Eilen sain jaettuna viestinä rukouspyynnön, joka koski minulle tuntematonta Toivo-nimistä pientä poikaa. Toivottiin, että laajalla rintamalla hänen puolestaan rukoiltaisiin. Hän oli yllättävästi sairastunut vakavasti, ja on sairaalassa nyt. Vanhemmat pelkäävät, että menettävät hänet. Rukoile sinäkin hänen puolestaan, että hän paranisi!
Tuo eilisillan rukouspyyntö oli mielessäni ylösnoustuani. Mietin niitä tilanteita, jolloin Jeesus aikonaan paransi ihmisiä. Aina hänen ei ollut välttämätöntä olla läsnä näkyvästi parannettavan luona, vaan hänen sanansa riitti. Kun tulin tähän pöydän ääreen, ja avasin sen käyttämäni vanhan Päivän Tunnussanan, oli siinä tälle sunnuntaille merkitty otsikoksi: "3. paastonajan sunnuntai - Kärsimyksen sunnuntai", (joka siis tänä vuonna oli kolme viikkoa sitten). Mutta tuon yllä mainitun rukouspyynnön tähden, tuo sana "kärsimyksen sunnuntai" pisti silmääni. Ja ensimmäisenä valmiiksi painettuna jakeena oli:
"Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni." Ps. 142:4.
Rukoillaan Jeesusta, että Hän parantaisi Toivon. Ja muistetaan myös hänen vanhempiaan ja muita läheisiään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti