Oltiin katsottu elokuvia n. klo 3 asti yöllä. Ja heräsin n. klo 10 valoisaan aamuun! Millä onkin eroa kuin yöllä ja päivällä verrattuna tavanomaiseen, jolloin herään klo 5-6 aikoihin tavallisimmin. Silloin herää pimeään aamuun, ja kuten olen ennenkin todennut, pimeä ikäänkuin puristaa pelot ja ahdistavat ajatukset esiin. Ei ne välttämättä jätä näyttäytymättä valoisanakaan aamuna, niinkuin kesällä, mutta valo tuo tilaa ajatella valoisammin.
-
Ne eilen katsotut elokuvat olivat Klaus Härön elokuvia. Niiden katsominen lähti oikeastaan jo siitä, kun olin lukenut Seurakuntalaisesta jutun* (linkki siihen alempana), jossa haastateltiin Klaus Häröä ja kerrottiin hänen uusimmasta elokuvastaan: "Ei koskaan yksin". Se kertoo Suomen juutalaiskarkotuksista, kun 8 ihmistä täältäkin luovutettiin natsien käsiin. Jutussa kävi selkeästi ilmi myös se, että Härö on itse Jumalaan uskova ihminen. Hän sanoo, että ei tee ns. kristillisiä elokuvia, mutta silti monet löytävät niistä kuulemma jotain sellaista.
No, eilen illalla meillä mietittiin, että katsottaisiinko vielä jotain elokuvaa. Kuvan valkkaaminen jäi nyt minulle. Selasin Yle Areenan tarjontaa, ja sieltä osui silmien eteen Härön elokuva: "Viimeinen mestari." Isäntä sanoikin siinä, että siellä sellainenkin on. Oltiin juteltu Härön elokuvista, ja nyt se tuli sitten silmieni eteen. Oltiin se siellä huomattu ennenkin, mutta ei oltu tartuttu siihen. Mutta nyt päätettiin ottaa se katseluun. Siellä näkyi tieto, että se poistuu Ylen elokuvatarjonnasta 24.1 tätä kuuta, joten senkin vuoksi nyt oli hyvä aika vielä tarttua siihen. Se olikin oikein hyvä elokuva, vieläpä jännittäväkin!
No sitten halusimme katsoa vielä jotain. Päätimme katsoa samasta paikasta löytyvän: "Rakkaani merikapteeni". Sekin oli Härön elokuva, mielenkiintoinen, mutta erilainen kuin olin odottanut. Ei pelkkä rakkaustarina, jollaiseksi sen olin kuvitellut.
Meillä on ollut DVD:llä, ellei vieläkin ole, Härön elokuva: "Miekkailija". Ja joskus on katsottu Härön: "Äideistä parhain". Ja myös: "Postia pappi Jaakobille", josta muistan etten tykännyt siitä, kun en ollenkaan osannut odottaa sitä, millainen kuva on. Nyt jos katsoisin, tietäisin tyylin, ja kokemus voisi olla parempi, ehkä. Mutta siis nämä kolme viimeksi mainittua useampia vuosia sitten katsottuja. Härön elokuvat eivät ole sellaista pelkästään helppoa katsottavaa, vaan niissä on esillä ihmisten kohtaloita ja ihmisten yhteen nivoutumisen kipupisteitä. Ja siinä kai ihmiset näkevät jotain kristilllistä, kun niissä niiden vaikeiden asioiden keskellä saattaisi olla kuitenkin joku hyvän johdatuksen punainen lanka siellä kipeiden asioiden keskellä. Ja elokuvan lopussa jää sitten miettimään sitä kaikkea.
Sen takia minäkin kai tässä tätä kirjoitan; (siis vihkoon jo ihan ensinnä kaikkea tämä.)
Mutta jos joku haluaa aloittaa aloittaa jostain noista mainituista Härön kuvista, aloittaisin siitä "Viimeisestä Mestarista". Ihan sen elokuvan jännittävyyden takia jo; mutta sekin vielä, että se on enää parisen viikkoa Yle Areenassa katsottavissa, sitten poistuu sieltä.
Näissä elokuvissa on ikäänkuin eri tasoja joissa tapahtuu. On se silmiin näkyvä tavallinen ihmisten elämä. Ja se toinen taso, jossa Jumalan johdatus ohjailee tapahtumia. Nämä elokuvat sijoittuvat eri maihin. "Äideistä parhain" Ruotsiin, "Miekkailija" Viroon, "Viimeinen mestari" Suomeen, ja Rakkaani merikapteeni" Britanniaan. Häröllä on ollut mahdollisuus tehdä elokuvia muuallakin kuin Suomessa.
Seurakuntalaisessa ollut juttu Klaus Häröstä:
Tuntematon mestari: https://areena.yle.fi/1-4242145
Rakkaani merikapteeni: https://areena.yle.fi/1-50935866
---
Valokuvat eilisiä. Jakeet aamullisia.
Päivän tunnussanasta nämä kaksi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti