Jumala käyttää joskus suunnitelmiensa eteenpäin viejinä sellaisia asioita, henkilöitä ja tapahtumia, joita emme itse osaisi ajatella. Tänä aamuna mieleeni tuli jostain kumman syystä sellaiset asiat. Tämä liittyy siihen, miten minä ja isäntä toisemme tavattiin. Olen joskus siitä kirjoittamalla kertonutkin, ehkä blogissakin, mutta en ihan näin ehkä, kuin nyt.
Tuo minun mieheni oli silloin 90-luvun taitteessa ollut Madeiralla, viettänyt siellä useamman viikon, kun oli saanut siihen tilaisuuden. Mutta hän oli yksin. Olisi kuitenkin kiva ollut jakaa sekin kokemus jonkun kanssa. Niinpä hän kotimaahan palattuaan päätti laittaa kirjeenvaihtoilmoituksen Askel-lehteen. Eli siitä kirje matkaan. Minä en sitä lehteä nähnyt, mutta viesti kulki toisella tapaa...
Lehden osti yksi mies. Vankilassa joskus ollut, oli tappanut jonkun. Mutta se oli nyt takana. Oli uusi elämä - usko, ja hänellä oli uskova vaimo nyt. Nyt sitten vaimonsa luki siitä ostetusta Askel-lehdestä lehdestä senkin ilmoituksen, jonka se Madeirankävijä oli sinne lähettänyt. Naiselle tuli ilmoitusta lukiessa mieleen minä. Nainen tunsi äitini ja oli minutkin nähnyt jonkun kerran. Oli jopa sanonut rukoilevansa minulle puolisoa, vaikka ei ollut edes tiennyt, että sellaista olin toivonut. No kun tuli se isännän ilmoitus hänen silmiensä eteen, hän jäljensi sen kirjeeseen ja lähetti minulle.
Minä vain en ollut ensin ollenkaan innostunut kirjeenvaihtotyrkytyksestä. Se ärsytti, koska jo aiemmin olin päättänyt etten enää sellaisiin rupea. Mutta sitten pähkäilin, että jos siinä onkin nyt jotain..., että en kai kynsin hampain vain pidä siitä omasta ajatuksestani kiinni, jos siinä vaikka kuitenkin on Jumalan suunnitelma tällä tavalla. Ja kirjoitin lyhyen kirjeen, mutta jätin sen vielä odottamaan postitusta. Kaipasin vielä jotain niinkuin vahvistusta siihen, että sen uskaltaisin postittaakin. Olin sitten jonain päivänä silloisen seurakuntani rukoushuoneella, ja siellä eräs mies käytti rukouksessaan jotain sellaisia sanoja, että "olen avannut sinun eteesi oven"; jotka koin itselleni osoitetuksi, kaivatuksi merkiksi. Kirje minulta lähti sitten matkaan.
Se oli epätavallisen kirje siinä mielessä, että minulla ei ollut kovaa omaa tarvetta yrittää esittää jotain. Jos se olisi Jumalan suunnitelma, siitä tulisi sitten jotain. Ja niinpä kävi, että vaikka isäntä oli saanut hienoja, hyviä kirjeitä, jokin siinä minun kirjeessäni sai hänet vastaamaan juuri siihen. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tiedämme, että meidät yhdisti Jumalan suuunnitelma. Olemme ihan erilaisista taustoista, mutta Jumala näki hyväksi yhdistää meidät kaksi. Tavan tapaan emme varmaan koskaan olisikaan toisiamme löytäneet.
---
Mekin voimme olla Jumalan kirjeitä; epätavallisia, yllättäviä, erikoisiakin, mutta Jumalan matkaan laittamia viestejä jollekin. Meistä voi vaikuttaa, ettei meistä ole oikein mihinkään. Mutta Jumala voi käyttää ihmisiä merkillisin tavoin omiin suunnitelmiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti