Kuvittelin keskustelun keltaisen mökin pihapiiriin. Millainen keskustelu voisi olla?

- Päivää... Anteeksi tällainen häiriö, kun yht`äkkiä tullaan pihaan! Mutta kun tämä pihapiiri on minun lapsuuteni maisemaa. Kotipiha 50 vuotta sitten. Asuimme tässä vuoteen -74 tai -75, kun oltiin muutettu tähän v. (-72) -73 ehkä. Minulla on v. -74 tässä pihassa kevätpuolella otettu kuva, kun olin ollut sairas (toipilas) ja minulla ei ole luokkakuvaa siltä vuodelta. Minulla on mukanani myös muutama muu valokuva tästä paikasta, jos kiinnostaa. Ja piirustus siitä, millainen talo oli tuossa samalla paikalla, kuin nyt on tuo uusi.

(- Kas vain... Mielenkiintoista. Saisinko nähdä niitä kuvia? Te olitte siis vuokralla, niinkö?)

- Kyllä, vuokralla oltiin. Talon omisti Saida Särkijärvi Kiilholmasta, jos nyt oikein muistan tuon nimen. Mutta vuokrat maksettiin Rossille. Sukulaisia kun heille olivat käsittääkseni.

(- Ahaa...)

- Ensin niitä käytiin maksamassa tuohon tien toisella puolella olevaan taloon, joka tuossa ihan vastapäätä on. Siinä asui silloin Rossin vanha isäntä; Juho Rossi. Hän oli lapsen silmiin, ja ehkä aikuisten mielestä, arvokkaan näköinen herra. Hänellä oli musta lierihattu, musta pidempi takki ja kävelykeppi. Hänen jälkeensä vuokrat käytiin maksamassa tuonne Rossille. Siinä isossa tupakeittiössä ne yleensä otettiin vastaan, ne vuokrarahat. Vuokran suuruutta en muista. Välillä meidät lapset, minä ja vähän nuorempi siskoni, pistettiin asialle rahoja viemään.

(- Minäs vuonna se Rossin Juho sitten kuoli?)

- En kyllä muista vuotta. Siinä kävi nimittäin kerran niin, kun oltiin menty, tai äiti ainakin, en muista oltiinko me lapsetkin silloin mukana... Mutta äiti oli ihmetellyt siellä ollessaan, että nyt ei ollut kaikki niin kuin piti olla. Jos oikein muistan, oli vanha isäntä ollut jotenkin sekaisin, liekö sekoittanut huusholliaankin; mutta sen jälkeen vuokrien maksu siirtyi sinne Rossille. Juho Rossin kuolema sijoittunee johonkin v. -74 paikkeille kenties?

- Saanko kysyä, oletteko te Pomarkusta kotoisin?

(- ?)

- Mehän emme olleet alunperin pomarkkulaisia. Vuonna 1969 äitini sai karjakon paikan Sileäkankaan talosta, Kiilholmasta. Lempäälästä tänne muutimme sitten nelihenkinen perhe. Isä oli sairaseläkkeellä. Välillä äiti oli sahallakin töissä sen jälkeen kun Sileäkankaalta laittoivat lehmät pois. Mutta v. 1970 kun aloitin koulun, ei enää asuttu Kiilholmassa. Asuttiin asemantiellä Hernbergillä, heidän yläkerrassaan. Ja sitten äiti sai vielä karjakon paikan Wirosta. Lieko ollut v. (-71) -72. Vuonna -72 ainakin asuttiin vielä Wiron pihamökissä. Ja kun sieltä laitettiin lehmät pois, tultiin tähän keltaiseen mökkiin. Ja vuonna 1975, kun siskoni aloitti koulun, oltiin muutettu tuohon tien toiselle puolelle punaiseen mökkiin; jota ei  enää ole. Niinkuin ei ole Kiilholman kouluakaan jossa alkuun pomarkkulaisina asuimme.

(- Vai sellaiset kuviot teillä on ollut asumisessa. Tämä talo, joka tässä nyt on, on Helmannin tyttären rakennuttama)?

- Niin kuulemma. Me haettiin aikoinaan vesi tähän taloon juuri tuolta Hellmannin pihasta. Äiti hoiti sen homman, kantoi veden yleensä. Isä oli sairas, "henkihaukaksi" itseään nimitti.

(- Tämä on kumma mökkipaikka. Kun ei ollut kaivoa, ei saunaa.)

- Niinpä. Rossilta joskus kuulimme silloin kauan sitten, että tähän ei kai olisi saanut saunaa rakentaa. En oikein tiedä, miksi. Joihinkin pyykkitouhuihin äiti haki jopa vettä tuosta kruunuojasta. Meitä muksuja kiellettiin menemästä ojalle.

(-)

- Meillä oli joskus teltta tuossa pihalla, kuvassa näkyy. Samoilla tienoin oli myös kasvimaa. Joskus kenties perunaakin. Mutta porkkanaa ainakin. Ja varmaan hernettäkin, kun tuossa tien toisella puolellakin sitä kasvatettiin. Joskus oli sahrat oikein lainattu pellon muokkausta varten.

- Ulkorakennus näyttää yhä olevanpaikoillaan. Siellä oli aikoinaan lapsen mielestä jänniä paikkoja, kuten vintti ja aitta. Siellä oli joitain talon vanhoja tavaroita. Mieleen on jäänyt rakennuksen vintiltä pellavan loukutin pellavineen. Halkoliiteriin isä kätki joskus tekemäänsä kiljua. Jotka äiti sitten löysi ja hävitti, kaatoi maahan.

 

(- Mutta missäs te kävitte saunassa?)

- Ei missään, käyty. Kylvettiin kotona, keittiössä. Oli iso saavi, jonka avulla homma hoitui... Varmaan ei lattiat tykännyt hyvää siitä. Luulisin. 

- Mutta nyt, kiitos kun saatiin käydä.

(- Kiitos teille. Oli kiva kuulla muistelua täältä. Sopii tulla toistekin.)

----

Vastauksia oli vähän vaikeampi kuvitella, ne kun riippuvat aina siitäkin, mitä toinen sanoo ja millainen toinen on. Tässäkään en nyt tiennyt pihapiirin nykyisestä asukkaasta yhtään mitään. Ja se nykyisen talon rakennuttajakin oli nyt vain arvelu. 

Mutta tälläkin tavoin voi muistella mennyttä. Se voi olla jotenkin "vapaampaakin, kuin "orjallisesti" aika- ja asiajärjestykseen asioita kirjoittaa.  

Mielessä on ollut, että jos siellä pihassa kävisi... Mutta aika epätodennäköistä on. Asiallista olisi päästä länsirannikolle kun äiti täyttää piakkoin 85 vuotta. Mutta siitäkään ei osaa sanoa, kuinka reissuun mahtaa päästä. Aina on erinäisiä epävarmuustekijöitä, joten jää ns. nähtäväksi nähdäänkö.

-

Syyskuussa olin kuvitellut tämän tekstin tänne blogin luonnoksiin. Lokakuussa päästiin näkemään äiti vähän ennen synttäripäiväänsä. Äiti sai pidellä sylissään uusinta lapsenlapsenlastaan. Se näytti olevan ilonaihe.  Ja kun sitten synttäripäivänsä  koitti, oli äiti jo siirretty toisaalle, josta jonain hetkenä siirtyy sopivammaksi katsottuun paikkaan. Saattaa olla, että meidän perheemme asumiset Pomarkussa - alkaen v. 1969 - loppuvat, ellei äiti saa paikkaa Pomarkusta. Jää nähtäväksi.

Selvityshomma

Sain eilen hommakseni yhden lankasekasotkun selvityksen. Jollain kumman tavalla se on minusta kivakin homma. Palkitsevampaa kuin vaikkapa jonkun helpon sudokun teko, jotka eivät minulle ole helppoja😅 Tänä aamuna selvitin lankasotkun.  Eilen illalla en "kerinnyt" - (ehtinyt),  kun aloimme katsella Narniaa DVD:ltä.😉

Sitä selvityshommaa nyt aamulla tehdessäni mietin, että jotkut on hyviä selvittämään ihmismielen tai ihmissuhteiden solmuja. Minä en sellaiseen kykenisi. Mutta kun noita lankoja aloin selvittää, ensin löysyttelin sitä epämääräistä kasaa, että mitä tässä on; ja katselin josko löytyisi joku sopivannäköinen kohta, jota voisi alkaa pujotella sinne, mistä se oli tullut. Ja niin vähitellen kasasta alkaa vapautua pieniä keriä, tai jotain muuta sinne sotkeutunutta; ja lopulta ne isot kerät. Ja jopa ne aloitetut työt saa vierelleen ihan omat lankansa. Jotenkin niin niitä muitakin sotkuja kukaties jotkut siihen armoitetut selvittää🤔🧶 

Sitten se on selvät langat🙂

"Kevät"sukat olikin syyssukat... Melkein talviset.

Kun keväällä rupesin sukkia tekemään, oli alkuun kova into saada ne valmiiksikin ja käyttöön. Jostain syystä homma lopahti ja kesällä ei yhtään innostanut hommaa jatkaa. Syksyllä sitten keltainen väri alkoi taas vetää puoleensa ja kaivoin tekeleet esiin. Tuli valmiiksikin nyt sukkapari, mutta jotenkin enempi oli nyt tahimista se tekeminen.

 Mutta nyt saa kuitenkin valmiista olla iloinen😊

Yksi huomio...

 https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/11/muista-sinua-odotetaan-taivaassa.html

Tuosta näkee kokonaan....

"Mene pois..." - Tule luo!

Ajatuksemme Jeesusta kohtaan saattavat olla tällaiset. 

Jeesusta käski poistumaan luotaan ihminen, joka kuitenkin kaipasi häntä. Hän vain koki, että oli liian suuri syntinen Jeesuksen seuraan. Mutta juuri sitä varten Jeesus oli tullut lähelle, että hän halusi  tämän ihmisen seuraansa; tämän syntisen, joka ei olisi kehdannut olla Pyhän lähellä. Mutta Jeesus kutsui juuri hänet.

"Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." - sanoi kalastaja Simon (Pietari)

"Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä." Ja he veivät veneen maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä." 

Lainaukset Raamatusta: Luukkkaan evankeliumin luku 5, jakeista 8, 10-11. Vanhempi käännös, v. -38.

---

Nyt on tämä muistikirja sitten täynnä. Pitää ottaa käyttöön uusi. Onneksi ei tarvitse ostaa, kun meiltä muutamia tyhjiä löytyy. Saa nähdä otanko samankaltaisen kuin tämä, joka oli kätevä. Tähän mahtui tekstiä jopa puolen vuoden ajalta.

Toivotanpa nyt tässä sinulle hyvää tätä päivää sanoilla, joita harvemmin tulee käytettyä: 

Siunausta sinun päivääsi! Rauhaa❤️

Vaihteeksi joku kuvakin tuli tehtyä...

Vähäisen auringonvalon vaikutus kaukana sai aikaan sen, että innostuin yrittämään jotain kuvan tekemistä. Ihan ikkunasta nähty metsä, jälleen kerran, oli siis osaltaan myös innoittajana. 

Ensin öljypastelliliiduilla muodostelin kuvan. Ja lopuksi tummansinistä, mustaa ja vihreää vesiväriä vedin koko kuvan päälle. Se tarttui mihin tarttui. Kuva ja malli ei koskaan vastaa ihan toisiaan. Mutta tulipahan pitkästä aikaa edes innostuttua yrittelemään jotain. Se on jo sinänsä jotain☀️

---

Aurinko ikäänkuin leikkii meidän kanssamme jotain on/off  leikkiä. Nyt taas tätä kirjoittaessa kunnolla paistaa, mutta välillä ei ole mitään.

Tuikku pöydälle silmien eteen

---

Nyt löytyi ne tulitikutkin, joilla tuikun saattoi sytyttää. Lähellä olivat, mutta kuitenkin vähän eri paikassa, kuin missä niitä aiemmin oli pidetty.

Inhoan tätä pimeää ja hämärää...

Olisin halunnut sytyttää kynttilän nyt keittiön pöydälle, mutta missä tulitikut?! Parit pienet pöytävalot on, mutta ei yhtään kattovaloa vielä, koska se häiritsisi nukkuvia.  Olisin sen vuoksi halunnut jonkun kirkkaan liekin tuohon eteeni, että voisi siihen katseensa kiinnittää.

Keväällä on edes se toivo, että kohta valostuu, mutta tähän vuodenaikaan on yhä pimenevää. Joulukuussa vasta tulee käänne siihen, jolloin alkaa valostumaan päin olla aamut edes, vaikka se vielä ei käytännössä mitenkään heti näy. Mutta se: että tietää sen tosiasian kuitenkin.

Miten sellaiset ihmiset selviää jatkuvasta päättymättömästä pimeydestä, jotka on joskus nähneet valon, mutta eivät enää voi nähdä sokeuden tähden? Eikö se voi mielessäkin olla hyvin raskasta, jos haluaisi yhä valoa kovasti nähdä, mutta silmissä on ainainen pimeys vaan. Valaise sinä, Jeesus, sellainenkin mieli. 

Ole valomme muutenkin taas tänään. 

En jaksanut nyt lukea, etsiä, nyt niitä itse etsittäviä jakeita Päivän Tunnussanasta. Valmiiksi painetut vain luin. Ehkä käyn käsiksi hartauskirjojen teksteihin, jos niistä jotain virkistävää mieleni saisi. 

---

Luin muutamien hartauskirjojen tämän päivän tekstejä, ja myös vihkooni kirjoitettua. Siitä nappasin tähän pätkän, ke 29.10. kirjoitetusta: 

Joh. 9:5 KR-92: "Niin kauan kuin minä olen maailmassa, minä olen maailman valo." Jeesus sanoi niin, juuri ennen kuin alkoi sivellä miehen silmiin maasta ja syljestä tekemäänsä tahnaa... Sokea mies ei ollut nähnyt koskaan, mitä on valo. Kohta hän sen näkisi, kun Jeesus lähetti hänet Siloan altaalle pesemään silmänsä. Altaan nimi muuten merkitsi: "lähetetty".  Mies palasi altaalta näkevänä. Hän näki ihmiset ja kaiken mitä tässä maailmassa on nähtävissä, mutta myös Pelastajansa, todellisen VALON: Jeesuksen!

Kun joku nuori mies oli pohtinut tulisesti... ja vastaus annettiin unessa

"Nuori mies pohti tulisesti, onko Jumalaa olemassa vai ei. Ja myös sitä, kuka tai millainen Jumala oikeastaan oli. Hän näki syvien pohdiskeluittensa aikoina unen, joka antoi hänelle tyydyttävän vastauksen. Jumala ilmestyi unessa sellaisena, jolla oli hohtavan kirkas risti kaulassa, muuta hän ei nähnyt tai tunnistanut..." 

Tämän tapauksen  kertoi Juha Vähäsarja kirjassa  Joka päivä Jumalan kämmenellä/Kustannus Oy Arkki 2004. Oliko  kyseessä ollut hän itse, sitä ei mainittu. Mutta noinkin joku voi  vastauksen saada. 

"... Joka on nähnyt Jeesuken, on nähnyt Isän. Joka on nähnyt ristin, on nähnyt Isän sydämen. Jumalaa ei voi lähestyä omin eväin, omin voimin, mutta Jeesuksen kautta voi. Jeesuksen kautta Jumala näyttäytyy meille armollisena Isänä, jonka rakkaita lapsia saamme olla. Joka tuntee Jeesuksen, tuntee myös Isän. Ja Isä on rakkaus." 

Kirjassa tämä Raamatunkohta oli tekstille alkusanoina:  "Filippus sanoi hänelle: ""Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."  Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassane? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?  Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan." Joh. 14:8-10 KR-92

 

---

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2019/11/valo.html

Oikea hyvän mielen juttu: Tekijä jättää upeat tekemänsä kuvat toisten vapaasti löydettäviksi ja otettaviksi!

"Pienestä kivestä paljastui mestarijäljennös Etelä-Pohjanmaalla – ”En voinut jättää sitä maahan” | Ilkka-Pohjalainen": https://share.google/Q8YkG8Mux3Y30e0fb

Juttua ei näe linkistä kokonaan, mutta jo pelkkä alku ja pari siinä nähtyä kuvaa sai ajattelemaan, että siinä on oikea taiteilija! Ja hän jakaa tekemisillään iloa muille - ihana idea☀️

Taiteilijan nimi näkyi kuvatekstissä: Hän on nimeltään Aira Pykäri. Hän maalaa kiviin suomalaisten tunnettujen "kultakauden taiteilijoiden" töitä. Ottaisin kyllä itsekin mieluusti mukaani maasta sellaisen taideteoksen.

---

Itsehän löysin joskus kirpparilta muutamalla kymmensenttisellä yhden tuntemattoman tekijän hienosti tehdyn työn kuuluisasta  teoksesta "Raatajat rahanalaiset": 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2017/01/taidetta-alle-eurolla.html

Mitä Jeesus vastasi kysymykseen sokeuden syystä...

Kun kysyttiin häneltä, että kuka sen synnin teki, kun oli sokeana mies syntynyt. Olivatko vanhemmat siihen syypäitä? Vai oliko syy miehessä itsessään?

Mitä Jeesus vastasi?

"Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Näin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." Evankeliumi Johanneksen mukaan 9:3 (v. -92 Raamatunkäännös)

---

Eilen aamulla minulla soi mielessä lohduttavana virren 14 alkusäe. Nyt se oli siis jouluvirsi, kun maanantai-aamuna oli pääsiäisvirsi päänupissa soitossa heti aamusta. Tänään ei ole soinut mitään. Mutta jos joku tahtoo kuunnella tai katsella sanoja tuosta virrestä 14: "Syvässä yössä viesti kiirii, nyt aamutähti sarastaa..." -  niin tuosta linkistä sen tavoittaa: 

 https://virsikirja.fi/virsi-14-syvassa-yossa-viesti-kiirii/

Tämän jälkeen - toinen todellisuus: Kun aamulla alkoi mielessä soida... pääsiäisvirsi

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/10/mita-jeesus-vastasi-kysymykseen.html

Pidempi versio sokean miehen tapauksesta toisessa blogissani. Siihen tuo linkki.

Luettavia juttuja mm.: Maaseudun Tulevaisuudessa ja Alueviestissä olleet jutut. Kohtaamisia kummassakin

Maaseudun Tulevaisuus: "Tuntematon mies pesi mattoja sateessa ja väitti Jumalan parantaneen hänet vakavasta sairaudesta.":

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/koti/df47f309-3af6-4737-b63f-207c17f0596f

Alueviesti: Sastamalan alueelta juttu, jossa uusi varhaiskasvatuksen ohjaaja kertoo työstään ja ajatuksistaan:

https://alueviesti.fi/2025/10/25/seurakunnan-varhaiskasvatuksen-ohjaaja-anneli-maki-laurila-pitaa-tyotaan-tarkeana-kaikella-on-aikansa-ja-paikkansa/

Toisen blogini teksti tältä aamulta: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/10/kohtaaminen-lupaukset.html

Kun Jeesuksen äiti ja veljet saapuivat paikalle...

Mikäs juttu siinä oikein oli menossa sitten? He nimittäin eivät silloin tulleet vain toisten tavoin Jeesuksen puheita kuulemaan. Siinä oli ihan muuta mielessä heillä...  "Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä." Mark. 3:31 

Oli kuulunut kaikenlaisia huhuja: oli kuultu parantamisia, mm. halvaantunut ja spitaalinen, ym. Kahdentoista miehen - "opetuslapsen" - joukko kuljeskeli Jeesuksen kanssa eri paikoissa. Mutta nyt väkeä lappasi jo joka puolelta suurin määrin kuulemaan ja katsomaan häntä kaikkialla. Mutta pahinta oli ehkä se, että nyt hän oli suututtanut puheillaan niitä, joilla oli valtaa! Oli varmaan Jeesuksen turvallisuuden takia paras lähteä hakea hänet omaisten turviin... Jotain oli jokatapauksessa tehtävä!

"Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan." Mark. 3:21 

Tuumasta toimeen sitten. - Missähän se poika tällä haavaa nyt asui edes? No kai se selviää kyselemällä. 

Eräänä päivänä sitten... "Jeesus palasi sitten kotiin, ja kansaa kerääntyi taas niin paljon, etteivät hän ja opetuslapset edes päässeet syömään." Mark. 3:20 

Sinä päivänä oli se oikea paikkakin löytynyt äidille ja pojille... Ilmeisesti siellä oli sitten muun kansan kanssa jo niitä uskonnollisia johtajiakin kuuntelemassa mitä puhutaan;  sanotaan nimittäin, että Jeesus oli oikein kutsunut heidät luokseen...  "He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki." Mark. 3:30  Ja näiden kutsuttujen korvia riipi varmaan taaskin kuultavat Jeesuksen puheet.

"Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä." Mark. 3:31 

"Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua."  Mark. 3:32

Jeesus rakasti varmasti suunnattoman paljon äitiään ja veljiään! Mutta: hän rakasti myös suunnattomasti niitä ihmisiä, jotka hänen ympärillään siinä olivat. Heidän tähtensä - meidän - vuoksemme, hän varmaan sanoi seuraavat sanansa:

"Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on minun äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Mark. 3:33

"Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Mark. 3:34-35

---

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi kerran näin: "... Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Joh. 14:1

 ---

Tässä alla se aukeama Raamatusta, jossa on nuo Markuksen evankeliumin 3. luvun kertomat tapahtumat ja lainatut jakeet. Vuoden 1992 käännös.

Historiallisista henkilöistä ja tapahtumista on kyse

Kun Jeesus oli noin kolmivuotisen opetus- ja parantamistoimintansa jälkeen ristille naulattu, kuollut ja sitten haudattu, ja kolmantena päivänä sen jälkeen myös haudasta ylösnoussut ja sen jälkeen vielä 40 päivän ajan näyttäytynyt monille, ja lopuksi, todistajien silmien edessä taivaaseen noussut - oli näillä kaikilla tapahtuman eri vaiheilla, kuten jo on sanottu, monta silminnäkijää. 

Monien muiden lisäksi heitä olivat erityisesti apostolit eli Jeesuksen opetuslapset. He olivat kulkeneet Jeesuksen mukana koko sen ajan, kun Jeesus täällä maan päällä kulki. Nämä apostolit joutuivat erityisen tiukille todistaessaan näistä tapahtumista ihmisille. Erityisesti kansan johtomiesten mielissä kiehui, varsinkin silloisen ylipapin ja saddukeusten. (Saddukeukset eivät ylipäätään uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen.): 

"Silloin nousi ylimmäinen pappi ja kaikki, jotka olivat hänen puolellansa, saddukeusten lahko, ja he tulivat kiihkoa täyteen ja kävivät käsiksi apostoleihin ja panivat heidät yleiseen vankihuoneeseen." Apt. 5:17-18

(Enkeli vapautti heidät sieltä! Kertoo Apt. 5:19)

Mutta huolimatta uudestaan vankilaan joutumisen mahdollisuudesta, puheet apostolien toimesta pelotta jatkuivat. Ja kun he taas joutuivat kuulusteluihin, he puhuivat rohkeasti todistaen oikeaksi tietämänsä asiat. Niin rohkeasti, että kuulijoiden korvat ja sydämet eivät kestäneet kuulla sitä; sillä sanotaan:

"kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät." Apt. 5:33

MUTTA SITTEN:

"Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltään Gamaliel, (historiallinen henkilö hänkin), lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa (joten varmaan hyvä, viisas ja oikeamielinen mies), ja hän  käski viedä miehet vähäksi aikaa ulos.

Sitten hän sanoi neuvostolle: "Israelin miehet, kavahtakaa, mitä aiotte tehdä näille miehille. Sillä ennen näitä päiviä nousi Teudas, sanoen jokin olevansa, ja häneen liittyi neljäsataa miestä; hänet tapettiin, ja kaikki, jotka olivat häneen suostuneet, hajotettiin, ja he joutuivat häviöön.  Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellansa, hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin. 

Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla;  sillä jos tämä hanke eli teko on ihmisistä, niin se tyhjiin raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan." 

Niin he noudattivat hänen neuvoansa..." Apt. 5:35-40

Mutta huomata sopii, että tämä Gamalielin puhe tapahtui siis Jeesuksen kuoleman ja ylösnousun jälkeen. Sitä ei tiedetä, mitä mieltä Gamaliel oli, silloin kun Jeesuksen surmaamista oli suunniteltu. Mutta nyt tässä kohtaa ainakin huomaa, että hän on joutunut pohtimaan tarkasti tapahtumia, että mitä ne oikeasti ovatkaan... 

Ei ole tyhjiin rauennut se "hanke". Vielä 2000 vuoden jälkeenkin "tämä hanke" on voimassa ja voimissaan. 

Tosiasia yhäkin on se jo kauan sitten julistettu. Ja tapahtumien päähenkilö Jeesus tulee lupauksensa mukaan kyllä tänne takaisinkin - niinhän hän sanoi. Se aika voi olla jo huomattavan lähellä. Mutta tarkkaa aikaa kukaan ei osaa sanoa.

Jeesus oli historiallinen henkilö. Eikä pelkästään ollut joskus. Elävä hän on yhä, vaikka ei tällä hetkellä täällä maan päällä kävele ystäviensä  kanssa ympäri maata.

Kun "suojakseni peiton"* haluan - arkea vastaan

Sen suojassa haluan olla, sen lämmössä viipyä - vastaan epävarmaa, arvaamatonta, ikäviä yllätyksiä tarjoilevaa arkea.

Joltain sellaiselta tuntui, kun vielä tuolla peiton alla olin, vasta heränneenä lämpimän peiton alla, enkä olisi halunnut nousta omaan arkeemme peiton lämmöstä. Siinä ajattelin myös, että usko on myös kuin lämmin aamupeitto, jonka alta ei haluaisi nousta kovaan arkeen. Anna Jeesus, meille itsekullekin niitä lepohetkiä "peittosi" suojassa!

 *Petri Laaksonenhan on laulanut sitä, Täällä pohjantähden alla - laulua:  "...siitä suojakseni peiton itselleni teen..."

---

Mutta tässä sitä arkea, jota meillä nyt on: Auto oli maanantaina korjaamolla, jonne se oli jouduttu hinauttamaan tyhjentyneen akun takia. Ei ollut auttanut mäkistarttikaan. Ei ollut käynnistynyt, vaikka minä, tytär ja isäntä työnnettiin autoa liikkeelle alamäkeen; ja isäntä sitten sopivassa kohtaa hyppäsi kyytiin ja lasketteli alas. Sinne se jäi, ei lähtenyt käyntiin, sieltä hinausauto sen haki. No korjaamolla vaihdettiin akku. Se oli kuulemma aivan loppu, ei ladannut enää lainkaan.  Muuta ei ehkä tehty**, auto oli nopeasti valmis. No oltiin tyytyväisiä kun saatiin omalla autolla tuoda kauppaostokset kotiin. 

Mutta sitten: Muutaman päivän jälkeen se ei taas käynnistynyt. Nimittäin eilen, lauantaina.  Ja mistä se edes huomattiin, kun lauantaina ei pitänyt olla autolle edes tarvetta: Meillä käytiin eilen varastossa, jonka vieressä auto oli. Tytär kuuli sen ohi mennessään outoa ääntä autosta, vähän kuin kellon tikitystä konepellin alta. Oven aukaisu lopetti äänen, ja taas kun ovi avattiin, se alkoi uudestaan. Ihan outo juttu, mutta oli huomattu jo aiemmin, että jotain sekoilua on autossa ollut ennenkin, jotkut valot palaneet, vaikka ei olisi pitänyt olla niin. (**Ja juuri näiden joidenkin erinäisten seikkojen takia, isäntä oli korjaamolla sanonut, että tarkistaisivat jotain niitä.) No eilen illalla poika sitten tuli Joensuusta yhden kaverinsa kanssa ja tekivät sen, että kun saivat auton käynnistettyä, poika ajoi meidän auton kaupunkiin, sinne korjaamon pihaan, ja kaveri omalla autollaan ajoi perässä. Ja sitten kun olivat saaneen meidän auton sinne, ajoivat kaverin kanssa takaisin Joensuuhun. Kaikki nuorten miesten ajamiset tapahtui eilen kun oli jo iltapimeää. Kiitos heille, ja Jeesukselle, että auton korjaamolle "saaminen" = joutuminen, järjestyi näin.

Mietin tänä aamuna, että ystävyys on sitäkin: että ajaa pimeässä 200 km, että ystävän vanhempien auto saadaan käyntiin, ja ajettua korjaamolle!

Mutta on arjessa muutakin, joka on ollut hyvää. Nuorin tytär on meillä nyt syyslomansa aikana käynyt käsiksi asiaan, jolle minä ja isäntä olemme olleet ihan jumissa. Tytär on saanut keittiön ja eteisen näkymät avarammiksi ja kivemmiksi, kun on lajitellut turhaa roinaa pois. Itse me isännän kanssa olemme nähneet tarpeen kyllä, mutta omia tavaroita on joskus vaikeampi lajitella pois. Niitä kun jokaista paperilappuakin tarkastelee ja miettii, raskiiko. Toisen tavaroiden äärellä näkee asiat eri valossa, kun tavaroihin ja papereihin ei ole samaa sidettä tunteisiin. Mutta siis lomalaisena meillä on ollut tällä viikolla nuorin tytär, ja toiseksi nuorimman syysloma on alkavalla viikolla, ja saimme vielä perjantaina onneksi noudettua hänetkin meille junalta Joensuusta. Hyviä asioita siis myös.

Missä se on? Se rakkaus... Ja turvapaikka.

Ikinä ei ole kukaan rakastanut toista niin paljon kuin Jeesus on rakastanut meitä!

Kuolla nyt jokaikisen - todellakin jokaikisen - ihmisen syntien puolesta, oli ne sitten mitä hyvänsä... Se on käsittämätöntä, niin ällistyttävää, että emme millään uskalla uskoa sitä, emme omalle kohdallemme, emmekä toisten. Niin iso lahja, kuinka kukaan meille sellaista antaisi!? No ISO RAKKAUS ANTAA. Kuka ottaa vastaan? Toivottavasti ylpeys, tai kehnous, ei estä... lahjan ottamista omiin näppeihin, jopa omaan sydämeen asti.

Se lahja on myös kuin tieto siitä, että voi juosta linnan turviin...

"Herran nimi on vahva torni;

hurskas juoksee sinne ja saa turvan."

Sananlaskut 18:10

----

Juha Vähäsarja kirjoittaa kirjassaan "Joka päivä armon varassa", ensin Raamatun sanoilla:

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."  1. Joh. kirje 4:10

Ja sitten Jeesukselle sanansa osoittaen: (ja samalla myös meille siinä viestittäen:)

"Jeesus, omien tunteiden erottaminen pelastavasta uskosta on erittäin vaikeaa. Kun tunnen läsnäolosi  siunaavana ja todellisena, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Kun elämässä on hengellinen kuiva kausi tai mieltä painavat vaikeat kysymykset - tai sitten vain väsymys on kietonut otteeseensa -, tulkitsen helposti uskonelämäni olevan vaarassa. Kiitos, Jeesus, kaikista niistä hyvistä opastajista, jotka ovat ohjanneet luottamaan Raamatun sanaan tunteista huolimatta tai jopa niitä vastaan. Niinpä saatan nytkin  luottaa sanaasi, että olet lähellä sitä, jolla on särjetty henki, ja rakastat heikkoa, jolla on arka tunto sanasi suhteen. Olennaista eivät ole omat tuntemukset tai se, koenko rakkautta sinua tai lähimmäisiäni kohtaan. Olennaista on se, että sinä olet rakastanut minua ja olet antanut henkesi puolestani. Olet lähellä aina, vaikka en tuntisi mitään erikoista."

Juha Vähäsarja/Joka päivä armon varassa. Kustannus Oy Arkki 2008. (Olen kysynyt luvan Vähäsarjalta tekstiensä lainaamiseen blogissa.)

Luottamuksen ankkuri huolten mereen🌊

Tässä toisen blogini tämänaamuinen. Isompana sen näkee tuosta linkistä. 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/10/laske-luottamuksen-ankkuri-huolten.html

Kirjahyllystä tänään käsiin osuneet kirjat

Asettelin pöydältäni jotain kirjahyllyyn, ja toisaalta etsin sieltä myös jotain. Mutta en alkuun näitä, joita sieltä näppeihini tuli. Alkuun kolme kirjaa, joista kaksi oli kahden pakistanilaisen kertomukset, kuinka heistä tuli Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Sitten muistin olevan vielä kolmannen kirjan,  jossa on seitsemän henkilön kertomus itsestään, miten muutos heissä tapahtui alkaessaan seurata Jeesusta Herranaa. 

Mainitut kirjat: 

- Steven Masood: Valoon. Nuoren muslimin totuuden etsintä. Päivä 2016. ISBN 978-952-475-795-9

- Ghulam M. Naaman & Vita Toon: Rohkea askel. Muslimin tie kristityksi. Uusi Tie 1988. ISBN 951-619-179-7

- Ismaelin lapset. Tämä kirja ei ole alun perin kirjoitettu kristityille. Alkuperäinen versio on kirjoitettu arabian kielellä muslimien luettavaksi. Sisältää seitsemän ihmisen oman kertomuksen. Suomennos on  kirjasta "The Children of Ishmael". ISBN 951-98008-5-9 

Mutta miksi otin nämä joskus lukemani ja  "sattumalta" näppeihini nyt osuneet kirjat oikein jutun aiheeksi? No se taas tuli siitä, kun luin tässä illalla Seurakuntalaisesta yhden mielenkiintoisen kertomuksen; joka juttu on luettavissa tästä:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/terroristin-totaalinen-suunnanmuutos/

Jotain samaa ikäänkuin näissä kaikissa kertomuksissa. Kun Jumala tavalla tai toisella ilmestyy ja tekee itsensä tiettäväksi, tapahtuu suunnan muutos.

En malta olla laittamatta tähän linkkiä myös aiempaan juttuuni kirjasta "Hamasin poika". Sehän oli kirja, johon en pitkään aikaan ollut halunnut tarttua, mutta joka osoittautuikin mielenkiintoiseksi luettavaksi:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2025/02/kirja-arvostelu-kirjasta-hamasin-poika.html

Miksi Jumala... antaa? - pohdintaa

Matkallelähtöpäivän aamuna olin pohtinut ja kirjoittanut vihkoon kirjoittanut:

Annettu asia meille oli muuten se matkakin, kun nuorin tytär sen laivamatkan meille lahjoitti:)

---

Sitten on tietysti meillä kaikilla vielä sellaisiakin asioita, joita olisimme olleet kiinnostuneet osaamaan, mutta jotka  eivät kenties vain meidän "tarjottimelle" kuuluneet. Ei ehkä ollut mahdollisuuksia, ei voimia, tai jotain muuta, mikä esti enemmän kuin vain kiinnostuksen. Itse olisin halunnut oppia esim. soittamaan jotakin. Ja kieliäkin olisin halunnut osata. 

Vierailuilla ja kotona taas

Meillä oli oikein matkaviikko tässä; joka sisälsi myös yllätystysmomentteja. Meidän reissuthan on yleensä ihan vain läheisten luona käyntejä; ja sitä sisälsi nytkin. Oltiin tyttären perheen luona ja sieltä käsin saatiin käydä myös äitiä ja siskon perhettä katsomassa. Nämä viimeksimainitut kaksi oli juuri niitä yllättäen tulleita mahdollisuuksia. Rukousvastauksiksi ihan niitä on sanottava, sillä kotona olin jo pitkään pähkäillyt ja tuonne taivaaseenkin päin heittänyt pyyntöä, että asia jotenkin järjestyisi. Lähtiessämme ei tiedetty, että tyttären luokse tehty reissu laajenee vielä toisaallekin. Mutta niin vain kävi, kun tyttären perhe järjesteli asiat sille mallille:) Siinä isoisoäitikin (minun äitini) sai nähdä samalla uusimman lapsenlapsenlapsensa. Siitä hetkestä näkyi olevan iloa muillekin siellä äitini asumispaikassa oleville talon asukkaille; nähdä pientä ihmistä luonaan:)  

Reissumme odotettu ja jo edeltä tiedetty osuus oli myös risteily Tallinnaan. Sen nuorin tytär oli järjestänyt meille ja hänen kanssaan oltiin siellä. Voisi mennä toistekin. Mutta kamala stressi minulla ja isännällä oli ennen matkaa, kun systeemit siellä reissaamiseen eivät olleet ennestään tuttuja meille. Mutta kiva käynti oli, kun oli oma "matkaopas" mukana:)

Mutta eilen illalla palattiin kotiin ja tänä aamuna  saa katsella kotimökin ikkunasta syksynkaunista  metsää.

---

Alla vielä toisen blogini teksti tältä aamulta. Olin silmäillyt, että mitä minulta oli jäänyt viikon aikana näkemättä Päivän Tunnussanasta. Sepä oli sitten kumminkin ollut mukanani, vaikka matkalla toisin luulin, kun se ei näppeihini osunut kassin syövereistä. No nyt tänä aamuna tuntui läheiseltä löytää mm. jae vierailusta...  Joten näistä aineksista tänä aamuna täältä. 

Vihkoon kirjoitettuna aamun ajatuksia - ja eilisiltapäivän kuvia

 

Eilisen iltapäivälevolla halusin napsia talteen nuo ihanat näkymät!

Unesta herääminen, arkeen havahtuminen

Herättyäni muutaman sanan  rukoilin, ja mielessä kävi myös eilen luettuja ja katsottuja hyviä asioita, huomioita uskonelämästä. Ahdistuksesta avaralle -kirjasta se, että kaikki mitä täällä tapahtuu, on koulutusta tulevan maailman tehtäviin! Sen vuoksi kovatkin koettelemukset ovat tarpeen. Toinen oli eilen illalla Tv7:lta katsottu: Emmauksen tiellä -elokuva, puolen tunnin mittainen. Siinä Jeesus selittää hyvin ymmärrettävästi, selkeästi, mitä hän teki: maksoi velkamme. Ja siinä myös tuli selväksi, kuinka tämän luomakunnan jo alusta alkaen oli kaikki suunniteltuna; eli Jeesuksen tuleminen tänne ja hänen kuninkuutensa.

"Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'." Hebrealaiskirje 10:7

Löytö tieltä muutama päivä sitten.

No näiden jälkeen sitten arkeen havahtuminen, jolloin kaikki arjen asiat alkavat työntyä mieleen. Ja siitä taivaallisten asioiden ja arjen asioiden, elämän ja ajatusten vaihtelusta, tuli mieleen ajatus: Se uskovan arki on täällä vähän kuin joku selviytymiskilpailu; vaikkapa kuin se Alone Suomi, jossa siihen osallistujat on viety syksyiseen Suomen korpeen, hankaliin olosuhteisiin selviytymään - yksin. Mutta: heitä seurataan koko ajan, että missä ovat, vaikkakaan ei näkö- ja kuuloyhteydellä. Heille annettiin  mukaan, (muiden välttämättömien arkitarvikkeiden lisäksi), kaksi laitetta, jotka oli aina pidettävä päällä: seurantalaite - ja hätäkutsulaite. Viimeksi mainitulla tultiin katsomaan tilanne ja vaikka haettiin pois kisasta, jos tarvis oli. Ja huomioitavaa oli myös se, että muutenkin lääkintäväki välillä käy tarkistamassa, että mikä kilpailijan vointi on.

Niin, nyt sitten istun tässä omassa arjessani kirjoittamassa. Ja tällekin päivälle on jälleen omat "tehtävänsä", jotka  pitäisi tässä "kisassa" hoitaa, jotta selvittäisiin. Onneksi on ne "kutsut", joilla saa lähettää avunpyyntöjä.

Joillakin on jossain Suomen korvessa se omasta arjestaan erottuva selviytymiskisa. Se on tosiaan erilaista kuin se heidän oma arkensa, ja sen takia vaikeaa. Jopa yksinäisyyden tuomat tunteet on siinä yllättävän vaikeita kestää. Kaikilla meillä on omassa arjessamme omat "selviytymistaistelumme". Joillakin vähemmän, joillakin enemmän. Kaikkia seurataan. Ja apua saa myös pyytää.

Aamun luettavista kirjoittelun jälkeen luettuja; joissa oli mielestäni jotain samaa kuin siinä, mitä kirjoittelin: selviytymistä, avun saamista: 

"Minä kuulun sinulle. Pelasta minut!...." Psalmi 119:94  KR-92

"Yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä." Apostolien teot 12:7  KR-92

Ja olipa siellä pidempikin lukujakso tarjolla: Ismaelin ja Hagarin karkotus, ja Jumalan heille antamat lupaukset ja huolenpito heistä erämaassa. 1. Moos. 21:8-21 KR-92

---

Siunausta, Jumalan apua, sinun "selviytymistaisteluusi", sinun "kilpailuviikkoosi", sinun arkeesi ja elämääsi taas tänäänkin - mitä siihen sitten kuuluukin❤️

Pidetään "laitteet", (viittaus tekstiin ylempänä, eli laitteet, joilla kisailijat olivat jatkuvassa yhteydessä sinne mistä apua sai) jatkuvasti päällä👍☀️ 

"Miksi piirtää mitään, kun saman näkee paljon hienompana ikkunasta?" - kysyin itseltäni...

Niinpä. Mutta kun näkymä on niin ihastuttava, sitä tekee mieli itsekin väreillä tallentaa. Siltikin, vaikka tietää ettei lopputulos ole alkuperäisen veroinen. Ja alkuperäinen näkymä on joka aamu uusi, ja hieman erilainen; ei varmuutta, onko se toisenakin aamuna katseltavissa. No nyt oli, vaikka eilen ihastelin ja piirsin (pitkästä aikaa) samaa maisemaa, jonka istumapaikaltani nyt näin.

Olen nyt vähän istumapaikkaa vaihdellutkin, kun niitä tyhjiä istuimia pöydän ääressä on nykyään. Tuli eilen mieleen, kun kaukaa ja ilman rillejä tuota näkymää katsoin, että olisi voinut  olla vaikka kevätkin kyseessä, niin vaaleanvihreää oli isojen puiden välissä... 

Ärsyttäää, etten saanut piirustelemaani kuvaa rajattua haluamallani tavalla. Kuvan rajaus kännykällä on muuttunut sellaiseksi, että siinä ei voinut enää joka kulmasta erikseen vetää rajoja, niinkuin ennen pystyi. Kuvaa voi kyllä käännellä, ja väännellä ja veulata monella lailla muuten, mutta jos kuva on tullut alunperin ei suoraan, niin uudella systeemillä suoristettua kuvaa rajatessa osa kuvasta jää väistämättä pois. Aina sellainen ei haittaa, mutta nyt esim. tässä halusin, ettei siitä jää puuttumaan mitään. Tasaisella alustalla kuvatessa kuvasta olisi saanut jo valmiiksi suoremman, mutta kun piti kuvaa näpeissä sopivan valoisassa paikassa niin tulos oli aina... No, se siitä nyt🤨 

------

No päätinpä vähän myöhemmin mennä vielä ulos kokeilemaan mieluisamman kuvan saaamista, neulasten houkuttelemana. Ne kun näytti  kiehtovalta taustalta kuvalle🙂

Betonilaattakin oli kokeilussa, mutta se oli aivan liian platku taustaksi.

---

Toiseen blogiin kirjoittelin tänä aamuna tällaista:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/09/rukousta-kai-se-on-tamakin-kuin-toisi.html

Urheilun ystäville kutsu kisailemaan itse, (ettei vaan pelkkää penkkiurheilua:)

Hassua, että urheilusta pitämätön kirjoittaa siitä aiheesta mitään... Mutta minulle tuli sanaa "kilvoittele" lukiessa mieleen kilpailu. Nyt kyllä nykyään ei tuo sana ole varmaan oikein käytössä, ja ehkä se ei  juuri kilpailemista ihan tarkoita, vaan paremminkin yrittämistä, tosissaan voittamisen tavoittelua...? Mutta kuitenkin, kilpailu, ja urheilukilpailu varsinkin, tuli siitä mieleen. Vihkoon kun kirjoittelin, kirjoitin sille sivulle otsikoksi:

"Kilvoittele", kilpaile, hyvä uskon kilpailu. Osallistu siihen."

Nykyäänhän on mitä moninaisimpia kisoja ja kilpailuja. Urheilukisat kaikkien suosituimpia ja tunnetuimpia varmaan. Mutta onhan niitä muitakin. Jotkut lie katsonut ehkä suurta ompelukisaa vaikka  joskus. Siinä esim. ei kyllä alussa olisi voinut päätellä, kuka lopulta voittajana on. Yhdellä kertaa voi tulla joku moka, ja näyttää ettei ole mahdollisuuksia. Mutta tehtäviä on niin monenlaisia, ja jonain hetkenä onnistuukin varsin hyvin. Voittaja voi olla aivan yllätys, ei välttämättä ennakkosuosikki.

"Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, ja ensimmäiset viimeisiä." Luuk. 13:30 KR-92

Mutta on olemassa kilpa, joka on  menossa nonstoppina, ja siihen saa osallistua aivan kaikki ja kaikentasoiset kisaajat. On vähän eri sarjoja ja aiheryhmiä, joissa osallistujia on. Kilpailukutsuja on monennäköisiä. Tässä yksi:

"Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen." 1. Tim. 6:12 KR-92

Tiesitkö, että entinen tiukka fariseus, vanhalta nimeltään Saul, eli Saulus Tarsolainen,  uudelta nimeltään Paavali (sanoisiko tuota nyt hänen kilpailijanimekseen), kirjoitti urheilu mielessään? Ainakin juoksu ja nyrkkeily vilahtaa hänen kirjoituksissaan:

Juoksu mainittu: "Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman." 1. kirje Korinttolaisille 9:24-25 KR-92

Ja myös nyrkkeily mainittu: "Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olet kutsunut muita kilpailuun." 1. kirje Korinttolaisille 9:26-27 KR-92

Mutta sittenhän on muita, toisentyyppisiäkin kilpailulajeja vielä. Niitä justiin, joissa tavallaan kilpaillaan muita vastaan, mutta vielä enemmän kai itseä vastaan... Eikös telkassa ole nyt meneillään joku Alone*; jossa ollaan yksin jossain korvessa? Olen vasta nähnyt jotain mainintoja ohjelmasta. Ja joillekin jo alun vaikeus on tullut suurena yllätyksenä, niin olen ymmärtänyt. Ei varmasti olekaan helppo laji, vaikka tykkäisikin luonnosta ja kenties yksinäisyydestäkin... 

Ohjeita taivaskilpailuun lähtijöille. Ja rohkaisua!:

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen." Matteuksen evankeliumi 7:13 KR-92

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät siihen kykene." Luuk. 13:24 KR-92

"Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" Matt. 7:14 KR-92

"Joka ei kanna ristiään ja ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni." Luukkaan evankeliumi 14:27

Kisassa on kuitenkin edellämenijä, jota seurataan. Hänen nimensä on Jeesus. Hän on kulkenut koko reitin. Ja itseasiassa: hankkinut kaikille perille tuleville, vaikka olisi kulku ja kisailu vaikeaa ja puutteeellistakin ollut, palkinnon! Jokainen saa, kukaan perille tuleva ei jää seppelettään vaille!

Ja matkalla saa aina huutaa myös häntä avukseen...!

"rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." Apostolien teot 14:22 KR-92

Loppuun asti kisassa ollut Paavali sanoi: "Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään." 2. kirje Timoteukselle 4:7-8 KR-92

Kyllä varsin vahvoin sanoin halutaan joukkoon mukaan väkeä kutsua; suorastaan "vaaditaan", niinkuin muinoin Jeesuksen puheessa häihin väkeä haalitiin teiltä ja aitovieriltä, mistä vain keitä tavattiinkaan! Tässä nyt näin: "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne." Luukkaan evankeliumi 16:16 KR-92

Se edellämenijä - Jeesus, sanoi: "... Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ... Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmaan loppuun asti." Matt. 28:18, 20  (v. -38 käännös)

---

* Alone (ollaan yksin erämaassa) -kisasta. Se löytyy MTV:n sivuilta. Katsottiinpa sitten eilen siitä isännän kanssa kolme jaksoa, jotka vapaasti pääsi katsomaan. Oltaisiin enempikin katsottu, mutta seuraavat jaksot eivät olleet noin vain katsottavissa. Kenties ne pistetään vapaaseen katseluun vähän myöhemmin,  kun uusia jaksoja tulee lisää.  Mutta mielenkiintoista oli. Kilpailijat kaksi kuukautta Inarin korvessa, ja ruoka itse hankittava luonnosta... Ei ihan helppo homma.

Anoppi - "mother in law", eli äiti lain mukaan...

Suomessa sanalla anoppi on usein jotenkin epämukava kaiku. Mutta monissa muissa maissa ja kulttuureissa tuo sama asema on niinkuin toisen äidin asema. Äitejä kotimaassamme kyllä enimmäkseen arvostetaan... Mitä jos täälläkin ajateltaisiin anoppeja ja miniöitä äiteinä ja tyttärinä? Ja appiukkoja ja vävyjä isinä ja poikina? Miesten puolella ei ehkä ole ihan samassa mittakaavassa sentään yleisiä vitsit näistä "isistä lain mukaan" kuin on naisten suhteen anopeista? 

