"Reetta" poseeraa auringonsäteen kanssa sinivalkoisissa

https://vaatekuvasto.blogspot.com/2025/09/sinivalkoista-ja-ripaus-punaista.html

Välillä olisin kyllä halunnut tuon "Reettan" yllä olevan hameen itselleni ylle... Puseroa en. 

---

Pykäsin aikoinaan tuon Vaatekuvasto-blogin sen takia, kun harmitti, ettei enää tule vaatekuvastoja postilaatikkoon. Nyt voi ainakin katsoa, mitä omasta vaatekaapista voisi vaihteeksi vetäistä ylle. Niinkuin nyt  mielittelisin ylleni tuota kuvissa olevaa hametta... Tänä aamuna tuon Reetta-jutun tuli aloittaneeksi ihan sillä, kun taas - jälkeen kerran - ihastelin Reettan syliin toisesta ikkunasta tulevaa valonsädettä. Alkunsa sitä on kaikilla asioilla, on se sitten tärkeää tai vähemmän tärkeää.☀️ 

Vähäksi aikaa nyt jotain huvia tästä, kun muutoin ei tunnu mikään oikein huvittavan. 

Aamuyöllä oli runsaasti äänetöntä salamointia!

Kun aamuyöstä heräsin, havaitsin tiheään toistuvat välkähdykset. Jonkin aikaa sitä katseltuani, päätin nousta ylös ja hakea kuulolaitteet, jotta kuulisin jyrähdykset, että millaisiahan ovat... Noustuani havaitsin, etten ollut ainut, joka sitä salamointia seurasi. Viimeisenä olin itse herännyt. Vaan eipä kuulunut mitään kuulolaitteiden kansssakaan. Ei kuulunut, koska ei kuulunut kuulua, koska salamointi oli elosalamointia.  Niistä sitten aamulla luin, että ne ovat salamointia, joka on niin kaukana, ettei ääni voi kuulua ihmisen korviin, mutta välähdykset näkyvät.

Tuli mieleen niitä katsellessa, että lapsena ukkonen oli erityisen pelottavan tuntuista öisin. Vaikka piiloutui peiton alle, salamat näkyivät silti, jopa suljettujen silmien läpi.

Jeesuksen lempeä tapa kohdata syyllinen

Alkusanoiksi totean, että Jeesus uskalsi toimia allamainitulla tavalla, koska hän tiesi mitä jokaisessa ihmisessä on.

"Kaikki lähtivät kotiinsa, mutta Jeesus meni öljymäelle. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat  ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa.  Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?"

He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen.

Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" 

"Ei Herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Johanneksen evankeliumi 7:53-8:11  (v. -92 käännös)

---

Mitä Jeesus kirjoitti maahan? Sitä ei kerrota, mutta ajattelen, että jospa hän kirjoitteli maahan niitä erilaisia syntejä, joita ympärillä olevat, syyttäjiksi ja tuomareiksi ruvenneet olivat itse tehneet...

Missä sitten oli se mies, jonka kanssa nainen oli ollut aviorikostaan tekemässä? Häntä ei kuitenkaan oltu tuotu siihen, vaikka oli osallinen asiaan... Oliko kovinkin maineikas mies? Tuojien tuttu?

Jeesus ei tässä siunannut mitään syntiä, ei tuotakaan, joka siinä käsittelyssä oli. Mutta Jeesus osoitti arvovaltansa armahtamiseen. Hän olisi voinut tuomita naisen. Hän teki kuitenkin näin...

Kaikella Jeesuksen* työllä täällä alhaalla oli se tarkoitus, että meillekin on paikka taivaassa odottamassa - koska Jeesus teki tarvittavan meidän puolestamme. Sen, lahjan, saa vastaanottaa uskomalla, että Jeesus kuoli sinunkin syntiesi puolesta. Se oli rakkaudenteko meille kaikille✝️❤️ 

*Syytön, ja synnitön. Ihmisenä eli täällä, otti päälleen kaikkien meidän syntivelan. 

- Ihan oikeesti...?!

Osui silmään äsken netin uutistarjonnasta yksi juttu; itseasiassa vain jutun alun näki, mutta minulle tuli siitä tarve kirjoittaa. Jutun kuvassa oli kaunis nuori nainen, jonka sanominen oli, että hän oli jo pienenä tiennyt olevansa poika tytön kehossa... En voinut olla ajattelematta, että "Voi apua..." tällaista. 

En koe itse olevani mitenkään viisas. Paremminkin vähän toiseen suuntaan, jos olisi jotenkin pakko omaa kyseenalaista viisauden määräänsä miettiä. 

Mutta: pakosti tulee mieleen, että miten on mahdollista,  nykyajan "viisaat" ja "asiantuntijat" ovat niin suurin joukoin ja yksissä tuumin lähteneet tällaiseen mukaan, että lähdetään vieläpä hyvin nuoria ihmisiä, aikuisuutensa alussa ihan (tai jopa lapsia) muokkaamaan terveestä kehosta, joksikin aivan toiseksi!  Näkisin sen enemmänkin pahoinpitelynä ja heitteillejättönä.

Eri mediat myös mieluusti tuovat esiin tällaisia kertomuksia, ja se vain ruokkii tätä "kehitystä". Toivottavasti jotkut todellisen viisauden siemenet alkaisivat itää "viisaiden ja asiantuntijoiden" joukossa, että jälleen sellainen oikea käsitys ihmisestä pääsisi valtavirtaan.

---

Kun tulee surullinen olo omasta kelvottomuudesta - lue tämä. Siinä kuuluu se ☀️ ILOSANOMA!

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani kaikkien meidän syntivelan hänen kannettavakseen." Jes. 53:6 KR-92

"Me osaamme suorat reitit harharetkille, eikä synnin tekeminen ole ihmisluonnolle vaikeaa. Kulkisimne turvattomina kuin lampaat yön pimeydessä ilman Jumalan puuttumista matkaamme. Onneksi hän on puuttunut. Koko syntivelkamme laskettiin Jeesuksen harteille. Kaikki menneet, nykyiset ja tulevat synnit; kaikki pienet ja suuret synnit; kaikki mieltämme vaivaavat ja unohdetut synnit; kaikki tahallisesti tehdyt ja tahattomat; niin mustat ja raskaat kuin valkoiset ja hienovaraisetkin. Kaikkien kaikki synnit on kokonaan kannettu ristille ja sovitettu. Jumala ei enää vaadi meitä tilille synneistämme, vaan epäuskostamme. Siitä synnistä hyvä Jumala meidät varjelkoon."

Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa/Perussanoma

"Yökukkujan" havaintoja: Vilkkuvaloja elämän merellä vai valosaastetta...

Heräsin yöllä. Kello on vähän päälle kolme. Kävin jääkaapilla ja pistelin menemään yhden pizzzanpalan sieltä.

Näin pimeään yöaikaan sitä ihmettelee myös sitä, että kun pimeäkään ei nykyään ole enää luonnollisesti pimeää... Sähkötaulu tuossa lähelläni on varustettu sinisellä ja vihreällä valolla. Mutta se ei vielä riitä, sillä muutaman sekunnin välein se vilkuttaa näkyviin oranssia valoa. Ja näin keittiön ollessa kyseessä, myös hellassa on omat aina päällä olevat valopilkkunsa. Ja lämpöpatterikin vilauttaa aika-ajoin pienen elonmerkin itsestään vilkauttamalla valomerkin. Toisessa huoneessa ilmalämpöpumppu näyttää pientä valkeaa valoa, ja sen alla kello punaista valoa. Viereisessä huoneessa lattialämmityksen kytkimet näyttää omat valonsa. 

Joskus nämä valot voivat tuntua hyödyllisiltäkin, jos yrittää suunnistaa pimeässä ilman taskulamppua...

Mutta muutoin voivat joskus olla ärsyttäviä ja häiriöksikin... Varsinkin jos sattuu olemaan poikkeuksellisesti hereillä yöaikaan niitä seurailemassa🌝 

No, ehkä tästä täytyisi vielä mennä yrittämään, jos se uni vielä vaikka tulisi... Vaikka hiukan kyllä epäilen. On tämäkin nyt sitten... Viime yönä kun oli niin sopivat unet💤

Unelmointia...

En ole varsinaisesti kovin unelmoiva tyyppi, koska ajatukseni menee yleensä vähän niin, että saisi  niillä haaveilla sitten mieluusti olla jotain - edes jotain - mahdolisuudentapaista toteutuakin. Miksi kiusata itseään asioilla, jotka ovat mahdottomia... Tiedän, ettei ihan tuolleenkaan kannata ajatella. Mutta kai se on joku selviytymismekanismi. Mutta se siitä nyt sitten.

Tämä aamuna sain idean, (en näköjään sitäkään unelmaksi nimennyt, vaikka se sitä tavallaan on), että olisi vaikkapa esim. seurakuntamme kirppiksen (Löytöpuoti) nurkassa lukupiste! Ajattelen siinä nyt siihen muutamia lohduttavia/rohkaisevia, hyviksi havaittuja hartauskirjoja pöydälle, - ehkäpä vielä kahvikupposen kera. Ja mielellään niin, että jos joku asiakas tai muuten vain sisälle tuleva haluaisi vain jutustella jonkun kanssa, niin että sellainenkin henkilö löytyisi juttuseuraksi siihen.

Tämä kai tuli siitä, kun nyt itselläni on taas tässä keittiön pöydällä Juha Vähäsarjan hartauskirja, jonka tekstit on rohkaisevia ja lohduttavia.

Mutta tuohon lukupisteideaan palatakseni, ei siihen taitaisi olla tilaa nykyisessä paikassa, kun kaikki tila muutenkin on niin käyttöön tarvittu. Mutta jotain tuollaista voisi olla seurakunnissa muutoinkin: jos ei joka päivä, niin jonain päivänä viikossa vaikka jos joku paikalla olisi kahvin kera; vaikka vain niitä näitä jutustelemassa. Monet kuitenkin varmaan kaipaa juttuseuraa.

Mutta unelmista muutoin vielä. Joskus haaveilimme isännän kanssa, että jos olisi ollut joku oma tila, että olisi voinut myynnissä pitää kirjoja. Sellainen ei ollut sitten meitä varten, koska sellaista ei tullut. Emmekä ole edes kumpikaan mitään myyjätyyppejäkään. Mutta lukupisteen kera voisi haaveksia, että olisi paikka josta ihmiset voisivat vain tulla hakemaan kirjoja, ilman ostovelvoitetta. Kirjaston eteinen onkinhan jo sellainen sinällään, mutta aivan liian pieni. Ja pöydät ja kahvi sieltä puuttuu☕☕ 

Mutta "minä juon nyt kahvia":) 

Kahvikuppiin heijastuu yläpuolelta jotain...

Tuossa melkein pääni yläpuolella on jotain kiiltävää... Ilmapalloja juhlinnan ajalta, joka taannoin oli meillä:)  Saa nähdä mihin asti nuo tuossa roikkuvat, minulla ei ole mitään kiirettä korjata niitä tuosta pois... Voi olla, että joulun aikaan on sitten...😀

Heippa täältä taas tällä erää😊

...

Oma kommentti klo 11.11: 

Täytyypä nyt itse pistää tähän kommenttia, että joskus voi ideat ja unelmat olla jo hyvän matkaa toteutumassa tai olla jo toteutumeetkin, mutta itse emme vain tiedä... Näin oli nyt tämän juttuni lukupisteideaan kanssa! Sain viestin, että siellä on ollut meneillään sen tyyppisen tilan tekeminen; ja juttuni tiimoilta siihen tilaan tulee tukevampi tuoli ja siihen voidaan kirjoittaa lukupiste😃 

Ihmeellisiä on joskus Herramme tiet! Olipa rohkaiseva ja ilahduttava asia!

Minun mieltäni tänä aamuna ihastutti, ilahdutti, virkisti...

Lukea, mikä virkisti matkasta väsynyttä Jeesusta: "... Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti." Joh. 4:6 KR-92  Jeesuksen matkakaverit olivat lähteneet ruokaa hankkimaan. Jeesus oli yksin siinä kaivolla.

Siihen tuli samarialainen nainen, jolta Jeesus pyysi juotavaa. Nainen ihmetteli moista pyyntöä; että juutalainen mieskö pyytää vettä samarialaiselta naiselta!  Jeesus alkoi jutella naisen kanssa enemmänkin, eikä vain niitä näitä, vaan Jumalan suunnitelmasta: "elävästä" vedestä, rukoilemisesta, ja siitä, että Messias tulee; jonka seikan nainen ilmoittikin tietävänsä.

"Jeesus sanoi naiselle: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi." Sitä ennen Jeesus oli ilmoittanut naiselle, että hän tiesi tämän miesasiat, vaikka niitä ei ollut hänelle kukaan kertonutkaan... Nainen uskoi, että Jeesus oli jotain aivan erilaista, kuin muut ihmiset. Hän lähti viilettämään sinne kotikyläänsä ja ilmoitti siellä innostuneena ihmisille, että tulisivat kuulemaan ja katsomaan tuota merkillistä miestä, joka tiesi kaikki hänen asiansa: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko Messias?"

Mutta sillä välin opetuslapset olivat palanneet ruoanhakureissultaan ja kehottivat nyt Jeesusta syömään. "Mutta hän sanoi heille: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä." No nämä toiset sitten tietysti ihmettelivät, että 'olisiko joku tuonut ruokaa hänelle?'  

"Mutta Jeesus jatkoi: "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen." Hän puhui sitten heille vaalenneesta viljasta ja sadonkorjuusta. Ja olihan hän nyt juuri korjannut  talteen tuota kypsynyttä Jumalan kasvattamaa viljaa! Ja sen korjuun tekeminen virkisti väsynyttä Jeesusta niin, kuin olisi saanut ruokaa:)

No varmaan hän sitten sitä matkatoveriensa tuomaa ruokaakin nautti mielihyvin vielä. Mutta näillä ruoilla ja virkistyksillä hän sitten jatkoi vielä siinä samarialaisten kaupungissakin keskusteluja - sitä taivaallisen viljan korjaamista. Ja sanottiin, että monet kaupungin asukkaista uskoivat häneen. Häntä jopa pyydettiin jäämäänkin sinne, ja kahdeksi päiväksi hän jäikin. Olivat varmaan virkistäviä ja ilahduttavia hetkiä Jeesukselle ne. Sellaista hänen arkensa ilahdutusta. Voisi kuvitella, että hän lähti sieltä sitten eteenpäin, uusiin kohtaamisiin, mieli ja kroppa virkistyneenä.

 

Yksi reissulla mukana ollut sitten kirjoitti ylös tuonkin kohtaamisen: Se löytyy  Raamatusta Johanneksen evankeliumin luvusta 4. 

---

Toissapäivänä ottamani kuva. Ihastuttavat heinät! 

Onkohan tuommoisia koottu myös joskus menneinä aikoina lehmien, ym. ruoaksi?

---

Lohdullinen Sana tälle päivälle täällä:

https://sro.fi/paivan-sana/

Teksti vaihtuu tuolla päivittäin. Mutta jos haluaisit jonain myöhempänä päivänä lukea kuitenkin tuon tämän päivän (27.8.) tekstin, on se luettavissa toisen blogini puolella:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/lohdullinen-teksti-hylatyksi-itsensa.html

Pitkästä aikaa vaatepiirros...

Tämä sen takia kun mieleen tuli, että voisi ollakin kivempi laittaa ylle jotain tummempaa vaatetusta, kuin se vaalea mekko, jota olen ahkerasti tänä kesäkautena käyttänyt. Mieleen tuli yksi mustapohjainen hame, josta jonain kesäisenä kuumana päivänä taannoin ajattelin, (vaikka hame kevyt onkin), etten sitä halua ylleni laittaa. No nyt olisin voinut laittaa ylleni nuo kuvan kuteet...

- Mutta laitoin nyt kuitenkin vielä tuon kuvan alalaidassa hieman näkyvän vaalean mekon. 

Se on kumma, että miten sitä vuodenaika vaikuttaa siihen, minkä väristä haluaa ylle... Luulisi, että se on ihan sama minkä väristä se on - vaan ei kuitenkaan ihan tunnu olevan. Siltikään, että talvella voi olla yllä vaikka joku vaalea neule; pusero tai hame. Onko vaatteen väri joku kuin sulautumisen keino, siihen mitä ulkona on? Kuin joku suojaväri; sitä mietin.

Onko syksyllä muka lämpöisempi olo tummemmissa vaatteissa...?

---

 https://vaatekomerolla.blogspot.com/2024/07/mello-eli-tosi-loysa-mekko-jonka-saa.html

Sohvalla lojuvan ilahduttava ja lohdullinen ikkunanäkymä

Tämänpäiväinen toisesta blogistani:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/armosta-pelastettuja-uskon-kautta.html

---

Tässä toinen kuvakulma samasta  tilanteesta... 

Kun jutun, eli vihkotekstin, alkup. otsikko oli "toivon tuolla puolen"; en tarkoita sillä elokuvaa

(Ne sanat olivat vain tulleet mieleeni. Luulin sitä joksikin sanonnaksi. Jälkeenpäin selvisi että se onkin elokuvan nimi.) Mutta vihkooni kirjoitin eilen:

"Mitä se muuta merkitsee kuin sitä, että on päästy sinne missä toivo on täyttynyt! On päästy sinne, perille. Enää ei tarvitse vain toivoa, kun saadaan katsella ja ihastella sitä täyttynyttä toivoa; sitä kirkkautta. Täällä eletään yhä toivossa, ja välillä se on vaikeaa. Yritetään tähyillä niitä, joskus kovin vähäisen tuntuisia valon merkkejä, häivähdyksiä, valon aikaansaamia kuvajaisia jostakin mitä on. Niinkuin minä tänä aamuna (siis eilen) taas ihmettelin vielä vuoteesta käsin näkemääni valoisaa kuviota seinällä. Mietin, mistä se tulee siihen, ja vastauksen siihen keksinkin. Ulkona olevan ikkunalistan koristeosa." 

Valo tekee yllättäviä ilmentymiä...

"Mutta tänä aamuna (eli siis eilen) tuntui tavattoman vaikealta asettua ylösnoustua omalle paikalleni keittiön pöydän ääreen, jossa ei juuri valonsäteitä näe. Tulin tänne keittiön kaapistojen (toiselle) puolelle. Näen keittiön ikkunoista valon; tuolla se on. Joskus on vaikea elää ilman pilkahduksia toivon tuolle puolen, ilman valon pilkahduksia. Ihan tavan arjessakin."

---

On kulunut viikko, joka oli yllätysten viikko. Saatiin tyttären perhe yllätysvierailulle meille:) Nyt on taas ollut asennoiduttava siihen, että tavan arki syksyineen alkaa olla täällä. Valoa ei niin vain ihastella, kuten kesällä. Siihen ei ole helppo asennoitua, joten pienetkin valoilmiöt saattaa olla yllättävän ilahduttavia. Kuin muistutuksia, että on taivaallinen valo ja sen antaja.

Ja tässäpä vielä ihan tämänaamullinen valon pilkahdus, nähty ilmiö keittiön puolella:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/jumalan-valo-loytaa-aina-tiensa-sinne.html

Kolmeosainen teksti - kolme ihmistä

KAIN - ensimmäinen ihmisen tappaja: Jumala sanoi Kainille - ennen kuin tämä tappoi veljensä: "Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa, sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." 1. Moos. 4:7 KR-92

Varmaan Kain jo tuossa kohtaa oli miettinyt, mitä aikoi kateudessaan ja vihaisena tehdä... Eikä Kain aivan ilmeisesti toiminut juuri saamansa viime hetken neuvon mukaan, sillä seuraava jae kertoo, kuinka Kain ehdotti veljelleen Abelille yhteistä kävelyä... ja tappoi sillä kävelyllä veljensä.

Jumalalla oli tapahtunut tiedossaan. Hän sanoi Kainille: "... veljesi veri huutaa minulle maasta." j. 10. Jumala sanoi, ettei Kain voinut enää jäädä entisille sijoilleen; vaan hänestä oli tuleva pakolainen, jolle maa ei enää antaisi satoansa. (Hän oli ollut maata viljelevä ihminen). Nyt hänestä oli tuleva kulkija maan päällä. 

"Kain sanoi Herralle: "Syntini rangaistus on minulle aivan liian suuri kantaa..." Hän tajusi joutuvansa pois Jumalan kasvojen edestä, ja ymmärsi, että nyt hänet itsensä tahdottaisiin tappaa toisten toimesta. Olihan se pöyristyttävää ollut, että ensimmäistä kertaa oli joku tappanut toisen ihmisen... peräti oman veljensä! Joten kostonhimoisia oli varmasti Eevan ja Aadamin jälkeläisissä.

Mutta Jumala armahti Kainia, ja pani häneen merkin, ettei häntä kukaan tappaisi. Ja Kainista tuli sitten lopulta "ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan." j. 17  

(Huom. Minulla oli esillä sekä v. -92, että v. -33/-38 käännös, eli jakeita voi olla kummastakin, kun vihkoon alkuun kirjoittelin ensin ihan itseäni varten.)

----------

JUUDAS - myi rahasta itselleen tärkeän ihmisen: "Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta papit vastasivat: "Mitä se meihin koskee? Omapa on asiasi." Matt. 27:3-4 KR-92

Papit ja vanhimmat eivät välittäneet, vaikka olivat itse osallisia myös. Heitä ei kiinnostanut Juudaksen kokemus, kun hän myönsi syyllisyytensä. Juudas otti tekonsa niin raskaasti, että hirttäytyi.

---------

SAULUS TARSOLAINEN - tuleva Paavali: Hän sanoi (tämä entinen Jumalan omien vainoaja, nyt Jumalan palvelija) itsestään, ja Pelastajasta Jeesuksesta, tämän sanan:

"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." 1.Tim. 1:15 

Ja jatkaa sitten: "Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." 1. Tim. 1:16 

Eikö ole lohdullista! Meillekin! Paavali, eli se entinen Saul, Saulus Tarsolainen, oli vihannut Jeesusta - joka oli kuollut ja ylösnoussut - mutta Jumalan osoitti hänelle armonsa.  Niin hän voi tehdä meille muillekin! Hän ilmestyi tuolle Saulille, ilman tämän omaa pyyntöä, tiellä, sokaisevana valona ja kysyen: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Apostolien teot 9:4, 22:7, 26:14 

Se oli Aasaf, joka kirjoitti psalmin 73

Sen, joka muistetaan usein juuri loppusanoistaan:  "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä..." Sitä asemaa siinä, ja millaista onni oikeastaan on, hän oli joutunut pohtimaan ankarasti.

Onni ei ollut kevyttä höttöä: ei vaaleanpunaista yläpilveä, ei suurta suosiota eikä varakkuuttakaan, ei edes ilon tunnetta - ainakaan niinä ankaran ahdingon aikoina jolloin hän koki, että saa itse kuritusta joka aamu!

Häntä pisti sieluun niin paljon se kaikki, kun hän kadehtien näki kuinka keveästi ja leveästi eläviä,  kaikinpuolin hyvinvoivia ja terveitä, nuo toiset olivat; ja jotka sitten sen lisäksi olivat puheissaan hyvin armottomia ja röyhkeitä, muita huonommin  menestyviä kohtaan. 

Eikä röyhkeys ollut vain ihmisiä kohtaan, vaan heidän röyhkeät puheensa ulottuivat halveksimaan myös Jumalaa taivaassa...

Mutta sitten tuli Aasafille jokin käännekohta.  Pyhäkössä ollessaan Hän tajusi oman osansa moninverroin noita toisia paremmaksi: noilla röyhkeillä, jotka eivät Jumalaa tunnusta, kunnioita ja palvele, on röyhkeiden äkkinäinen ja kurja loppu!  Hän tajusi oman osansa ylivertaisen paremmuuden - kaikista olevista koetuksista huolimatta: 

"Kuitenkin minä saan aina olla sinun luonasi, ja sinä pidät kädestäni kiinni." Ps. 73:23 KR-92

Siinä hän sai - ja saa - olla, niinkuin Isän kainalossa ollaan - aina. Aina ja kaikissa tilanteissa. Aina Rakkauden ja huolenpidon kohteina❤️ Niin myös mekin!

---

Olin nämä ajatukset tuosta psalmista tallentanut blogiluonnoksiin lähes kuukausi sitten. Toiseen blogiin olin sen silloin julkaissutkin. 

Kyseisen psalmin loppusanoissa, joista jo tuolla ihan alussa mainitsin, tuli aikoinaan kaiverrus Ps. 73:28 vihkisormukseemme. Se oli ollut isännän kirjeenvaihtoilmoituksen nimimerkkinä; sen, josta yhteiselomme sitten alkunsa saikin. Meidän olemisemme ja elämämme ei ole silmään näkyvää rikkautta, tms. Meillä on suurin toivomme ja odotuksemme paljon isommassa mittakaavassa kuin mitä täällä ajassa silmään näkyy. Täällä ajassa meillä on monet vaivat ja vastukset.

"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps. 73:28 

Niiden täällä ajassa olevien vaikeuksien synnyttämien ajatusten takia minua puhuttelikin tänä aamuna myös Raamatun sanoissa katkeruuden poispanemisen sanat. Vihkoon siitä kirjoitin. Saatan kirjoitan niistä vielä blogiinkin.  Kun vihkoon kirjoittelun jälkeen huomasin blogiluonnoksissa tämän ylläolevan,  luonnoksissa olleen tekstin, ajattelin senkin sopivan tavallaan samaan aiheeseen...

Siunausta, iloa ja valoa sinun päivääsi.❣️

Aamun ilahdutukset

Meillä on aamuisin keittiössä "valopula", eli aurinkoa sinne varsinkin kaipaisin. Siispä pienetkin esiintymät otetaan mielihyvällä vastaan:)  Vähän pöhköksi kyllä itseäni ajattelin, kun tänäkin aamuna taas valoilmiöitä kuviin halusin metsästää. Ja vielä ehkä pöhkömpi ajatus tuli siinä, että olisi kiva saada joitakin sellaisia kuvia paperille, niin kuin valokuvataidenäyttely, jossa se valo on pääosassa, eikä se, että näyttääkö kuvat ja huusholli muuten ihanalta... Yleensä ei näytä. Mutta se valo! Miten se voikin niin ilahduttaa, pimeisiin paikkoihin tullessaan näyttäytymään:)

---

Sitten oli vielä toisenlaista ilahdutusta sanojen muodossa, jota sitten vihkoon kirjoittelin.

---

Vihkoteksti luettavissa ei vihkotekstinä, ja ihan eri kuvalla (autonromu), varustettuna tuolla:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/ilon-tuoja-anteeksiantaja.html

Kotona taas:)

On ollut melkein viikon hiljaisuus täällä. Lähdettiin isännän kanssa viime viikolla viemään yhden tyttären tavaroita kohti etelää. Samalla reissulla sitten oli mummuiluakin ja isännällä ukin osassaan olemista:) Eilen tultiin takaisin.

Ja muuten, se viime juttuni pesty laukku ei päässyt reissuun, ei ehtinyt kuivua, kun jouduin vielä toisenkin kerran sitä pesemään. Täällä se nyt odotti kylppärin katon rajassa roikkuen, oikeinpäin kääntämistä ja käyttöönottoa. Mutta milloin lienen sitä seuraavan kerran käyttöön tarvita.

En ylipäätään välittäisi mitään laukkuja kanniskella, mutta puhelimet kun on nykyään niin "mohloja", etteipä niille mitkään pikkutaskut riitä. Olen miettinyt, että olisi hyvä joku kännykkäpussukka tehdä, mutta noinkohan saan aikaiseksi...:)

Ai niin, reissusta vielä sekin, että saatiin käydä Nuuksion maisemiakin ihailemassa. Oli kyllä jylhää, ja samalla kotimaisematkin mieleen tuovaa - jopa paljon isommassa mittakaavassa kuin omilla nurkilla on. En tiedä, mistä olen saanut mielikuvan, että etelässä olisi maisemat ihan lättyä eli tasaista. No tietysti sitäkin, mutta jylhyyttäkin on, enempi kuin olen kuvitellut.

---

Tässä toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/tuli-kuolla-mutta.html

Laukun vuorin pesuhomma

Oli aikomus seuraavana päivänä käyttää yhtä laukkua, mutta sitä tutkiessani huomasin laukun vuorin likaiseksi. Pesua se kaipasi ennen käyttöä. Koneeseen sitä ei voinut laittaa, laukku olisi ehkä tärveltynyt siitä. No kylppärin lavuaarin ääreen sitten. Käänsin mahdollisuuksien mukaan vuorin näkyviin ja käsin sitä peseskelin. Siinä sitä tehdessäni mielessäni jupisin, etten kyllä enää sitä lainaa (tyttärille:)  No hetikohtahan se ajatus vaihtui, että kyllä minä kuitenkin lainaan:) Mielelläänhän sitä omilleen❤️ Kun kerran on mistä antaa. 

Muutakin tuli mieleen siinä; Jeesuskin "lainasi" meille, antoi oman puhtautensa meidän hyväksemme! 😊

Ja mitä tulee laukun vuoriin; kun olin laittanut  laukun ulos kuivumaan ja jonkun tunnin päästä kävin vilkaisemassa, oli vuori omituisen läikikäs, ei puhdas. No, uusi käsittely, ja nyt se vaikuttaisi olevan riittävän puhdas. Märkä se kyllä vielä on. Siitä on saanut vääntää välillä ihan vettä👜💧 Toivon että olisi huomenna kuiva. 

Häihin saatu kutsu!

Nyt olisi semmoiset häät kohta tiedossa, tuli kutsu. Näissä häissä ei tarvitse stressata yhtään vaatteista, että mitä sitä päällensä pistäisi. Sillä tapana on, että häävieraille isäntä järjestää vaatteet:) 

Maan Hallitsija järjesti pojalleen nämä häät. Sinne on kutsuttu kaikki; niin hyvät, kuin pahatkin. Kaikki on saanut kutsun; koko valtakunnan väki! Monet tosin ei vähääkään välitä saamastaan kutsusta.

Jotkut taas miettii, ettei ole mahdollisuuksia mennä häihin, kun ei ole rahaa matkustamiseen, lahjaan, vaatteisiin ja muuhun laittautumiseen. Mutta niistähän ei todella tarvitsisi huolehtia ollenkaan, kenenkään; koska näissä juhlissa IHAN KAIKKI on järjestetty juhliin kutsuttujen puolesta! 

Se on ällistyttävää ja meille aivan outoa, kun emme ole sellaiseen tottuneet. Ja senkin takia emme oikein osaa ottaa itseämme kutsun arvoisina, ja kutsua todesta, koska olemme olleet niin kaukaisia juhlien isännälle, emme ole välittäneet pitää yhteyttä tähän etäiseksi kokemaamme sukulaiseen.

Sukua hän todella on, eikä hän ole vieronut meitä - vaikka onkin suuri herra - mutta me olemme halunneet olla erillämme hänestä, koska hän on rikas - ja me köyhiä... Mutta olemme nyt saaneet todella kuulla, että hän on kovasti kaivannut meitäkin lähelleen, ja yhteyttä välillemme! Kyllä me nyt sitten sinne häihin tahdomme mennä!

Ihanaa odotettavaa se kaikki, että millaista siellä sitten kaikki on, ja keitä siellä tapaa! Ja varsinkin se juhlien isäntä itse. Ja hääpari...❤️

---

Aamulukemisissani oli Kuninkaan Pojan häistä: Matt. 22:1-14 KR-92.  Siitä aiheen saanut tuo teksti. 

Mielessäni alkoi sen Raamatun kertomuksen lukemisen jälkeen soida laulun sanoja: "... sain hääjuhlaan kutsun mä taivaalliseen, sen kutsun sain Herraltani... Nyt armosta vain, juhlavaattehissain, saan kiiruhtaa paikalleni..."

Muistelin myös, että kaikkiallahan ei hääjuhlia järjestetä samalla tavalla, kuin miten täällä on ollut tapana hääjärjestelyjä tehdä.

---

Koskettava juttu Seurakuntalaisessa:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/isan-hylkaama-mutta-jumalan-rakastama/

Välttämätön leipä..., ym.

Oli ryhdyttävä välttämättömän leivän tekoon tänä aamuna, kun leipä oli loppu. En kyllä tykkää yhtään leipomisesta... Mutta tuo menee kohta uuniin. Toivottavasti siitä tulee ihan ok.

---

Aamulukemisten tuomia ajatuksia kirjoittelin ennen tuota pellillä olevaa leipää: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/valttamaton-elaman-leipa-ja-opettaja.html

---

Arkea nyt tälläkin tavalla meillä:  pesä tyhjenee "poikasista" tällä viikolla... Kämppä on sen takia nyt kuin "muuttoa tehtäisiin",  niinkuin tosiaan onkin kaksi muuttoa on ohjelmassa.🗃️🚙🗃️🚙

Ja vielä uunista tuli leipä:)

Valo! Se osaa ilmestyä odottamattomiinkin paikkoihin...

Ehkä hassua kirjoittaa valosta... keskellä kesää. Mutta en voi sille mitään, että minua ihastuttaa usein se, kun joku valonsäde ilmaantuu yllättäen ja varsinkin paikkaan, johon sitä ei osaa odottaa. Tänä aamuna taas ihastelin ja ihmettelin sitä. Olin noussut ylös, ja sängyn laidalla istuessani näin sen  ikkunan alla seinässä, pieni "pläntti" johon valo osui. Ihmettelin, miten se saattoi olla siinä? Mistä se siihen pääsee? Tiesin missäpäin taloa aurinko juuri on, ihan toisaalla, talon toisessa päädyssä. Kumarsin hieman päätäni ja kurkistin keittiöön päin (meillä näkee talon sisällä päästä päähän). Ja sieltä se tuli taas, talon toisen päädyn ikkunasta, keittiön ja olohuoneen välillä olevan esteen, eli seinän, se ohitti siinä väliseinässä olevan ikkuna-aukon kautta. Ja niin se osui - "oikeaan aikaan" - minun nähtäväkseni. Sellainen hetkihän on yleensä hyvin pian ohi menevä, kun auringon valo siirtyy muille kohdin.

Miten pienet jutut voi ihmistä joskus ilahduttaa ja virkistää. Minä jokatapauksessa olisin tykännyt siitä. Mutta samalla ajattelin siinä Jumalan valoa... Sekin, ja varsinkin se, pääsee kyllä minne vaan, mihin Jumala näkee hyväksi sen oikealla hetkellä lähettää. 

---

Vihkoon asiasta kirjoittaessani halusin vielä hahmotella tilanteen sinnekin jonkinlaisena kuvana, koska ei ollut ihan itsestäänselvyys, että se valo pääsee sieltä kaikkien esteiden ohi. Mutta löysipä vaan reitin oikealla hetkellä:)

Missä on ne iloiset aamut...? - "auringonkukkien maalaamiset"

Olin ennen ylösnousua saanut mieleeni jostakin vanhan, auringonkukista tekemäni taulun. Aurinko paistoi... (ja niin tekee yhä tätä naputellessa) mutta olin väsynyt vielä, ja minun mieleni oli alakuloinen. Kysyin mielessäni, että "missä on ne iloiset aamut "auringonkukkien maalaamiseen"? Ihmettelin kai sitä, että joskus olin jaksanut sellaistakin, vaivalloisempaakin piirustusta. Pöydän ääreen päästyäni mieleeni tuli joku ajatuksenhäivä jostain jakeesta: ... mutta taivaista me odotamme... Ryhdyin etsintäpuuhiin. Ja löysin:

"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu." 2. Piet. 3:13

"Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." Fil. 3:20-21

Ja luvun Fil. 3, alusta: "Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa..." Fil. 3:1

Minusta oli mainiota, että niihin aamun ilon kaipaamisiin, löytyi luettavistakin se ajatus ilosta myöskin:) Kirjoitin suurin kirjaimin vihkooni näin: Siellä ne on, taivaassa, missä vanhurskaus asuu, missä itse Jumala ja Jeesus on. Sinne Jeesus itse osti meille pääsyn, saamme pukeutua hänen vanhurskauteensa vaikka emme koe itseämme kelvollisiksi siihen. Mutta kelvottomille se onkin tarkoitettu. He siitä juuri osaavatkin iloita.

🌻

Mutta  sitten jatkoin lukemisia Päivän Tunnussanan merkkaamilla jakeilla. Niistä pieni poiminta:

"Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa." Fil. 4:4  (Ja kas vain! Sielläkinhän oli sitä...:)

Sitten oli myös miehestä, joka sai ilon, "vähän" erikoisemmalla tavalla kylläkin se tuli, kun:

"Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat.

Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.

Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me kaikki olemme täällä." Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.

Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?"

He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."

 Apt. 16:26-31 KR-92

 ---

Mietin lukuhetkeni jälkeen, että se on minulle ehdottoman tärkeää. Se antaa minulle virkistystä ja voimaa aloittaa uutta päivää. Antaa iloa Jumalan töistä. Ja muistuttaa, että omissakin asioissani Hän on voimallinen tekemään asioita. Ja jos ei teekään, niin voi antaa voimia joka päivälle kuitenkin, että saa taas mentyä palan matkaa eteenpäin.

Siunausta sinulle tähän päivään! 🌻🌻🌻🌻🌻🌻