Eilisen lusikkajutun jälkeen havahduin tänä aamuna siihen, että mielessäni pyöri enoni elämänkohtalo. Kyseinen Jorma-eno kuoli 80-luvulla.
Olen aina mieltänyt asian niin, että minulla on yksi eno: Jorma, koska hänet olin nähnyt. Mutta olihan minulla kolme muutakin. Heitä vain ei ole enoina tullut ajateltua, koska he kuolivat jo pikkulapsina: Tarmo ja kaksoset Tarmo ja Raimo. Ei tuossa ole kirjoitusvirhettä, sama nimi on annettu toiselle pojalle, kun sen ensimmäinen kantaja oli kuollut. Sellainen tapa oli vanhoina aikoina, että niin saatettiin toimia. Olen nähnyt muitakin esimerkkejä siitä. Kaksoset olivan syntyneet vuotta myöhemmin kuin Jorma. Ja kaksoset elivät muutamaa päivää vaille vuoden. He kuolivat syntymänsä jälkeisenä kesänä päivän välein. He olivat sairastuneet ripuliin. Samaan oli sairastunut myös vuotta vanhempi Jorma, mutta hän selvisi siitä. Kun oli kulunut vähän päälle vuosi kaksosten kuolemasta, syntyi jälleen poika. Hän sai saman nimen kuin oli ollut toisella kaksosista: Tarmo.
Heidän jälkeensä ei enää poikia syntynyt, tuli useampi tyttö, äitini heistä ensimmäisenä, tuon toisen Tarmon jälkeen vähän päälle vuoden kuluttua. Mutta tämä toinen Tarmokin kuoli pienenä, vähän vajaa kolmevuotiaana. Papan ja mummun lapsista oli jo ihan ensimmäisenä kuollut papan esikoinen Liisa vajaan puolen vuoden iässä. Mutta viimeiset neljä tyttöä ja Jorma elivät aikuisuuteen asti. Jorma ei mennyt koskaan naimisiin. Joku/jotkut olivat pilanneet hänen seurustelusuhteensa valheilla.
Minulla on tätä kirjoittaessa edessäni sukuselvitys, josta näen Jorman olleen kirjoilla Inarissakin kolmisen vuotta 60-luvun alussa. Liekö pappani innostuksen perinyt, sillä pappa aikoinaan kävi myös Lapissa, ja olisi kai halunnut sinne jäädä pysyvämminkin joskus. Ja uudestaan Inariin kirjoille Jorma oli merkitty taas 60-luvun puolivälin jälkeen, josta siirretty 70-luvun puolivälissä poissaolevaan väestöön. Ja pohjoismainen muuttokirja oli sitten 70-luvun lopulla. Hän asui loppuvuotensa Ruotsissa. Sieltä käsin sitten meilläkin Pomarkussa vieraili ja isänsä luona vieraili synnyinseudullaan.
Kun Jorma-eno Ruotsissa asuessaan sairastui pahasti ja pian kuoli, tuli Ruotsista tietysti meille äidilleni, papereita sillä kielellä. Olin niihin aikoihin kauppiksessa ja siellä joutunut vasta ruotsia opettelemaan. Sanakirjan kanssa sitten yritin saada selkoa niistä papereista. En enää muista, mutta saattaa olla, että äitini ystävä, eräs opettaja Seija, joka minuakin avitti ruotsin kielen saloihin alkuun, kun se niin vaikeaa kauppiksessa alkuun minulla oli; niin voi olla, että hänkin sitten niiden papereiden sisältöä kenties meille selvitti.
Tämmöistä muistelua tänä aamuna. Ja kello on vasta 7. Heräsinpä turhan aikaisin tänä aamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti