sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Isäinpäiväiloa😁

Tänä aamuna otin mieheni korttiin lausahduksen, jonka olin kuullut 35 vuotta sitten:

"Isät eivät rakasta lapsiaan vain silloin tällöin, vaan heidän rakkautensa on kestävämpää laatua." Seppo Kohvakka*

Se ajatus sopii ottaa muistiin myös suhteessamme isompaan isäämme; Jumalaan. Siitä sopii iloita vaikka tähän tapaan:

"Minä riemuitsen sinun puheestasi, niinkuin suuren saaliin saanut." Psalmista 119:162 (v. -33 käännös)

Uudempi käännös sanoo toki saman asian, mutta minun mielestäni tuossa vanhemmassa se suuri ilo tulee jotenkin vielä paremmin esiin. Ajatelkaa nyt; jos on joku ihan todella suuri, yllättävä ilo, miten siitä kukin puhuisi... Itse en kalasta, mutta se suuri, yllättävä ilo välittyy tuosta. Saamme olla Jumalan lapsia, rakastettuja. Aina. Ei vain silloin tällöin. Eikö siitä iloitsisi, "kuin riemuitaan suuresta saaliista." Me kaikki lapset.

- Eiks o päheetä, ku meil on niin suuri isä?
- Suurempi ku kenenkää toisen iskä!

Kehutaanko vähän isää - tuolleen tuossa kuvittelin😁

---
Rakastin omaa isääni, vaikka hänen kanssaan ei ollut aina helppoa. Ja tiedän että hän  myös rakasti lapsiaan.

Minä, sisko ja isä

--------

*Ja tässä vielä vanha juttu Seppo Kohvakasta, joka oli entinen rock-laulaja ja Ylen kameramies. Sittemmin Jumalan töissä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti