ja piirustus siitä, millainen talo oli tuossa samalla paikalla, kuin nyt on tuo uusi.

(- Kas vain... Mielenkiintoista. Saisinko nähdä niitä kuvia? Te olitte siis vuokralla, niinkö?)

- Kyllä, vuokralla oltiin. Talon omisti Saida Särkijärvi Kiilholmasta, jos nyt oikein muistan tuon nimen. Mutta vuokrat maksettiin Rossille. Sukulaisia kun heille olivat käsittääkseni.

(- Ahaa...)

- Ensin niitä käytiin maksamassa tuohon tien toisella puolella olevaan taloon, joka tuossa ihan vastapäätä on. Siinä asui silloin Rossin vanha isäntä; Juho Rossi. Hän oli lapsen silmiin, ja ehkä aikuisten mielestä, arvokkaan näköinen herra. Hänellä oli musta lierihattu, musta pidempi takki ja kävelykeppi. Hänen jälkeensä vuokrat käytiin maksamassa tuonne Rossille. Siinä isossa tupakeittiössä ne yleensä otettiin vastaan, ne vuokrarahat. Vuokran suuruutta en muista. Välillä meidät lapset, minä ja vähän nuorempi siskoni, pistettiin asialle rahoja viemään.

(- Minäs vuonna se Rossin Juho sitten kuoli?)

- En kyllä muista vuotta. Siinä kävi nimittäin kerran niin, kun oltiin menty, tai äiti ainakin, en muista oltiinko me lapsetkin silloin mukana... Mutta äiti oli ihmetellyt siellä ollessaan, että nyt ei ollut kaikki niin kuin piti olla. Jos oikein muistan, oli vanha isäntä ollut jotenkin sekaisin, liekö sekoittanut huusholliaankin; mutta sen jälkeen vuokrien maksu siirtyi sinne Rossille. Juho Rossin kuolema sijoittunee johonkin v. -74 paikkeille kenties?

- Saanko kysyä, oletteko te Pomarkusta kotoisin?

(- ?)

- Mehän emme olleet alunperin pomarkkulaisia. Vuonna 1969 äitini sai karjakon paikan Sileäkankaan talosta, Kiilholmasta. Lempäälästä tänne muutimme sitten nelihenkinen perhe. Isä oli sairaseläkkeellä. Välillä äiti oli sahallakin töissä sen jälkeen kun Sileäkankaalta laittoivat lehmät pois. Mutta v. 1970 kun aloitin koulun, ei enää asuttu Kiilholmassa. Asuttiin asemantiellä Hernbergillä, heidän yläkerrassaan. Ja sitten äiti sai vielä karjakon paikan Wirosta. Lieko ollut v. (-71) -72. Vuonna -72 ainakin asuttiin vielä Wiron pihamökissä. Ja kun sieltä laitettiin lehmät pois, tultiin tähän keltaiseen mökkiin. Ja vuonna 1975, kun siskoni aloitti koulun, oltiin muutettu tuohon tien toiselle puolelle punaiseen mökkiin; jota ei  enää ole. Niinkuin ei ole Kiilholman kouluakaan jossa alkuun pomarkkulaisina asuimme.

(- Vai sellaiset kuviot teillä on ollut asumisessa. Tämä talo, joka tässä nyt on, on Helmannin tyttären rakennuttama)?

- Niin kuulemma. Me haettiin aikoinaan vesi tähän taloon juuri tuolta Hellmannin pihasta. Äiti hoiti sen homman, kantoi veden yleensä. Isä oli sairas, "henkihaukaksi" itseään nimitti.

(- Tämä on kumma mökkipaikka. Kun ei ollut kaivoa, ei saunaa.)

- Niinpä. Rossilta joskus kuulimme silloin kauan sitten, että tähän ei kai olisi saanut saunaa rakentaa. En oikein tiedä, miksi. Joihinkin pyykkitouhuihin äiti haki jopa vettä tuosta kruunuojasta. Meitä muksuja kiellettiin menemästä ojalle.

(-)

- Meillä oli joskus teltta tuossa pihalla, kuvassa näkyy. Samoilla tienoin oli myös kasvimaa. Joskus kenties perunaakin. Mutta porkkanaa ainakin. Ja varmaan hernettäkin, kun tuossa tien toisella puolellakin sitä kasvatettiin. Joskus oli sahrat oikein lainattu pellon muokkausta varten.

- Ulkorakennus näyttää yhä olevanpaikoillaan. Siellä oli aikoinaan lapsen mielestä jänniä paikkoja, kuten vintti ja aitta. Siellä oli joitain talon vanhoja tavaroita. Mieleen on jäänyt rakennuksen vintiltä pellavan loukutin pellavineen. Halkoliiteriin isä kätki joskus tekemäänsä kiljua. Jotka äiti sitten löysi ja hävitti, kaatoi maahan.

 

(- Mutta missäs te kävitte saunassa?)

- Ei missään, käyty. Kylvettiin kotona, keittiössä. Oli iso saavi, jonka avulla homma hoitui... Varmaan ei lattiat tykännyt hyvää siitä. Luulisin. 

- Mutta nyt, kiitos kun saatiin käydä.

(- Kiitos teille. Oli kiva kuulla muistelua täältä. Sopii tulla toistekin.)

----

Vastauksia oli vähän vaikeampi kuvitella, ne kun riippuvat aina siitäkin, mitä toinen sanoo ja millainen toinen on. Tässäkään en nyt tiennyt pihapiirin nykyisestä asukkaasta yhtään mitään. Ja se nykyisen talon rakennuttajakin oli nyt vain arvelu. 

Mutta tälläkin tavoin voi muistella mennyttä. Se voi olla jotenkin "vapaampaakin, kuin "orjallisesti" aika- ja asiajärjestykseen asioita kirjoittaa.  

Mielessä on ollut, että jos siellä pihassa kävisi... Mutta aika epätodennäköistä on. Asiallista olisi päästä länsirannikolle kun äiti täyttää piakkoin 85 vuotta. Mutta siitäkään ei osaa sanoa, kuinka reissuun mahtaa päästä. Aina on erinäisiä epävarmuustekijöitä, joten jää ns. nähtäväksi nähdäänkö.

-

Syyskuussa olin kuvitellut tämän tekstin tänne blogin luonnoksiin. Lokakuussa päästiin näkemään äiti vähän ennen synttäripäiväänsä. Äiti sai pidellä sylissään uusinta lapsenlapsenlastaan. Se näytti olevan ilonaihe.  Ja kun sitten synttäripäivänsä  koitti, oli äiti jo siirretty toisaalle, josta jonain hetkenä siirtyy sopivammaksi katsottuun paikkaan. Saattaa olla, että meidän perheemme asumiset Pomarkussa - alkaen v. 1969 - loppuvat, ellei äiti saa paikkaa Pomarkusta. Jää nähtäväksi.

Selvityshomma

Sain eilen hommakseni yhden lankasekasotkun selvityksen. Jollain kumman tavalla se on minusta kivakin homma. Palkitsevampaa kuin vaikkapa jonkun helpon sudokun teko, jotka eivät minulle ole helppoja😅 Tänä aamuna selvitin lankasotkun.  Eilen illalla en "kerinnyt" - (ehtinyt),  kun aloimme katsella Narniaa DVD:ltä.😉

Sitä selvityshommaa nyt aamulla tehdessäni mietin, että jotkut on hyviä selvittämään ihmismielen tai ihmissuhteiden solmuja. Minä en sellaiseen kykenisi. Mutta kun noita lankoja aloin selvittää, ensin löysyttelin sitä epämääräistä kasaa, että mitä tässä on; ja katselin josko löytyisi joku sopivannäköinen kohta, jota voisi alkaa pujotella sinne, mistä se oli tullut. Ja niin vähitellen kasasta alkaa vapautua pieniä keriä, tai jotain muuta sinne sotkeutunutta; ja lopulta ne isot kerät. Ja jopa ne aloitetut työt saa vierelleen ihan omat lankansa. Jotenkin niin niitä muitakin sotkuja kukaties jotkut siihen armoitetut selvittää🤔🧶 

Sitten se on selvät langat🙂

"Kevät"sukat olikin syyssukat... Melkein talviset.

Kun keväällä rupesin sukkia tekemään, oli alkuun kova into saada ne valmiiksikin ja käyttöön. Jostain syystä homma lopahti ja kesällä ei yhtään innostanut hommaa jatkaa. Syksyllä sitten keltainen väri alkoi taas vetää puoleensa ja kaivoin tekeleet esiin. Tuli valmiiksikin nyt sukkapari, mutta jotenkin enempi oli nyt tahimista se tekeminen.

 Mutta nyt saa kuitenkin valmiista olla iloinen😊

Yksi huomio...

 https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/11/muista-sinua-odotetaan-taivaassa.html

Tuosta näkee kokonaan....

"Mene pois..." - Tule luo!

Ajatuksemme Jeesusta kohtaan saattavat olla tällaiset. 

Jeesusta käski poistumaan luotaan ihminen, joka kuitenkin kaipasi häntä. Hän vain koki, että oli liian suuri syntinen Jeesuksen seuraan. Mutta juuri sitä varten Jeesus oli tullut lähelle, että hän halusi  tämän ihmisen seuraansa; tämän syntisen, joka ei olisi kehdannut olla Pyhän lähellä. Mutta Jeesus kutsui juuri hänet.

"Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." - sanoi kalastaja Simon (Pietari)

"Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä." Ja he veivät veneen maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä." 

Lainaukset Raamatusta: Luukkkaan evankeliumin luku 5, jakeista 8, 10-11. Vanhempi käännös, v. -38.

---

Nyt on tämä muistikirja sitten täynnä. Pitää ottaa käyttöön uusi. Onneksi ei tarvitse ostaa, kun meiltä muutamia tyhjiä löytyy. Saa nähdä otanko samankaltaisen kuin tämä, joka oli kätevä. Tähän mahtui tekstiä jopa puolen vuoden ajalta.

Toivotanpa nyt tässä sinulle hyvää tätä päivää sanoilla, joita harvemmin tulee käytettyä: 

Siunausta sinun päivääsi! Rauhaa❤️

Vaihteeksi joku kuvakin tuli tehtyä...

Vähäisen auringonvalon vaikutus kaukana sai aikaan sen, että innostuin yrittämään jotain kuvan tekemistä. Ihan ikkunasta nähty metsä, jälleen kerran, oli siis osaltaan myös innoittajana. 

Ensin öljypastelliliiduilla muodostelin kuvan. Ja lopuksi tummansinistä, mustaa ja vihreää vesiväriä vedin koko kuvan päälle. Se tarttui mihin tarttui. Kuva ja malli ei koskaan vastaa ihan toisiaan. Mutta tulipahan pitkästä aikaa edes innostuttua yrittelemään jotain. Se on jo sinänsä jotain☀️

---

Aurinko ikäänkuin leikkii meidän kanssamme jotain on/off  leikkiä. Nyt taas tätä kirjoittaessa kunnolla paistaa, mutta välillä ei ole mitään.

Tuikku pöydälle silmien eteen

---

Nyt löytyi ne tulitikutkin, joilla tuikun saattoi sytyttää. Lähellä olivat, mutta kuitenkin vähän eri paikassa, kuin missä niitä aiemmin oli pidetty.

Inhoan tätä pimeää ja hämärää...

Olisin halunnut sytyttää kynttilän nyt keittiön pöydälle, mutta missä tulitikut?! Parit pienet pöytävalot on, mutta ei yhtään kattovaloa vielä, koska se häiritsisi nukkuvia.  Olisin sen vuoksi halunnut jonkun kirkkaan liekin tuohon eteeni, että voisi siihen katseensa kiinnittää.

Keväällä on edes se toivo, että kohta valostuu, mutta tähän vuodenaikaan on yhä pimenevää. Joulukuussa vasta tulee käänne siihen, jolloin alkaa valostumaan päin olla aamut edes, vaikka se vielä ei käytännössä mitenkään heti näy. Mutta se: että tietää sen tosiasian kuitenkin.

Miten sellaiset ihmiset selviää jatkuvasta päättymättömästä pimeydestä, jotka on joskus nähneet valon, mutta eivät enää voi nähdä sokeuden tähden? Eikö se voi mielessäkin olla hyvin raskasta, jos haluaisi yhä valoa kovasti nähdä, mutta silmissä on ainainen pimeys vaan. Valaise sinä, Jeesus, sellainenkin mieli. 

