"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan apua saamatta rauhaa.
Sinä ole pyhä, sinä olet kuningas, sinulle soivat Israelin ylistysvirret. Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet.
Mutta minä olen mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: "Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!"
Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla. Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta. Sonnien laumat piirittävät minua, villit Basanin härät minut saartavat, kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua, kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisistaan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rinnassani.
Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen.
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi! Pelasta minut miekalta, pelasta henkeni koirilta, pelasta minut leijonien kidasta, pelasta villihärkien sarvista!
Silloin minä julistan nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.
Ylistäkää Jumalaa, te Herran palvelijat! Jaakobin suku, kunnioita häntä, palvele vavisten Israelin kansa! Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan lupaukseni."
Psalmi 22:2-26 KR-92
Kuningas Daavid oli kirjoittanut tämän psalmin. Mitä hänen mielessään onkaan liikkunut siinä hetkessä, kun hän psalmiaan on kirjoittanut... Laulua, jossa kuvataan suurta tuskaa... Kuin olisi seurannut, kokenut - paljon hänen oman aikansa jälkeen tulevan jälkeläisensä - Jeesuksen - kärsimyksiä ristillä...
✝️
Mutta kaikki ei päättynyt siihen... hiljaisuuteen. Kuolemaan.
Oli vain tauko...
---
Se oli aamupuolta päivästä, kun Jeesus naulattiin ristiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti