"... Kuningas ei ollut koskaan ennen nähnyt minua masentuneena, ja kun ojensin hänelle viinimaljan, hän kysyi: "Miksi näytät noin surulliselta? Et kai sinä ole sairas? Varmaan jokin huoli painaa mieltäsi." Minä pelästyin kovin, mutta sanoin sitten kuninkaalle..." (Ja niin Nehemia kertoo rehellisesti surunsa aiheen; joka oli tuhoutuneen Jerusalemin tähden). Kuningas kysyi: "Mitä siis toivot minulta?" Minä rukoilin taivaan Jumalaa ja vastasin: "Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, jos tahdot osoittaa suopeutta palvelijallesi, niin salli minun lähteä Juudaan rakentamaan uudelleen kaupunkia, jossa esi-isieni haudat ovat." Neh. 2:1-2,4-5 KR-92
Mikä pyyntö! Mikä suopeus! Sillä kuningas tosiaan päästi Nehemian, tutun juomanlaskijansa lähtemään ja antoi vielä mukaan käskykirjeitä, että hänen virkamiestensä oli autettava Nehemiaa. Kuningas olisi varmaan mieluusti pitänyt Nehemian luonaan, sillä he olivat selvästi tulleet hyvin tutuiksi ja läheisiksi vuosien aikana.
---
Tänään oli lukuvuorossa tuo Nehemian tapaus. Vaikka tämä kuninkaan juomanlaskija olikin kuninkaalle läheinen, häntä silti pelotti esittää niin uskaliasta pyyntöä. Olihan kyseessä kuitenkin mahtava kuningas Artakserkses. Mutta kuningas itse rohkaisi siihen ja niin Nehemia uskaltautui kertomaaan, mitä mielessään oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti