Sisiliskoyhdyskunta

Sellainen meillä näyttäisi nyt olevan. Isäntä teki tässä taannoin pihalle matalaa kivimuuria ja nyt on käynyt ilmi, että se on oikein sisiliskojen suosikkipaikka. Tämä on siis aivan eri puolella pihaa, kuin missä otin aiemmat sisiliskokuvat. Nuorimmat varsinkin ovat noita otuksia nyt seurailleet, mutta huomasin, että kyllä siihen kyttäilyyn isompikin helposti jää koukkuun. Toissapäivänä siellä oli auringossa ainakin seitsemän pikkusisiliskoa samanaikaisesti ja usein ne oleskelevat pareittain, joskus kolmisin,  eri kohdissa kivimuuria.

Sisiliskojen perhepotretti

Tässä mennään  äitimuorin luokse.

Vieressä oikein pieni sisiliskotenava. Eipä ole paljon puolukanlehteä suurempi...

Ja tuossa alla yksi melko pieni oli lähtenyt vähän tutkismusmatkalle ja tässä sitten rämpii takaisin kotitanhuville.

Tätä kutsun perhepotretin isukiksi, vaikka en kyllä oikeasti tiedä, onko isukki vai äitiliini.

Jos tarkkaan katsoo sinne, mihin tytötkin, niin voi juuri ja juuri erottaa sisiliskoperheen kivillä.

Täytyy sitä välillä vähän käväistä käppäilemässä muuallakin, eikä vain aina makoilla auringossa.

Eipäs kannata tulla liian lähelle, tai mää suutun... 

Kyllä minä osaan kiipeillä ainakin

Mitäs täällä melskataan?

Mikään ei kyllä voita kunnon aurinkokylpyjä

Ja vielä näitä rääpäleitä

Vaikka näitä  paljon onkin, niin eipä niiden silti tarvitsisi sisälle tulla, kuten meillä oli toissapäivänä takaovesta tullut. Jo aiempana vuonna takaoven alla asusteli sisilisko, häntänsä menettänyt, ja nyt on sitten pienempi versio siitä. Tämä sisälle päässytkin oli tynkä. Kuin näin sen sisällä, mietin ensin hädissäni, että mitä sille teen...listinkö sen?  Pelkäsin, että se karkaa jonnekin näkymättömiin ja jää sisälle oleskelemaan... Sitten keksin kahden paperin avulla nostaa sen lattialta (se oli vikkelä ja oli jo vähällä mennä kylppäriin) ja heittää sen yhteen lattialla lojuneeseen muovilaatikkoon - ja sitten ulos. Myöhemmin päivällä vein pyykkiä ulos ja näin siellä toisenkin pienen, jolla vielä oli häntä tallella. Tosin suuri vaara on, että sekin menettää sen, jos ei muuta oleskelupaikkaansa. Näin nimittäin sisältä ikkunasta käsin,  kuinka se livahti oven ja kynnyksen väliin.

 Mutta nyt riittäköön sisiliskot!

 Olihan siellä kivimuurilla kauniimpikin otus:)

Maalaismuori kävi kaupassa

Autohan on siis edelleen poissa pelistä.  Perjantaina laskeskelimme isännän kanssa, että siitä onkin jo kaksi viikkoa kun kävin kylillä... Isäntä sitten kysyi, huvittaisiko minua lähteä nyt kauppakäynnille. No, olisi tavalliselle, tai vaikka linja-autollakin isännän kanssa, mutta ei sellaiselle mikä minulle oli tarjolla: Eli itsekseni linja-autolla. Kahdesta menee kahden maksu... joten tulisi ruoka-ostoksille aika paljon lisähintaa... Lähdin sitten kuitenkin, vaikka ei huvittanutkaan, sillä onhan isäntä jo useamman kerran asioinut tässä välillä.

Olin edellisenä iltana tullut katsoneeksi Ely-keskuksen sivulta niitä linja-autojen vyöhykerajoja.   Sieltä sivuilta löytyi koko itä-suomen alueen pysäkkikohtainen kartta ja se pikkutien risteys, josta me kyytiin noustaan,  jäi juuri sille paremmalle puolelle, eli minusta kahdella vyöhykkeellä selvittäisiin Lieksaan ja matkan hinta olisi 6 euroa.  No, kun pääsin autoon, sanoin kuljettajalle, että miten asia minun mielestäni on (isännältä välillä otettu 6 e, toisinaan 8e), mutta kuski oli eri mieltä. Hänellä oli kone käden ulottuvilla ja se näytti, että 8 e... Kun vähän intin ja selittelin asiaani, että vyöhykeraja on kyllä tuossa aivan lähellä Joensuuhun päin, otti hän sen maksun, joka oli mieleni mukainen.  Mutta sitten hän matkalla selitteli niitä vyökerajoja, kuinka ne menee ja missä auto näyttää niiden vaihtuvan... Takaisin tullessa puolentoista tunnin päästä, oli sama kuski. Sanoin, että ottaa nyt sitten sen minkä katsoo oikeaksi... Otti 8 e. Minä vain mietin, että mitä hyötyä moisista tarkoista vyökekartoista on, kun ne ei sitten pidä yhtä käytännön kanssa. Asiakas ei siis voi tietää tarkalleen hintaa, vaikka kuvittelee olevansa rajan sisällä...  Tytär tuli samoihin aikoihin Enon suunnasta ja samantapaiset selitykset oli hän niistä rajoista saanut. Hänellä meno- ja tulomatkoilla on ollut eri hinnat. Mietin ihan, että laittaisinko palautetta sinne Ely-keskuskeen (tai liikennöitsijälle) näistä monimutkaisuuksista. Sillä jos ne kuskit on oikeassa, niin monimutkainen se systeemi sitten on ymmärtää - näin maalaismuorille ainakin.

No, saatiin ruokaa kumminkin.  Mulla olisi siellä kaupungilla ollut vähän "löysää aikaa", mutta se  linja-automaksuhommeli vei jotenkin sen vähäisenkin innon mihinkään. Hiukan yritin mielenvirkistykseksekseni vaatteita Citymarketissa hypistellä, mutta eipä sekään kiinnostanut nyt. Kävin sentään kahvilassa ja sitten teinkin ne ruoka-ostokset: mahdollisimman "kevyttä"  - siis kannettavaksi. Mutta olihan minulla vastaanottajat ison tien varressa, jotta ei minun tarvinnut niitä itsekseni kaikkia kotiin laahata:)

Omassa autossa joku osa oli perjantaina Joensuussa katsottavana. Saa nähdä mitä siitä sitten kuuluu. Kovin korkealla toivo ei sen suhteen enää ole.

Melkein kuin savua...

Minulle tuli tästä ihan mieleen jotkut kaskisavut.  Sieltä sitä näkyi nousevan... mutta se oli vain sumua...

Luonto järjestää joskus ihmeellisiä taidenäyttelyitä....

Kallioilla kierreltynä

Sen sumuisen aamun kuvia nämäkin. Tässä ollaankin melko matalalla, lähellä rotkon soista pohjaa.

Salaperäiset sammalmöykyt sumussa häämöttävät...

...ja ne ovat kauan sitten nurin menneiden puiden kantoja...

 

 Hieman korkeammalla jo tässä...

 ... ja siinähän se paljon käytetty polku jo onkin...

... ja mieluinen maisema:)

Helppo huppu huovasta

Tämä huppu valmistui tosi nopeasti, sillä siinä on vain yksi sauma takana. Ja mitään saumojen huolittelua ei tällaiseen tarvita, ellei koristelun vuoksi halua niihin jotain laittaa, kuten minäkin sitten omaani laitoin nuo punaiset ompelut.

Olin joskus  kirppikseltä ostanut mustia ja harmaita huovanpaloja. Mustaa oli enää pikkutilkut jäljellä. Tästä harmaasta meillä tehtiin joskus nalle ja nyt tätä oli sitten jäljellä tuollainen huppuun sopiva pala.

Aivan aluksi näin tietysti mielikuvissani mustasta huovasta tehdyn ja kauniita kirjontoja täynnään olevan hupun... mutta arki nyt on yleensä vähän... harmaampaa. Tähänkin vielä haaveilen jotain lisäkoristusta, mutta voi olla etten silti rupea enää tämän kanssa sähläämään, sillä se voisi pilata homman.

Idean tähän hupun malliin sain joskus Novita-lehdessä olleesta, puikoilla kudotusta, hupusta. Malli oli minusta silloin kiva, mutta kuvasta niin vaikeasti hahmotettava, että minun piti vanhasta lakanasta tehdä mallikappale, jota saatoin sovittaa päähäni nähdäkseni millainen malli oikein on. Tämän huopahupun leikkasin kylläkin ihan ilman mallia tuosta vaan, mutta idea on sama, eli "solmintanauhat" tulevat tuolta otsan päältä alas leuan alle.

Tämän jutun kuvat tämä "harmaahilkka" otti itse,  koska varsinainen kuvaaja oli kaupungilla silloin. Kyllä oli hankalaa yhdessä ovenvälikössä jakkaralla keekoilla ja yrittää saada jotain kelvollisen tapaista...  Kuvia kehystää harmaakehyksinen peili, jonka sain joskus ystävältäni Ukista:)

Sumuisena aamuna

Tässä taannoin kerroinkin jo, että yhtenä aamuna minulle tuli kauhea kiire ulos, kun näin siellä pitkästä aikaa olevan sumuista. Tässä hieman sen aamun kuvasatoa.

 En muistanut siinä ulos lähtiessä edes ajatella hämähäkinverkkoja... niitähän nimittäin oli taas paljon näkyvissä.

Hyvää alkanutta viikkoa itsekullekin!

Millainen ihminen perusti kirppiksen?

Enossa on pieni kirppis S-marketin vieressä. Olin pari kertaa aiemmin käynyt sen ikkunoita katsastamassa ja halunnut joskus päästä sinne sisäänkin. Aukioloajat olivat niukat. Sitten eräänä päivänä sinne pääsy oli mahdollista. Tulimme paikalle muutamaa minuuttia vaille aukeamista ja jo tuli ihmisiä sieltä poiskinpäin. Pääsimme sisälle ja teimme ostoksia. Minäkin sen toisessa blogissani olleen mekon ostin.

Kirppis on siis Parempi Arki ry:n ylläpitämä ja sen taustalla olevat  voimavarat ja tarkoitus jäi kiinnostamaan minua jo silloin, kun vain sen näyteikkunoita katselin. Yhdistyksellä on tien toisella puolella toisetkin toimitilat muuhun toimintaan. Ajattelin ensin, että kai tuo yhdistys on vaikkapa sellainen työttömien ylläpitämä. Sitten yhden kerran huomasin kirpparin eteistilassa seinällä jonkun rukouksen kirjoitettuna ja tuumin, että joku kristillinen taho siinä kenties taustalla onkin tai ainakin sille myötämielistä väkeä.

Kun olin kirpparilla käynyt, ryhdyin tuumasta toimeen selvittämään minua kiinnostavaa asiaa. Netistähän löytyi yhdistyksen nettisivu ja facebook-sivukin. Ja niistä tietysti perustajan nimikin: Anna-Liisa Pieviläinen. Hänestä ja yhdistyksestä oli tehty juttu Karjalaiseen. Juttu oli julkaistu sarjassa Kohtaamisia ja siinä Yrjö Laakkonen käy tapaamassa erilaisia ihmisiä. Laitan tähän linkin Parempi Arki ry:n facebook-sivuun, sillä jos haluat lukea tarinan yhdistyksen perustajasta ja siitä,  kuinka auttajastasta itsestään tuli autettava, niin selaa facebook-sivulla kesäkuun 1. päivän kohdalle. Siinä on luettavissa Karjalaisessa ollut juttu. Minusta se erittäin mielenkiintoinen ja puhutteleva.