Eihän se, että ihminen jaksaa ja saa aikaan kaikenlaista, tee hänen elämästään arvokasta - vaan se, että hän on Jumalan luomus!

Kokonaan toinen asia sitten on se, että miltä sellainen kaikki ihmisestä itsestä tuntuu, kun elämä näyttäytyy hyvin vähäeleisenä ja/tai vaivaiselta. Mutta vaikka se olisi sellaista, ihmisen kallis arvo ei muutu. Hän on yhä Jumalan kuva; hänen kuvakseen luotu. Vanhana ja vaivaisenakin. Jo luonnosta voimme nähdä sen, että uusi elämä tulee näkyviin, kun kasvi näyttää rapistuvan. Siihen uuteen kaikki tähtää siinä, kun silmiin näkyy rapistuminen, kuihtuminen.

"Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu,

 mutta meidän Jumalamme sana pysyy

 iankaikkisesti." Jes. 40:8

 

"Herra vie asiani päätökseen.

 Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti;

 älä jätä kesken kättesi työtä." Ps. 138:8

"Herra tukee kaikkia kaatuvia,

 ja kaikki alaspainetut hän nostaa." Ps. 145:14

---

Vielä tuli mieleen yksi näkökulma tähän asiaan: Kun minä piirustelen niitä vaatimattoman näköisiä piirustuksiani, ties mikä millekin jämäkartongille usein, on ne kuvat minulle jotenkin merkityksellisiä - minulle, ei välttämättä muille; koska he eivät välttämättä tiedä, mikä sai minut tekemään sen. Ja vielä pitämäänkin sen itselläni. Joku selitys voi joskus olla paikallaan. 

(Ja tähän sopiikin vielä tämä: menin taas sopimaan, että nyt tammikuussa niitä tekeleitäni on tarkoitus pistää taas näytille Lieksan kirjastossa. Tämän viikon perjantaina niitä sinne pitäisi mennä laittamaan. Viimeksi jotain pieniä selvennyksiä kuvien aiheisiin liittyen olin laittanut, ja niin olisi hyvä nytkin tehdä. Tämä olikin nyt tässä kirjoittaessa itselleni hyvä muistutus🙂)

Ps. Näetkö tuossa yllä olevassa kuvassa pienen linnun? Tuon jäisen tuossa ikkunaristikolla... Tää on niin tyypillistä mulle, huomioida tällaisia hömppäjuttuja, "järkevämpien" ja tärkeämpien asioiden jäädessä monesti vähemmälle huomiolle ja mielenkiinnolle... Kuva on tältä aamulta, äsken nappasin sen, kun juttu oli jo tehtynä.