Lapsuuteni leluja 60- ja 70-luvulta

Tässä kuvassa onkin sitten minun muita lelujani myös. Nukke on 60-luvulta. Apina on 70-luvulta. Ja jo aiemminhan oli jutunaiheena nuo 60-luvun nukenvaunut, sekä niissä olevat nalle ja koira.

Tuo nukke onkin ihan ensimmäinen nukkeni ja sen olin saanut kummeiltani. Nukke on jo silmäpuoli ja nuken pintaan on tarttunut väriä jostakin. Nukessa on ollut joku äänitoimintokin, koska selässä näkyy siihen viittaava "pyörylä".  Tukkamalli tuo mieleen 50-luvun.  On mahdollista sekin, että nukke on valmistettu sillä vuosikymmenellä. Kun otin nuken esiin varastosta, se oli ilman vaatteita ja nuo nyt nuken päällä olevat vaatteet, olivat nallen yllä.  Vaatteet ovat alunperin nukelta, joka minulla ja siskollani oli 70-luvulla. Siihen aikaan nukeilla oli muuten usein keskiruskea tukka.

Tällä 70-luvun apinalla oli sininen kaverikin aikanaan. Sisko nimittäin sai samana vuonna joululahjaksi sinisen apinan. Nämä oli joskus silloisen asuntomme, vaatimattoman mökin, eteiskomerossa säilytyksessä. Kerran oli joku hiiri syönyt minun apinaltani kasvot... Tulin komerosta itkien, kun näin mitä sille oli tapahtunut. Äiti pelasti apinan, sillä hän teki sille kokonaan uudet kasvot! En tiedä mistä hän löysikin noin sopivaa kangasta ja todella hyvin onnistunut oli kasvojen ompelutyötkin. Nyt tältä puuttuvat silmät enkä enää muista varmasti, saatiinko tälle laitettua sen hiirionnettomuuden jälkeen vielä ne alkuperäiset silmät.

Kaikki nämä ovat jo aika kärsineen näköisiä.  Ovat olleet vuosikymmenten saatossa monenlaisissa tiloissa säilytykssessä. Nukkea voisi  halutessaan säilyttää vielä sisälläkin ja vaunuthan olivatkin sisällä (täynnä lasten roinaa), mutta näitä muita en sisällä viitsisi säilyttää, koska ovat jo homeenhajuisia. Apinan naamassa näkyy selvästi homepilkkua. Ovat siis nykyisin varastossa suljetussa pussissa, joka ei tietenkään näiden "hyvinvointia" edistä. Jos joskus päättäisin hävittää nämä, en varmaankaan raskisi ihan roskiin heittää... vaan, polttaisin ne.

Aitoa lähipalvelua: Kirjastoauto

Täällä ei mikään muu ole lähellä, paitsi postilaatikko... Eli ei siis kävellen mennä kauppaan eikä mihinkään muuallekaan, ellei sitten ison tien varteen linja-autolle. Josta muuten seuraava huomio: Isäntä kulki taannoin linja-autolla (vajaat 30 km) ja kuljettaja totesi, että häntä "hävettää ottaa matkasta niin paljon..."  Samalla rahalla nuorimies pääsi länsirannikon reissulta takaisinpäin, välin Tampere-Joensuu! Matkojen hinnoittelusysteemit ovat juuri muuttuneet siten, että esim. Lieksan ja Joensuun väli maksaa entistä enemmän ja alennuksia ei saa entiseen malliin. Suosi siinä sitten julkista liikennettä kun vuoroja on muutenkin vähän ja kalliit hinnat vähentävät kulkijoita entisestään. No, nyt eksyin aiheesta. Kirjastoautostahan minun piti kirjoittaa:

Siellä se Lieksan kirjastoauto, Hilippa nimeltään, seisoi.

Yksi palvelu sentään ulottuu tänne korpeenkin ja se on suorastaan ihmeellistä nykyaikana. Mekin päästään kävellen johonkin paikkaan:)

Nuorimmat lähti siis kirjastoasialle. Pyysivät minuakin mukaan, mutta en ensin aikonut mennä, koska isommat puolestaan oli kohta lähtemässä Joensuuta kohti (eli sinne linja-autolle kävelemään). No, päätin sitten kumminkin lähteä ja nuoriso tuli minun kanssani samaa matkaa. Postilaatikolla tiemme erkanivat, he ison tien suuntaan ja minä toisaalle.

Siellähän se kirjastoauto, nimeltään Hilippa, seisoi naapurin postilaatikon kohdalla. Lieksa sai uuden kirjastoauton joitakin aikoja sitten. Naapuri oli jo poistumassa autosta, kun minä sinne saavuin.  Muita ei autossa sitten ollutkaan kuin meidän tytöt. He olivat jo lainanneet kirjoja sekä lehtiä.  Heille auto onkin entuudestaan tuttu, koska se käy koulun pihalla ja oppilaiden kuuluu myös käydä siellä. Minä puolestani kysyin kirjastoauton kuljettajalta sitä, mitä etsin: itselleni käsityölehtiä ja isännälle sotakirjoja.  Niitä saatiin ja painava olikin kassi kotiin kantaa.

Kysyin myös lupaa saada ottaa muutama kuva blogiin ja senhän sitten sainkin:)

Kuvassa näkyvä musta, kirjakuvioinen kassi, on ollut meidän vakituinen"kirjastokassimme".  Ja pöydällä näkyy osa lainaamistamme kirjoista ja lehdistä.
...

11.8.  klo 20.00/lisäys juttuun: Liioliin kommentista  sain idean laittaa linkin hänen mainitsemaansa kirjastoautojen kauneuskilpailu -juttuun.  Siellä komeilee Lieksan Hilippakin:)

Ei ole aamut kaksoissiskoja keskenään...

Tänä aamuna huomasin ulkona näyttävän sumuiselta ja minulle tuli kovin kiire ulos. Hätäisesti haukkasin leipää ja join parit kahvit  ja vaatteet niskaan. Ei puhettakaan, että olisin tietsikkaa ruvennut availemaan. Pelkäsin nimittäin, että aurinko ehtii hävittää sumun, ennenkuin ehdin sinne.... Ei kuitenkaan olisi tarvinnut hosua, sillä ehdin kuljeskella metsässä kameran kanssa oikein hyvin. Mitään täysosumia kamerassa tuskin on; en ole vielä katsonut tarkemmmin ja kamerakin olisi syytä laittaa lataukseen.

Mutta sitten siihen eilisaamuun... joka oli ihan erilainen. Heräsin aivan turhan aikaisin ja olin niin väsähtänyt koko päivän. Kuljeskelin koko toimettoman päiväni* siinä vanhassa kesämekossa, joka minulla on ollut yöpaitana... En siis "pukenut" varsinaisesti päivävaatteita lainkaan... mutta silti päivän vaatetukseni oli sellainen, että olisin voinut mennä sillä vaikkapa ruokakauppaan.  (*En laittanut edes ruokaa, mutta onneksi meillä on muitakin, jotka saavat sapuskaa pöytään. Illalla olin sitten jo vähän virkistynyt:)

Yleensä maanantaina meillä onkin kauppareissupäivä. Vaan ei tänään. Autonkorjaaja kielsi kaikki muut ajot, paitsi aivan pakolliset, joten ostimme loppuviikosta sen verran sapuskoita, ettei nyt heti ole tarvis mennä. Joskus puolenviikon paikkeilla tulee autoon joku osa, joka voi saada sen kuntoon. Varmaa se ei ole, mutta olisi kyllä tosi hienoa, jos se saataisiinkin ajokuntoiseksi. Muussa tapauksessa ei ole tietoa, kuinka sitten nämä kulkemisasiat hoituvat. Tyttären ajo-opetushommatkin on vain "inssiä vaille".  "Kirjalliset" on jo suoritettu.

Rotkon pohjalla

Kävimme taannoin isännän kanssa rotkon pohjalla.

Kaiken vihreyden keskellä loisti tämä keltainen kivana väriläiskänä.

Ja tämä sieni oli halunnut vähän erilaisen kasvualustan,

 kuin kuivemmalla kasvavat lajitoverinsa. 

Tämä näkymä rotkon pohjalla kiehtoi minua kovin. Yritin saada kuviin sitä tunnelmaa,  joka

 paikanpäällä vallitsi.

Ja sitten ollaankin jo takaisin ylhäällä kallioilla.

Toivottavasti nautit tästä matkasta:)

Ainakaan sulle ei tullut hiki, 

kuten meille, 

kun kiipesimme rotkon pohjalta takaisin ylös... 

Sieniä ja sammalta

Joku niissä vain kiehtoo. Sammaleet näyttävät niin pehmeiltä ja niiden kosteus niin virkistävältä. Sienetkin ovat jotenkin salaperäisellä tavalla kiehtovia. Kai se on niiden monimuotoisuus, sillä usein haluan löytääkin vähän erikoisempia sieniä kuvattavaksi.

Kelpaavat ne tavallisetkin kuvauskohteiksi:) Näitä sitä metsässä kaikkein eniten näytti olevan.

 Nämä ne on tosi pieniä. Voi verrata kuvassa epätarkkoina häilyviin puolukanlehtiin...

Ja alla vähän isomman kokoluokan sieni. Mittakaavana minun kumisaappaani.

Kun suuntasin katseeni tähän ottaakseni siitä kuvan, se löyhäytti sisuksistaan kuin savua... Se oli varmaankin sitä itiöpölyä. Kuvaushetkellä "savutus" oli jo ohi.

Tämä puolestaan toi ihan mieleen jotkut puunsyykuviot. Teki mieli melkein kokeilla, onko tuo kova vai pehmeä... sillä niin puiselta se näytti. Kokeilematta se kuitenkin jäi.












Tämä lymyili ihan tienpielessä.




















Minua on monesti kiehtonut tämä ojanvierustalla ja osittain vedessä oleva sammal. Valitettavasti kuva ei anna siitä samaa näkymää, kuin se paikanpäällä on.

 Ja tässä pieniä "sammaleenkukkia".

Joskus pitäisi se kamera hakea aivan heti, eikä jättää sitä kuvaa huomiseen... Silloin tyttären "heinänteon" aikaan, oli pihalla yhdessä kannossa hyvin erikoinen "sieni".  Ihmettelin, että mitä siellä kannon päässä on, kun näytti aivan keltaiselta. Lähelle kun menin katsomaan, näytti kuin joku olisi heittänyt perunamuusit siihen. Joku sieni se kuitenkin oli. En viitsinyt heti hakea kameraa, kun ajattelin, että ehtii sen huomennakin. No, eipä ehtinyt. Kun seuraavana päivänä menin katsomaan, oli kaikki keltainen poissa ja "sieni" oli muuttunut aivan tummanruskeaksi. Mikähän lie sekin ollut.

Mutta tässä vähän nostetta... tai litistystä... 

... ihan kuinka vain haluaa:) 

60-luvun nukenvaunut ja muita leluja

Tässä ovat minun nukenvaununi, jotka ovat peräisin 60-luvun alusta. Isä teki ne minulle ja alunperin niiden oli tarkoitus olla myös apuna kävelynopetteluun (nykyajan Taapero-vaunujen tapaan) mutta eivät kuulemma oikein toimineet siinä tarkoituksessa. Niissä olisi pitänyt olla jotain painavaa, etteivät olisi keikahtaneet tenavan tukeutuessa työntöaisaan.

Materiaali on jotain vaneria. Maalaus ei ole alkuperäinen, mutta aika samantapainen kuitenkin. Alunperin väri oli joku vaalean harmahtava ja vaunujen kapea yläreuna oli maalattu viininpunaiseksi, eli sama väri, joka "on" työntöaisassa ja vaunujen pyörissä. Yhdestä pyörästä on kuminen rengas kadonnut. Ja lapsuudestani muistan, että kun näillä leikittiin (muita nukenvaunuja minulla ei koskaan ollutkaan) pyörät löystyivät helposti ja niitä sitten yhtenään väänneltiin tiukempaan.

Ja sitten tämä nalleparka! Nenänpäätäkin kammattiin aikanaan niin ahkerasti, että on ihan kalju siitä. Siltä on myös kaikki raajat ommeltu kiinni moneen kertaan ja nytkin jouduin yhden irrallaan olevan jalan ompelemaan. En huomannut sitä jalkaa edes ommella aivan oikein päin, eli jalkaterä sojottaa mihin sattuu... mutta eihän tuo kuvassa niin erotu.

Tällä on kyllä molemmat silmät tallella, mutta alkuperäisiä ne eivät ole. Nuo silmät on nallelle laitettu joskus 70-luvulla ja ne on peräisin toisesta lelusta. Kyseinen lelu oli vähän "Hamahelmi" -systeemin mieleen tuova. Siinä oli sellainen valkoinen reikälevy, johon saattoi painella kuvioita "helmistä", joissa oli pieni "jalka". Ja tuon nallen silmät ovat siis niitä "jalallisia helmiä". Nallen sisus on jotain oljen tapaista... mitä se sitten lieneekin, mutta nalle ei siis ole pehmeä vaan kova tunnultaan. Tämän sisuksissa on joku äänisysteemi, joka näkyy nallen rinnassa koholla olevan kohtana nyt. Kun vanhoja nalleja näkyy kuvissa, olen usein katsonut niitä tarkalla silmällä löytääkseni samanlaisen kuin omani. Aivan samanlaista en ole vielä nähnyt, sillä tällä jalkaterät ovat melkein olemattomat muodoltaan. Siksihän en huomannut edes ommellessani ajatella koko asiaa, että kuinka päin se siihen kuuluu. Jalkaterissä ja tassuissa on jalkapohjana ja kämmenenä vaaleanpunainen kangas.

Tuossa kuvassa,  jossa nalle on vaunuissa oranssin pyyhkeen päällä (lapsuudestani 70-luvulta sekin), niin siinä nallen väri on lähinnä oikeaa. Ärsyttävän haljuja näistä kuvista tuli. Kenties oli joku väärä säätö... tai vain liikaa aurinkoa silloin.


Ja omasta nallestani innostuneena piirsin ja vesiväritin vuosia sitten oman nalletaulun...

Sitten on tämä nahkainen koiranreppana.  Ei silmiä enää lainkaan ja suuret alueet aivan kaljuja. En edes muista miksi se onkin näin kulunut.

Vanhassa kuvassa minulla on tuo koira kainalossa. Kuva on otettu Lempäälässä ja kuvan takana lukee, että olen siinä viisivuotias.

Sain tähän juttuuni idean, kun näin Kuvittelun ilo -blogissa kuvan, jonka Ninnu oli tehnyt äitinsä vanhoista nukenvaunuista. Ne olivat melkein samanlaiset kuin nämä minun. Siitä jutusta sain pontta tehdä tämän oman juttuni nyt, eikä joskus hamassa tulevaisuudessa:)

Tuossa alla olevassa kuvassa korjaan tämän jutun nallea. Kuvassa on näkyvillä myös muita leluystäväväisiä, joista ensin aioin laittaa tekstiä tähän samaan juttuun. Muutinkin suunnitelmaa, ja teen niistä juttua toiste.

Nallen korjauspuuha meneillään.