Toinen kokkina kotona - täytetyt paprikat

Harvemmin on sellaista herkkua, että joku muu laittaa sen päivittäisen ruoan. Tytär on nyt kuitenkin ihan lähiaikoina tehnyt pari kertaa täytettyjä paprikoita. Ja ne oli tosi hyviä!

Kun neito näitä ekan kerran teki, hän teki koko homman yksin. Minä puuhastelin jotain muuta, en muista mitä. Viimeeksi näitä tehtiin juhannuspäivänä ja osallistuin silloin minäkin sen verran tähän ruokatouhuun, että pesin ja puolittelin paprikat. Ja se oli jotenkin kivaakin. Onneksi sentään oli ajatukset sen verran koossa, ettei tullut paprikoista suikaleita... Nimittäin siinä kun olin saanut ne pestyä, rupesin miettimään, että voisin samalla suikaloidakin ne. Niinhän ne meillä useimmin ihan tuoreena syödään.  Mutta onneksi havahduin aatoksistani ennen toimintaan ryhtymistä, että puolikkaitahan niistä vain olikin määrä tehdä.

 Sitten lusikoidaam täytteet näihin...

 

Ja siinä on valmiit - uunista tulleina:)

Tässä ohje halukkaille kokeilijoille. Ohjeesta tulee 14 kpl.

2 x 3 kpl:n pkt paprikamix (Lidlistä olivat) + 1 paprika = 7 kpl
1purkki herkkusieniä
1 pkt (400 g)  jauhelihaa
oliiveja
1prk salaattijuustoa
paseerattua tomattia n. 3/4 prk
juustoraastetta
suolaa
pippuria

Jauhelihat paistetaan. Kaikki täyteaineet yhdistetään. Pestään ja halkaistaan paprikat. Lusikoidaan puolikkaisiin täyte. Paistetaan uunissa (n. 225 asteessa) kunnes paprikat melko pehmeät. Sitten lisätään paprikoiden päälle juustoraaste ja paistetaan vielä vähän. Ja malttia sitten kun ne on otettu uunista! Ne on niin kuumia, että suu palaa, jos heti kimppuun käy:)

Jos nyt oikein silloin ekan kerran havainnoin asiaa, niin tytär katseli netistä vähän vinkkiä niiden tekoon, mutta lopullinen hänen käyttämänsä ohje oli sitten omasta päästä.

Yksi arkipäivä kuluneelta viikolta

Arkipäivä, joka sisälsi monta yllättävää asiaa.  Ensin autonromuihin liittyvä asia.  Isäntä oli muutama päivä sitten tiedustellut jätefirmasta, että mitenkähän saataisiin pihastamme pois kolme autonromua. Miten ne ovatkin siihen jääneet vai? No, jokaisesta oli aluksi toiveita, että niistä vielä auto saataisiin, mutta kyllä niiden nyt on autojen hautuumaalle mentävä. Joskus aamupuolella soi sitten puhelin. Siellä oli mies jätefirmasta ja hän aikoi tulla tutkailemaan tilannetta pihallamme ihan kohtapuoliin. Pihamme on pieni ja tie ylös vaaralle kuin isonnettu jäniksenpolku, joten olemme ihmetelleet, miten se kaikki onnistuu ylipäätään.  Sitten odotettiin miestä tulevaksi. Hänpä tulikin jonkin ajan päästä ISOLLA autolla pihaan. Olisi voinut kai heti siitä konttiin ottaa jonkun auton, mutta se ei käynyt päinsä, koska niistä pitää vielä jotain  ottaa talteen. No, kun tilanne selvisi, alkoi tuon kontilla varustetun kuorma-auton kääntäminen. Sitä vekslattiin edestakaisin ja lopulta kävi selväksi, ettei kääntö onnistu. Kuljettajan oli peruutettava se vaaralta alas mutkaista tietä monta sataa metriä. Selvisihän se auto peruuttaen tuonne alas, kun isäntäkin vielä vinkkasi pahimmista paikoista ja auttoi kiskomaan irti puiden oksien ja ison auton yritystä yhteiseloon.

Erääänä vuonnahan hiekka-auto tuli tänne peruuttaen ja viimeisessä mäessä oli kellistyä ojaan: http://vaaranlaella.blogspot.fi/2016/05/aamun-jannitysnaytelma-kaatuuko-hiekka.html
ja tässä on juttu, kun loka-auto kävi ja en itse kestänyt sen  kääntyilyä pihassa katsella: http://vaaranlaella.blogspot.fi/2014/10/tavallisuudesta-poikkeava-paiva.html.

Tähän autoasiaan palataan lähiaikoina, mutta vielä jäi mietittäväksi, haetaanko autot pihasta vai pitäisikö ne mieluummin saadakin jotenkin tuonne vaaran alle haettavaksi.


Sitten lähdettiin kaupungille. Kirppiksilläkin käytiin ja löysin  ilmaislaatikosta yhden aivan virheettömän mekon, jonka pelkäsin olevan minulle kyllä liian suuri.  Kun reissumme lopuksi tehtiin ruoka-ostokset, ei auton takaluukku suostunut aukeamaan... Ei sitten millään, vaikka monesti yritettiin. Auton sisätiloihinhan ne ruokakassit sitten piti laittaa. Isäntä poikkesi kotimatkalla varaamaan korjaamolle aikaa, jonka sai runsaan viikon päähän. No, kotipihassa isäntä vielä yritti lukkoa auki ja se suostuikin nyt aukeamaan. Saatiin siis nekin kirppisostokset sieltä esiin samana päivänä. Ja se mekkokin osoittautui kotona ihan käypäiseksi.  Kai siitä joskus vaateblogiinkin tulee juttua.

Sitten vielä "iltaohjelmaa".  Satuin nimittäin jossain vaiheessa laskemaan  silmälasini sängyn päälle. Ja kun ne siitä ihan hetken päästä otin, olivat ne aivan littanat! Nuorimmainen kun tuli tarjoamaan karkkia minulle ja isännälle, ei ollut huomannut niitä... Oma vikani, ei olisi pitänyt niitä sängylle laskea. Ehtivät lasit olla käytössä hieman runsaan kuukauden verran. Sain ne käyttööni kesäkuussa. Olimme toukokuussa käyneet isännän kanssa näöntarkastuksessa Nissenin tarjouksen siivittämänä, kun sai kahdet lasit itselle, ja kaveri (eli isäntä) sai lahjakortin lasien hankintaan. Olimme kauppareissulta tullessa autoradiosta kuulleet moisen mainoksen ja siihen tartuimme. Mullahan oli nyt sitten ne toisetkin lasit, mutta mieluisammat olivat ne lyttääntyneet. Täytyy yrittää oiotuttaa niitä siellä lasiliikkeessä, jos niistä vielä käytettävät voisi saada.

---

Eilen  pääsinkin näyttämään niitä lasejani liikkeeseen ja kysymään, saisiko niistä vielä jotain...? Vähän vaikealle näytti. Sanottiin, että voivat murtua kun taivutetaan. Mutta eipä siinä ollut mitään hävittävääkään enää vaikka kokeilisi. No, ilokseni lasit saatiin taivutettua taas kuntoon. Evästykseksi sain sanat, että toista tuommoista ne eivät kestä:)  Pitääpä olla tarkempi mihin lasinsa laskee.

Hyvää sunnuntaita!

Ovikatos

Siinä se tyttären tekemä ovikatos on oikealla paikallaan, eikä täyttämässä yhden leikkimökin lattiaa, kuten oli odotellessaan omalle paikalleen asennusta.

Kun tämä silloin valmistuttuaan tuotiin kotiin, oli tarkoitus se pikimmiten paikoilleen laittaa, vaan toisin kävi. Meillä oli silloin mietinnässä ulko-oven vaihto, joten ovikatos jäi odottamaan sitä asiaa. No, lopulta ei uutta ovea  hankittukaan. Kun sitten ruvettiin puuhastelemaan katoksen laittoa paikoilleen, olivatkin siihen varatut, valmiiksi jo tyttären opinahjossaan mustaksi maalaamat ruuvit kadoksissa. Ne nähtiin viimeksi jossain eteisessä pienessä pussissa ja niitä etsittiin ... ja etsittiin. Eikä löydetty. Oli siis ostettava uudet. Ja  sitten olikin  vielä  oltava sellainen päivä, että tekijä itse, eli tytär olisi paikalla katosta asentamassa. Ennen länsirannikon reissuja hän ja isäntä sen katoksen sitten laittoivat paikoilleen.

Tuo pitää  vielä loppuvuodesta  irrottaakin...  syynä Suomi 100-vuotta juhlinta!

On joku näyttely silloin Joensuussa näistä oppilaiden siihen tekemistä töistä ja tämäkin on määrä sinne kuljettaa. Siihen varauduttiinkin jo valmistusvaiheessa, sillä kannakkeet ovat irroitettavat, niin mahtuu katos ihan omaan henkilöautoon.

Katoshomman aiempia vaiheita näet halutessasi tästä: Katos melkein valmis   sekä tästä: Katosprojektin kiehkuroita.

Kuka muistaa Dingon?

Dingo ja autiotalo -kappale vaikkapa. Dingo, 80-luvun suosikkiyhtye. Minullakin siihen aikaan oli  ystävän antamalla kasetilla Dingon musikkia. Muistelen, että olisi ollut joku irlantilaistyyppinenkin soitossa. Alla samaiselta ystävältäni Porista niihin aikoihin saamani kortti. Valitettavasti postileima on siinä niin himmeä, ettei vuosi selvinnyt, mutta vapun aikoihin olen sen saanut.

Ystävältä 80-luvulla saatu Neumann -kortti.

Neumann teki Pomarkkulaisen kenkätehtaan kanssa  jonkinlaista mainosyhteistyötä. Muistan ainakin kerran nähneeni hänet  kävelemässä tehdassalissa. Olin silloin jo kauppiksessa, mutta olin tullut entiseen työpaikkaani Pomarfinille joululoman ajaksi töihin.  Päiväkirjassani lukee 1.4.1987: "...Olin joululomalla töissä Pomarfinillä... Pomarfinilla näin Neumannin eka kertaa ihka elävänä. Se meni siellä seinän vierellä Topin kanssa, kun katsoin että mikähän pitkätukkanen tyyppi toikin lienee..."  Mainittu  "Topi"  oli tehtaan omistaja Toivo Leppänen.

Ja tuosta Neumannista vielä sen verran, että hän suunnitteli joitakin kenkämallejakin. Minullakin oli yhdet mustat saappaat, joiden muistelen olleen hänen suunnittelemansa. Äiti meille sieltä tehtaalta joitakin jalkineita silloin tällöin osti ja nuokin olivat sellaiset. Vielä 2000-luvun taitteessa ne minun mielestäni olivat täällä meillä, mutta silloin ne eivät enää tuntuneet ajanmukaisilta käytettäviltä ja laitoin ne pois. Nyt ne kyllä taas jalkaan kelpaisivat kun muoti on muuttunut.

Muistikuvan pohjalta tehty piirros omista "Neumann"-saappaistani 80-luvulta

Osuin tähän Dingo-aiheeseen, kun vierailin muutama päivä sitten Seurakuntalainen sivustolla. Sielläpä sattui olemaan mielenkiintoista juttua mainitusta yhtyeestä.

Klikkaa lukemaan oheisista linkeistä: Seurakuntalaisen juttu Dingo-yhtyeestä. Samasta linkistä näet myös yhtyeen jäsenten nykykuvat. Tunnistaisitko heidät nyt?

Alkuperäinen, pidempi juttu on Kotilääkäri-lehdestä ja siihenkin on linkki Seurakuntalainen -sivulla, mutta pääset siihen tästäkin: Kotilääkärin juttu Dingosta.


Yhteistyötä kenkätehtaan kanssa tekivät muuten muutkin. Esimerkiksi Mika ("Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä") Sundqvist. Tehtaan työntekijät saivat siihen aikaan kasetin, jossa oli hänen musiikkiaan. En ole varma onko kasetti minulla vielä tuolla varastossa. Tästä linkistä voit vielä katsoa Luoteisväylä-lehdessä olleen jutun Pomarfinin tehtaasta: Pomarfin-näyttely/Luoteisväylä. Siinä jutussa mainitaan tuo Neumannin ja Sundqvistin tekemämä yhteistyökin ja muutamia muita myös.  Siitä näkee myös yhdet Neumannin suunnittelemat saappaat.

Merkillisiä sattumia

Tämän jutun lopusta löytyy jo aiemmin lupaamiani kuvia Pomarkun vanhan kirkon kattoremontista, mutta tekstissä ei puhuta siitä, vaan ihan jostain muusta.

Meillä oli tälläkin viikolla aihetta ajella poikki kotimaan. Takaisin tullessa päätimme Keuruun kohdalla poiketa Isossa Kirjassa katsomassa mitä kirjamyymälästä löytyisi. (Yksi elokuva Jaakobista ostettiin ja se olikin ihan hyvä.) Mutta siitä ei minun nyt tarkoitus ollut aihetta ottaa, vaan siitä, että kun menimme Isoon Kirjaan, oli tien ristetykssisä "lakanoita", joissa luki "opistoseurat". Ison Kirjan alueellakin oli niitä, kuten myös valmisteluja tekeillä. Me niitä ihmettelimme, ja tuumimme jossain vaiheessa niinkin, että nyt on sitten  "seura"-nimityskin tullut omassa helluntailiikkeessämme käyttöön... vaan eipä juttu ollutkaan niin. Se selvisi meille monta sataa kilometriä Keuruun jälkeen, melkein kotinurkilla vasta, ja aika jännällä tavalla.

Kun olimme jo Joensuusta ajelleet kotvan kohti kotia, isäntä rupesi radiosta etsimään jotain kuunneltavaa. Hän selasi kanavia ja aika äkkiä vaihtui kanavaa toisesta toiseen, kun tuntui tulevan sellaista, ettei olisi jaksanut niitä kuunnella. Sitten alkoi kuulua jotain virren tapaista. Kummallinen aika sille. Kanava ei ollut Ylen, vaan jotain ihan muuta. Virrenveisuun jälkeen alkoi jonkinlainen selostus, josta kävi ilmi, että lestadiolaiset olivat nyt Isossa Kirjassa pitämässä opistoseurojaan!  Ne oli ennen pidetty Jämsässä, mutta siellä oli tila käynyt ahtaaksi ja Keuruulla sitä oli enemmän ja muutenkin paikka sellaiseen tarkoitukseen tehty. Tämä oli ensimmäinen kesä kun järjestely oli tämä. Yhteistyöhön olivat järjestävät tahot tyytyväisiä puolin ja toisin, samoin haastatellut seuravieraat. Minua sykähdytti tämä uutinen kovasti. Olenhan tottunut ajattelemaan, että lestadiolaiset ja helluntailaiset ovat kovin kaukana toisistaan... mutta saman Isän lapsia ollaan:)  Kuuntelimme sitten loppumatkalla ihan hyvää seurapuhettakin ja kun se radion kuuluvuus lähempänä kotia alkoi hiipua kuulumattomiin, olimme harmissamme. Mutta kas, kotipihassa seuraradion kuuluvuus olikin oikein hyvä ja niinpä me jäimme isännän kanssa vielä autoon istumaan ja kuuntelemaan puheen loppuun. Ja saatiinhan se lähetys kotona sisälläkin sitten kuulumaan.

Tulipa kamalasti tekstiä jo, mutta jatkan vielä vähän. Eilen veimme vanhimman neidon Joensuuhun. Kävimme tietty kirppareillakin sitten, myös Fidassa. Näin kiinnostavia juttuja, mutta olin aika väsynyt, enkä ostanut mitään. Jossain vaiheessa kävimme syömässä ja join kahviakin virkistyksekseni. Minua oli jäänyt "närimään" ne Fidalta tekemättömät ostokset.... ja menimme sinne uudestaan. Ne eivät kuitenkaan ole pääasia nyt (ostin pientä ompelutarviketta, kuten nappeja, vinonauhoja, lankaa ja parit vanhat hameen kaavat), vaan se mitä Fidan vieruskaverina oli. Siihen oli muuttanut Joensuun kristillinen kirjakauppa Joelin kirja ja taide (kai se nimi noin oli) ja siihen viereen oli myös perustettu kohtaamispaikka, paikka, jossa voi käydä vaikka kahvilla. Kahviraha oli vapaaehtoinen.  Siinä oli lähellä myös hylly, johon saattoi ihmiset tuoda kirjoja ja ottaa niitä siitä itselleen ilmaiseksi  myös. Isännän  löytö oli siitä kolmiosainen Iso Raamatun tietosanakirja.  Hänellä oli ollut nuorena sellainen ja sitä on joskus kaipaillut.

No, niin... hyvää päivän jatkoa itsekullekin:)    

Pomarkku - siltatyömaan ja pärekattoremontin vaiheilta

Niin, siellä entisillä kotinurkilla taas oltiin.  Pomarkussa oli menossa kaksi isoa asiaa: vanhan kirkon pärekaton uusiminen ja yli satavuotias  kivisilta joutuu kokemaan sen, että se  puretaan ja rakennetaan sitten uudestaan.  Nyt oli laitettu autoille väliaikainen silta joen yli. Siinä oli sitten joen yli tällä hetkellä kolme siltaa aivan vierekkäin: vanha kivisilta, patosilta (joka samalla on kevytväyläsilta) ja sitten se taannoin laitettu väliaikainen autosilta.  Autojen väliaikaisreitti oli hyvin ahdas ja se olikin varustettu muutamalla kohtaamispaikalla,  peileillä, ja merkeillä, kenen vuoro kulloinkin on odottaa. Sitä väliaikaisuutta kestää kuulemani mukaan kaksi vuotta...

Kuvassa Pomarkun kolme vierekkäin olevaa siltaa: kivisilta,  kevytväylä/patosilta, väliaikainen autosilta

Vanhan kivisillan vierelle oli tekeillä jonkinlainen rakennelma, johon tarvittiin isoja teräspalkkeja. Niitähän ei tilanpuutteen vuoksi voi varastoida siltatyömään välittömässä läheisyydessä, joten kirkon toinen parkkipaikka sai toimia niiden, sekä työkoneiden, säilytyspaikkana. Aamulla ei siinä kylän keskellä varmaan pitkään nukuta, kun työkoneet alkavat kirskutella ja ajaa siinä edestakaisin jo aikaisin aamulla.

Jos asuisin Pomarkussa nyt, kävisin varmaan usein katsomassa miten homma edistyy. Autolla jos pitäisi usein joen yli mennä, saattaisin käyttää mieluummin valtatien kautta kulkevaa kiertotietä, kuin tätä keskellä kylää olevaa reittiä. Kaikkeenhan tietysti tottuukin. Ei silloin aikanaan tuottanut vaikeuksia autolla ajella tuosta kivisillaltakaan, vaikka sekin ahdas oli.

Pärekaton kuvat jätän seuraavaan kertaan. Hyvää maanantaita itsekullekin! Saakin muuten näin loma-aikaan oikein miettiä mikä päivä on meneillään... Ai, mutta nythän tosiaan onkin merkkipäivä oikein: meillähän on tänään isännän kanssa 25-vuotishääpäivä:)  Alla oleva kuva on Pomarkun reissulla otettu.

Menee varmaan hääpäivä aika arkisissa merkeissä, kun on tiedossa mm. muurahaisten karkotusta. Kahdenlaistakin ainetta siihen tarkoitukseen ostettiin, koska ei niitä näköjään nyt ilman järeitä konsteja saada häipymään...

Reissun päällä oltu

Heissan! On ollut tavattoman pitkä hiljaisuus, mutta siihen on syynsä. En ole ollut oman koneen äärellä tekemässä enkä lukemassa. Viikko sitten olin viikonlopun lastenleirillä. Nuoremmat olivat leiriläisinä ja vanhin neito minun laillani keittiöapulaisena pääemännän apuna. Kun sieltä kotiuduttiin, oltiin yksi päivä kotona ja lähdettiin kohti länsirannikkoa, jossa ensin olimme äidin luona ja sitten siskolla.

 Pomarkussa oli aika myllingit.  Siellä oli nyt vanhan kirkon pärekattoremontti meneillään ja myös  iso siltaremontti alkanut. Muutama kuvakin reissusta olisi, mutta olen vielä vähän pökerryksissä, että laitan niitä kuvia vähän myöhemmin, kun ei niitä ole vielä tänne koneelle edes ajettu.

Kun illalla tultiin kotiin, onkin  uutta puuhaa ollut täällä: on listitty isoja muurahaisia, jotka on luulleet, että talon saa valloittaa kun emme kerran ole olleet kotona...

Yllä oleva kuva on aiempi otos Pielisen rannalta, tarkemmin sanottuna käyttämämme uimarannan  vieressä olevasta pikkusaaresta, jonne on tehty pitkospuut kulkea ja saareen grillipaikka.

Kummallinen kesä

Ensin oli hyytävää, ettei tuntunut kesältä lainkaan. Nyt ei ole säässä vikaa, mutta silti olo on sellainen, että kesä on jotenkin vajaa, typistettty... Ainahan sellaisia tuntoja voi olla syystä tai toisesta, mutta nyt siihen on syynä ainakin se, että metsässä kuljeskelu on puuttunut vallan. Ennen oli kiva kipaista vaikka tuolla kallioilla aamulla ja vaikkapa illan viileydessäkin vielä pikkuinen lenkki tehdä isännän tekemillä poluilla tässä talon lähettyvillä. Vaan nyt ei...  En saa mitään nautintoa siitä ajatuksesta nyt, että menen metsään ja sen jälkeen pähkäilisin montako punkkia sieltä tulikaan mukana. Siispä tämänkin jutun kuvat ovat ihan tiellä sipsutellen napsittuja.

Nauttikaahan kesästä onnistuneemmin kuin minä...:)

Tule! Hän kutsuu sinua...

Kenties sinulla ei ole tapana lukea "uskonnollista" tekstiä. Jos tekisit sen poikkeuksen nyt?

Jeesus itse kutsuu sinua. Kenties et  ole edes uskonut mihinkään Jumalan olemassaloon... tai jos oletkin, arvelet ettei Hän ole sinusta kiinnostunut. Kyllä Hän on! Juuri sinut Hän haluaa kohdata. Hän kutsuu sinua, koska hänellä on sinulle asiaa. Ei Hän kutsu sinua siksi, että Hän sinua moittisi, tai että, esittäisi uusia vaatimuksia sinulle. Ei, vaan Hän pyytää, että antaisit jo vihdoin sen taakkasi hänelle.

Etkö uskalla luottaa, että Hän sinusta välittäisi? Arvelet, ettei Hän voi sinusta välittää, koska sinäkään et ole hänestä välittänyt, tai olet jopa pilkannut näitä asioita? Kuule nyt tämä sana: Hän odottaa, että saisi rakastaa sinua, saisi kantaa sen painavan taakkasi,  saisi olla se olkapää, johon itkusi itket, ovat ne sitten mitä hyvänsä. Hän odottaa, että saisi kuunnella sen salaisimmankin huolesi ja kipusi aiheen. Saisi antaa anteeksi. Ei Hän sinua lyö!

Hän aikoo kulkea loppumatkan kanssasi, olla sinulle matkaseura - niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

---
Hän näkee jo sinut. "Näin minä sinut."

Näitäkin Jeesus kulkiessaan kutsui

Ja näitä. Ihan nykysuomalaisia...

Tällaista tänään. Aikaan kielojen:)

Hyvää viikonloppua sinulle!