Lapsi sai aikanaan nimen Seija. Hän kasvoi ja leikki sisarustensa kanssa, joita olivat vanhemmat veljet ja nuoremmat sisaret. Ja olihan talossa isosiskokin. Lasten arkeen kuului leikkiä, kotieläimiä, koulua, kauppakäyntejä, käyntejä ompelijalla, kuten myös heinäntekoa.
Kaiken arkisen keskellä talossa synnyttiin ja myös kuoltiin. Jäljelle veljistä jäi vain yksi. Hän ja sisaret varttuivat aikuisiksi, kuten Seijakin.
Aikuisuus toi mukanaan uuden paikkakunnan. Siellä oli työ, ja tuleva aviomies. Paikkakunnat vaihtuivat ja kun aikanaan tuli muutto karjanhoitajaksi länsirannikolle, oli mukana perheessä kaksi tyttöä.
Elämä ei ollut herkkua, vaan siinä oli raskaita kantamuksia. Kaiken keskellä löytyi kuitenkin turva Jumalassa. Ja se turva on kantanut kaiken läpi. Ja kantaa yhä, vaikka elämä on hiljentynyt ja muuttunut aivan erilaiseksi kuin mitä se joskus oli.
"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." 5 Moos. 33:27
Äitisi on kaimani :) Kivoja vamhoja kuvia ja tuo tien päässä näkyvä vaalea talo maisemineen on suloinen. Mun isäpuolella, eli siis meillä, oli vähän aikaa vanha mosse 60-luvulla. Ihanaa kun teilläkin usko on "periytynyt" äidiltä tyttärelle, niin kuin äitini ja minunkin tapauksessa.
VastaaPoistaNiin, olette kaimoja keskenänne:) Sillä äidin veljelläkin oli jotain mosseja pihassa kun olin pieni. Muistan, että niitä oli siellä kaksi ja sain istuskella niissä sisällä. Äidin mummu (eli siis isänsä äiti, jota hän ei koskaan tavannut) kuului vapaisiin suuntiin. Pappani oli muistellut joskus sitä kastetapahtumaa. Pappa itse ei kuulunut vapaisiin suuntiin, eikä uskoa muutenkaan mitenkään ainakaan esille tuonut, mutta enpä menisi sanomaan silti mitään hänen osastaan. Sen tietää Jumala.
PoistaKaunis elämänkerta. :) Aamulla huomasin, että on jo 21. päivä ja nyt iltapäivällä ajattelin soittaa onnittelupuhelun. Vaan numero olikin entisessä kännykässä, eikä missään muualla muistissa. soittelin sinullekin numeroa kysyäkseni ja soitan vielä uudelleen.
VastaaPoistaMulla oli yhteenaikaan aina muisteltava, että oliko se 21. vai 22. pv. Nyt kyllä sen jo muistan ja mullahan on semmoinen kirjakin mistä voin näitä luntatakin. Ja hoituipa se numerohommakin autoreissulla mukavasti, kun oli vielä pikkuapulaiset avittamassa:)
PoistaKaunis postaus äitisi elämästä, kivoja vanhoja kuvia ja kaunis tuo viimeinen kuva hänestä.
VastaaPoistaPitääkin äidille itselleen ottaa tästä jutusta vielä tuloste, koska hän ei nettiä käytä. Puhelimessa jo hänelle tämän luinkin ja selostin mitä kuvia siihen olin laittanut. Kortti meni postissa ja minun mattimyöhäisenä aloittamani ´pieni lahja sitten vähän myöhemmin postitetaan. Tuossa äidin kuvassa näyttäisi olevan sama jakku kuin autokuvassakin. Ja kaulakoru on minulla nykyään. Siihen kuuluu ranneketjukin.
PoistaKaunis kirjoitus äidistä.
VastaaPoistaItsestä tuntuu, että se jäi vähhän keskentekoiseksi, mutta parempi niin kuin ei ollenkaan.
Poista