Pienikin valo voi joskus riittää

Luin tässä muutama päivä sitten ajankulukseni Hilja Aaltosen kirjaa Sydämeni virsi. Siinä alussa hän kertoo elämästään ja erään kohtauksen hänen elämäntyönsä alkuajoilta haluan jakaa teillekin:

"Elämäni suurimmissa  ratkaisuissa Jumala on puhunut minulle erikoisen kauniilla tavalla. Niinä aikoina, kun Jumalan työn kutsu poltti sisimpääni, jouduin syvään epätoivoiseen ahdistukseen siitä, kuinka näin hauras saviastia voisi kantaa niin jaloarvoista aarretta. Silloin Herra pani kiiltomatonsa tuikkeellaan tuomaan minulle vastauksensa. Eräänä myöhäisyksyn sateisena iltana tulin kokouksesta kotiin. Tuon pimeän kirkkopolkuni varrelle taivas oli määrännyt kiiltomatonsa soihtuvartioon. Ahdistetuun sydämeeni nousi ajatus: voisikohan kiiltomadon loisteessa lukea Raamattua. Otin yhden niistä kämmenelleni ja vein kotia. Mato ei sammuttanut lyhtyään. Ei sammuttanut siksi, että se oli määrätty tuomaan Jumalan vastaus kysyjälle. Pimeässä huoneessani avasin pienen Raamattuni ja laskin lyhtyniekan sen lehdelle. Paikka minkä kiiltomatoni valotti, oli Joh. 3:16. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän." Silloin ymmärsin Herran puhuvan. Polvistuin ja luin tuon kohdan uudelleen kiiltomadon valossa. Nyt ymmärsin, että kiiltomadon valossa voi pimeässä harhaileva löytää kotitien. Verisen Golgatan kirkkotien. Olen siis kiiltomadon vihkimä pappi." 

Näin siis Hilja Aaltonen kutsumuksensa alkuaikoina. Hänestä tulikin hyvin pidetty toimessaan.

Itse muistelen nähneeni  kiiltomadon valot vain kahdesti elämäni aikana. Kummatkin kerrat täällä. Aiempi oli vuosia sitten lähistön metsäisen tien varrella ja siellä niitä oli silloin useampia ihmeteltävänämme. Tänä syksynä näin takapihallamme yhden. Luulin ensin sinne heijastuvan jonkin valon sisältä. Kun kävi ilmi, että siellä kukkapenkin reunassa oikeasti on jokin valo, pitihän sitä mennä oikein viereen ihmettelemään. Lapsena ajatus kiiltomadoista oli hyvin jännittävä. Olihan niistä lukenut joistakin kirjoista.

Vanhan laatikon sisältöä: neulakotelo

Ostaisi kyllä neuloja ihan vain tämän paketin takia, jos tälläisiä olisi yhä tarjolla.

Prymin neuloja tässä on ollut, ja vielä on jokunen jäljellä.

Kiitos sinulle, joka olit rehellinen löytäjä!

Rehellisiäkin löytäjiä on. Pudonnut lompakko oli viety kaupan infoon, josta omistaja sen sai. Toivon löytäjälle itselleenkin hyvää mieltä:)

Aina ei käy yhtä hyvin. Joillekin kelpaa jopa lasten rahat...

Vähän fiinimpi harjanvarsi

Jatkeena eiliseen juttuun voisin lisätä tämän. Tytär teki tämän viikko sitten.

Olimme olleet kaikki ulkona kävelemässä ja kun minä suunnistin ovesta sisälle, tytär käänteli harjanvartta miettiväisen näköisenä.  45 minuutin kuluttua harjanvarsi oli muuttunut vähän fiinimmäksi:)

Ja minua oikaistiin eilisestä jutusta: ei sitä vuolukiveä oltu puukolla veistetty, mutta sitä voisi veistää sillä. Mitä tästä opimme: tarkistuta juttusi asianosaisella:)

Höyläpenkin ääressä

Tuleva puualan artesaani esittelee vanhemmilleen ja sisaruksilleen työkaluja ja työskentelyään puupajalla.