Ole valomme muutenkin taas tänään. 

En jaksanut nyt lukea, etsiä, nyt niitä itse etsittäviä jakeita Päivän Tunnussanasta. Valmiiksi painetut vain luin. Ehkä käyn käsiksi hartauskirjojen teksteihin, jos niistä jotain virkistävää mieleni saisi. 

---

Luin muutamien hartauskirjojen tämän päivän tekstejä, ja myös vihkooni kirjoitettua. Siitä nappasin tähän pätkän, ke 29.10. kirjoitetusta: 

Joh. 9:5 KR-92: "Niin kauan kuin minä olen maailmassa, minä olen maailman valo." Jeesus sanoi niin, juuri ennen kuin alkoi sivellä miehen silmiin maasta ja syljestä tekemäänsä tahnaa... Sokea mies ei ollut nähnyt koskaan, mitä on valo. Kohta hän sen näkisi, kun Jeesus lähetti hänet Siloan altaalle pesemään silmänsä. Altaan nimi muuten merkitsi: "lähetetty".  Mies palasi altaalta näkevänä. Hän näki ihmiset ja kaiken mitä tässä maailmassa on nähtävissä, mutta myös Pelastajansa, todellisen VALON: Jeesuksen!

Kun joku nuori mies oli pohtinut tulisesti... ja vastaus annettiin unessa

"Nuori mies pohti tulisesti, onko Jumalaa olemassa vai ei. Ja myös sitä, kuka tai millainen Jumala oikeastaan oli. Hän näki syvien pohdiskeluittensa aikoina unen, joka antoi hänelle tyydyttävän vastauksen. Jumala ilmestyi unessa sellaisena, jolla oli hohtavan kirkas risti kaulassa, muuta hän ei nähnyt tai tunnistanut..." 

Tämän tapauksen  kertoi Juha Vähäsarja kirjassa  Joka päivä Jumalan kämmenellä/Kustannus Oy Arkki 2004. Oliko  kyseessä ollut hän itse, sitä ei mainittu. Mutta noinkin joku voi  vastauksen saada. 

"... Joka on nähnyt Jeesuken, on nähnyt Isän. Joka on nähnyt ristin, on nähnyt Isän sydämen. Jumalaa ei voi lähestyä omin eväin, omin voimin, mutta Jeesuksen kautta voi. Jeesuksen kautta Jumala näyttäytyy meille armollisena Isänä, jonka rakkaita lapsia saamme olla. Joka tuntee Jeesuksen, tuntee myös Isän. Ja Isä on rakkaus." 

Kirjassa tämä Raamatunkohta oli tekstille alkusanoina:  "Filippus sanoi hänelle: ""Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."  Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassane? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?  Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan." Joh. 14:8-10 KR-92

 

---

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2019/11/valo.html

Oikea hyvän mielen juttu: Tekijä jättää upeat tekemänsä kuvat toisten vapaasti löydettäviksi ja otettaviksi!

"Pienestä kivestä paljastui mestarijäljennös Etelä-Pohjanmaalla – ”En voinut jättää sitä maahan” | Ilkka-Pohjalainen": https://share.google/Q8YkG8Mux3Y30e0fb

Juttua ei näe linkistä kokonaan, mutta jo pelkkä alku ja pari siinä nähtyä kuvaa sai ajattelemaan, että siinä on oikea taiteilija! Ja hän jakaa tekemisillään iloa muille - ihana idea☀️

Taiteilijan nimi näkyi kuvatekstissä: Hän on nimeltään Aira Pykäri. Hän maalaa kiviin suomalaisten tunnettujen "kultakauden taiteilijoiden" töitä. Ottaisin kyllä itsekin mieluusti mukaani maasta sellaisen taideteoksen.

---

Itsehän löysin joskus kirpparilta muutamalla kymmensenttisellä yhden tuntemattoman tekijän hienosti tehdyn työn kuuluisasta  teoksesta "Raatajat rahanalaiset": 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2017/01/taidetta-alle-eurolla.html