Kirjoitin sadun jäniksestä v. 2001 vanhemmille lapsillemme. Aiheen sain tietysti siitä kun jänikser silppusivat herneenvarret...
Näin se alkaa: Olipa kerran jänis, jonka nimi oli Uho-Jussi. Se rakasti yli kaiken herneitä. Niitä se halusi aina vain saada. Toiset jänikset sitä vähän ihmettelivät. Ne kun pitivät paljon enemmän vaikkapa tuoreesta puun kuoresta.
Uho-Jussi selitti, että on jännittävää käydä ihmisten hernemaalla.Siitä oli hauskaa silputa myös herneenvarret. "Olisittepa nähneet miten silppusin viime kesänä erään hernemaan", se kehuskeli. "Ihmiset eivät saaneet siitä mitään", se vielä lisäsi naureskellen. Toiset jänikset pudistelivat päätään niin, että pitkät korvat heilahtelivat puolelta toiselle. Vanhin ja viisain jäniksistä totesi kohta,että "onko tuo sinusta viisasta? Etkö käsitä, että se on vaarallista? Sitä paitsi, ihmiset voivat kyllästyä koko herneenkasvatukseen, koska käyt pilaamassa sadon. Voi olla, että ensi vuonna he eivät kasvata niitä". Toiset jänikset nyökyttelivät päätään, korvat jälleen heilahdellen.
Uho-Jussi sensijaan vain nauroi ja kehui taas ensi yönä menevänsä hernemaalle. "Ålä hyvä poika, mene sinne",toiset varoittelivat sitä. "Sinne on laitettu verkko", joku tiesi kertoa. "Pyh, mitäs verkoista", Uho-Jussi sanoi ."Loikkaan mokomien verkkojen yli".
Vanhin ja viisain heristi sille tassuaan ja sanoi: "Poika, etkös ole kuullut, että joka verkkoon koskee , saa pitkän nenän ja lyhyet korvat?" Olihan Uho-Jussi sen kuullut, mutta hänestä se oli pelkkää höpötystä. Ja vaikka olisi tottakin, mitäs väliä sillä oli? Hänhän aikoi loikata verkon yli. Hän oli hyvä loikkaamaan,
Niin Uho-Jussi taas yön tullen hiipi hernemaalle, kielloista huolimatta.Verkko siellä tosiaan oli. Se ympäröi koko hernemaan. Uho-Jussi hiipi verkon lähelle. Se tuumi, ettei sen tarvitse edes vauhtia ottaa, kun verkko ei tuon korkeampi ole. Sitten se ponnisti jalkansa loikkaan. Mutta voi surkeus. Sen jalka juuttui kiven väliin ja se tupsahti maahan. Ja kuinka ollakaan, sen korva osui verkkoon! Siinä samassa se tunsi, että sen korvat alkoivat lyhetä. Ne lyhenivät aivan olemattomiksi. Samalla nenä alkoi kasvaa ja kasvaa. Siitä tuli kauhean pitkä. Muutenkin se tunsi olonsa jotenkin oudoksi. Se aikoi lähteä loikkimaan pois, mutta se ei onnistunut loikkimaan. Jotain kummaa oli nyt tapahtunut.
Jostain lehahti paikalle pöllö, joka huusi sille: "Hei, muurahaiskarhu! Pesiä on toisella suunnalla". "Muurahaiskarhu!", ihmetteli Uho-Jussi. Niin se oli muuttunut muurahaiskarhuksi, jolla on pitkä nenä ja lyhyet korvat. Ilmankos sen alkoikin tehdä mieli niin kovasti muurahaisenmunia. Niitä se nyt lähti etsimään pöllön neuvomasta suunnasta.
Tälläinen oli satu jäniksestä, joka liikaa halusi herneitä. Tässä sadussa jänis muuttui muurahaiskarhuksi, mutta oikeasti Jumala on luonut jänikset, muurahaiskarhut ja kaikki muutkin eläimet, "KUNKIN LAJINSA MUKAAN".
Oi ihana satu.
VastaaPoista