Höyläpenkin ääressä tytär työstää omaa kannellista rasiaansa, joka heidän on opiskeluissaan määrä tehdä.

Hänellä oli viime talvena kotonakin höyläpenkki huoneessaan, mutta se oli pienempi. Ja ne pikkuruiset eläimet, jotka noin vuosi sitten olivat blogissakin (katso tästä), hän tietenkin veisti ihan näpeissään.

Isompi "pötikkä" on rasian kansiosa. Tuohon "kuutioon" tulee veistetty lintu.

             

Näitä ei tarvittu nyt

               Alkaa olla "päivä pulkassa". Höyläpenkki alkuasetelmiin ja työkalut paikoilleen.

Sitten kiinni harjanvarteen ja roskat pois lattialta.

                                      Ei sitten muuta kuin vaatteidenvaihtoon ja menoksi.

Kotiinlähdön aika

Viihtyisä on koulun alue

Opiskeluun kuuluu puun lisäksi myös metalli- ja kivitöihin tutustuminen. Kaksi sormusta on jo tehtynä ja minäkin lupailin tilata sellaisen itselleni.  Hän on saanut kokeilla myös hitsaamista ja se ei ollutkaan niin helppoa, kuin päältä katsoen luulisi. Ja ovathan ne kädet jo ehtineet joutua koville myös pajalla takoessa. Ja kiveäkin on jo veistetty - siis vuolukiveä ihan puukolla. Ja tykännyt on opiskelustaan:)

Vanhan laatikon sisältöä: hansikkaita

Kolmet hansikkaat olivat tähän laatikkoon talletettu. Yhdet olivat virkatut ja niissä ilmeisesti on ollut ohut kuminauha tuossa ranteessa. Toiset  olivat tekokuituneulosta. Noista lyhyistä puuttui toinen hansikas.

Löysin itse kirppikseltä mustat,  vähän pitempivartiset hansikkaat taannoin. Niissä ei ole mitään koristelua ja ovat materiaaliltaan ohuemmat kuin tässä olevat hansikkaat.
.

Kostean metsän kauneutta

Tänään on ollut kosteaa, mutta iltapäivällä oli hieman aurinkokin näkyvissä. Lähdimme kävelemään metsään koko kotona oleva konkkaronkka, eli isäntä, minä ja kaksi neitokaista. Oli ikäänkuin pakko mennä nauttimaan siitä hetkestä. Tälläisellä kostealla ja enimmäkseen harmaalla säällä luonnon pienet yksityiskohdat ja värikkyyskin tulevat jotenkin paremmin esiin.

Isäntä otti ylläolevat kuvat. Ja jo aamusella, vaikka ei aurinkokaan ollut näkyvissä, oli jotain kaunista nähtävillä.

Vastaus Kotipoluilta-blogin haasteeseen

Sain Kotipoluilta-blogista haasteen ja sen myötä tämän:

(Olen muuten aiemmin ihmetellyt, kuinka tuollaisen merkin sitten saa siirrettyä omaan blogiinsa...

 ja kahteen Metsäntytön vaatekomeron puolella olleeseeen blogihaastevastaukseen ne siis jäi laittamatta... Juu, on niitä tämmöisiä tumpeloita bloginpitäjiä tosiaan, jotka olis tarvinnut ohjeen siihenkin... Mutta iloitsenpa nyt tästä, kun keksin kuinka sen tähän sai - kopsaamalla kuten tekstinkin:) Varmaan tästä tumpeloinnista taas riittää jollekin huvia)

Kiitos haasteesta:) Ja tuossa alla ovat vastaukset minulle esitettyihin kysymyksiin. Ensi lukemalta kysymykset näyttivät niin vaikeilta vastattavaksi, että arvelin jäävän vastausta vaille, mutta kun helpoimmasta aloitin, joka oli kysymys nro 7, niin siitä se lähti etenemään vähitellen:)

1. Tärkeintä elämässä on...? Tärkeintä niin... Kyllähän sitä immeinen monta tärkeää asiaa keksisi, mutta koska uskon raamatun ilmoittamaan kuolemanjälkeiseen elämään, niin tärkeintä on vaeltaa Jumalan yhteydessä. (Kuulostaa varmaan kamalalta hurskastelulta... mutta en voi erottaa tämän- ja tuonpuoleisia toisistaan).

