sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Arkea: virkkuukoukusta on muuhunkin kuin virkkuuseen...🙂, ym.

Kuulolaitetta pitää rassata hammasväliharjalla, sitä korvakappaletta puhdistaa sillä. Tänään kävikin sitten sellainen yllätys, että se harja meni poikki ja puolet siitä jäi sinne rassattavan osan sisään. Minä sitten pähkäilemään, että millä minä sen sieltä nyt pois saan, sillä kyseinen osa on kova, rassattava kohta hyvin kapea ja siinä on vielä mutkakin, joten ihan mikä tahansa ei käy. Yritin ensin toisella harjalla; ei auttanut. Sitten entisen kuulolaitteen puhdistussiimalla, joita minulla vielä on tallella, mutta ei auttanut sekään. Olen kuitenkin huomannut, että käsityötarvikkeiden joukosta voi löytyä apu yllättäviin juttuhin. Niinpä sitten nytkin. Löysin erittäin ohuen virkkuukoukun, joka oli hivenen mennyt mutkallekin, niin silläpä saikin ongelmasta otteen ja vedettyä sen ulos sopimattomasta paikasta. Varmaan lie ollut ylempää annettua apuakin siinä:) Olin jo ehtinyt kauhistella, että kun muutenkin tarpeeksi huonosti kuulen - viikon päästä laitteiden säätö kuulokeskuksessa - niin miten voisin mennä ensi viikonloppuna lastenleirille keittiöavuksikaan, johon olin jo aiemmin lupautunut. Olisin varmaankin perunut sen, jos tuo toisen puolen  vekotin olisi ollut pelistä poissa. 


Siellä se korvakappaleen sisuksissa on

Hyvin pienellä virkkuukoukulla siitä sai otteen

Onneksi se lähti sieltä!


Mitä muuta meille kuuluu? No nyt on nuorimmatkin kotoa poissa kuukauden, kun saatujen kesätöidensä tähden vuokrasivat Lieksasta asunnon kuukauden ajaksi yhteisen kaverinsa kanssa.  


6 kommenttia:

  1. Hyvä että se lähti sieltä:) On varmaan outoa kun nuorimmat ovat kuukauden poissa kotoa. T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tosiaan outoa, oikeaa hiljaiseloa, vaikka ei niinkään äänestä edes ole kyse, vaan siitä läsnäolon puutteesta nyt, kun tietää etteivät nyt täällä tosiaan ole.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla virkkuukoukulla puhdistaa
    omaa kuulokojetta,minulla on ollut myös kuulokoje käytössä
    monta vuotta. (sunrise41.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinullakin on, ollaanpa sitten kohtalotovereita:) Välillä ne vekottimet ärsyttää, mutta joskus osaan olla kiitollinenkin siitä, että nykyään tuollaisia apuvälineitä on tarjolla, kun sellainen vamma kerran on. En tiedä sopiiko virkkuukoukku muuten, mutta tuohon ongelmaan oli kyllä sopiva onkimaväline jotta sain sen harjanpätkän pois sieltä.

      Poista
    2. Me ollaan kohtalontovereita:) Se on totta että ne välillä
      ärsyttää kun on ongelmia kojeiden kanssa. Minä olen kiitollinen
      että tällaisia apuvälineitä,se helpottaa kuulemista. (sunrise41.blogspot.fi)

      Poista
    3. Niinpä, kun on nämä, niin ei ole sentään tarvinnut ruveta viittomakieltä opettelemaan.

      Poista