Mistä nämä mietteet tuli? No aamun vihkokirjoittelustahan se tuli mieleen. Siitä kohta lisää. Mutta vielä tähän kysymykseen toisista kulttuureista. Olen joutunut itse tarkistamaan käsityksiäni toisen kulttuurin edustajista. Olen saanut huomata, että usein he ovat kohteliaampia ja huomattavasti huomaavaisempia ja avuliaampia, ja työteliäämpiä, kuin itse olisin osannut olla. Ei me suomalaisiksi syntyneet välttämättä olla ihan kaikessa niin hyviä, kuin olemme itsestämme luulleet. Jos meillä olisi mahdollisuus tutustua toisen kulttuurin edustajan ajatuksiin ja tapoihin edes vähän, saattaisimme yllättyä heistä myönteisestikin. Ja käsitys omasta itsestä ja omista tavoista voisi muuttuakin joissakin kohdin ehkä? 

Meidän on tietysti usein vaikea tutustua muihin, jo ihan oman luonteenlaatumme vuoksi. Sen itsessäni aivan erityisesti huomaan. En helposti ryhdy puheisiin edes omankielisen ihmisen kanssa, ellei toinen tee aloitetta, tai keskustelukumppani ole hyvin tuttu. Saati jos on kieliongelma. Itsehän en kehtaa enkun sanoja suustani päästää, niitä vähäisiäkään, joita ehkä kirjallisessa muodossa osaisin. Mutta moni muualta tullut toivoisikin kenties että hänelle puhuttaisiin suomea...  

Itsehän olen anoppi, jota on nimitetty äidiksi. Ja isäntä on appiukkona saanut kuulla itseään sanottavan isäksi. Kyllähän se tuntuu kivalta niin:) 

Mutta sitten aamun vihkokirjoitteluun, josta lopulta yllä olleet ajatuksetkin rönsyilivät. Aamulla tuli mieleen äitini, jolla ensi kuussa olisi syntymäpäivä. 85 vuotta olisi silloin tulossa täyteen. Jäin miettimään äitiä, että hän onkin sitten nykyään oman isänpuoleisen sukunsa suvun vanhin, kun katsotaan sukua isoisästään lähtöisin. Äiti on nyt sen haaran vanhin. Hän on myös isoisoäiti minun ja siskoni lapsille. 

Aamun luettavissani oli myös kahdesta naisesta; Noomista ja Ruutista, jotka olivat anoppi ja miniä. Heillä oli niin hyvät välit, että Ruut lähti Noomin mukaan tämän entiseen kotimaahan, kun perheen miehet olivat kuolleet. Ruutille Noomi toimi äitinä. Ja Ruutin mennessä uusiin naimisiin, Noomilla oli sormensa pelissä siinä uuden avioliiton synnyssä.  Noomi toimi Ruutin lapselle myös isoäitinä, koska Ruutin oma äiti oli jäänyt hänen synnyinmaahansa. Raamattu ei ainakaan mainitse, että Noomilla olisi ollut omia lapsenlapsia lainkaan niistä omista kahdesta kuolleesta pojastaan, joiden vaimoja Ruut ja Orpa olivat olleet. Mutta silti: Noomilla oli tosi tärkeä osa ilman omaa jälkikasvua Israelin historiassa. Ilman häntä ei olisi syntynyt kuningas Daavidiakaan! Esiäitinä Ruut. Ja Jeesuksenkin esiäiti oli Ruut, joka Noomin  mukana tuli siihen maahan... Leskinä kummatkin. Mutta Jumalalla oli suunnitelmat pitkälle tulevaisuuteen.

 

Ostaa🤩... Vai eikö ostaa...🤔 Kas siinä joskus pulma🙂

Minulle tuli kaupassa vaatetankojen ja -laarien äärellä samantapainen levottomuus, kuin joskus nuorena postimyyntikuvastojen äärellä. Tekisi mieli ostaa... Otanko? Olisi kyllä kiva... Mutta en tarvi... välttämättä... No, jos minä tämän nyt kuitenkin... Ei, en sittenkään... Kävin tänään jopa kaksikin kertaa samoilla kohdin itseäni kiusaamassa.

En sitten kuitenkaan ottanut, kun ei ole välttämätön tarve. Ja toisaalta ( ja varsinkin) rahan kulmasta täytyy koko ajan yrittää pitää kiinni, etteivät hupenisi liian nopeasti eikä turhaan, jotta rahat riittäisi välttämättömään.  Mutta koville se joskus ottaa vastustaa ostokiusausta, kun mieli tekee ja olisi kiva välillä jotain ostella; muutakin kuin vain ruokaa... Ja sitäkin sen mukaan, mikä hinta sillä on. 

Ennen tämän päivän toista kauppakierrosta - kun oli pakko muutenkin kahdesti tänään kaupungilla käydä - totesin ääneen isännälle,  että se eka käynti aiheutti mulle levottomuutta. Eli sitä sellaista niinkuin nuorena, että kun jostain kuvastosta hinkui jotain, jota ei syystä tai toisesta silti tilannut, sitä ajatuksissa kuitenkin märehti asiaa vielä jonkin aikaa, kun sellainen "pakko saada" -juttu jäi saamatta... Kunnes siitä pääsi yli.

Vai mahdoinko minä jo, ihan vielä, päästä? Tämä kirjoittaminen kyllä on taatusti sitä sen asian käsittelyä.... Vaan menee varmaan joku päivä, että saan sen, sen ei välttämättömän, vaan kivan, mekon - sen varsinkin, mielestäni.😀

Tämmöisiä arkimietteitä täältä tänään☀️

Jonkun "marjaruikulit" tiellä... - Ja muuta lieksalaista elämänmenoa

Lähdin eilen illalla postilaatikolle ja roskapussia viemään. Otin sitten puhelimenkin mukaani. Tylsä sitä  kanniskella. En nytkään sitä niinkään sen takia, että kuvia saisin; vaan jos vaikka karhun kohtaamisen takia joutuisin hälyttämään isännän hakemaan mua autolla. 

No olin jo aika lähellä roskista, kun näin tiellä tämän näkymän...

Onneksi kävelin sen verran sivummalla, etten noihin päälle talsinut. En minä mitään muuta keksi, kuin että kait ne karhun jättämiä on...

No vein roskat ja menin postit hakemaan, mutta ei ole oikein kiva kävellä, kun on tunne että luuraako mua joku tienpielen puskista...  Ei innosta lähtemään pidemmälle kävelemään. 

---

Ylellä oli eilen juttua Lieksasta. Alla linkki siihen. Sitä edellisenä päivänä oltiin kauppareissulla ja autoa tankkaamassa kun oltiin, niin nähtiin Ylen auton kääntyvän kadun toisella puolella olevan Osuuspankin talon pihaan. Ehkä tuota linkistä näkyvää juttua silloin tekivät, kun yksi haastateltu seisoo samaisen rakennuksen pihalla.

https://yle.fi/a/74-20182976