2. Mistä saat elämääsi iloa? Iloa voi tuoda vaikkapa vain auringonpaistekin... ja tietysti monet muutkin jutut, paljon isommat asiat, mutta olen huomannut, että auringonvalo vaikuttaa aika paljon mielialaani. Ja kummasti se vaatteiden kanssa touhuaminen jaksaa kiinnostaa. Jopa vaatekaapin järjestäminen kelpaa toisinaan.

3. ...ja voimaa? Siitä ajatuksesta, että Jumala on ja Hän pitää meistä huolta, kaikissa tilanteissa. Elämä noin muuten on usein aika raahustamista ja kaikenlaista voi tapahtua, mutta ajatus siitä, että kaikki ei ole vain tässä mitä silmään näkyy, auttaa jaksamaan askel kerrallaan...

4. Päivän kiitosaihe? Jos saa olla tyytyväisin mielin ja vielä jotain aikaiseksikin.

5. Mikä jäi parhaaksi muistoksi kuluneista keväästä, kesästä ja syksystä? En osaa sanoa. Joitakin valopilkkuja vuodenmittaan on ollut, mutta on vaikea nostaa niistä esiin jotain ihan erityistä.

6. Mitä toivoisit tulevalta vuodelta? Aina toivoisin, että saisimme terveinä pysyä. Se on jo paljon. 

7. Lempimaisemasi (sielunmaisemasi)? Tuolla kalliolla, rotkon reunalla, katsella rotkon vastarinteelle. Siellä oli ennen komeat, synkät kuusikot, joiden alusta oli kuin satumetsä. Muutama vuosi sitten kuusikot hakattiin ja olin suorastaan järkyttynyt lempimaisemani muutoksesta. Nyt maisema on taas miellyttävä katsella heinittyneine alueineen. 

8. Rakkain esineesi? En tiedä. Jos saisin ottaa mukaani vain yhden esineen kodistani, en tosiaan tiedä mikä se olisi. 

9. Missä olet eniten kotonasi (tai paras paikka kotona)? Tässä keittiön pöydän ääressä näin aamuisin ja iltaisin sohvalla. Ja ulkona se aiemmin mainittu kallio.

10. Lempiruokasi? Ensin ajattelin, etten keksi mitään yli muiden, mutta sitten muistin... Jos pääsen jonnekin "ulos" syömään, niin ranskalaiset ja joku sellainen kunnon pihvi, lehtipihvikö se nyt sitten on nimeltään:)

11. Paras lukemasi kirja? Hyviä kirjoja on paljon ja pidän erityisesti raamatun henkilöihin perustuvista romaaneista. Joku aamu sitten mietin erästä minulle mieluista kirjaa, joka on kertomus Aabrahamista. Kirjan nimi on Aabrahamin laulu.

Ja tässä sitten kysymyksiä niille, joita huvittaa vastailla näihin:

1. Paras hetki vuorokaudesta?
2. Suosikkisarjasi tai elokuvasi?
3. Mitä tuumaat tästä vuodenajasta?
4. Ruoka, josta et pidä?
5. Puhelu, tekstari, sähköposti vai joku muu?
6. Luetko lehteä ruokapöydässä?
7. Poltatko kynttilöitä?
8. Luetko kirjoja?
9. Mistä koostuu käytetyin asusi?
10. Kuinka kuvailisit luonnettasi?
11. Jos et pitäisi blogia, mihin todennäköisesti käyttäisit sen ajan?

Jätän tämän näin, että ota tai jätä:)

Tässä ovat Kotipoluilta-blogista kopioimani ohjeet haasteeseen:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi

2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Näyttää melkein kaupungilta...

Tämmöisestä korven asukista on valojen näkeminen jotain erityistä... Siispä tässä taannoin ihan tavan automatkalla piti pysähtyä kuvaamaan Uimasalmen sillalta avautuvaa näkymää. Uimaharjun tehdasalueen valot - kuin kaupunki mielestäni.

Molemmat kuvat on samalla kerralla otettu, mutta välillä käytiin kääntymässä ja palattiin ottamaan uudestaan kuvia. Ja kait säädeltiin kameraa kanssa...

Täällä kotona eivät paljon valot loista ulkona. Ei ole vielä laitettu mitään valoja pihalle. Mutta kynttiläkausi on alkanut sisällä. Nytkin on sellainen pöydällä.

Vanhoja alusvaatelaatikoita

 Eipä taida nykyajalta jäädä näin hienoja pakkauksia...

"Valitse sinäkin Silo charmeuse".

Sininen laatikko: Hkk - Helsingin Kutomo ja Kravatti Oy. Sen päätyyn on lyijykynällä kirjoitettu: "kap. olk. kerrasto" sekä hinta: "1085 -". Nanso-laatikossa puolestaan on kirjoitettuna hinta "795 -" ja Figura-laatikossa hinta on "1690 -". Markkahintojahan ne ovat. Näiden laatikoiden alkuperäinen omistaja oli isännän täti.

Tuon Silo-laatikon pohjaan oli kirjoitettu yllätys. Siellä oli, lyijykynällä kirjoitettuna myöskin, nimiluettelo. Lopulta löysin yhden tutunkuuloisen nimen, monien ulkomaisten nimien joukosta: Siiri Rantanen. Täti oli kirjoittanut sinne urheilukilpailun tuloksia:)

Vaikka ei näissä laatikoissa enää ole niiden alkuperäistä sisältöä, eikä senkaltaistakaan, eivät ne silti tyhjiä ole. Näissä on tavaroita, joita täti oli nähnyt hyväksi näissä säilyttää. Niistä ehkä joskus lisää. Ihan tuli mieleen näitä katsellessa, että pitäisi jokin kiva laatikko itsekin säilytttää. Itseasiassa onhan minulla pari tyhjää, kaunista kosmetiikkalaatikkoa, joita en ole raskinut laittaa pahvinkeräykseen. Toisessa on joku keskeneräinen kirjontatyö ja toinen on vielä tyhjä.

Vanhat koirapatsaat

Ennen oli varmaan lähes joka huushollissa joku koirapatsas.  Isännän kotoa on tämä kuuluisasta sotakoirasta tehty patsas. Patsas on kokenut kovia, ja lienee oikea koirakin ollut täpärissä paikoissa sotatoimissa ollessaan.

  

                           

                                              "Viestivalio Raimo Marjaniemen Marski S.K.L 488/1 
                                                  osallistui puolustussotaamme 1939-40-41-42-44
                                                              om. Rouva Margarita Särkkä"

Tämä toinen patsas taas on minun kotoani. Sain tämän isältäni vuonna 1968. Lapsuudenkodissani oli myös toinen samanlainen, jonka äidinpuoleinen isoisä (Hääsin pappa) meille antoi. Se oli väritykseltään hieman ruskeaan vivahtava, mutta muuten samanlainen kuin tämä. Se on äitini huushollissa edelleen.

Nämä molemmat meidän huushollissa olevat koiravanhukset ovat asuneet vuosia vaatekaapin päällä. Kun vuonna 2006 eräs neitokainen huomasi kiinnostavan koirapatsaan kaapin päällä, otin sen sieltä esiin. Kuinka ollakaan päivä sattui olemaan 17.9.  kuten oli sinäkin vuonna 1968, jolloin minä sain tämän. Patsaan pohjassa on teksti siitä kun sain sen. No, siirsinpä sitten perinnettä eteenpäin... ja annoin patsaan neitokaiselle ja kirjoitin tekstin siitä patsaan pohjaan.

Illan elokuvana Fireproof

Tapahtumien päähenkilö on Albanyn paloaseman päällikkö. Hän sammuttaa paloja ja pelastaa ihmishenkiä. Hänelle tulee kuitenkin isompi haaste eteen, kun hänen pitää ruveta avioliittonsa pelastusoperaatioon. Siinä projektissa hänen isänsä on ensiavuksi hänelle.

Elokuva on muutakin kuin kuvaus avioliitosta tai paloaseman arjesta. Se on kuvaus siitä, mitä rakkaus ja sitoutuminen on. Siis muutenkin kuin avioliitossa.  Se ei ole pelkkää tunnetta. Se on sitoutumista.

Elokuva on  samalla hauska ja puhutteleva. Tätä voin suositella. Jos katsot elokuvan, tiedät mitä yhteistä on suolalla ja pippurilla, sekä rakkaudella... Tai mitä tarkoittaa, kun päällikkö sytyttelee tulia...

Tämä oli tyttären elokuvaostos. Eikä tähän elokuvaan tarvinnut pettyä. Aina ei tiedä mitä saa, kun ostaa elokuvan, jota ei ole ennen nähnyt.

---

Elokuva Fireproof. Pääosissa Kirk Cameron ja Erin Bethea. Tässä linkki erääseen arvosteluun http://www.kansanraamattuseura.fi/sinulle/toiminta/elamanvaiheissa/pariskunnille/parisuhteen_hoitoon/kirjavinkkeja/fireproof_-elokuva ja täältä se löytyy, jos haluaa sen ostaa itselle http://kauppa.tv7.fi/DVD-Fireproof.

Tänään oli oikea lintupäivä

Tänään noin puolenpäivän tienoilla, isäntä huomasi katsoessaan ikkunasta ulos, pihalla jotain tavanomaisesta poikkeavaa.

Pihatiellä näytti tepastelevan isoja lintuja. Jotain metsäkanalintuja näyttivät olevan. Onneksi niistä jotain kuvantapaista sentään onnistui saada. Neljä niitä kaikenkaikkiaan oli ja vähitelleen hiippailivat vähän lähemmäksi taloa.

Kun tytöt jonkin ajan kuluttua menivät käymään varastossa, niin sitten lehahtivat linnut lentoon. Ja kun minä muutamaa tuntia myöhemmin menin postilaatikolle, niin ensimmäisen mäen alla, vähän matkan päästä lehahti pari lintua taas metsään. Kenties olivat niitä samoja.

Sitten illalla lähdimme Lieksaan kauppareissuun. Vuonisjärvellä, tien vieressä olevalla sänkipellolla, olikin sitten tämmöiset näkymät. Pakkohan se oli pysähtyä, (tai itseasiassa kääntyä, sillä olimme jo ajaneet ohitse) ja ottaa kuvia. Emmekä olleet ainoat siihen kuvaamaan pysähtyneet:)

Isäntä ehti laskea joutsenia olevan siinä n. 120, mutta niistä oli jo osa lennähtänyt pois. Ensin linnut olivat levollisesti siinä, vaikka autoja oli íhan vieresssä, mutta kun sitten hiippailin lähemmäksi, niin vähän rupesivat levottomana liikahtelemaan ja lentelemäänkin. Ja melkoinen kaakatus kuului, kun rauhaansa häirittiin. Kauppareissulta palatessamme olivat linnut vallan poissa, vaikka niitä oli siinä lähistöllä ollut jo useamman päivän.

Hirviä hakkuuaukiolla

Emme ole usein nähneet hirviä, mutta nyt näimme, kun olimme tulossa  Vuonislahden asemalta kotiinpäin. Niitä oli nähtävissä peräti neljä. Kaksi piiloili metsänrajassa ja pari muuta jäi hetkeksi metsäaukiolle.