Tänä aamuna: hämärä keittiö, kun en vielä ollut sytyttänyt kaikkia valoja, koska toiset vielä nukkuivat. Keittiön yksi työvalo oli päällä, samoin ikkunan viereisellä pöydällä valaisin. Ja niiden lisäksi pieni kynttilätuikku vielä keittiönpöydällä. Kun käväisin toisella puolella keittiötä, huomasin ikkunan suljetuissa kaihtimissa näkyvän pienen valoheijastuksen: siinähän oli oranssi neliö, jota halkoi risti - niinkuin oranssi mini-ikkuna siinä.
Se oli minusta kiinnostava valoilmiö. Pähkäilin, mistä se tulee. Keittiön pöydällä paloi se tuikku, ja kun heijastus ikkunassakin näytti välillä vähän lepättavan, oli selvää heijastuksen lähde. Mutta siltikään en ihan osaa hahmottaa, että tuliko se heijastus rististä ikkunaan ikkkunaseinällä olevasta peilistä jotenkin, jossa on ristikko; vai tarvittiinko siihen jotenkin monimutkaisempi kuvan kehittyminen keittiön toisen ikkunan kautta heijastuen...? En tiedä. Jotenkin kokeillen senkin voisi varmaan selvittää. Mutta kiinnostava valoilmiö se kuitenkin tänä aamuna oli.
Niin paljon kiinnosti, että yritin ensin kuvaa siitä kameralla saada. No ei ollenkaan sellaista tullut kuin olisin halunnut. No sitten yritin piirtää sen. Sekään ei ole ihan sitä, millaisen olisin halunnut. Olisin halunnut harmaalle (niinkuin kaihtimille) sen oranssin neliön tallentaa. Mutta harmaa väri oli loppu. Enkä halunnut kuluttaa valkoista ja mustaa molempia kokeiluun. Niinpä siis kuvasta tuli tuo. Ihan olematon kuvana.
Mutta sen ikkunanäkymän miettiminen toi minulle mieleen osan tästä kohdasta, jonka sitten etsin kokonaan tuohon. Kyseessä on Jeesuksen sanat Nikodeemukselle, joka ihmetteli uudestisyntymisen asiaa...:
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee, ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Johanneksen evankeliumi 3:8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti