tiistai 24. marraskuuta 2020

Lautasellinen kelloja

Kaikenlaista sitä tulee säilyteltyä... Mutta kun meillä vähän yksi ja toinen on samaa maata, että talletetaan kaikkea. Joskus puolihuvikseen/-tosissaan on ajatellut, että olisi kiva pitää vaikka kotimuseota. Mutta eipä se ole meidän tehtäväksemme tarkoitettu, kun ei tilat ole sellaiset. Hyvä kun asialliset, tarvittavat tavarat, saa kunnolla säilyteltyä... ja siinä ohessa paljon tarpeetonta kivaakin. Kuten kelloja. 



Eiväthän nuo kaikki ole meillä käytössä olleet, vaan niitä on saatu myös.


Tässähän ei ole kaikki. Edes rannekellot. Ja oli meillä yhteen aikaan seinälläkin kelloja, ja on vieläkin, käkikelloja, jotka ei käy. Joku joskus ihmetteli meillä käydessään kellojen paljoutta.

Minulla on muuten sellainenkin rannekello, jota ensimmäiseksi käytin, kai ekaluokkalaisena. Se oli ollut äidilläni aikanaan käytössä, ja sitä ennen hänen äidillään. Lienee ollut hyvä kello, kun isoäidiltä tyttärentyttärelle kesti, vaikka ei mitään merkkiä tuossa edes näy. Enää ei kyllä toimi. 



Ja kerran kello-ostoksilla ollessa -  liekö mulle silloin tuon vanhan kellon tilalle jotain ostettu, vaiko jo sitäkin seuraavaa - mutta kelloliikkeessä myyjä kysyi minulta, että joko kellon tunnen?  Minä vain kainosti myöntelin tuntevani. En viitsinyt sanoa, että olin jo 6. -luokkalainen silloin, pieni käppänä, niin luuli myyjä vieläkin pienemmäksi:) Äitikään ei viitsinyt myyjää nolata oikomalla hänen oletustaan. 

Mutta tuossa kellolautasella on kello, jossa on kirkkaanvihreä taulu. Tuo kello ei ole ollut meidän, mutta minulla oli silloin lapsena sellainen kello, jossa oli kirkkaanvihreä kellotaulu. Se saattoi tosiaan olla juuri sen vanhan jälkeen minulle ostettu. Tuo lautasella oleva vihreä tuo mieleen sen kellon, jota minulla ei enää ole. Sitä vihreää seurasi punaruskealla taululla varustettu kello. Siinä oli vielä lasissa  koristeellinen reunuskin. 

Mutta nyt lopetan lörpötyksen kelloista, vaikka jotain sanoja saattaisin vielä myöhemminkin käytössäni olleista ajannäyttäjistä löytääkin. Ja löytyyhän meiltä taskukellojakin. Voisin tosiaan olla  lörpöttelijä (kun sille päälle satun) "kirjoittavassa" muodossa, ja ehkä olenkin, sillä niistäkin löytäisin vähän kirjoitettavaa. Mutta nyt kyllä lopetan:)




13 kommenttia:

  1. Jonkun verran on kertynyt kelloja meillekkin, kun kännykät tuli, niin lähes kukaan ei pidä kelloa, minä pidän vielä rannekelloa, jos esim. kaupunkiin menen.
    Seinäkelloja me ollaan laitettu seinille, niitä on seinillä 7 kpl.lisäks kaappikello,
    osa on kesäajassa, olemme keränneet niitä kirppiksiltä, kun ovat kauniita/vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannekellosta on kätevä vilkaista aikaa, ei tarvi kännykkää kaivella taskusta. Mulla ei nyt ole toimivaa rannekelloa. Seinäkellojen kanssa meillä on sitten sama meininki, kun teilläkin niitä tykätään pitää seinillä, ja voidaan ostaa ihan sen takia, että ovat kivan näköisiä:)

      Poista
  2. Hienoja kelloja ja muisteluita! Mulla oli joskus kello, jossa oli punainen kellotaulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja edelleen on kello ranteessa, vaikka kännykkäkin on!

      Poista
    2. Oli kiva kun oli aikanaan mahdollisuus valita muutakin kuin valkoinen kellotaulu:) Minäkin käyttäisin rannekelloa, jos olisi toimiva. Siitä on kätevä aikaa katsoa.

      Poista
  3. Kelloja löytyy meilläkin...:)
    On pari taskukelloakin, Isäni ja appiukkoni. Isältä peritty on oikeastaan jo hänen isällä ollut....on Isän Äidilleni ostama rannekello, kihlajaislahjaksi♥
    Ja sekalainen seurakunta omia kellojani..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jokunen "uudempivanha" kelloni tallessa, mutta ei niitä värikkäitä lapsuudesta. Meillä on isäni taskukello, joka oli sitä ennen äitini isän. Ja mieheni enoltaan rippilahjaksi saama myös. Ja äitini äidin kaulakello, joka myös oli kihlalahjaksi saatu:) Kiva kun ovat tallessa:)

      Poista
  4. Turhaa tavaraa on kertynyt meillekin, vaikka muutossa iso osa hävisi. Kellojakin on. Oman perintökelloni, äidin kultakellon pesin kerran pesukoneessa ja se oli siinä. Vastaavan isältä perimänä unohdin pimeälle hyllylle eläkkeelle jäätyäni. SE sai valosta energiansa ja pimeässä simähti täysin. Nyt olen kellotta. Seinäkello sentään on huushollissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla kävi noille muistorikkaille kelloille kurjasti! Varmaan harmitti silloin tosi paljon. Se on kumma, että vaikka tavaraa laittaisi pois paljonkin, niin sitä tuntuu aina vain olevan nurkat piukassa. Meillä ei ole nyt muuttoja ollut pariinkymmeneen vuoteen, mutta sitä ennen tiheästi ja aina lähti tavaraa pois siinä vaiheessa.

      Poista
  5. Niin mullakin on kelloja ollut, ja kai on vieläkin säilytyksessä. Ekan kellon sain vasta 10 vuotiaana, kun sitä ennen en saanut, koska en kuulemma ois osannut käyttää. Ja kyllä keljutti kun kesällä menin se kädessä uimaan kuitenkin ja sinne meni vettä. En muista kuivuiko se itestään vai pitikö vielä liikkeeseen kuivattavaksi.
    On isän taskukello ja äidinkin rannekello, joka varmaan vieläkin toimisi kun on käsin vedettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sunkin kellolle kävi kurjasti, mutta sille saattoi vielä jotain tehdä. Oli varmaan aika järkytys se tilanne, kun huomasi, että nyt se kello kastui! Moni meistä näköjään on tykännyt kelloja säilyttää. Ne on helppoja muistoesineitä säilytettäviksi, kun eivät vie paljon tilaakaan.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kellokokoelma. :) Tuo alimmainen on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tosiaan monenlaista enemmän ja vähemmän vanhaa. Minustakin tuo vanha on kauniisti muotoiltu:) Olisi kiva tietää montako vuosikymmentä sillä ikään lienee.

      Poista